kuumeilua

työviikko verstaalla alkamassa; kävin välillä heittämässä keikkaa muualla. Oli metkaa mutta rankkaa, vieläkin väsyttää.

Sen lisäksi olen flunssassa. Höh.

*

Yhden kissan vaje ei tunnu ollenkaan niin pahalta kuin etukäteen olisi voinut kuvitella. Välillä tietysti silmänurkassa häivähtää haamu, mutta hyvin rauhallinen sellainen.
Ja Pieni Pyöreä on muuttunut iloiseksi ja rennoksi. Se kehrää ja surisee mennessään.

Pikkusiskoon on tietysti iskenyt eläinkuume. Ensin tuli pupukuume, jonka se kehvatsun epeli onnistui melkein tartuttamaan minuunkin. Kävimme eläinkaupassa ihmettelemässä pupuja, ja minäkin aloin melkein olla sitä mieltä että belgian jättikani on ainoa oikea vaihtoehto.
Perjantaina saimme kuulla laajamittaisen esitelmän aiheesta puput lemmikkeinä (tytöt rakastavat esitelmien tekoa!) joskin Pikkusisko tuli vähän miettiväiseksi heiluttuaan hetken huoneessaan mittanauhan kanssa.
Työkeikan hiljaisina hetkinä laadin mielessäni sotasuunnitelmaa - koska nyt kuitenkin olen aikuisempi ja tylsästi vähän epäimpulsiivinen - ja kotiintultuani onnistuin kylvämään ympärilleni soveliaan määrän gerbiilikuumetta.
Jos pelaan korttini oikein taitavasti, saan kohta aikaan akvaariokuumeen. Kjäh-kjäh.

*

Päivän syvällisyys: "loskakelistä tulee mieleen päärynä"
-arvatkaakuka-

9 kommenttia:

  1. Mun tekisi kanssa mieli gerbiilejä. Mutta en uskalla ottaa niitäkään allergian takia :(

    Onhan mulla tuo esikoisen kilpikonna, joka osoittaa edelleen mieltään. Nyt se teeskentelee kuollutta. Kohta mulla usko loppuu ja pitää mennä tökkimään sitä, jotta bluffi paljastuisi.

    Ei kannata kehittää akvaariokuumetta. Se jää kuitenkin sun putsattavaksi.

    VastaaPoista
  2. rva K: kaikki jää kumminkin mun putsattavaksi... nimimerkillä kokemusta kissanvessoista.

    Akvaario olis komea, ja mulla olis jopa poikaystävä sitä hoitamaan /sisustamaan jne.

    VastaaPoista
  3. no mutta pikkusisko (arvasinko oikein??) on vallan oikeassa!!! loskakelihän ON kuin päärynä!

    VastaaPoista
  4. Päärynä? Emmäymmärrä.
    Vrt. "nyt se kaikki päärynälumi on sulanut"

    VastaaPoista
  5. no mut sehän on ihan ilmiselvää. kuvittele sellainen hieman ylikypsä nesteitä tirsuva päärynä. väri, koostumus, kaikki, ihan loskaa!

    VastaaPoista
  6. (niin ja oleellista on se, että päärynän kuori on poistettava yhtälöstä. sit ehkä tajuut.)

    VastaaPoista
  7. Eikun mä testasin sua. Käsittämätöntä, te ajattelette sen kanssa ihan samalla tavalla. ( et pistä ajatuksia mun lapsen päähän!!)

    VastaaPoista
  8. niinhän myö taidetaan ajatella <3 (ja hei, tässä sulle kauhuskenaario; sittenhän kaikki mun ajatukset on jo sen päässä..?)

    VastaaPoista
  9. joo, mut se ei kuule niitä, ellei joku sano niitä ääneen.
    Ei se ehdi kuunnella :)

    VastaaPoista