Analyysi: lukuvuosi 2022

Vuoden aikana luin tai kuuntelin kaikkiaan 165 kirjaa. Melko normaali määrä. 
Olen pitänyt blogiin kirjaa lukuvuosistani nyt seitsemän vuoden ajan: vuosi 2016 on ensimmäinen muistiinmerkitty vuosi.
Lukemieni kirjojen määrä vuosittain on vaihdellut 130-160 välillä.
Turha väittää että muistaisin kaiken lukemani.
En muista.
En muista edes kaikkea kuukauden aikana lukemaani.
Luen koska lukeminen on kivaa. En yritä tulla paremmaksi ihmiseksi, en jalostua, enkä saada suuria ajatuksia.
Luen koska lukeminen on kivaa.
Luen paljon viihdettä, hyvin vähän klassikoita ja aika ajoin jonkinlaista populaaritieteellistä.

Juhannuksen tietämillä tartuin kirjojen suoratoistopalvelun tarjoukseen neljäksi kuukaudeksi. Varsinkin alussa luin ja kuuntelin kiihkeästi kaikkia sellaisia kirjoja, joiden kanssa olin jumittanut kirjaston varausjonossa jossain sijalla 200. 
Tarjousjakson loppupuolella kyllästyin erityisesti e-kirjoihin ja aloin kaivata perinteisen paperikirjan tuntua käsissäni. Palasin kirjastopalveluihin.
Ja aloin saman tien harmitella sitä, miten nahkeita ovat kirjaston äänikirjakokoelmat. Luultavasti suoratoistopalvelut ovat tulleet elämääni jäädäkseen, tai ainakin kausikäyttöön, sillä joulukuussa tartuin taas tarjoukseen päästäkseni käsiksi kaikkiin ihaniin joulukirjoihin. 
Kuuntelen äänikirjoja enimmäkseen aamuisin kävellessäni töihin ja joskus päivisin bussissa mennessäni kaupunkiin. Kotona askareiden lomassa en niitä juurikaan osaa kuunnella.

 #tuijalehtismaraton - nopeasti laskettuna luimme siskon kanssa vuoden aikana ainakin 53 Tuija Lehtisen kirjoittamaa kirjaa. Välillä maraton lohdutti ja tarjosi mukavan leppoistavan tauon hektiseen arkeen, välillä hyydytti, puudutti ja otti päähän koko päähänpisto. 
Aloitimme lukumaratonin marraskuussa 2021, ja sen vuoden puolella olen ilmeisesti lukenut kymmenkunta Lehtisen kirjaa. Olemme hyppineet osan lastenkirjoista ja alkupään tuotannosta yli. 
Olemme hyvin yksimielisiä siitä, että alkupään tuotanto on eloisampaa, sanailevampaa ja humoristisempaa. Nuortenkirjasarjoista myöhemmässä tuotannossta (esim. Rebekka-sarja) vauhdikas sanailu katoaa lähes kokonaan.

Muistiinpanoistani poimin vuoden lukukokemuksina nämä onneksi ovat muistiinpanot!

Päivi Haanpää: Pysähdyskoe - kirjoituksia lorvimisen luvasta ja luvattomuudesta. Kirjoittamisen ammattilainen, freelance-pohjalta työskentelevä sanataideohjaaja päättää jättäytyä itsemaksetulle vuorotteluvapaalle. "Kokeen tarkoituksena ei ole matkustaa Intiaan etsimään itseä, ei laittaa koko elämää uusiksi. Tarkoituksena on vain pysähtyä, olla ja ihmetellä elämää ilman työtä." Kunpa tämä kirja ei olisi ollenkaan loppunut! Pääsin niin hyvin suloisen joutilaisuuden tunnelmiin, siihen mitä välillä itse koen kiihkeästi kaipaavani. Vaikka työni on kovin erilaista, Haanpää peilaa tunnistettavasti tämän päivän työelämää ja sitä, miten tärkeää olisi osata järjestää elämäänsä hitautta - ja kerrankin tavalla jossa ei meditoida ashramissa tai perusteta omavaraista luomutilaa, vaan elämää jossa nautitaan siitä ettei ole velvoitteita. Kunpa itsellä olisi jossain vaiheessa mahdollisuus samanlaiseen pysähtymiseen! Ja kunpa tämä kirja ei olisi ollenkaan loppunut! Lue, jos koet pysähtämisen tai hidastamisen tarvetta, tai kaipaat omaa kuplaa. Plussat vielä siitäkin, että aloin pohtia omaa kirjoittamistani ja omia muistikirjojani, juuri sitä tarvitsin myös.

Ismo Leikola - Angelika Leikola: Suo, kuokka ja Hollywood. Stan up -koomikko Ismo Leikolan kertomus Amerikan ihmemaan valloituksesta: millaista on työskennellä Hollywoodissa, miten suomalainen asettuu Amerikkaan, mitä eroa on amerikkalaisella ja suomalaisella kulttuurilla, entä työkulttuurilla? Letkeä, polveileva ja poimuileva kurkistus koomikon elämään ja työntekoon Yhdysvalloissa. Teini suositteli minulle tätä äänikirjana, ja pienellä jonottamisella onnistuin sen saamaan kirjastosta. Nautin Leikolan polveilevan-jutustelevasta tyylistä ja aloin sureksia kirjan loppumista jo siinä vaiheessa kun olin vasta puolivälissä. Letkeää ja leppoisaa kuunneltavaa, ei ehkä olisi toiminut perinteisen kirjan formaatissa yhtä oivallisesti, oli sen verran jutusteleva tarina. Leikolan vallattoman viehättävä ajatustapa hykerrytti, kaipaan Ismoa työaamujeni kävelyseuraksi! Äänikirja.

Saska Saarikoski: Poikkeustilassa. Koronapäiväkirja. Sain kirjavinkin hehkutettuani Anna-Stina Nykäsen koronakevään 2020 kolumneja. Saarikoskella on hänelläkin ollut koronapalstansa samaan aikaan Hesarissa. Saarikoski ei millään muotoa kuulu suosikkitoimittajiini, mutta kuten Nykäsen, myös Saarikosken koronapäiväkirjassa on jotain hyvin lohdullista. Ehkä aikaa on jo kulunut riittävästi. Tuntui hyvältä lukea näitä kolumneja, muistella, palata mielessään ensimmäiseen koronakevääseen. Ja muistaa myös tässä hetkessä ja ajassa, että ehkä jonain päivänä selailemme näiden päivien muistiinpanojamme; terästäydyin taas (Saarikosken innoittamana!) päiväkirjaamisessa. Mietin, miten tärkeää on, että monet - ja mieluusti juuri toimittajat - kirjoittavat historian kynnyksellä päiväkirjoja ja julkaisevat niitä. Haastattelut, näkökulmat, toimituksellinen ote ja silti myös henkilökohtaisuus, ihmisyys ja lähelletuleminen ovat osa meidän kaikkien yhteistä muistia ja muistoja.

 Kirsti Ellilä: Arpapeliä. Kuuntelin äänikirjana ja pidin! Luulin lukeneeni tämän kirjan joskus, mutta ilmeisesti olen päässyt vain puoliväliin asti, koska sen jälkeen tapahtumat olivat aivan vieraita. Mia on jäänyt lääkärintyöstään kotiäidiksi ja pitää huolta kommuunimaisen puutaloidyllin erikoisista asukeista. Tarina alkaa pihajuhlassa, jonka jälkimainingeissa Mia saa tuntemattomalta ohikulkijalta raaputusarvan. Arvassa on päävoitto. Yhtäkkinen rikkaus sekoittaa Mian elämän, joka muutenkin tuntuu rapautuvan tyhjenevän pesän, keski-ikäistymisen, parisuhteen väljähtymisen ja elämän hiljaisen muutoksen myötä. Ellilän kieli on toteavaa, ja tuntui sopivan äänikirjamuotoon hienosti, ekstraplussat lukijalle, jonka verkkaisen flegmaattinen lukutapa ja lämmin ääni sopivat tähän hitaasti hajoavan miljöön, rapautuvan perheen ja parisuhteen ja keski-iän hiljaisen toivottomuuden maailmaan. Toteavassa tarinassa paljastui pieniä ja suuria salaisuuksia, kipupisteitä ja käännekohtia, jo toivottomalta tuntunut tarina kääntyi kauniiksi. Äänikirja. Suositus, erityisesti äänikirjavaihtoehdolle.

Minna Haapasalo: Tilkkuterapiaa. Riina on jäänyt avoerossa aivan tyhjän päälle: ei rahaa, ei taloa, ei osuutta autoon, asuntoon, huonekaluihin. Täydellisesti suunniteltu, sisustettu ja ehdottoman instakelpoinen koti jää eksälle ja tämän vauvaa odottavalle uudelle naiselle. Riinalla on kalsea yksiö ja siideriä. Kansalaisopiston tilkkutyökurssi on pakkorako: jotain tekemistä on saatava viikkoon - sen siiderin lisäksi. Riinan elämään tulee tilkkujen lisäksi erilaisia ja erikoisia persoonia: kommuunieläjiä, eläkeläisiä, smaragditakkinen mies. Ja välit siskoon muuttavat muotoaan. Lempeästi etenevä kasvutarina erosta ja uudesta alusta, näkökulman löytämisestä itseen, uuden harrastuksen ja elämäntavan löytämisestä. Pidin! 

Wendy Mitchell: Joku jonka tunsin. Minä ja Alzheimer. Vähän päälle viisikymppinen, aktiivista ja omaehtoista elämää viettänyt Wendy kertoo elämästään Alzheimer-diagnoosin jälkeen. Millä tavalla suhteellisen nuoren ihmisen elämä muuttuu, kun seurana on etenevä muistisairaus, ja työvuosia periaatteessa jäljellä kymmenkunta? Koskettava ja ennen kaikkea silmiä avaava kuvaus muistisairaudesta; siitä, miltä sairaus tuntuu, mitä se ihmisessä aiheuttaa ja mitä sairauden kanssa elävä oikeastaan kaipaa ja haluaa läheisiltään. Mitchell elää sairautensa kanssa parhaiten pitämällä itsensä aktiivisena: osallistumalla tutkimus- ja valistustyöhön, kirjoittamalla ja bloggaamalla. Vaikka puhuessa sanat saattavat kadota, kirjoitettu kieli kulkee yhä mukana. Suosittelen lämpimästi: tämä kirja avaa näkökulmia ja antaa oivalluksia, kertoo muistisairaudesta ja muistisairaan kohtaamisesta kauniilla, eloisalla ja kutsuvalla kielellä. Luin lähes yhdeltä istumalta.

Noora Mattila: Heränneet. Maailma salaliittoteoreetikoiden silmin. Oivaltava ja oivalluksia herättävä kirja koronavuosista ja erityisesti koronaan liittyvistä salaliittoteorioista, rokotekriittisyydestä ja -vastaisuudesta. Toimittaja Noora Mattila lähtee pohtimaan rokotekriittisyyttä puolisonsa lapsuudenaikaisen rokottamattomuuden, amerikkalaisen anoppinsa maailmankuvan ja koronan herättämän huolen kautta. Anoppi ei luota oikein mihinkään: kaikki on suurta huijausta, Noora uskoo tieteeseen - voivatko näin erilaiset maailmankuvat kohdata, löytyykö kompromissia tai olotilaa, johon kumpikin näkemyksissään voi tyytyä? Sujuvasti ja jouhevasti kirjoitettu, moneen kertaan faktatarkistettu ja omakohtainen (realityproosa-?)kirja, jossa kirjoittaja vilpittömästi pyrkii ymmärtämään toisinajattelevan maailmankuvaa. Miksi joku haluaa uskoa salaliittoihin, miksi dis- ja misinformaatiota levitetään? Luottamus vai vapaus? Tekstistä nousee mielestäni kirjoittajan vilpitön halu yrittää ymmärtää anoppia; tekstilainauksista ja kerronnasta tulee usein kuva, että he puhuvat jatkuvasti ristiin.
Omia oivalluksia - kirjaan nämä sitaatit tähän itselleni muistiin:
"Emme oikein ymmärrä sitä, että se, mikä on faktisesti totta ja moraalisesti oikein, ovat eri asioita" (tutkija Tuukka Yli-Anttilan haastattelusta) "tiede ottaa kantaa vain totuuteen, se ei kerro mikä on oikein" "luulemme helposti että voimme perustella faktaväitteillä moraaliarvostelmia, kuten sitä mikä on oikeudenmukainen poliittinen päätös"
Kirjoittajan oivallus yksilön ja yhteiskunnan terveydestä: "Meidän ajassamme on kuitenkin pinnalla puhua rakenteista ja luokasta (...) Rakenteita korostetaan erityisesti tiedostavassa intersektionaalisessa feminismissä, mutta laajemmin myös pohjoismaisessa arvomaailmassa. Kun yksilö tekee virheen, me kysymme millaiset olosuhteet ja päätökset johtivat siihen (...)Ihminen on olosuhteidensa uhri"
Ja edelleen oivalluksista suurin - ja syy miksi yritän vältellä lukemasta sekalaisia nettikeskusteluita - hienoa että joku sanoo sen ääneen:
"Yleensä ihmiset muuttavat mielensä itse jos ovat muuttaakseen" "voimme olla itse esimerkkeinä ja tukea heitä (toisin ajattelevia), mutta emme voi tunkea tietoa kurkusta alas. Me emme voi muuttaa toisen ihmisen mieltä"
(luen tämän vähän laajemmin kuin pelkkää rokotekriittisyyttä koskien: jos ihminen on päättänyt olla jotain mieltä jostain asiasta, hän tuskin muuttaa mielipidettään, vaikka häntä kuinka tykitettäisiin tiedolla ja näkemyksillä. On ajan ja mielenterveyden haaskausta väitellä sellaisen ihmisen kanssa oikeastaan yhtään mistään päivänpolttavasta kysymyksestä. On oikein tuottaa tietoa vaikkapa ympäristö- ja ihmisoikeuskysymyksistä, mutta on ajanhaaskausta kuvitella että omaan kuoppaansa jämähtänyt muuttaisi noin vain mielipidettään, vaikka hänen eteensä ladottaisiin millainen määrä  faktarkistettuja linkkejä).
Pidin tästä kirjasta ja suosittelen sitä jos koronavuosina olet pohdiskellut miten ihmeessä joku voi ajatella noin; miksi ihmeessä voi olla ihmisiä jotka kuvittelevat että maailmankaikkeus on yhtä suurta salaliittoa.
Sujuva, vahvasti tietoon nojaava, vilpitön, oivalluksia herättävä kirja!

 Claire Alexander: Meredith, yksin. Meredith ei ole poistunut kotoaan 1214 päivään. Meredithin traaginen tarina avautuu hiljalleen kirjan edetessä: ahdistavan kalsea äitisuhde, vieraantuminen siskosta, lapsuuden traumat ja viimeaikaiset tapahtumat ovat saaneet Meredithin linnoittautumaan kotiinsa. Niin lempeästi kirjoitettu kirja, ja silti osa hahmoista on (erityisesti äiti!) on järisyttävän ahdistavia. Luin melkein hengittämättä, enkä meinannut millään uskoa, että kirja päättyi. Olisin lukenut vaikka kuinka paljon enemmän Meredithistä! Sujuva, etenevä, ilmava. Suositus. E-kirja.

Kikuko Tsumura: Unelma helposta työstä. Metkasti absurdin rajapinnoilla kulkeva kertomus neljänkymmenen korvilla olevasta naisesta, joka burnoutin jälkeen etsii helppoa työtä, lähellä kotia. Mieluusti sellaista työtä, jossa ei tarvitsisi olla tekemisissä ihmisten kanssa. Nainen tarkkailee valvontakamerakuvaa, ripusta julisteita, laatii elämänohjeita riisikeksipusseihin ja päätyy aina työssään jotenkin eriskummalliseen, melkein absurdiin yhteisöön tai tilanteeseen joka vaatii sekaantumista ja osallistumista. Hyväntuulinen, kiehtovasti japanilainen ja erityisen samastuttava kertomus - olisin itse valmis vaihtamaan työni mihin tahansa naisen kokeilemista. Luultavasti en olisi saanut luettua tätä kirjana, mutta äänikirja osui, koukutti ja houkutteli jatkamaan kuuntelemista koko ajan pidemmälle ja pidemmälle. Suositus.

Mhairi McFarlane: Hulluna sinuun. Häävalokuvaajana työskentelevä Harriet ei halua naimisiin, ja joutuu omituiseen tilanteeseen kuin poikaystävä kosii häntä koko suvun edessä. Eron tiimellyksessä Harriet päätyy kimppakämppään omassa elämässään romanttisista käänteistä toipuvan Calin kanssa. McFarlanen kirjoissa tapahtuu alusta loppuun asti, kepeän pinnan alla puhutaan vakavista ja vaikeista asioista. McFarlane on ylivoimaisia suosikkejani tämän hetken chicklitissä: päähenkilöt ovat hyvänikäisiä, tapahtumat sijoittuvat muualle kuin Lontooseen, tarinoissa on aina tummempia ja syvällisempiä sävyjä, kertomuksissa tapahtuu koko ajan ja ne etenevät sujuvasti - kertakaikkiaan! Luin suunnilleen yhdeltä istumalta.

Raisa Omaheimo: Ratkaisuja läskeille. Hyvin alkanut kuuntelu tyssäsi teknisiin ongelmiin, ja olin jo hylkäämässä koko ajatuksen kirjasta. Pelkäsin että saan korviini luurien täydeltä kiukkuista mouhaamista, mutta onneksi ei - se ja tekniset ongelmat olisivat olleet yhdessä liikaa. Kirja avasi ymmärrystäni rakenteissa piileviä ongelmia kohtaan. Oli informatiivinen lukukokemus, jos kohta nuo varsinaiset ratkaisut jäivät muutaman lauseen mittaisiksi. Kirja herätti pohtimaan sanastoa, siitä onkin erillinen blogikirjoitus olemassa. Sitäkin pohdin, että minua häiritsee se, kun monet ongelmat - liittyvät ne sitten rasismiin, naisvihaan tai kuten tämän kirjan teemassa läskifobiaan - ovat rakenteellisia ja aktivistit käyttäytyvät (toisin sanoen huutavat netisssä raivoisasti) siten, että maailman pitäisi muuttua nyt, tai mieluummin eilen. Rakenteet muuttuvat niin älyttömän hitaasti. Tämä kirja oli sillä tavalla silmiä avaava tai ajattelua avartava, että sain vastauksia päässäni pyörineisiin ikuisuuskysymyksiin, mutta ei minun oivalluksillani vielä rakenteita muuteta. Se että yksittäisen ihmisen asenne tai ajattelu muuttuu, on toki askel kohti suurempaa muutosta, mutta muutos itsessään on hidas. Hyvin hidas. (olen ollut tekemässä pientä muutosta ei-kovin-suuressa organisaatiossa. se vei viisi vuotta. minkä verran siinä kontekstissa vie valtavan suuri ajattelun muutos kokonaisessa yhteiskunnassa?) Ei minua häiritse se muutoksen vaade, vaan sen missä tahdissa muutoksen pitäisi tapahtua. Otetaan nyt esimerkiksi vaikka terveydenhuolto, jossa tämän kirjan mukaan on korjattavaa tutkimustiedossa, hoitotavoissa ja ihmisten kohtaamisissa - eivät mitenkään voi olla nopeita muutoksia, koska osan niistä pitäisi tapahtua rakenteissa (hoitosuositukset) ja vielä isomman osan ihmisten korvien välissä (kyky kohdata, joka muutenkin tuntuu olevan erityisesti lääkäreille haastellista - ja mikä lisäksi vaatisi useammanlaisia muutoksia myös rakenteissa: vaikkapa koulutuksessa ja ehkä myös siinä, ketkä siihen koulutukseen pääsevät, ja sitä ennen pitäisi olla kohdillaan nuo tutkimustuloksiin ja hoitosuosituksiin liittyvät muutokset.).  Sivuhuomio: Aina kun joku läskiaktivisti huutaa näistä asioista netissä, minun tekee mieleni huutaa takaisin, että kyllä minullekin ihan joka kerta lääkärissä sanotaan että syö terveellisemmin, liiku enemmän ja nuku paremmin, se on niiden mantra ainakin jos käy esittelemässä kotimaisia perinnesairauksiaan. Ja sen jälkeen minun tekee mieleni huutaa että jos lääkäri on pököpää, se on pököpää. Enää ei tee ihan niin paljon, oli sillä tavalla oivalluttava kirja. Sitä kyllä mietin yhä, korjautuvatko rakenteet netissä huutamisesta? Tavoittavatko ne huudot niitä ihmisiä, jotka ovat rakenteissa? Miten kauan kestää ennen kuin korvien väliset asenteet muuttuvat (ihan hirvittävän kauan, kauemmin kuin osaa kuvitellakaan)? Informatiivinen lukukokemus, sain vastauksia ja lakkaan kyselemästä pääni sisällä tyhmiä. Suosittelen, jos aihealue millään tavalla kiinnostaa; itse kuuntelin suosituksen perusteella ja siksi koska kaikenlaiset asiat kiinnostavat. Äänikirja.

Heidi Swain: Joulupuun taikaa. Liza Wynter on perinyt isältään ekologisen kuusifarmin, jonka kanssa hän ei halua olla missään tekemisissä, vaan haluaa pikemminkin päästä siitä eroon voidakseen toteuttaa matka- ja yritysunelmansa. Hässäkkäiseen joulunaikaan Lizan on palattava monen vuoden jälkeen kuusifarmille tasaamaan tilit ja hankkiutumaan eroon mokomasta riesasta. Jouluinen, talvinen ja suloinen kertomus myyntimökkeineen ja komeine miehineen. Lunastin pienen tauon jälkeen äänikirjapalvelun, ja aloitin heti lempeän jouluisissa tunnelmissa. Hyvin ennalta-arvattava ja herttainen kertomus, sopii stressin kuormittamalle sielulle. Äänikirja