tiistai 29. lokakuuta 2013

silkkaa tajunnanvirtaa

aamukahvilla verstaalla - kuten joka armas arkiaamu.
Normaalien kahvipähkinöiden lisäksi minulla on viikonlopun herkuttelujämiä: kuivattua ananasta ja banaanilastuja.
Jos en pidä varaani, saatan (taas) koukuttua banaanilastuihin, voi hyvät hyttyset että ne ovat herkkua, varsinkin pähkinöiden kanssa. (toivottavasti ne ovat edes suurinpiirtein terveellisiä)

Viime syksynä meillä oli pappishenkilö visiitillä, tarjoilimme myös hänelle kahvipähkinöitä, ananaksia ja banaanilastuja. Pappishenkilö oli aivan hämmästyksestä ja innostuksesta soikeana: mä kerron tästä heti vaimolle, näin mekin ruvetaan kahvittelemaan.
Ja pappishenkilö jos kuka on käsittääkseni kahvittelun ammattilainen.

Kaikilla juhlakahvituksillamme mamman pakko kertoa pöydässä legenda Isoveljen kastejuhlasta, silloin nimittäin pappi korkeimman omakätisesti opetti hänelle kuinka kakku oikeaoppisesti leikataan. Se on kuulemma ihan paras ohje, aina onnistuu. Lyhyt ja leveä, melkein neljäskanttinen; kakkulapion lapio-osan kokoinen pala, jos se nyt ketään kiinnostaa. Mamma tulee varmaan mielellään näyttämään.

Miksi ihmeessä jaarittelen papeista? Aivan käsittämätöntä.

*

Mistä minun edes piti kirjoittaa?

Tänään alkavat harrastuneisuusopintojen luennot. Mietin, että pitääkö ottaa mukaan kahvia termoksessa ja niitä pähkinöitä. (luultavasti pitäisi)
Ja kun ihan vahingossa sain seuraavan jakson tenttikirjat, niin pitäisikö nyt heti ilmoittautua tenttiin. (pitäisi)

Näin yöllä unta, että pikaopiskelin itseni sairaanhoitajaksi. Opinnot kestivät kaksi kuukautta ja viimeisenä harjoittelupäivänäni pelastin jonkun sydänvaivaisen silkan intuition voimalla.
Sain työpaikan ilmeisesti Chigagosta.
hmh.

Se uni ei huolestuta minua ollenkaan niin paljon kuin muutama yö sitten näkemäni uni miekkavalaasta.
Se oli kiukkuinen ja teljetty ankeaan betonialtaaseen ja se yritti purra kaikkien nilkkoja.
Miekkavalas on voimaeläin. Ja miekkavalasunet - silloin kun niitä tulee - ovat aina hyvin voimallisia unia.

No, nyt jaarittelen unista.
On tämä yhtä tajunnanvirtaa.

*

Isoveli kysyi, miksi oikeastaan haluan opiskella.
Sanoin, että sitten minusta tulee parempi (ihminen).
Isoveli arveli, että sen jälkeen komennan heitä siivoamaan entistäkin tieteellisemmin sanankääntein.

*
ainiin, pääkaupunkiseuturetken jälkeen jäin ihmettelemään yhtä asiaa.

Pimeässä illassa uskalsin seisahtua siihen yhden ostoskadun merkkilaukkuja myyvän liikkeen eteen, vähän tutkailemaan valikoimaa. Päivänvalossa en olisi ikinä kehdannut, koska se vahtimestari olisi luultavasti hälyttänyt jonkun salaisen poliisin paikalle tai jotain.

Miten on mahdollista, ettei niissä veskoissa ole hintoja näkyvillä?
Eikö siitä ole olemassa joku sääntö tai direktiivi tai laki että hinnan pitää näkyä?
Aika huijausta tuommoisilta.

Päivänvalossa kyllä näin, että lauma teinejä pääsi sinne sisään. Mutta ehkä niillä oli enempi rahaa kuin minulla.

Kyllä en muutenkaan käsitä. Minusta ne eivät ole edes kivan näköisiä.
Ne laukut siis.

4 kommenttia:

  1. Taidat nähdä unia mun opinnoista ;)

    VastaaPoista
  2. Puolisoni on töissä aika lähellä sitä laukkuikkunaa. (Toki voi olla, että puhuit jostain toisesta ikkunasta, mutta luulenpa melkein, että puhuit siitä samasta...) Jotkut hänen työkavereistaan kuulemma valittavat, ettei vaimoa voi seisottaa työpaikan ulkopuolella kadulla odottamassa hetkeäkään, koska se tulee niin kalliiksi. Heti on uusi laukku kainalossa.

    Minua voi kaikesta päätellen seisottaa... En ole ikinä uskaltautunut kovin lähelle sitä ikkunaa saati sitten ovesta sisään.

    VastaaPoista
  3. En olisi uskaltautunut sisään, en millään! :)
    Ikkunan takaa tirkistellessäkin tuli jotenkin syyllinen olo.

    VastaaPoista