maanantai 30. tammikuuta 2012

päättäväisesti

pieniä päätöksiä:

tästä tulee hyvä viikko.

Huomaan että hiljalleen alan nousta siitä upottavasta suosta, jonka kaamosaika tai joku muu epämieluisa on tielleni kaivanut.
Olen alkanut nukkua öitäni taas, pitkästä aikaa.
Olen alkanut liikkua taas, varovaisesti, epämääräisen päättäväisesti.
Olen alkanut miettiä syömisiäni taas.
Olen alkanut voida paremmin.
Olen päättänyt voida paremmin.

Mikä kumma minuun aina iskee talvella? Teen aivan päinvastoin kuin hyväksi on. Hautaudun sohvaan ja ärisen kaikille.

Päätin että ihan joka päivä käyn vähintäänkin kävelyllä.
Edes koulun lenkin verran.
Se kuluttaa viisitoista minuuttia elämästäni. Eipä ole iso vaiva - ja mikä ilo!

Päätin että viis siitä mitä liäkäri on suuressa viisaudessaan sanonut: kaivan langat, koukut ja puikot esiin ja teen jotain.
Ihan mitä tahansa.
En voi vain istua ja äristä.
Venyttelen sitten enempi vain niskaani ja heiluttelen kättäni.
Ja käyn kävelemässä.

Päätin että syön taas hyvin.
Menen aina siihen samaan ansaan. Moni kakku päältä kaunis vaan juilii vatsan sisällä.

Juuri nyt poreilen elämiseniloa kuin vastakorkattu kuohari.

Viikonloppu oli niin hyvä (paitsi kahta asiaa).
Lauantaina söimme kotoisasti hyvin. Isoveli lähti säbäämään, tytöt organisoivat itsensä hiihtämään, hraHakkarainen meni kirjastoon lukemaan ja minä varastin itselleni hetken uimahallissa.
Oli täyttä ja ärsyttävää kun äijät jäävät juoruilemaan radoille, mutta sain uitua puolisen tuntia ja saunottua.
Illalla kävimme anoppilassa yömyssyillä ja muistuttelemassa mieliin isoäidinneliön virkkauksen.

Sunnuntaina söimme taas hyvin, kudoin pitkästä aikaa. Kutsuimme kaverit kahville. Tein kahteen kertaan kävelylenkin.
Suunnittelin, että alamme yhdessä virkata ja kutoa isoäidinneliöistä ja äititeresalapuista torkkupeittoa.
Saapa nähdä.

Viikonlopun ainoat soraäänet liittyvät lastenhuoneiden siisteystasoon (mutta olin päättäväisen hyväntuulinen, enkä natkuttanut) ja siihen ruokamäärään, mikä tällä hetkellä kauhukolmikkoon uppoaa. Torstaina ostetusta kilon hillopönikästä on hätinä hajut jäljellä. (olin päättäväisen hyväntuulinen siinäkin, ja kysyin että voisiko syödä myös jotain muuta kuin hilloa jogurtilla)

Tänään aion hemmotella itseäni lankaostoksilla: menen valitsemaan ihania kylläisiä värejä torkkupeittohankkeeseemme.
Ja sitten siivoan vähän, käyn kävelemässä ja menen uimaan. (ainoa mahdollisuus tällä viikolla, on aika kiireistä). Lopuniltaa aion virkata vain.

9 kommenttia:

  1. Hyviä pieniä päätöksiä! Ne on koko ajan helpompi pitää, kun alkaa olla VAloisaa!!! :)
    Mä yritän kanssa reipastua, ahkeroitua. Äristä vain pikkiriikkisen :)

    VastaaPoista
  2. Mutta missä vkon kauppa ja ruokalista???
    Kääk.

    Niin olen jumissa siihen :-)

    Helmikuu koittaa pian, se toivottavasti auttaa tuohon myös-että moodparanee, ja into palautuu.
    Tuon kirjoittamasi voin helposti alleviivata. Nylkytteln täällä.

    Virkkaamista en ihan ymmärrä, ja mietin,että suuttuuko se käpälä siitä vielä enemmän?

    Kävelyt kuulostaa kivalta,pakkasista huolimatta.

    VastaaPoista
  3. Olen anonyymin kanssa kyllä samaa mieltä, mutten kehdannut vinkua. :)
    Ruokaa, säästöä, kauppaa. Avaudu oi guru!

    VastaaPoista
  4. Mä huomaan yleensä itsessäni myös piristymisen helmikuussa, jos on lunta ja aurinkoa. Joka tapauksessa pahin pimeys on jo selätetty. Nyt piristyminen tuli suorastaan ennakkoon, kun aurinko on näyttäytynyt poikkeuksellisen usein.

    VastaaPoista
  5. niin punastun kyllä nyt. Mikä guru?!

    VastaaPoista
  6. Ja arvasit varmaan,että minä tuossa anona huutlin. Vaikkei ollut tarkoitus olla ano.
    höh.

    vintti

    VastaaPoista
  7. Poikkesin. Samoja suunnitelmia minulla. Liikuntaa, terveellistä ruokaa, käsitöitä. Ja lisän siihen vielä lukemista :)

    Kevätaurinko on ihan mahtava juttu!

    VastaaPoista
  8. Laura: lukeminen on minulle niin itsestään selvä juttu, etten muista sitä edes mainita. Jos en lue, ovat asiat todella huonosti.

    VastaaPoista