perjantai 23. syyskuuta 2011

vapautta

*huoks*
PERJANTAI!
Kukaan ei ole viikonloppuna menossa yökylään. Minulla ei ole töitä.
Ensi viikolla ei ole mitään muita iltamenoja kuin lasten normaalit.
Mikä yleellisyys!
Ja ihan kaikkein parasta on se, että viikon päästä lähdemme hraHakkaraisen kanssa ihan kaksistaan viettämään viikonloppua. Yksi sinniviikko, sitten todellinen hengähdystauko.

*
Kävimme tapaamassa henkilökohtaista pankkineuvojaamme (kaikenlaisia kummallisia tukihenkilöitä sitä ihmisellä on!), tarkastelimme tyynen rauhallisesti tilannetta ja saimme neuvoja.
Kaikki tiet ovat mahdollisia: valitsemmepa mitä vain haaveilemaamme, on pankki siinä meidän takanamme. (pieniä ovat poloisten suunnitelmat!)
Mukava tunne: olemme jo pitkään spekuloineet erilaisilla vaihtoehdoilla alkaen siitä, ettemme muka pysty tekemään muutoksia mihinkään ja päätyen siihen että voisimmeko perustaa siirtokunnan kuuhun - nyt kuulimme, että voimme toteuttaa minkä tahansa niistä. Ja keksimme vielä pari uuttakin vaihtoehtoa. En muista, milloin viimeksi olisin tuntenut oloni niin vapaaksi ja vapautuneeksi.
Tiedän jo nyt, että suuria muutoksia ei ole tiedossa. HraH on niin varovainen.
Saimme palautetta siitä, että hankkeemme ja haaveemme ovat ihailtavan realistisia.

Ensimmäistä kertaa ikinä meillä on elintaso.

*
Illansuussa kokoustimme vanhempainyhdistyksen kanssa. Siirsin vetovastuun eteenpäin ja jäin tavalliseksi johtokuntalaiseksi.
Helpotus sekin.
Yhdistysvastuu rompsahti syliini muutama vuosi sitten todella hankalassa ja hajanaisessa tilanteessa: ovet vain paukkuivat ilmavirrassa kun koulun kokonaistilanteeseen kypsyneet yhdistysaktiivit lähtivät tahoilleen ja jouduin tahtomattani sekaantumaan asioihin ja tilanteeseen, joihin en olisi halunnut sekaantua. Päätin jo silloin, että kannattelen muutaman vuoden eteenpäin, ja jos toiminta on jatkuakseen, siirrän sen mahdollisimman hyvässä tilanteessa edelleen.
Nyt meillä on sekä koululla että yhdistyksessä kokonaan uusi porukka ja huomattavasti parempi henki. Yhteistyö koulun kanssa sujuu ja pieniä hauraita uusia alkuja on syntymässä koko ajan.
Rehtori sanoi aamulla olevansa pahoillaan sivuunjättäytymisestäni. Oli tietysti otettu.
Olo on vapautunut!

*
Ainoa asia, josta vielä toivoisin vapautuvani, on niskajumi. Kyllä niin on kipeä, ei meinaa pää kääntyä.

1 kommentti:

  1. Meillä on elintaso! Aivan hervottoman huikea lause. Ja iloinen tietysti se et on. Meilläkin elintaso vaihtelee ja eilen taas havahduin et hyvinhän tässä menee. Pitää nauttia.

    pinkki

    VastaaPoista