ryppäytys

oletteko huomanneet semmoisen jutun, että tulee ryppäitä?

Yhtenä päivänä menet tuttuun kauppaan ruokaostoksille ja koko kauppa on täynnä isäntämiehiä nokialaisissa kumppareissaan ähkästelemässä pitkin käytäviä ja valitsemassa maitolitraa.
Ihan jokapuolella kauppaa on niitä isäntämiehiä.
Vaikka missä olisit naishygieniaosastolla, niin sielläkin valikoivat maitolitrojaan.

Seuraavana päivänä isäntämiehistä ei ole jälkeäkään, mutta juustohyllykön eteen on parkkerannut kulmakunnan koko suomenruotsalainen ikärouvakerma sinertävissä hiuksissaan ojjoiändå ja vafan ja nåmen.
Samalla lailla aaltoilevat ympäri kauppaa, ihan suomenkielisellä puolellakin.

No seuraavana päivänä varaudut sanakirjalla ja keskimääräistä kohteliaammalla asenteella että ursäkta ja muuta sen semmoista, niin eipä näy suomenruotsalaista rouvakermaa missään, mutta nyt onkin koko kaupungin pyörätuolikansa liikenteessä.
Mitä kapoisempi käytävä, sitä enempi on väkeä siellä.

Sen jälkeisenä päivänä varaudut pyörätuoliväistelyyn, oikein suunnittelet ostokset niin, että ei yhtään mitään sieltä kapealta käytävältä, vaan kaikki pelkistä avohyllyistä, niin eipäs.
Tänään ovatkin liikkeellä citysinkut takeawaykahveineen ja kadehdittavan ihanine laukkuineen ja saapikkaineen. Ja ihan varmasti siinä saman purkkitonnikalan kohdalla, mihin yrittelet ojenteleiksia.

Ainoa mikä pysyy samana päivästä toiseen on se, että joutuu puikkelehtimaan oikealle ja vasemmalle kun aina on joku justiinsa parkissa siinä kohden mihin yrität kurotella.
Ihan sama hamuatko koriisi tryffeliä, punakuorista juustoa vaiko pakasteranskanperunoita, niin siinä se on heti hyllyn edessä semmoinen metka ryhmä parkissa. Tai vähintään väijyssä jossain siinä hollilla että työnnänpä tästä tämän ostoskärryni tuohon tuon kiireisen rouvan eteen, torppaa sinä eenokki sen peräpää.

Että miten se on mahdollista?
Ihan tahallaanko ne sinne kauppaan tukkivat tuommoisissa oudoissa ryhmämuodostelmissa ja tekevät semmoisen olon että on vainoharhautunut?
Miksei olla järjellisesti ja rehdisti heterogeenisia siellä kaupassa?
Soittelevatko ne kaikki erinmoiset ryhmät; kyttyräselät /finninaamat /semmoiset joilla on punaiset silmälasit /kaunistakkiset /vinossa kävelevät kävelykepittömät /kivalaukkuiset / nuhaiset /epäonnishiuksiset /sieväsaapikkais- ja sopivat aina että menkää te keskiviikkona sinne juustotiskille hyllymään, niin me otetaan tuo torstain perunalaarivuoro?

Kyllä tapahtuu semmoista ryppäytymistä.
Joskus jatkuu se vielä ulkona jalkakäytävälläkin.
Ja vielä enempi on, mitä painavampi on kassi kun on oma puikkelehdinta silloin hitaampaa.

Missä on normaalijakaumaotanta?
Kysyn vaan.

4 kommenttia:

  1. Ihana Marika, aivan tuli Markus "mielensäpahoittaja jo ennen Mielensäpahoittajaa" Kajo mieleen.

    Eikä se ole huono juttu ollenkaan!
    <3

    VastaaPoista
  2. Heh, me käydään viikolla kaupass yleensä klo 22, kaikki luettelemasi ryhmät puuttuvat. Siellä on vaan samanlaisia arjen harmauttavia, silmäpussisia perheellisiä, jotka väistelevät toisensa sujuvasti ja haluavat päästä vaan mahdollisimman nopeasti ulos kaupasta :D

    VastaaPoista
  3. Haha, nauratti :D Mä en tiedä onko meillä päin tuollaista ryppäytymistä, mutta se on varma, että mummot ja papat on täällä se pahin blokkaajaryhmä. Ihan takuulla juurikin syöksyvät siihen makaronihyllylle, johon olin itse menossa ja blokkaavat usealla ostoskärryllä pääsyni sinne. Ja sitten tökätään ne kärryt joka käytävällä silleen, etten millään meinaa päästä kassalle (paitsi karkkihyllyn kautta, jossa on vaan teinejä ilman ostoskärryjä, ja sieltä pääsee livahtamaan kassajonoonkin).

    Ehkä pitää perehtyä eri kaupunkien ryppäytymiseen tai ryppäytymättömyyteen. Voisiko joku tehdä tästä ihan tutkimuksen, että osaisi varautua kaupassa käyntiin paremmin?

    VastaaPoista
  4. Meillä on niin vähän mitä rypästää, mutta ihan takuuvarmasti joku on aina parkkeerannut kärrynsä poikittain säilöön just sille käytävälle mihin yrittää mennä. AINA.

    VastaaPoista