koko päivän mittaisen omantunnonpainiskelun jälkeen nostin pyöräni talviteloille.
Harmittaa ihan vietävästi: olisin jaksanut pyöräillä, en olisi maksanut bussittelusta, ihan vielä.
Toisessa vaakakupissa on Pikkusisko. Uudessa kaupunkikoulussaan. Bussimatkat jännittävät, hirvittävästi.
En tiedä, saako lapselle sanoa "sun turvallisuudentunne on tärkeämpi" (kuin minun pyöräilyni). Taisin kuitenkin sanoa, ystävällisesti ja sillä tavalla painokkaasti että tarkoitan sitä.
Koska ihan oikeasti tarkoitan sitä. Pikkumainen itsekkyyteni se vain oikuttelee.
Tiedän että ratkaisuni, Pikkusiskon kanssa ja rinnalla kulkeminen, on oikea.
Tiedän.
Mutta voi vietelö, miten kroppa huutaa fillaria. Ja sielu: aamu oli upea, loppukesän kirpakka omenantuoksuinen.
Aikuisena oleminen ei ole aina niin kovin kivaa.
(paitsi että on, kun voi tehdä kaikkea semmoista mitä lapset eivät. esim. pelata lääps-viuhilla.)
Harrastusaikataulut alkavat olla kohdillaan. Näyttäisi siltä, että saamme aikaan uintipäivän suunnilleen kerran viikossa. Jee sille.
*
Isosisko ja kaverinsa päättivät sitten leipaista eilen.
Eikä mitään tyhmiä sämpylöitä, teeleipiä tai mitään sellaista.
Ehei, jotain "mitä voi koristella".
En oikein tiedä, mitä siitäkin olisin ajatellut.
Lähinnä siis siinä vaiheessa kun laahauduin töistä kotiin nälkäisenä, väsyneenä ja omantunnontuskailukurimuksessa. Lattialla oli kissanoksennus, keittiön pöydällä murupyörremyrsky, tiskialtaassa matterhorn ja jääkaappiin varattu ruokaa noin kolmelle hengelle kuuden sijaan.
Raivasin, keksin keinon jatkaa ruokaa, survoin pyykkejä yhteen koneeseen ja tiskejä toiseen, pyyhin pöytää ja päästin tytöt keittiöön mellastamaan.
Sen verran nipo olin, että ihanan marenki-marsipaani-kerma-vadelmahörsellyksen sijaan ehdotin että jospa tekisitte ihan vaan sokerikakun ja kermavaahtoa.
Tekivät sitten täytekakun.
Ja söivät sen.
*
Ihmettelen aina, miten nuo rakkaat pikku pulluraposkeni jaksavat kerran toisensa jälkeen kuunnella samoja kappaleita ja äänikirjoja.
Ikään kuin olisin itse parempi. Kuuntelen hienosta musiikkiaparaatistani tasan kahta asiaa.
Päivisin siskoa ja öisin Matti Rämön polkupyöräseikkailuja. (Jälkimmäistä voi ladata areenasta.)
Kehitin eilen kunnon kriizin tenttiin menemisestä.
Suljen ulkomaailman kauas pois kuuntelemalla opiskellessani siskon harjoitus-/konserttinauhoituksia.
Täysin puolueellisesti olen sitä mieltä, että maailmassa ei ole a)parempaa muusikkoa ja b)parempaa musiikkia (ja säälin teitä kaikkia, jotka ette pääse siitä osallisiksi, lällällää!). Probleemi on vain siinä, että luultavasti en saa tenttivastausta käynnistymään ellei korvissani soi juuri tämä nauhoitus. (tiedän sen siitä, että aina kun olen kävelyllä ja alan pohtia opiskeluja, alkaa pollajukeboksissa soida tit-ti-dit-ti-dii)
Kauhealla tohinalla olen siihenkin aparaattiin ladannut vaikka mitä kiinnostavaa ja päädyn silti aina samoihin valintoihin.
Yritin monipuolistaa opiskelumusiikkivalikoimaani maailmanmainetta niittäneiden viulistien tekosilla, mutta ihan tyhmiä olivat.
*
Yritän lietsoa itseni viikonlopun taistelumentaliteettiin:
opiskelua
liikuntaa
pari vaatekaappiepisodia
kutomista
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti