Lapsen harrastuksista

Yksi keskenkasvuisista löysi vuodenvaihteessa noin puolivahingossa uuden lajin.

Jostain omituisesta ja käsittämättömästä syystä, jota en pysty mitenkään hahmottamaan vieläkään, satuin selailemaan kiipeilyhallin nettisivuja ja siellä oli ilmoitus seinäkiipeilyn alkeiskurssista aikuisille.
Kysyin, kiinnostaisiko se Isoveljeä.
Kiinnosti.
Ilmoitin sen sinne.
Samoilla sivuilla oli ilmoitus junnujen kiipeilykerhosta, ja kysyin, kiinnostaisiko se jompaa kumpaa tytöistä.
Pikkusiskoa kiinnosti.
Ilmoitin sen sinne.
Siitä pitäen ei mikään ole ollut elämässä ennallaan.
Nimittäin Pikkusiskon elämässä.

Kiipeilykerhoa piti oleman kerran viikossa puolisentoista tuntia kerrallaan.
Ensin se lapsi tinki itselleen luvan jäädä treenaamaan kerhon jälkeen.
Varmistin salin porukoilta ne ovat sellaisia jänteviä pitkätukkia, että se on ok.
Olihan se, vaikka ei ehkä aivan täsmälleen minun mieleeni - nimittäin ajatus siitä että hentoinen pikkutyttöni sompailee siellä kaikkien seiniltä putoilevien aikuisten miesten joukossa.
Mutta siellä se sompaili.
Kiipesi, sai kovettumat käsiinsä ja kiipesi lisää.



Pikkusiskon puheisiin hiipivät omat kiipeilytossut.
Minä tietysti että ne kuuluvat kerhon hintaan ja mitä sinä niillä ja diipadaapa.
Kohta sillä oli omat kirkkaankeltaiset tossut.

Sitten se halusi näyttää sitä touhua kavereilleen ja samoihin aikoihin se alkoi puhua, että olisipa kiva käydä salilla vähän useammin.
Me tietysti kypsän aikuisesti vastustimme asiaa: siellä ei taatusti kaivata pikkutyttöjä hihittämässä ja sekoilemassa. Ja et voi käydä siellä yksin ja kuka sua neuvoo ja ei kyllä ja ei.
HraH kävi kuittaamassa - tuohon hommaan tarvitaan huoltajan lupa - lapsukaisen sisään yhtenä arki-iltana ja kun minä tulin kotiin, vastaani pomppi iloinen lapsi ja itseään lattian läpi kairaava aikuinen: Pikkusiskolle oli hankittu kymppikortti. Siis kymmeneen sisäänkäyntiin oikeuttava jäsenyys.
Siitä pitäen se rupesi käymään salilla kerran viikossa siinä laajennetussa kiipeilykerhossa ja toisen kerran arki-iltana.

Sitten se alkoi puhua kilpailuista.
Me tietysti kypsän aikuisesti vastustimme asiaa: sehän on harrastanut vasta pari kuukautta ja miten sinne edes pääsee ja onko lisenssiä ja kukamitähäh.
Se junaili itselleen kyydin - tässä vaiheessa sillä jo varsin kunnioitettavat hauikset, henkilökohtainen valmentaja ja jonkinsortin valmennusohjelma, myös hengenheimolainen, samanikäinen tyttö - meni, kisasi ja sijoittuikin.



Kymppikortille ladattiin uusia kertoja.

Se kävi katsomassa paikallisia aikuisten openeita ja kisan jälkeen kiipesi itsekin.
se salakuljetti tossut mukanaan vaikka minä suu vaahdossa että et sinä sinne seinälle pääse.

Sitten se alkoi puhua ulkokiipeilystä. Minä vaahtosin aikani, mutta tietäähän sen, kuinka siinä kävi.



Sen lisäksi joku varusteitaan uusiva aikuinen lahjoitti niille tytöille oman pädin.

Viime aikoina se on puhunut vuosijäsenyydestä hallille, että vois käydä vaikka joka päivä.
Ja kiipeilyhousuista. oikeanlaisen paidan se sai kun se osallistui kisoihin
Arvannette kuinka tässä tulee käymään.
Kun kysyin alaikäisen mahdollisuudesta vuosijäsenyyteen, ei ollut kahta kysymystäkään etteikö se olisi onnistunut - kun kyse oli Pikkusiskosta. 

Meillä kasvatetaan olympiavoittajaa
tai ainakin olympiaedustajaa; lapsen oma tavoite. Minä en edes tiennyt että se on laji.


*
Ja mitäkö tapahtui Isoveljelle?
Sekin tykästyi lajiin ja on ollut harmissaan, kun ei ole koko kesänä päässyt seinälle.
toisin kuin Pikkusisko - sitä se teettää kun on oma valmentaja ja Pikkusiskon luonne
Silläkin on omat tossut ja kymppikortti. Ja sekin katsoi EM-kisastriimiä viikonloppuna.
Usein ne menevät siskonsa kanssa yhtä matkaa hallille, Isoveli ja sen kiipeilyorientoituneet lukiokaverit ja se pieni pomppoliinos.

*
Se on sillä tavalla, että me aikuiset voimme yrittää kaikenlaista, voimme ehdottaa yhtä ja tarjota toista, mutta kun todellinen intohimo iskee kohdalle, ei sille mahda mitään.

Riittää kun pureskelen kauhusta kynsiäni ja annan lapsen harrastaa.

Milloin minä itse opin, että Pikkusiskon kanssa on ihan turha puhumalla yrittää pärjätä? 
Se junailee kumminkin homman mieluisekseen.