lokakuu

mihin katosi lokakuu?
Käsittämätöntä, juurihan se vasta alkoi.

No, kuukausirapo - ihan noin vain vaihteen vuoksi.

Alkukuusta olin ihan järjettömän ylpeä keskenkasvuisistani, joista kaksi esiintyi omalla tahollaan julkisuudessa, itselleen eduksi ja ansioksi.

Alkukuusta uudistin vaatevaraston. Kannattaa uskoa muotikoordinaattori-Elisaa: raita piristää päivän kuin päivän. Tennaritossut oli pakko tosin hyllyttää: en osaa enää kävellä tavallisilla kengillä, pelkästään paljasjalkajalkaimilla. Tennareista tuli tunne että kävelen sellaisilla muinaiskiinalaisilla puupölkkypohjakengillä ja kompastelin melkein koko ajan. Liukasteltuani ja kompuroituani aikani luovutin ja palasin paljasjalkailuun.

Alkukuusta yritin kirjoittaa. Siitä esitettiin eriäviä mielipiteitä.

Yritin olla antamatta periksi kaamosajalle ja ahd.angstille. Eksyin tutussa metsässä. Ei huvittanut lähteä uudestaan metsään kävelylle.

onpa muuten ollut harvinaisen kovaonninen kuukausi: hirmu monta hyvää aietta näyttää päättyneen kovaonniseen keskeytykseen. Milläs sitä taas palaisi takaisin ruotuun?

Jätimme viettämättä hääpäivää.
Tai siis.
Tai oikeammin.
Ensin haaveilimme yhteisestä yltiöromantillisesta kaupunkilomasta Jossain Muualla. Sitten tuli töitä minulle. Sen jälkeen hraH:lle. Ja vielä koulutusta minulle.
Jätimme viettämättä. HraH eskortteerasi minua edustustilaisuudessa.

siis totisesti: pelkkiä hyviä aikeita ja niitä seuraavia epäonnisia keskeytyksiä. voiko tästä ihminen ikinä toipua. kyllä ei kannata tehdä mitään yhteenvetoa elämästään, heti tulee ala ja kulo.

Kummallista sekin. Ollaan vietetty aviota nyt seitsemäntoista vuotta. Ei se ainakaan huonommaksi ole mennyt.
Vaikka kyllä oltiin edesvastuuttoman nuoria vielä siihen aikaan.

Hääpäivän viettämättömyyden korvasimme juhlistamalla Kissa On Ollut Meillä Vuoden -päivää. Joka sekin meni myttyrään, kun unohdin että olin luvannut nuorisolle sen päivän aamupalaksi amerikkalaisia pannareita. siis totisesti, eihän tässä kuussa ole saatu aikaan mitään produktiivista, saati positiivista. 
Kyllä kuulin kuittailua koko loppupäivän. Myös kissaeläin on esittänyt protestinsa, enimmäkseen sompailemalla keittiön pöydällä näpistelypuuhissa. Grr.

vuosi sitten - järjetöntä söpöyttä

Hmh, nyt kun katson tätä rapoa, niin eihän tässä ole mitään muuta onnistuneesti loppuunsaatettua kuin nuorison esiintymiset, ja niihin minulla ei ole mitään osaa eikä arpaa.
Kyllä en varmasti enää ikinä tee mitään rapoa mistään kun kaikki on niin kovaonnista.

PS.

Tiedättekö, mikä on melkein parasta?

Viikonloppuna teiniläiset (2kpl) vaelsivat ympäriinsä toimettomana ja minä kysyin että luenko ääneen Päivän Kajon meillä oli semmoinen tapa kesälomalla. Ne huusivat heti että Jee ja menivät limittäin ja lomittain pötkölleen sänkyyn ja minä luin ja niitä nauratti niin.

Kaikken paras tähän mennessä on ollut se pakina joka alkaa että Jos satutte kulkemaan metsässä ämpäri päässänne.