Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 38 - matkakuvatykitystä

Jostain syystä en onnistunut reissun aikana lisäämään kuvia kuin kertaalleen. Ehkä se johtui siitä, kun kirjoitin fläpällä (eli tabletilla), oli varmaan joku kuvienlisäämiskielto päällä tai jotain.

Koska arvaan, että kaikki kiihkeästi odottavat kuvia erityisesti delfiiniretkestä, niin nyt on sitten sen aika.

Kuten postauksessa kerroinkin, keskityin olemaan läsnä, aistimaan. Kuuntelemaan ja katselemaan, en kuvaamaan.

Hienointa oli se delfiinin hengityksen röhkäisymäinen ääni.

Jos haluatte mennä itse katsomaan, niin tuossa kohtaa merta ne meille näyttäytyivät. 

Kuvan voi vaikka printata mukaan tai ottaa kuvaruutukaappauksen, niin on sitten helpompi suunnistaa siihen oikeaan kohtaan.

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 37 - matkalla

 Ajastan postauksen kotimatkalle. Kun siinä touhussa menee kumminkin koko päivä.

Huvittaa ja ei huvita palata kotiin.

Minulla on aina vähän koti-ikävä. On mukava palata kotiin ihan vain siksi. Ja arkikin ylipäätään on ihan siedettävää, vaikka sitten on myös aika palata työhön ja putkirempan keskelle.

Ja toisaalta, olisihan se mukavaa jäädä kellumaan tällaiseen ajattomaan oleiluun, lukemaan ja torkkumaan ja seikkailemaan pikkukaupungin kaduilla.

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 36 - yhäti reissussa

 Tutustuimme sardiinimuseoon.

Vaikka mottomme noin lähtökohtaisesti on ”museot maanantaisin, kirkot ulkoa, vuoret alhaalta”, niin silti - sardiinimuseo.

Oli kiinnostava ja hyvin toteutettu kokonaisuus.

Ja sardiineista tulikin mieleen, olemme selkeästi ajoittaneet reissumme vähän huonosti. Hiukan reilun viikon päästä, elokuun alussa täällä vietetään suurta sardiinijuhlaa. Erityisesti harmittaa etten pääse osallistumaan sardiininsäilönnän työpajaan. (Se taitaa oikeasti olla joku taidetyöpaja, eikä ihan konkreettinen säilöntätyöpaja, mutta kumpi tahansa olisi kiinnostava) Viiime kesänä missasimme perunatyöpajan, nyt sardiinien säilöntätyöpajan. 

Missä onkaan reissujemme ennakkosuunnittelu, kysyn vaan.

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 35 - edelleen lomalla

 Alan vihdoin - reissun kääntyessä jo melkein kohti loppusuoraansa - päästä kiinni sopivaan joutilaisuuden tilaan.

Luen, torkun, luen, kudon, torkun lisää. Ja aina iltapäivällä teemme pienen vaatimattoman retken.

Luulen, että pitäisi olla aktiivisempi. Seikkailla ja kokea, valloittaa uusia maailmoja. Mutta juuri nyt, tässä hetkessä nämä meidän pienet parin kilometrin verkkaiset kävelymme riittävät (Lehtori odottaa tekoniveltä, käveleminen ei ole hänestä mitenkään miellyttävää. Eikä pyöräily. Melonta. Juoksu. Tanssi. Kiipeily. Vesilikumäki. Ei oikein uintikaan kuulemma.)

Olimme varanneet matkatoimiston kautta yhden pidemmän retkipäivän. Se peruuntui osallistujamäärän pienuuden vuoksi. Ja samaa päätä matkatoimiston valikoimista katosivat lähes kaikki heillä tarjolla olleet retket. Yritimme varata vastaavaa retkeä myös paikallisen agentin kautta, mutta sekin katosi listalta. Siispä vaeltelemme parin kilometrin vaelluksia ja syömme jätskiä. Hyvä niin. 

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 34 - yhä lomalla

 Olen lukenut - mutta en niin paljon kuin haluaisin.

Olen torkkunut - mutta en läheskään tarpeeksi.

Olen kutonut - mutta sukat ovat yhä vaiheessa.

Olen syönyt hyvin, kuljeskellut itseni hikiseksi, ajatellut asioita.

Ja kuunnellut ”rautakitaralankamusiikkia” hotellin kattoterassilla pimenevässä etelän illassa, melkein täysikuun aikaan.

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 33 - lomalla aina vain

 Olimme delfiini- ja luolaretkellä. 

Suhtaudun koko touhuun todella kaksijakoisesti. Enemmän kuin mitään haluan nähdä delfiinejä luonnossa (tai no jos ihan rehellisiä ollaan, niin vielä enempi haluaisin nähdä miekkavalaan), mutta onko se sitten oikein lähteä niitä oikein etsimällä etsimään ihan huvittelumielessä? Mistä tiedän, onko retkifirma eettinen, tai onko koko retkihommmeli ylipäätään semmoista, kun niitä retkiä tekee sen seitsemäntoista firmaa erilaisilla aluksilla? 

Semmoiselle retkelle kumminkin menimme.

Ja näimme delfiinejä! Vaikka olin ihan asennoitunut että en näe.

Nitä delfiiniveijareita oli semmoinen vajaan kymmenen kaveruksen poppoo ja ne kävivät hetken pyörähtelemässä laivan tietämillä. Kun tuli seuraava vene, ne menivät sinne. Sikäli kun tiedän, niitä ei ruokittu. 

En edes yrittänyt kuvata, keskityin vain katsomaan ja kuuntelemaan ja olemaan läsnä koko sielullani.

Delfiinien jälkeen ajelimme vielä paikallisessa luolastossa, mutta se ei niinkään kiinnostanut.

Vähän jäi kaivelemaan, kun mainoslauseessa sanottiin, että joskus voi nähdä myös ”orkkaita” (oletan että miekkavalaita, kääntäjä se kääntää mitä tykkää). Vaikka kuinka tiedän, että orkkaat eivät ehkä viihdy juuri tähän vuodenaikaan näillä vesillä, ja jos viihtyvätkin, niin niiden kulttuurista hupia on keikutella kumoon erilaisia veneitä, niin silti.

Ps. Laitan kuvia kun saan härpättimet toimimaan täällä vieraassa maailmankolkassa

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 32 - lomalla

 Ollaan lomalla, kaukana etelässä. (Tiedän, epäeettistä, epäekologista, epäekonomista, epäreilua)

Mukavaa on.

Hotelli on ”aikuiseen makuun”, ja kerrankin ihan oikeasti. Koko kompleksista puuttuvat keskenkasvuiset kaljantuiskeiset brittinuoret. Erityisesti heitä ei mellasta hotellin altaalla.

Olimme varanneet puolihoidon.

Tässä hotellissa se tarkoittaa kolmen ruokalajin illallista. Olen yleensä jo alkupalojen jälkeen varsin kylläinen. Pääruokaa en ole selättänyt kertaakaan. Ja jälkiruokavatsanikin on täysin riittämätön.

Lämmintä on, vaan ei epämiellyttävän kuumaa. Tuulee. Ilma on miellyttävä.

Hotellin uima-altaan vesi on ”raikasta”

En uskalla mennä sinne uimaan, koska pelkään törmääväni jääkarhun pehvaan siinä raikkaudessa.

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 31 - juorumuorien tarkkaavaiset silmät

 Törmäsimme sattumalta tuttavaan, joka heti meidät nähdessään hihkaisi, että onpas kiva nähdä, ja mulla onkin teille yks juttu kerrottavana.

Kävi ilmi, että tuttavan äidin mukaan olemme lähiöläisten juorumuorien spekuloinnin ytimessä. 
(kummallista, koska nykyisellään emme liiku lähiössä ollenkaan)

Erityisesti minä, vesijumppataustani (????) vuoksi.
(olen käynyt uimassa viimeksi ennen joulua, ja omatoimivesijumpassa joskus ennen koronaa)

Lähiön juorumuorit (lauma ihmisiä, joista en ole ikinä kuullutkaan) tiesivät kertoa, että voihyvänenaikasentään, olen Lehtorin kakkosvaimo. (ensimmäisen kohtalosta ei ole tietoa)
(en ole ihan varma, että sanottiinko tässä kohdassa myös, että voivoi, onpa sillä anopilla tässä kestämistä, mutta lisätään se tähän niin tulee enempi dramatiikkaa)
(onko anoppi tykännyt siitä ensimmäisestä vaimosta enempi? miksi minä olen epäkelpo miniä?)
(no kyllä minä varmaan vähän olenkin, eikös sen niin kuulu mennä?)
(minulla on kyllä oikeasti käynyt valtavan hyvä tuuri anoppi- ja appiarpajaisissa. aina olen kokenut arvostusta)

Lapseni ovat Sen Ensimmäisen Vaimon lapsia.
(huojentavaa, voin tyrkätä ne kaikki jatkossa Lehtorin ongelmakenttään).
Koska eihän tuosta kropasta ole millään voinut kolmea lasta tulla.
(no tiukkaa se tekikin, kaikki piti hätyyttää eri keinoilla ulos)
Että pakko on olla sen Jonkun Toisen lapsia. 
(sitä kyllä mietin, että mikä kropassani on niin epälapsensaannillista.)
(tai mistä näkee että oli vaikea punnertaa ulos?)

Lehtori on sentään kunnon mies, koska hän ahkerasti vahtii lapsia kaiket kesät. Poloinen.
Tämä nykyinen rouvansa vaan liitelee kaiket päivät tiesmissä.
(tämä ehkä piti paikkansa joskus viitisentoista vuotta sitten, kun lapsia vielä piti vahtia. Lehtoriudessa on tuo kesäjuttu aika vahvana, lehtorityypeillä kun on pidemmät lomat kuin kolmannen sektorin työläisellä.)
(jos olisi pitänyt veikata, olisin itse arvannut, että minulla on kesäinen salasuhde kaverin puolison kanssa, koska parikymmentä vuotta sitten me aina kesäisin yhdessä paimensimme villiä viisikkoa)

Tuttavan äiti (joka asuu samassa talossa anopin kanssa) oli vähän yrittänyt äkistä vastaan, että kyllä ne lapset taitavat ihan yhteisiä olla ja Lehtorin vaimokin vallan sama jo pidemmältä aikaa, mutta asiasta paremmin tietävä taho oli aivan loukkaantunut moisesta misinformaatiosta.
Että kyllä on Lehtorilla meneillään kakkosvaimo ja entiset lapset.
Tai siis ensimmäisen lapset.
Ja nykyisellä rouvalla ei ensimmäistäkään. Lasta siis.

Lehtori lupasi tarkistaa päiväkirjastaan, mikä oli ensimmäisen vaimon - lasteni äidin - kohtalo.
(Että mihin saan palauttaa ne.)
(kyllä vähän mietin minäkin että mikä on ensimmäisen vaimon kohtalo, että miten se on noin herttaisen lauman jättänyt minulle huollettavaksi?)

*

Olen yhtäaikaa hämmentynyt ja huvittunut.

Hirmu pitkän aikaa joku on elämääni - elämäämme - päässään myllertänyt. Parikymmentä vuotta ainakin. 

En ole missään vaiheessa oikein kunnolla kokenut itseäni lähiöläiseksi - koska mielestäni asumme täällä vain väliaikaisesti - enkä siksi ole mitenkään osannut kuvitella, että juorumuorien tarkkaavaiset silmät seuraisivat minua. Tai lapsianikaan.
Lehtoria kyllä, kun tämä on hänen kotitienootaan.
(anoppikin asuu täällä yhä, Lehtorin lapsuudenkoti on ehkä parinsadan metrin päässä meistä. Ja kun lapset olivat pieniä, vietimme todella paljon aikaa hänen entisessä kotipihassaan, koska siellä asuivat lasten kaikki kaverit. Ja meidän kaverimme myös. Ja Lehtorin kavereiden vanhemmat ja niiden kaverit.)

Siitä kun lapsia on tarvinnut pihalla vahtia, on hyvinkin viisitoista, melkein kaksikymmentä vuotta, että pitkälle kantaa myös se Lehtorin sankariviitta.
Ja nuorisokin on asunut poissa lähiöstä jo vaikka kuinka pitkään, viimeisinkin yli kolme vuotta.

Senkin ymmärrän jollain tasolla, että minua on vaikea uskoa lasteni äidiksi. Lehtori on jonkinlainen vahva periyttäjä, ja yleisen mielipiteen mukaan kaikki suloiset pikku pulluraposkemme ovat hänen täydellisiä kopioitaan. Erityisesti Isoveli. Mutta myös tytöt.
(itse olen vahvasti eri mieltä, mutta minulta ei yleensä kysytä. Yleinen mielipide väittää että Isoveli, Lehtori ja lasten isoisä ovat kaikki keskenään aivan täydellisen samannäköisiä. Minä pöyristyn väitteestä aina, koska eivät todellakaan ole. Appi oli tanssijamaisen siro ja kepeä, Lehtori on  piirteiltään kuin kyntöhärkä häneen verrattuna ja poikanen on eläväisen pörheä.) (mutta nyt eksyimme aiheesta)

Ja mitä kroppaani tulee: se pisti kyllä kovasti hanttiin synnytyspuuhissa, mutta kaikki sinne istutettu on myös aikoinaan onnekkaasti ulos saatu.

*

Pitkä on lähiöläisen juorumuorin muisti.
Epäilen, että jossainpäin lähiötä (tai ehkä muorien vesijumpparingissä?) liikkuu joku sorja nuori kaunis nainen kolmen suloisen pienen lapsen kanssa tietämättä ollenkaan että hänet sekoitetaan Lehtorin kulahtaneeseen ja valahtaneeseen keski-ikäiseen rouvaan. 
Tai kukaties hän onkin se todellinen kakkosvaimo?
Ovat vain minulle unohtaneet kaikki kertoa, pahus.

 

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 30 - teinimeiningin loppu

Mitä ilmeisimmin lomani on ainakin tähän mennessä ollut onnistunut.

Olen tehnyt melkein kaikkia juttuja, joita suunnittelin. Ja olen pikkuhiljaa alkanut tuntea oloni levänneeksi. 
Jonkinasteista nösväilyn vajetta minulla vielä on. Mutta se kiintiö ei varmaan helpostikaan täyty, se on vain hyväksyttävä.

Muutaman päivän olen kuluttanut pohtimalla sitä tosiasiaa että nykyisen teinimeiningin on kertakaikkiaan loputtava.

En ole koskaan ollut - eikä minusta koskaan tule - järjestelmällistä ihmistä. 
Minulla on ympärilläni kasoja konkreettisesti, ja pääni sisällä jatkuva ruuhka. 

Pienen suurperheen (tai suuren pienperheen) vastuuaikuisena olen joutunut opettelemaan jonkinmoista kurinalaisuutta, että elämä edes jotenkin rullaisi eteenpäin ja keskenkasvuiset olisivat oikeassa paikassa, oikeaan aikaan ja oikeanlaisissa varusteissa.
Kait siinä jotenkin onnistuinkin. 

Meillä oli joskus lapsekkaana aikana hataria yritelmiä siivouspäiviksi, ruokalistoiksi, kauppapäiviksi ja kaikenmoisiksi muiksi rutiineiksi, mutta kovin syvällisesti en niitä ilmeisestikään ole sisäistänyt.
Nyt kun elelemme iloisessa dinkkutaloudessa, kaikki ne ovat lipsahtaneet pois päästäni noin vain.

Nykyään kahlaamme suunnilleen polvia myöten kissankarvan muodostamissa arokierijöissä, koska ilmeisesti siivouspäivän lisäksi myös imurin sijainti on sekin lipsahtanut pois päästäni (ja Lehtorin päästä myös).
Päivittäinen varttisiivous on kokonaan kadonnut, koska minulla ei ilmeisestikään ole ylimääräisiä vartteja siihen käytettäväksi. (jäätävä kiire on ihmisellä lukea!)
Kissat ruokin vain, koska ne ponnekkaasti muistuttavat siitä.
Meitä itsejämme ruokkivat muiden äidit. (en osaa enää käyttää puurokattilaakaan)
Ja Lehtori on ruvennut (kotityöexcelin puuttuessa) huolehtimaan myös minulle aiemmin kuuluneista kotihommeleista. (onneksi Lehtori ei ole kuullut metatöistä, muuten olisin pulassa!)

Pidin itselleni puhuttelun: ryhdistäydy nainen!
Olet vastuullinen aikuinen, et voi elellä loppuelämääsi kuin mikäkin huithapeli teini, makkispekkiksiä syöden ja imuria ja pesukonetta pakoillen, vain omaa rentoiluasi ajatellen.

Ihan varmasti voin kokonaisuudessaan paremmin, jos jollain tavalla otan taas arjen paremmin haltuun ja luovun löysäilyn kuvitteellisesta hyväätekevyydestä.
(kyllä, ihminen tarvitsee palautumista ja rentoutta ja armollisuutta. Mutta ihminen tarvitsee myös hyvää arkea.)

Me tarvitsemme siivouspäiviä, ruokalistoja, kauppapäiviä, varttisiivouksia.
Minä tarvitsen iltajumppaa ja kävelylenkkejä, muun liikunnan lisäksi. 
Me tarvitsemme hyvää arkea.

kyllä minusta vielä tämmöinen työn sankari tulee

Jos muu ei auta, rupean laittamaan puhelimeeni muistutuksia siivouspäivistä ja vastaavista. 

ps.

olen näköjään kriizeillyt tätä samaa jo aiemminkin.
KLIK1
KLIK2
Ehkä tämä kotihäpeällinen siivous-teinimeininkikriizi on vähän niin kuin joulu ja juhannus, tulee vähintään kerran vuodessa.

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 29 - nälänhätätilanne kissojen keskuudessa

 Meillähän on kaksi kissaa.
Kaksi varsin nirsoa ja herkkävatsaista kissaa.
Herkkävatsaisudessaan ne ovat toistensa vastakohtia: toinen tukkeutuu ja toinen ei niinkään.
Se, joka ei tukkeudu, hallitsee ilmatilaa voimakkaasti. Ja hiekkalaatikkoa myös.

Elma
tunnetaan myös nimellä e
(vähän niin kuin Jamesbondilla on M)
(mutta Elma on e, pienellä)

Niillä oli hyvä kissojen kuivamuona, joka jotenkaan ei lyönyt läpi Suomen markkinoilla. Vastaavaa koiranruokaa vissiin menee säkkitolkulla, mutta brexitin-pahus teki siitä kissanruuasta kannattamatonta meidän markkinoillamme.
Sitä ruokaa ei sitten yhtäkkiä enää saanutkaan mistään. Tämä tapahtui muutamia vuosia sitten.

Kovalla työllä ja vaivalla, ja vahvojen haittavaikutusten siivittäminä onnistuimme löytämään jokseenkin kelvollisen uuden ruuan tilalle. Herkkävatsaisille, nirsoille, sensitiivisille kissoille tarkoitettua, antiallergista ja ties mitä kaikkea.
Kissat rouskuttivat sitä ja olivat kaiketi edes suunnilleen tyytyväisiä elämäänsä.
Kuivaruoka meni sujuvasti, aamuin-illoin tarjottua märkäruokaa saattoi jäädä kuppiin syömättä.

Nyt, jossain vaiheessa talventaitteessa, avasin taas uuden kuivamuonasäkin ja ihmettelin sieltä tulevaa oudon tunkkaista katkua.
Ja rakeen kokokin oli erilainen.
Katsoin pussia, mutta oli ihan tuttu pussi, sama tuotteen nimi, sama pussin ulkonäkö,  oletettavasti siis sama tuote. 
Paitsi että selvästikään ei ollut.

Kissat menivät nälkälakkoon. Eivät syöneet mitään.

Arppu
(tunnetaan myös nimellä Butski)
(älä kysy, en pysty selittämään)

Ihmettelin asiaa eläinkaupassa, ja kertoivat, että tuotteen resepti on muutettu.
Että tässä pussin kyljessä, huomaatko, lukee pienellä että new recipe.

Vaihdoimme lennossa saman valmistajan eri tuotteeseen, nopeasta vaihdosta johtuvista haittavaikutuksista kärsien.
Raekoko on hyvä. 
Eväänä se on pitkin kevättä näyttänyt menevän kissoille niukinnaukin.
Kissat nyt eivät suorastaan nälkälakkoile, mutta syövät nahkeasti.
Aamu- ja iltapalan märkäruoka on kelvannut paremmin kuin hyvin, kupit on aina nuoltu niin että pohja melkein kurmuilee.

Nyt kun olen enempi kotona, olen tajunnut, että ne ovat itse asiassa nälkiintyneitä.
Ne syövät papanaa aivan minimimäärän ja elävät aamu- ja iltapalan märkäruokaa odotellen.
Ne kinastelevat keskenään, toisen turkki on aivan pilalla ja ilmapiiri kissajoukkiossa on huono.

Itseäni saan tietysti syyttää, olenhan havahtunut ruokatilanteeseen aivan liian hitaasti.
Ja ottaa päähän ihan käsittämättömän paljon: millä ihmeen tulokulmalla lähdetään seuraavaa sopivaa kuivaruokaa etsimään? 
Aina täytyisi malttaa sen vatsatunkkaisen ylimenovaiheen yli, ainakin viikko-pari, ennen kuin voi oikeasti päätellä, sopiiko ruoka kissoille vai ei. Ja vielä pidempään, sopiiko se oikeasti, tuleeko syödyksi, miten vaikuttaa kissan olemukseen.

Isolle kissalle olisi hyvä olla isompi raekoko.
Vatsaherkälle vatsaystävällistä.
Ja mieluusti sellaista, jota saa kauppareissulta tai sen varrelta, ettei tarvitse erikseen lähteä mistään kaupungin laidalta hakemaan, ja kohtuullisella hinnalla. 
Eläinkaupassa ne yrittävät kovasti tarjota saman valmistajan jotain vielä parempaa ruokaa, mutta nyt tässä nälkiintymisen kurimuksessa luotto tähän ruuanvalmistajaan taisi mennä.

Semmoista kysyn, että onko oikein muuttaa ruuan reseptiä ja koostumusta ja myydä sitä samalla nimellä, samana tuotteena?
Varsinkin kun tuote oli sensitiiviselle, allergiaherkälle eläimelle tarkoitettu?

Elma ajattelee boksissa, ei boksin ulkopuolella

Elma osallistuu luovaan kirjoittamiseen

Arppu juo kahvia
(meillähän kissat eivät ole pöydällä)
(ainakaan silloin kun ihminen syö)

Arppu on hurjana

Kissat apustavat kirjahyllyn järjestelyssä

Arppu kurkkaa

Lisää kissoista (KLIK)

*

ps. muistattehan että osa postauksista on ajastettu, ja tilannetta on ratkottu jo hyvän tovin ja pidemmästi. Ennen kuin joku lähtee tekemään eläinsuojeluilmoitusta.

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 28 - jubilee

 Tuli sitten täyteen 2200 julkaistua blogikirjoitusta.

Hiphei ja hurraa.

Tunnustan, vähän kaipaan niitä vanhoja hyviä blogiaikoja, kun blogimaailma oli aktiivisempi ja aivan mihin tahansa oli vertaistukea saatavilla. 
Oli semmoinenkin yksi joka kirjoitti naapurin ärsyttävästä käkikellosta. 
Ja vaikka mitä muita metkoja.

Ja monia bloggaajia kaipaan myös, sellaisia joiden kanssa keskusteltiin kommenttilaatikot täyteen milloin mistäkin.

Olen aloittanut bloggaamisen Vuodatuksen alustalla kesällä 2005.

Ja siirtynyt tänne syksyllä 2010.

Noin kymmenen vuotta sitten pohdin tällaisia. (KLIK) - ja ajattelen aikalailla samoin yhä.
Ja ajattelen vähän myös näin (KLIK2) - vaikka moni asia elämässäni onkin muuttunut tuon jälkeen.
Viime vuosina olen nuorisolle kaivellut synttärilahjoiksi vanhoja heistä kertovia blogitekstejä. 

Välillä olen miettinyt että lopetan koko touhun. 
Mutta en osaa.
En osaa uusiutuakaan.
Jatkan sitten tätä vanhan koulukunnan haircuttia.

Kiva kun keikut mukana, liity seuraani vapaavalintaiselle juomalle!

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 27 - haikeus lähiössä

Yhtenä päivänä iltakävelyllä huomasimme, että päiväkotia oli alettu purkaa.

päiväkodin piha

päiväkodin piha

Olihan se minulla tiedossa, totta kai.
Mutta oli se silti kummallisen näköistä. Yhtäkkiä noin vain, puolet päiväkodista oli romutettu maan tasalle.
Se tyhjyys on huutava.

julisteet päiväkodin seinällä

Yritin kuvata ikkunasta sisälle: pedagogiset julisteet olivat vielä seinällä.

Melkein yhtä lohduton näky oli muutaman vuoden takainen koulun purkuoperaatio. Siellä olivat aikoinaan koululaisten piirrustuksetkin seinillä.

purkukoulun piha muutaman vuoden takaa

harmittaa vieläkin, etten käynyt keräämässä
purkukoulun seinässä olleita kirjaimia talteen

purkukoulun jumppa- /juhlasali
muutaman vuoden takaa

Koulun tilalle on jo aikoja sitten noussut tilaelementtikoulu (minun lapsuudessani meidän koulun pihassa oli viipalekoulu), ja päiväkotikin on väliaikaismajoituksessa tilaelementissä.

Päiväkoti rakennetaan uudestaan, ja koulu nousee parempaan paikkaan suurempana.

Mutta silti: ne yksiköt, joissa meidän lapset ovat saaneet varhaiskasvatusta ja alkuopetusta, ovat kadonneet.
Kummallista.

 

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 26 - optikolla

 Minulla on jonkin aikaa, suunnilleen kaksi vuotta, ollut moniteholasit, mutta kevään mittaan ne ovat alkaneet tuntua hankalilta. 
Hylkäsin ne sitten oman onnensa nojaan ja olen tihrustellut mitenkuten menemään. 
Ja lukulasit minulla myös on, kun minun mielestäni lukeminen monitehoilla käy ihan työstä.
Jotain häiriötä niissä lukulaseissakin on.

Varsinkin niissä varmaan yli viisi vuotta vanhoissa, kaikkein rakkaimmissa laseissani, joita en ikinä vie edes kotiovesta ulos, kun ne ovat niin mukavat ja rakkaat.
Niitä pidän melkein koko ajan päässä kotona, vaikka ne ovatkin vain lukulasit.
(paitsi viime aikoina ovat olleet vähän oikukkaat)

No, tunnustin tosiasiat ja varasin ajan optikolta.

Minulla on aina vähän semmoinen huijariolo kun menen optikolle, koska joskus kouluvuosina minulle niin sanottiin.
Että älä yritä huijata, et sinä mitään laseja tarvitse. 
(tarvitsin kyllä lukulasit heti kun koulusta pääsin. Mutta huijarifiilis jäi.)

No niin, siis varasin ajan optikolta. Kaivelin oikein papereistani että kuka olikaan se tosi kiva ja hyvä ja varasin ajan hänelle.

kuvituskuva

Sitten menin sinne optikkoliikkeeseen ja myyjäihminen sanoi, että tämä on sitten etänäöntarkastus.

Ja minä että mitä?

Ja myyjä siihen että eikö sulle ole kerrottu, tämä on tämmöinen etänäöntarkastus. Optikko on tuolla tiimmssissä ja ohjailee sieltä laitteita ja tekee tutkimuksen ja minä olen tässä sinun kanssasi.

Vähän siinä äkistelin, mutta toisaalta. Olin varannut ajan sekä konkreettisesti että henkisesti, ja asennoitunut uusien lasien hankintaan juuri nyt. 
Ja niin sitä sitten tutkittiin näköä etänä.

Myyjäihminen oli semmoinen tosi mukava, jonka asiakkaana viimeksikin olin, ja minulla oli hänen kanssaan hyvä ja turvallinen ja mahdollisimman vähän huijarinen olo.

Valitsimme kehykset - monitehoiksi otin ihan samat kuin edellisetkin, kun ne ovat olleet melkein yhtä hyvät kuin rakkaat (nyt jo lähes käyttökelvottomat) lukulasinikin.
Uudet lukulasit päädyin ottamaan erilaiset. (koska niitä rakkaiden kehyksiä ei ole ollut saatavilla vuosiin, ostin ne aikoinaan alelaarin pohjalta)
Ja se myyjä onnistui myymään minulle vielä aurinkolasitkin.
(minä olen joissain asioissa todella laiska, lasit ovat sellaiset. Vähimmän mahdollisen vaivan kautta, ja tukkukauppana jos vain suinkin mahdollista.)

Nyt minua jännittää ihan vietävästi, ovatko ne linssit sittenkään oikeanlaiset, koska se näöntarkastus oli niin nopea ja ripeä ja vauhdikas.
Että olenko nähnyt silleen kuin kuuluu, vai olenko kumminkin ihan huijari taas kerran.

Kai linsseissäkin joku takuu sentään on, jos on ihan vääränlaiset tulleet? 

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 25 - leipomisen kaipuu

 Laivareissulla katselimme lapsiperheitä.

On hetkiä, jolloin kaipaan aivan vietävästi sitä aikaa kun meillä oli ruuhkaa joka puolella.

Kaipaan leipomista ja kokkausflow:ta ja välillä ihan vain kunnon ruuanlaittoa.

Ehkä eniten kaipaan leipomista.

pikkusämpylöitä

Koska emme juurikaan syö vaaleaa leipää, saati kakkuja, pullia tai pikkuleipiä, niin minuun on kasautunut kosolti ylimääräistä leipomisenergiaa.
Työvuoden aikana sain osan purettua ihan töissä, satunnaisesti mutta kumminkin.
Nyt minulla ei ole leipomiskohdetta. 
Ruokaa sentään laiskasti laittelen aina välillä (meillä on tosin viime aikoina ollut aika paljon päiviä ja kertoja, jolloin syystä tai toisesta olemme syöneet muualla kuin kotona ja jonkun muun laittamaa ruokaa)

kotitekoisia grissineitä

shakkiruututreeni 

haltialeipää ja kuminakakkua

Sitten kun nuorisoa pukkaa käymään ja toivoo ensimmäisenä että tarjolla olisi äidinleipää ja aamupalaksi puuroa, olen aivan hanskat hukassa.
Ihan kuin en olisi ikinä puurokattilaa nähnytkään.
Ja leipätaikinallekin joudun melkein kaivelemaan ohjeen erikseen.

Välillä kaipaan leipomista niin paljon, että sieluun sattuu.

Se oli arkinen oma hetki, oma rauhallinen flow.
Se oli sitä, että sai ruokittua kaikki.
Se oli sitä, että lapsille oli tarjolla äidinleipää.

näkkäriä

ps. pahinta on se, että haluaisin perehtyä hapanjuurileivontaan, mutta minun ei kannata edes harkita juuren käynnistämistä, kun sille leivälle ei ole riittävästi syöjiä.

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 24 - hämmennys tamperelaisessa vessassa

 Sattuipa niin, että kun olimme Tampereella retkeilemässä, minulle tuli pakottava tarve käyttää naistenhuonetta.

Koska satuimme olemaan shoppailemassa kotimatkaevästä ihan juna-aseman lähellä, menin tietysti kyseisen tavaratalon naistenhuoneeseen, ja jonottelin siellä elämääni tyytyväisenä (joskin vähän hätäisenä).

Yhtäkkiä yhden vessakopin ovi aukesi.

Ulos kopista tuli nuori naishenkilö täydessä iltapukutällingissä.

Kirkkaanpunainen pitkä, paljettinen, liehuva juhla-asu hänellä oli yllään.

Minun piti nopeasti oikein katsoa ympärilleni, että onhan tämä vessa eikä suinkaan sovituskoppi (olisi tavattoman noloa erehtyä luulemaan sovituskoppia vessaksi!).
Mutta ei. Vessa oli.
Nainen ja hänen ystävänsä - joiden pukeutumista en ehtinyt panna merkille - lähtivät tohisten johonkin, kiire heillä oli.

Koko loppureissun - ja näköjään hyvän tovin sen jälkeenkin - olen ihmetellyt, että mitä ihmettä iltajuhlapukuinen naishenkilö tekee tavaratalon vessassa?
Onko tullut johonkin juhlaan ratikalla tai muulla julkisella kulkuneuvolla kun hätätilanne on yllättänyt ennen juhlapaikalle pääsyä?
Vai onko tohinalla lähtenyt juhlapaikalta johonkin seuraavaan kohteeseen korkkareilla sipsutellen ja keskellä Hämeenkatua on iskenyt tukala tovi?
Mikä juhla oli meneillään tai tuloillaan? Ihan arki-iltapäivä se nyt kumminkin oli, mikälie tiistai. 
Miten hankalaa ja epämukavaa on käväistä ohimennen tavaratalon vessassa täydessä juhlapuvussa?
Olimme alkuiltapäivässä, kello ei missään nimellä ollut lähelläkään juhlapukuhetkeä, mistä siis voi olla kyse?
Olivatko häät? (eikös siinä ole kirkko aika lähellä?) (*) 
Oliko tulossa vai menossa?
Eikö kirkossa ole vessaa?
Oliko ihan itse morsio vai joku muu päähääväkeen kuuluva?

Kyllä hämmennyin tamperelaisessa vessassa.

(*) se on se kirkko - Tuomiokirkko - mihin en yhdelläkään Tampereenreissullani ole onnistunut pääsemään sisälle.
Joko se ei ole ollut matkan varrella, en ole ehtinyt, tai ovi on ollut visusti lukossa. Kerran myös emme löytäneet ovea. Ja kun olimme koko kirkon kahdesti kiertäneet, niin kiinnihän se sitten oli.
Ette voi kuvitellakaan, millaisia paineita Simbergin maalauksilla alkaa mielessäni olla, niin kovasti odotan niiden näkemistä.
Tähän kirkkoon liittyy myös yksi varhaisnuoruuteni tyttökirja, Terttu Tupalan Tee ruusuista seppele. Haluaisin kulkea pitkin poikin Tampereen keskustaa se kirja oppaanani.

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 23 - tamperelainen feissarikriizi

 Turkulaisena minun ei tietenkään pitäisi tunnustaa tätä: tykkään Tampereesta (tai ehkä tykkään vain sen keskustasta).

Jos minun pitäisi asua jossain muualla, niin voisin asua jossain kohtaa Tampereen keskustaa.

Tykkään koskesta.
Tykkään Tampereen erikoisesta rytmistä - en osaa päättää, onko se hidas vai nopea.
Se on outo.

Mutta en hirveästi tykännyt tällä kerralla feissareista siellä.
Voi hyvät hyttyset että ne olivat sinnikkäitä ja niitä oli joka niemessä ja notkossa.
Eivätkä ne yhtään väistäneet minun ylenkatseellista turkulaista ilmaan tuijottamistani tai kiemurteluani ihmisten välissä, mitä vielä.
Kipittivät perässä ja tyrkyttivät sähköä ja Hesaria ja Aamulehteä ja kuukausilahjoittajuutta ja lisää Hesaria ja Aamulehteä ja tiesmitävielä.

Mietin aina, että mitä ne feissaajatkin ajattelivat, kun kerroin synkeitä totuuksia.

Ei, en tilaa Hesaria, koska meille tulee Lehtorin työn kautta jo Hesarin digilehti. Ja ei, en halua keskustelun kylkiäisinä yhtään paperilehteä. Enkä mitään muutakaan lahjuksia.
Ei, en voi vaihtaa sähkösopimusta, koska meillä on semmoinen vanhanaikainen taloyhtiömallinen sähkösopimus. En tiedä, onko niitä koko maassa kourallistakaan, mutta meillä sellainen on. Et voi itse valita, kun taloyhtiö on sen jo tehnyt.
Ei, en ole kiinnostunut Aamulehdestä. Luen TurSaa. 
Ei, en lahjoita yhtään enempää kuukausittain, kun olen jo.

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 22 - kyllä harmitti

 Teimme päiväretken Tampereelle.
Junalla.

Kun tulimme aamulla asemalle, siellä oli tämmöinen juna

Kyllä harmitti niin että savu nousi korvista, kun se ei ollut meidän Tampereen-junamme, vaan ihan muu.

Oli hienon näköistä, kun hiilimies lappasi hiiliä junan uuniin (vai mikäseonkaan). 

se veturi on aika pitkä

Pitää ehkä joskus tehdä museojuna-ajelu.

Kesäisiä tarinoita, seikkailuja ja kohtaamisia 21 - epätodennäköistä

Päädyimme Lehtorin kanssa viime viikonloppuna yliopistonmäelle. 
Siellä oli Finncon2026 tapahtuma.

Se on minulle (Lehtorista puhumattakaan) varsin epätodennäköinen kesäretkikohde.
Minä en kuluta scifiä tai fantasiaa missään muodossa, mutta sinnepä vain päädyimme.
(olen lukenut LOTRin ja yhden Terry Pratchettin ja siinä on minun kontribuutioni tälle genrelle) (lisäsin kyllä lukuaikapalveluni kirjahyllyyn muutaman cozy fantasia -kirjan)

Ja totesimme, että olipa mukava tapahtuma. Hyväntuulisia ihmisiä; monella tavalla moninaisia ja kaikki olivat tulleet viettämään aikaa itselleen rakkaan harrastuksen ympärillä.

Minä olin ohjelmasta ruksinut pari kiinnostavaa luentoa. Yhdelle menin, seuraaviin en kyennyt jonottamaan, kun väkeä oli joka puolella niin paljon (ja nykyisellään minua ahdistaa olla väkijoukoissa ja tungoksissa).

Otin tämän harjoituksena. Tänä kesänä en vielä ehdi, mutta josko jo ensi kesänä pääsisin osallistumaan Ropecon-tapahtumaan.
(En pelaa myöskään roolipelejä, vaikka ehkä haluaisinkin, mutta tuolla on aina niin kiinnostavia esitelmiä ja kaikenmoisia metkoja työpajoja ja ties vaikka mitä, että haluaisin edes yhden päivän visiteerata siellä.)

Joskus kannattaa tehdä epätodennäköisiä juttuja.