maanantai 26. maaliskuuta 2012

PariSuhteellisuuksia

Inspiroiduin Pinkin kirjoituksesta.
Minä aina näitä parisuhteellisuuksia vatvon ja mietin.
Niin olen väsynyt, etten ainakaan vaihtaa jaksaisi (jos nyt olisi tarvettakaan; ei ole!) Kuka niitä minun oikkujani ja kummallisuuksiani edes jaksaisi? Ja minä en todellakaan jaksaisi opiskella Jonkun Toisen Vieraan oikkuja.
Ja sitä mietin, että mikä meidät on pitänyt kasassa.
Realismi varmaan.
Tiesin, mitä saan. Kun kuusi vuotta elämästään jakaa peräkkäiset pulpetit ja teini-iän kasvuangstit ja mustavalkoisen ehdottomuuden, tietää kyllä tasan tarkkaan toisen synkeät salaisuudet. HraHakkaraisen koulumuistiinpanoista löytyy minun heittojani ja kommenttejani, minun lukiopäiväkirjoistani muistiinpanoja yhteisistä jutuista. Ei ollut harhakuvitelmia. Oli ihminen, jonka seurassa sitten paljon myöhemmin, jo aikuisena, olikin yhtäkkiä niin kovin hyvä. Eri tavalla kuin koskaan ennen.

Hyvin vahvasti allekirjoitan sen, että jokainen päivä pitää jaksaa tahtoa. Ei tietenkään hampaat irvessä, eikä mitä tahansa, mutta oman itsensä takia: pitäisi joka päivä muistaa ajatella, että juuri tämän minä tahdon. (en väitä, että pystyisin.)
Ja pitää olla huomaavainen, rakkaudesta. (ja pitää osata ottaa vastaan ne toisen pienet eleet; vaikka ne olisivat niin kovin erilaisia kuin se oma tapa osoittaa rakkauttaan).
Asennekysymys. Saman asian voi tehdä marttyyrin asenteella tai sitten sillä toisella (ja kaikkihan me tiedämme, miten paljon helpompaa onkaan valita tuo tosimarttyrius! "pitääxunaina? mixezäkoskaan?" Se rakkaudellisempi suhtautumistapa vaatii päättämistä. Ei ole helppoa se!)

Luennassa parhaillaan Gary Chapmanin Rakkauden tekoja - joka kirjana on ainakin toistaiseksi ollut vähän tylsä, mutta jonka alkuperäiskielinen nimi Love is a Verb puhuttelee aivan suunnattomasti. Se on tekoja, tahtomista, päättämistä.

Kuulostaa vähän turhankin ylevältä ja imelältäkin.
Koska arki tulee; se kasvaa niin helposti kaiken muun ylitse ja väliin - ja siinä arjessa on aivan liian helppoa antaa vain olla, löhvöttää laiskana ja itsekkäänä - tai kömpiä nukkumaan koska kertakaikkiaan on niin väsynyt. Sen sijaan että kurottuisi arjen kuilun yli ja tekisi itse jotain. Tekisi edes sen päätöksen katsoa toista silmiin, ihan kaikessa rauhassa.

Runoilijat ja lauluntekijät sanovat sen niin paljon paremmin. "Vielä jatkuuko arkemme arvaamaton jonka tahtoon me niin taivuttiin?"

2 kommenttia:

  1. Aamen, olen vaan niin samaa mieltä. Rakkaus on tekoja, valintoja, ojentautumista samaan suuntaan. Toisina päivinä sillä on aika vähän tekoa tunteiden kanssa. Parhaina päivinä se on koti.

    VastaaPoista
  2. Mäkin komppaan.

    "Hyvin vahvasti allekirjoitan sen, että jokainen päivä pitää jaksaa tahtoa. Ei tietenkään hampaat irvessä, eikä mitä tahansa, mutta oman itsensä takia: pitäisi joka päivä muistaa ajatella, että juuri tämän minä tahdon. "

    Kiitos tästä!

    VastaaPoista