maanantai 18. maaliskuuta 2013

maatuskatossut

valivali ja väyväy. Tämä päivä ei vain tunnu käynnistyvän, ei vaikka kuinka käynnistelee; ei auta kahvi eikä herkeämätön positiivaus.

Viimeistään siinä kohden päivä alkoi mennä ihan perustavanlaatuisesti ahterilleen, kun bussipysäkillä tajusin että väärä laukku.
Eilen illalla tuntui vielä aivan mahdottoman hyvältä idealta pakata sälät ja romppeet viikonlopun käsiveskaan, johan ne olivat siellä melkein kaikki valmiina: eväät sekaan vain. Bussipysäkillä muistin että kehvatsu, tämähän on se veska joka vetää ruodon vinoon ja niskat jumiin. Pilalla koko päivä, ihan selvästi.

*

Perjantaina tytöillä oli musiikin teoriatunti, minä lähdin vähän tyttöjen perään kävelemään kohti keskustaa. Kohtasimme teorian jälkeen bussipysäkillä, menimme hetkeksi shoppailemaan.
Huolestuin ihan kuollakseni, koska Pikkusisko - tuo ammattimainen shoppailija - ei löytänyt mitään, ei halunnut mitään, eikä sovittanutkaan kuin kolmet kengät, ja mikä pahinta: ei yksiäkään tennareita. Olin ihan varma että taudin kourissa kaadumme kitumaan, tai että ainakin Pikkusisko alkaa kitua.

Lauantaiaamuna laitoin valtavasti ruokaa, heti aamusta kampesin itseni hellan viereen ja sorvasin kaalilaatikkoa ja lihapullia ja pizzataikinaa ja leipää ja kakkua ja ajattelin omahyväisen tyytyväisenä että koko loppuviikonloppuna - ehkä jopa koko alkuviikkona - ei tarvitse hellaa lämmitellä.
Isoveli lähti peliin, HraH johonkin, tytöt pihalle ja minä kävelin taas kerran keskustaan.
Harmillisesti radiosta tuli uusintana täsmälleen sama ohjelma kuin perjantaina iltapäivällä, tuli outo dejavu kun täsmälleen samassa tienmutkassa kuuntelin täsmälleen samaa haastattelua.
Meiltä kirjastolle kävelee noin 50 minuuttia, 6178 askelta (sis. rappuset kotoa alas).
Luin yhden lehden, tulin bussilla kotiin.
Pesin pyykkiä.
Sekä Isoveljen kännykän.
Teki mieleni raivota. En raivonnut. Kuivasin kännykkää hiustenkuivaajalla Ei auttanut. Piti lähteä kännykkäostoksille. Lähdin.
Tulin uudestaan kotiin ja keittiöön. Jotenkin puolivahingossa meille on kehittymässä roskaruokaperjantain lisäksi pizzalauantai: aamulla pitää veivata pizzataikina jääkaappiin nousemaan ja illansuussa alkavat vimmatut täyttäjäis-paistajaiset. Kruunasimme illan kasvisdipillä; olin otettu kun esiteini valitsi ennemmin kukkakaalin ja dippisoosin kotisohvanmutkassa eikä hengailua kaverin kanssa.

Sunnuntaiaamuna testasin uudet paljasjalkatossuni. Kävelin pikkulenksan ja otin parit intervallit (eikös vain kuulostakin hienolta?) Jalat olivat raskaat, tossut hyvät.
Tulin kotiin lämmittelemään ruokia.
Ei ollut. Kaalilaatikosta oli jäljellä pieni surullinen nurkkaus, lihapullista vain halju pullakaksikko. Piti pikakehitellä päiväruokaa kasvuikäisille. Että se siitä lauantaiaamun urakoinnista.
Lähdimme hraH:n kanssa talkoolaisiksi yhteen tapahtumaan ja tulimme valtavan hyväntuulisiksi ja positiivisenergialatautuneiksi.

Ja nyt sitten ollaan tässä: ei lähde käyntiin.
Oli varmaan liian hyvä viikonloppu.

*

Olen jäämäisilläni koukkuun äänikirjoihin. Olen kuunnellut sitä Mielensäpahoittajaa jo muutamaankin kertaan. Viikonloppuna jaksoin vihdoin järjestellä Roope Lipastin Rajanaapurin oikeaan järjestykseen: siinä on ollut joku ajovirhe ja se on hyppinyt miten sattuu luvusta toiseen.
Siitä innoittuneena lainasin muutaman äänikirjan lisää, askartelin niitä podilleni koko viikonlopun ja varasin varmuuden vuoksi muutaman levykasan lisää.
Inhoan sitä poditoimisurakkaa, niska menee ja hermot - liian monesta levystä puuttuvat nimiketekstit ja luvut. Ja jos ne puuttuvat, levy soi podissa ihan miten sattuu, hyppää ykkösluvusta viimeiseen. Jotenkin katoavat juonenkäänteet siinä röykytyksessä.

Olen ihan kamalan huono kuuntelemaan musiikkia, ja olen potenut huonoa omaatuntoa hraH:n antaman podin epälaadukkaasta käytöstä.
Ei pitäisi. Kuuntelen harva se yö Matti Rämön polkupyöräseikkailua. (aivopesen itseäni pyöräilijäksi!)
Nyt olen löytänyt äänikirjat.

*
Isosisko kertoi aamupalalla, että heidän liikunnanopellaan on sellaiset kiikkutossut ja että sillä on ohjeistaessaan tapana keinahdella edestaas kiik-kuu-kiik-kuu.
Ajattelin että olisipa lystin näköistä, jos oppilaillakin olisi semmoiset ja ne kiikkuisivat rivissä nekin. Vähän niin kuin semmoiset maatuskamalliset vauvanlelut joita voi tökkiä kumoon ja aina ne nousevat ylös.

8 kommenttia:

  1. Miullon kiikkusellaiset- toimii.


    Mutta annatko miulle linkin noihin paljasjalkaisiin, jotka isnulla on. Olisi kiva nähdä. Kerrolisää kokemuksia. Pliiiiiiiiiiiiiiiis,laitan vielä.

    Mie en osaa kuunnella mitään,kun kävelen tai ajan. PItää kuunnella vaan tyhjän pään huminaa.
    Kadehdin.
    Mutten tuota tiedostonsiirtojutskaa,siksi varmaan en kuuntelekaan..

    Aurinkoa.

    Ja ei käynnistuy,ei todellakaan.
    Skipataan tämä päivä.

    VastaaPoista
  2. Mäkin kuuntelen äänikirjoja autossa, nyt menossa Sinuhe Egyptiläinen. Mielensäpahoittaja oli äänikirjana mainio.

    Maanantait ovat usein persiistä, erityisesti aamut. Noin puolenpäivän jälkeen alkaa usein helpottaa, tai ainakin viimeistään päiväkahveella jos kahvipöydässä kuulee hyviä juoruja tai nappaa jotain pientä makeaa.

    Ja tiistai on jo helpompi.
    Tsemppiä sinä reipas kokki kolmonen!

    VastaaPoista
  3. Vintti: mulla on tämmöset http://www.paljasjalkakengat.net/merrell-barefoot-kengat/ - tossa ei näy mallia, niitä ei ihan kamalasti erilaisia näissä paikallisissa kenkäkaupoissa ole. Pohkeissa tuntuu, hyvällä tavalla.

    Elisa ja Vintti: kävellessä äänikirjat ovat ihan parasta! Saas nähdä, pystynkö pyöräillessä kuuntelemaan, ja onko se edes viisasta?

    Maanantai oli yhtä tuskaa, toivottavasti tänään on parempi...

    VastaaPoista
  4. Hei sie kiva

    - tänään on jo pmelkeinpaljon parempi, tai jotain..
    Terkuin tyyppi,joka uhkarohkeilee monitehoilla jo liikenteessä.

    Ostan varpastossut itselleni, matkin!

    VastaaPoista
  5. Täälläkin etenee, paljon paremmin kuin eilen!

    Mietin että käyn testaamassa jossain nuo keikkukengät, vaikka epäilen että tulen niissä merisairaaksi :)

    Mihin ne parhaiten auttavat? Niska? Selkä?

    Varpastossujen jäljiltä pohkeet ovat tänään oikein miellyttävän kulutetut!

    VastaaPoista
  6. Miulla siihene,ttä nivelet ei joudu niin koville. Mie olen tälläinen loikkija,pomppija, yhtäkkinen,täyttä vauhtia. Notkoselkä ( notko väärässä kohden) ja epäilty fibro.
    Parhaiten kuvaa sana iskunvaimennus ainakin iun elämässä.

    Miulla on Shpa-upsit, eikä niitä ihan aitoja, jotka on kai merkiltään MBT.
    Halusin kokeilla halpiksilla ja aion kylläsijoittaa noihin kalliisiin lenkkimallisiin nyt,kun kevät koittaa.

    Lonakta,polvet ja alaselkä kiittää. Ja askel on rento,paljon rennompi,kuin taviksilla, vaikka nekin olisi hyvät.

    Ugh- olen puhunut.

    VastaaPoista
  7. oukkei, tuosta paljasjalasta puuttuu sitten vaimennus ihan kokonaan. Kun tömähtää, niin tömähtää.
    Juostessa askel tuntuu muuttuavan melkoisesti...

    VastaaPoista
  8. Mutta muistakko,kuin kivaa oli lapsena, kun juostiin paljain jaloin. Koskaan ei särkeny..

    VastaaPoista