keskiviikko 30. toukokuuta 2012

väliaikaiselämää3

Haluan kotiin.
Minun ei pitäisi käydä remppalouhoksella, koska tulen kiukkuiseksi. Asiat tehdään väärässä järjestyksessä. Tai sitten siellä tehdään jotain sellaista jota en ymmärrä, en halua ymmärtää tai en edes huomaa.
Minä haluan kotiin.

Ja sehän on selvä että jotain katoaa.

Viime rempassa katosi viinikaappi: tilaus näkyi meidän listallamme, se näkyi keittiöliikkeen listalla ja vielä tehtaan vastaanottolistallakin. Mutta sieltä eteenpäin sen koodi muuttui (miksi, eihän siinä ole mitään järkeä?) joksikin varastointikoodiksi, ja näiden kahden koodin välissä katosi koko aparaatti.

Tällä kertaa katosi jääpakastinkaappi.
Miten voi kukaan mitenkään edes kadottaa mitään niin isoa? Se on sentään yli kaksi metriä korkea ja kuuskyt-kuuskyt kanttiinsa. Joku lähetinturjake oli kai unohtanut ottaa sen mukaansa lastauslaiturilta viikko sitten.
Viime torstaina se oli vielä jossain jakelupisteessä ja kovasti tulossa uuteen kotiinsa perjantaina.
Paitsi että ei.

Eilen iltapäivällä sain keittiöliikkeestä puhelun: se teidän kaappi on kuulkaa kadonnut, voitte joko odottaa vastaavanlaista kaappia (saatavissa aikaisintaan viikolla 24, ne nykertävät sen omin pikkukätösin) tai sitten voitte ottaa tällaisen vähän paremman kaapin, luonnollisesti samaan hintaan.
Hmh, eipä paljoa tarvinnut pohtia.

Ihmettelen kyllä tuon kodinkonebisneksen kannattavuutta, kun alvariinsa hukkailevat tavaroita ja toimittelevat niitä vääriin osoitteisiin (kaverit saivat jonkun huippumikrouunin ihan vahingossa) tai kadottavat tilaukset muuten vain.
Ja sitten kyllä ihmettelen sitäkin, että jollakulla on nyt ihan vahingossa meidän jääpakastinkaappimme, että mihin väliin se sen tukkii? ("Elema hoi, tää siun tillaamma leivänpaahin ei meinoo mahtuva keittijöön! Kummast ovest nää leivät puahetaan?")

Ihan epää. Miksi minä olen aina se kadottava osapuoli enkä koskaan se jolle vahingossa tuodaan jotain tosihienoa?

Joku tässä systeemissä mättää.

1 kommentti:

  1. Tekeville sattuu. Tähtien asentoa (eli hukkaan joutumista) on tapana syyttää myös silloin kun kyseessä on joku oma alkeellinen kämmy, josta ei kehdata sanoa. Kaipa useimmin tuota ensimmäistä kategoriaa.

    Ekan kategorian huipentuma on isäni auto. Hän osti auton. Auto tuli ihan aikataulussaa ja isä luopui vanhastakin. Isä sopi mihin kellonaikaan hän menee noutamaan auton. Tuntia ennen soi puhelin. Autoa ei voikaan nyt noutaa, kun kävi pieni vahinko. Se piti siirtää pihalle odottamaan kellarin parkista ja siirtäjä ajoi sen kyljen tolppaan. Että sellasta. Tarinalla oli ihan onnellinen loppu.

    VastaaPoista