torstai 11. marraskuuta 2010

dagostan

skurffailimme eilen hraHakkaraisen kanssa televisioaalloilla ohjelmatarjontaan tuskastuneina. Joltain taivaalliselta kanavalta tuli heprean alkeiskurssi, osa 11/25. HraHakkarainen jämähti niille sijoilleen.
Siinä sitten istuimme kuin kanaset orrella soffankulmalla ja hraHakkarainen toisti isosilmälasipäisen naisen perässä kiltisti "cha" ja "ka" ja "ha" ja arvaili, mikä mahtaa ollakaan tämä äänne, jossa on mutka ja dagostan (tai joku sentapainen) keskellä.
Eipä ollutkaan "cha", vaan olikin "bha". ("Hyyyvä", sanoi silmälasipäinen täti, "kiitos", sanoi hraHakkarainen)
Näen jo kaukana siintävän tulevaisuuden ja HraHakkaraisen jossain työväenopiston herpean alkeiskurssilla, se on juuri semmoinen.

Heräsin hetkeä ennen herätyskellon soittoa, ja aloin pohtia asiaa uudestaan.
Olen saanut kyllältäni kieltenopiskeluista.
Perusopetussuunnitelman pakollisten lisäksi opiskelin parit ylimääräiset vieraat ja jatkoin samaa linjaa vielä myöhemminkin.
Olen ahterillani kiillottanut massaluentosalin penkkejä kuuntelemalla Jonkin Merkittävän Prohvessorin puuduttavan tylsää luentaa Yleisen Kielitieteen perusteista ja yrittämällä ymmärtää Jonkin Ei Aivan Niin Merkittävän Lehtorin näkemyksiä Suomen Kielen Rakenteista, olen opiskellut tämänpäiväisiä ja muinaisia kieliä, perehtynyt sibilantteihin ja tremulantteihin, enkä vieläkään tiedä milloin pitää laittaa nesovershennyi vid.
Viimeisin kontaktini kieltenopiskeluun oli vapaaehtoiskurssi viittomakielen alkeet. En oppinut sitäkään.
Että jos hraHakkarainen menee heprean alkeisiin, niin menköön ja ymmärtäköön dagostanit. Minä menen naapuriovesta vaikka heprealaisen ruuan kokkauskurssille tai saamelaisrummun rakennukseen tai mitä nyt ikinä työväenopiston tarjonnassa samaan aikaan heprean alkeiden kanssa on. (toivottavasti ei kuitenkaan naisvoimistelua kehärummun tahdissa! sellaistakin kuulemma on)

Haluaisin kyllä osata kieliä.
Mutta kun sen kielen pitäisi plätsähtää päähäni ilman kielioppia ja rakenteita ja sanastoja.
Noin vain. Ihan itsestään.
Olen ihan vakuuttunut, että ihan varmasti osaan puhua espanjaa ja italiaa kun vaan tarpeeksi huidon käsilläni.

*

En ole pitkään aikaan jaksanut lukea mitään innostavaa.
Kahlasin läpi lempihömppäkirjailijani Tuija Lehtisen uusimman, mutta en oikein päässyt imuun. Itse asiassa olin vähän pettynyt. Se oli sekava ja höntyilevä, jotenkin repaleinen. En oikein tajunnut, oliko siinä mitään punaista lankaa. Ehkä ei.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti