turhauma joulujuhlassa

Lähikoulun joulujuhlassa enkelitaivaan lausui sanansa, tiernapojat heittivät poikalapsia virtaan ja tontut tanssivat ja rokkasivat.
Pikkusisko lauloi mikrofoniin ja hihitti vähäsen. Eikä pudonnut lavalta, vaikka hetken näyttikin siltä.

Ihan oli kunnon kuusijuhlan tuntu, vaikken itse (taaskaan) nähnyt juhlasta muuta kuin Pikkusiskon osuuden.
Taas kerran olin vanhempainyhdistyksen pulla- ja arpajaistiskillä. Ja kyllä otti päähän.

Tiedättekö sellaiset huonoa energiaa tursuavat riidanhaastajat, joilla ei elämässään koskaan mikään ole hyvin? Tai ainakaan mikään muiden tekemänä ja suunnittelemana ei kelpaa?
Ja tiedättekö millaisia sellaiset ihmiset ovat, kun ne ovat stressaantuneita ja vähän sairaana?
Kyllä niin meinasi koko ilta mennä pieleen, kun ensimmäisenä törmäsin tähän ihmistyyppiin.
"Miksei tehty niin, miksi tehdään näin? Ai mitenniin ei voitu tehdä?"
Arpajaispöydässä on aina tuhannen järjestely, ja kun sitten siihen soppaan isketään tällainen besserwisser sekoittamaan jo aluilleen saatua järjestelyä, on koko homma vähällä kaatua.
Kolmessa minuutissa tulostaan riidankylväjä oli paitsi sekoittanut koko pöydän, myös suututtanut itseni lisäksi kaikki kolme muuta järjestelyvastaavaa.
Päätin että kekkules sentään, nyt ollaan hellittämättömän hyvällä tuulella, vaikka sitten hampaat irvessä.
Mutta niillä kohdin oli kyllä hyväntuulisuus kovasti kortilla, kun menin saliin kuuntelemaan oman pieneni esiintymistä, ja tämä riidankylväjä istui pari penkkiriviä taaksepäin ja kommentoi esityksiä koko ajan ja kovalla äänellä. ("miks ne puhuu noin hiljaa, miksei ne puhu kovempaa, tänne ei kuule yhtään, kyllä on tyhmää kun kaikki meluaa niin kovin, eikä kuule, ja onko edes pakko tulla tänne ja kyllä on kummallista etteivät noi kakarat voi puhua kovempaa kun tänne ei kuule ja jos ne ei käyttäis mikrofonia vaan puhuis omalla äänellä niin kyllä sit kuuluis ja mun sisko laitto makkariin yhdelle seinälle mustat ja toiselle valkoset tapetit ja on muuten kummallista kun toi enkeli on noin tumma ja mä en kuule mitään")
Aargh.

Valvoin yöllä ja pohdiskelin sitä miksi suotta kiukuttelen itsekseni, miksen vieläkään ole kansalaisrohkea ja -aktiivi ja sano suoria sanoja tuollaisille.
Ja sitten mietin myös sitä, että miksi toisilla ei ole ja toisilla on. Rahaa nimittäin. Näillä kulmin kuulee niin kovasti niin kovin surullisia tarinoita aina toisinaan, ja erityisesti näin joulun alla. Häpesin sitä, että minä voin ihan leikilläni pohtia, että hankkisinko hiilihapotuskoneen, jäätelömasiinan vaiko jonkun muun turhakkeen ihan vain vitsin vuoksi, kun toiset joutuvat miettimään, syödäänkö jouluna jotain, vai lähteekö koti alta. (en todellakaan aio hankkia mitään turhaketta, mutta kaikenlaiset vempainmainokset ovat niin kovin kutkuttavia. Suih vain, tulee vedestä vissyä ja maidosta jäätelöä, suih-suih!)
Valvoessani mietin myös sitä, että minulle tämä vanhempainyhdistys on ennen kaikkea naissosiaalinen henkireikä tässä muutoin niin kovin miehisessä maailmassani - ja että näillä kokemuksilla en kyllä kaipaa yhtään tämän enempää naisväkeä ympärilleni.
On meinaan sen verran raskasta tämä naisoleilu.