maanantai 27. helmikuuta 2012

keittiöhärpättimet

minulla on addiktio keittiöhärpäkkeisiin.
Mikä voi olla ihanampaa kuin härveli, joka suih-vain tekee jostakin jotakin muuta? Ja minä haluan ne ihan kaikki.
Jäätelökone? Kertakaikkiaan välttämättömyys. (en pidä jäätelöstä)
Jogurttikone? Miten olen selvinnyt ilman? (syön enemmän rahkaa kuin jogurttia)
Vohvelirauta? Joka keittiön kulmakivi, ilman muuta. (en syö vohveleita)
Mehulinko, leivänpaahdin, kahvikeskus, yleiskone, leipäkone, limukone, lättykone, popparikone...
On ihanaa tutkia härpäkkeiden esittelyjä netissä tai lukea salaa käyttöohjeita kaupoissa.
I-ha-naa!

Härpäkeaddiktiksi toimin kyllä jotenkin nurinkurisesti.
Joitakin vuosia sitten anoppi itselleen osti hienon monitoimi-/yleiskoneen, jota ei koskaan edes purettu paketista. Se oli kuulemma liian pelottava.
No, minähän urhoollisesti paketin avasin ja otin koneen käyttöönkin, mutta se oli kyllä jotenkin liian iso ja hankala. Kahden munan kakkutaikinan vatkaa nopeammin ihan perinteisellä vatkaimella ja perinteinen taikinakulho vie tiskikoneessakin paljon vähemmän tilaa kuin suurtalouskäyttöön tarkoitetun yleiskoneen kulho. Sauvasekoittimella saan survaistua keitot ja pirtelöt paljon vaivattomammin kuin virittelemällä monimutkaisen blenderin paikoilleen. Sitäpaitsi monet keitot ovat melko ällön näköisiä kun niitä työstää kattilassa, mutta muuttuvat aivan hirvittävän ällön näköisiksi jos niitä surauttelee blenderin läpinäkyvässä kiulussa. Kyllä menee ruokahalu.
Kaikkine outoine lisäosineen kone vei ihan liikaa tilaa kaapeissa. Ja jos kone on kaapissa, sitä ei käytetä.
Keittiörempan yhteydessä palautin koneen takaisin anopille. Niistä viidestä vuodesta, jotka kone meillä vietti, se oli aktiivikäytössä ehkä kaksi vuotta.

Leipäkoneen hankimme kun lapsi numero kaksi tuli leivänsyönti-ikään.
Lopetimme leipäkoneen käytön kun lapset numero yksi ja kaksi alkoivat syödä leipää niin paljon, ettei yksi päivittäinen koneleipä enää tahtonut riittää.
Kone oli kyllä kiva ja melko vaivatonkin. Alussa. Mutta tilavuudeltaan se on auttamatta liian pieni meille.
Ja sitä paitsi, leipominen on paljon mukavampaa käsipelillä.
Niistä vajaasta kymmenestä vuodesta, jotka kone meillä vietti, se oli kellarissa viimeiset kaksi tai kolme. Aktiivikäytössä ehkä kolme vuotta, tai vähän enemmän.
Mutta porttiteoria toimii tässä: leipäkoneen avulla siirryin satunnaisesta leivonnasta jatkuvaan. Siinä sivussa passasin pilalle lapsen numero kolme, joka syö vain "äidinleipää" ("sitä missä on tälleen terävät päät") tai sämpylää ("pyöreitä").

Vohvelirauta eli lyhyen kukoistuskautensta samoihin aikoihin kuin leipäkonekin. Isoveljestä oli ihanaa syödä tohveleita iltapalaksi.
Mutta hän olikin ainoa joka niitä söi.

Fonduepataa en edes purkanut pakkauksestaan. Mutta se olikin outo lahja joltakulta.
Leivänpaahtimen saimme aikoinaan häälahjaksi. Se hajosi, vaikken edes muista, käytettiinkö sitä.
Jostain syystä avioliittomme on kestänyt paljon paljon pidempään kuin kai yksikään saamamme häälahja. (paitsi täyskorkeat lundiatikkaat ovat vielä yhtä hyvässä vireessä kuin me!) (tai ainakin kirjahylly oli vielä aamulla pystyssä).

Pastakeittiön todellinen härpäkemäärä on suorastaan ahdistavan vähäinen - ja sen on tarkoitus myös pysyä sellaisena. Minimalismia nähkääs. (tai sitten säilytystilojen vähyys)
Jos lasketaan pois isot itsestäänselvyydet: jääkaappi, tiskikone, hella ja mikro, on pastakeittiössä tällä hetkellä olemassa ja käytössä 3 keittiöhärpäkettä. Niistä en luovu.
Vuotava rimpulakahvinkeitin korvattiin toistaiseksi vanhalla ja isommalla ja kutakuinkin ehjällä kahvinkeittimellä. Käytössä päivittäin.
Sitruspuserrin hankittiin loppukesästä ja on siitä pitäen ollut käytössä lähes päivittäin.
Ihan tavallinen sähkövatkain johon kuuluu lisäosana sauvasekoitin ja murskausterä on jokin aataminaikuinen malli, ja sekin on käytössä useamman kerran viikossa. En tiedä, mitä teen jos se hajoaa.

Kaikki muut härpäkkeet kokivat viimeisen kohtalonsa keittiörempan yhteydessä. Ajattelin, että hankitaan uusia ja hienoja sitten tarpeen mukaan.
Mutta olen huomannut että
* leivän voi paahtaa uunissa. (ja äidinleipää on helpompaakin paahtaa uunissa kuin paahtimessa. äidinleipä on aika muruista. Menisi paahdin tukkoon)
* vohveleiden sijaisiksi kelpaavat myös lätyt ja amerikkalaisen pancaket. Ainoa haittapuoli on paistokäry.
* yleiskone ei ole kovin yleis-. Minä olen enemmän yleis-
* leivän leipominen käsipelillä on rentouttavaa. (paitsi jos on kiire)
* ja jos ihminen on selvinnyt ilman fondueta, hän selviää ilman fondueta jatkossakin

2 kommenttia:

  1. Olipa hyvä aihe! Meillä on ollut myös leipäkone, hankittiin joskus kun oltiin kahdestaan miehen kanssa. Eikä käytettykään kuin muutama kerta. Seisoi kaapissa viisi vuotta kunnes siirsin eteenpäin tuttavaverkoston kautta. Höyrytyskeitin makaa vielä kaapissa odottamassa uutta käyttäjää, sitä olen käyttänyt joskus vuonna 2002, siitä on siis tovi. Vohvelirauta saatiin häälahjaksi, sekin on viety kierrätyskeskukseen ilahduttamaan muita.

    Käytän aktiivisesti vedenkeitintä, mies kahvinkeitintä. Samoin perinteinen sähkövatkain ja sauvasekoitin ahkerassa käytössä. Minulla on Boschin vatkainkone, jolla saa isommankin kakkutaikinan ja kermavaahdon vatkattua. On siihen sellanen raastinjuttukin, mutta sitä olen käyttänyt lähinnä keksien murustamiseen juustokakkujen pohjalle.

    VastaaPoista
  2. Iina: jotenkin nuo vekottimet ovat teoriassa niin ihania, mutta käytännössä kuitenkin aika epäkäytännöllisiä ja tilaavieviä.
    Vanhassa vara parempi...!

    VastaaPoista