syksyharmaata

oli tämä aamu yhtä rymistystä kriisistä toiseen.
Ensin Pikkusiskolla oli kriisi siitä, että on niin pitkä koulupäivä.
Sitten siitä ettei koskaan ehdi leikkiä tarpeeksi.
Sitten siitä kun hillo valui tyhmästi pitkin puuroa.
Sitten kun tukka oli takussa.
Suurin kaikista kriiseistä vaani meitä kotipihalla: ulkona seikkaili pieni tuntematon kissa. Joka ehkä oli eksynyt emostaan ja nähtävästi paleltuimaisillaan näissä arktisissa olosuhteissa. Ja ilman ruokaa.

Ei auttanut vaikka kuinka vakuutin, että se kissa oli punkero, kirkassilmäinen ja ihmisiin luottavainen ja selvästi vain pienellä aamukävelyllä metsässä, vaikka se onkin arveluttavaa.
Aamun kriisit eskaloituivat koulun pihassa lohduttomaan itkuun.
Kyllä niin oli vaikeaa nakata lapsi sylistään koulunportilla ja juosta bussiin, joka ei suostunut yhtään odottamaan kriisien rauhanomaista laukeamista.
Maailmasta on yhtäkkiä tullut aivan liian suuri pienen ihmisen hallittavaksi.
Olen aivan neuvoton: päivästä toiseen käymme läpi sitä tosiasiaa, että minä ja isänsä emme aio unohtaa häntä mihinkään. Emme kouluun, iltapäiväkerhoon tai harrastuspaikkaan, tai muuallekaan. Ja että yksi vähän pidempi koulupäivä viikossa on vielä ihan laillisuuden rajoissa, vaikka onkin pitkä ja väsyttävä.
Maailma vain on liian suuri.

Minkäköhän trauman tästä vielä lapselleni aiheutan, kun asiaa viidennenkymmenennenmiljoonannen kerran asiaa vatuloituani sanon väsyneenä "kuule, jos me oltais haluttu sut johonkin unohtaa, niin kyllä me oltais jo unohdettu."
Ja miksi ne suuret kriisit iskevät aina suurimmillaan silloin kun itse olen väsynyt, nälkäinen tai kiireissäni? Silloin kun en yhtään hallitse mitään ovelia keskustelumenetelmiä vaan olen ihan tylsä?

Olin aamun päätteeksi niin onneton, että mieleni teki itkeä. Bussiin juostuani iskin läpsyt korvilleni ja yritin vajota aamun uutisiin - mikä ei välttämättä ole yhtään ollenkaan lohduttavaa, mutta ainakin tiedostavaa - niin eikös viereeni istunut joku kovasti sosiaalisella tuulella oleva tätihenkilö, joka olevinaan tunnisti minut jostain ja halusi välttämättä keskustella siitä.
Keskustelimme.
Tulin ainakin vähän paremmalle tuulelle.

*
Kävimme pitkästä aikaa eilen uimassa.
Oli hyvää ja kovasti väsyttävää.
Olivat kyönit nostaneet perhelipun hintaa aika roimasti.

Taidan vajota vielä uudestaan tähän syksynharmaaseen mielialaani.