keskiviikko 14. elokuuta 2013

lievä harrastuskriizi

*huokaus*
Mikäköhän olisi tämän päivän narinan aihe?

Onnistuin eilen venkoilemaan itseni irti työpöytäni äärestä sen verran että laahauduin Pikkusiskon (ja Isosiskon) koulun pihalle katsomaan kuinka ensimmäinen koulupäivä uudessa koulussa alkaa. (Isosisko mulkoili minua paheksuvasti, sinne tarvitse mitään tulla tönöttämään. höh)
Opettaja tuli, keräsi lapset ja marssitti ne koulurakennukseen. Siinäpä se.
Hyvästi lähikoulu, tervetuloa kaupunkikoulu!

Venkoilin itseni uudestaan koulun pihalle päivän päätteeksi.
Isosisko pompahteli ulos leveä virne kasvoillaan. Uusi ope on paras ikinä paitsi ekaluokan opea. Tästä tulee hyvä vuosi. (mitäs minä sanoin, tulee.)
Pikkusiskoa odottelimme tovin, pompahdellen tuli hänkin ja puhetta pulppuillen. Ope on kiva, paras ikinä. Eikä yhtään tiukka (piikki Isosiskon suuntaan; minä mietin häivähtävästi, onko se ollenkaan hyvä juttu että tytöt ovat samassa koulussa. Toivottavasti nokittelu jää vähiin). Muistikirjaan on kirjoitettu lukujärjestys ja se alkaa torstaina.
Kävelimme naisissa kirjastolle odottelemaan perheen miesväkeä.
Matkalla näimme koiranpennun, sen turkki oli ihanan silkkinen. Ja oli tosi vaikea uskoa että oman siskon koira olisi joskus ollut sellainen pieni lyllerö. Koiran omistajaa nauratti, se oli pennun nimi, Lyllerö.

Menimme porukalla syömään ensimmäisen koulupäivän kunniaksi, kotona nuoriso vetäytyi komeroihinsa.
HraH lirutti lauantaisesta viinipönikästä meille lasilliset, minä kaivelin omat opiskelukirjani esiin.

*
Uskalsin vihdoin eilen laskea ensimmäisen esseetyön käsistäni - johan sen kanssa olenkin riehunut. Tiukalla aikataululla kiinni seuraavaan: kaksi viikkoa ja ulos. Sitten tenttiin.
Jossain välissä pitäisi tehdä päätös tulevan opiskeluilmansuunnan suhteen: mitä ja miten, tai lähinnä kuinka paljon uskallan lukujärjestykseeni mahduttaa? Nyt fiilis on hyvä ja energinen, mutta miten käy kun harrastusrumba pyörähtää kunnolla käyntiin ja syksymmällä pitäisi työtilanteenkin muuttua, verstaalla pitäisi notkua vähän pidempään (minkä toki pitäisi näkyä myös debitin puolella, toivottavasti) - kuinka paljon uskallan tätä taustaa vasten ahnehtia?
Nyt nautin siitä, mutta miten käy syksyllä - onko se yhtä nautinnollista vielä silloinkin, jos ohjelmaa on paljon, illat pimeitä ja viinipönikkä juotu tyhjäksi?
Missä välissä ehdin liikutella itseäni?
Tarjotaanko pastakeittiössä enää mitään ruokaa ikinä?
Olenko läsnä, jos istun luurit korvilla ja tavaan kuumeisesti kirjojani, heittelen niitä seinään ja kinastelen teoriapellejen kanssa, tai kirjoitan esseitä?
Olenko läsnä edes itselleni?
Lapsiparat. HraH parka.

Jo nyt harrastushässäkkä, vaikka isot huolehtivat siitä jo varsin itsenäisesti, nostattaa kylmää hikeä pintaan.
Komppaan niin rvaKepposta - ja meillä hraH:n kanssa on sentään kummallakin suhteellisen lyhyet työpäivät ja maltillinen etäisyys työmaalta kotiovelle, iltatöitä äärimmäisen satunnaisesti, eikä matkoja oikeastaan ikinä. Silti se on hässäkkää, yhtä ympärikäyvää pyörremyrskyä.

**
ps. Akateeminen itsetuntoni on pohjalukemissa.
Heti kun olin lähetöinyt esseetehtäväni tiesin satajayksitoista parannusehdotusta, korjausta ja puutetta. Tällä hetkellä olen varma siitä että opettajat ovat kokoontuneet kahvitauolleen kierrättämään työtäni ja nauramaan hersyilevästi.
Ehkä se jopa naulataan kahvihuoneen seinään yleiseksi tunnelmankohottajaksi pahan päivän varalle.
Pahimmassa tapauksessa saan porttikiellon tiedon portaille.
Hiphei ja hurraa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti