maanantai

Sunnuntai-iltaisin olen levoton ja vähän ärtyisä ja koko edessä oleva työviikko tuntuu ylitsepääsemättömän kammottavalta ajatukselta, puhumattakaan keskenkasvuisten elämän järjestelystä. Sunnuntai-iltaisin haluan mennä kuumaan suihkuun ja kömpiä peiton alle ja vain sääliä itseäni ja sitä tosiasiaa, että tykkään paljon enemmän kotoilusta kuin työläilystä.

Sitten tulee maanantai, ja se onkin ihan täydellinen vastakohta sunnuntai-illan ahd.-angstille.

Maanantai on kuin ekaluokan ensimmäinen päivä: maanantaisin sitä istuu letit tiukalle kiristettynä, tunnollisena ja napakkana pulpetin ääressä, värikynät värijärjestyksessä, kynät terotettuna ja puhdas aapinen edessä, valmiina oppimaan ihan kaikki perusasiat.

Maanantaisin saan aikaan: keitän ja kokkaan, kuuntelen teinimurheita, ulkoilutan itseäni ja teinejä sipaisen talouden järjestykseen, huollan parisuhdetta ja olen kaikin puolin säkenöivä, loistava ja hyvä ihminen.

Eilen maanantaina esimerkiksi ulkoilutin ensin tunnin verran itseäni, sen jälkeen ulkoilutin melkein tunnin verran yhtä teiniä, pidin lukupiiriä toiselle ja juttelin hetken vielä sen kolmannenkin kanssa. Rohkeasti otin hraH:n kanssa puheeksi kahden teinin teinimurheen ja luin vielä sivukaupalla kirjojani.

Yritän sinnitellä tällä hetkellä Andre Agassin elämäkerran kanssa, mutta Andre-polon isä on niin ahdistavan kuristavan kurja tyyppi, etten millään meinaa kyetä kirjaani lukemaan.
Vaihtoehtona sinnittelen Orange is new black:in kanssa, enkä kyllä laisinkaan ymmärrä, että niin tylsästä kirjasta on saatu aikaan kokonainen telkkarisarja. Joko kirjaani on sensuroitu, telkkarisarjaa on ihan mielettömästi dramatisoitu, tai sitten se on ollut ihan kaikkien aikojen tylsin sarja.
Eihän siinä kirjassa tapahdu yhtään mitään. Tai ainakaan vielä ei ole tapahtunut.
kylläpäs olikin syväluotaava ja henkevä kirja-analyysi