parisuhesunnuntaista kriiziin

meillä oli ihanan joutilas parisuhdesunnuntaipäivä.

Kehittelimme ihan vain kahdenkesken pikaruokaa jääkaapin antimista.
HraH:n mielestä hätäiseen kyhätyt lämpimät voileivät vaativat ehdottomasti kyytipojakseen punaviiniä tavallisista juomalaseista. se tietää että minä tykkään tällaisesta arjen ja juhlavan sekoittumisesta.
Nakersimme voileipiä, siemailimme viiniä maitolaseista, höpöttelimme kaikenlaista ja haaveilimme matkoista.

Ideoimme, että olisi hyvä idea viedä Isoveli täysi-ikäisyytensä kunniaksi johonkin seikkailuille, vaikka Lontooseen.
Rupesimme tutkimaan ihmeellisen intternetin antia.
Isoveli tuli kotiin ja sanoin sille, että pohdimme sinulle täysi-ikäisyyslahjaa. Että haluaisitko lähteä Lontooseen minun tai isän tai meidän molempien kanssa.
Se sanoi vähän puolihuolimattomasti että joo, vois olla ihan kiva juttu.
Ja sitten - pahus periköön sen maitoviinilasillisen - tulin sanoneeksi että vai olisiko kivampi mennä kahdestaan jonkun kaverin kanssa.

Eikös vain ollut hyvä idea sen kaverinkin mielestä.
Grr.
Grr.
Grr.
Vatsahaava.



Ihan kuulen korvissani kuinka vastahakoiset niveleni natisevat irtipäästämisen tuskaa.

Siltikin että olen ihan järjettömän ylpeä niistä, niiden taidoista, valmiuksista ja rohkeudesta.

Enää en voi kunniallisesti perääntyä.
en ehkä enää ikinä juo punaviiniä maitolasista keskellä päivää.


*

Jossain määrin samanlaiseen lipsahdusten kategoriaan kuuluu se, että parin viikon päästä olemme nuorimmaisen kanssa ihan kahdestaan kotinurkissa.
Kysyin siltä, että tehtäisiinkö päivän mittainen seikkailu ihan kaksin, mitä tykkäisit tehdä.
Se tiesi heti, että haluaa Salmisaareen kiipeilemään.
Kuten tavallista, juttu laajeni noin sekunnissa ulos hallinnastani: tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että olen pienimuotoisen ryhmämatkan muutama kiipeilykaveri luonnollisesti matkanjohtaja ja tehtäväni on ottaa kiipeilyinstaan sopivan edustavia kuvia ja pidellä juomapulloja.
Ehdotukseni jostain kulttuuriohjelmasta ohitettiin ikiaikaisella nääfst-kommentilla.

tästä lapsuksesta en voi syyttää edes maitoviinilasillista, olin ihan skarppi.





18 kommenttia:

  1. Minun vanhempani ovat jälkikäteen maininneet, etteivät tiedä, mikä hetkellinen psykoosi heihin iski silloin, kun he päättivät tyrkätä minut ihan yksinäni 16-vuotiaana lentokoneeseen ja matkalle Atlantin yli, yhdellä koneenvaihdolla; perillä sentään päädyin sukulaisten huomaan. Itsehän olin tietenkin ihan että "d-uh, totta kai minä pärjään, olenhan kokenut matkailija ja muutenkin tosi fiksu!" Ja pärjäsinkin, ei siinä mitään. Näin jälkeenpäin kyllä itseäkin vähän huimaa ajatus siitä, että pitäisi sellaisen ihan keskenkasvuisen kakaran suoriutumiskykyyn luottaa. Mutta pitäähän sitä, luottaa. Kyä viksup pärjää, kuten täällä päin ruukataan sanoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyä viksup pärjää, mutta pärjääkö niitten äidit?

      Poista
  2. Hengitä syvään... hengitä syvään ;-)

    Mun 18v vauva varasi juuri kesäksi interrail-lipun. Tässä on siis n. 4kk aikaa orientoitua siihen, että kaveri on reilun kuukauden missä lie. A-pu-a!

    Hengitän syvään... hengitän syvään ;-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hengitän ja hellitän.
      sulla on paljon enemmän stressattavaa kuin mulla :) - vertaisryhmä heti pystyyn!

      Poista
  3. Mä olen tuudittautunut vielä siihen, että mun 6- ja 8-vuotiaat vauvat eivät ikinä koskaan milloinkaan tule poistumaan yksinään lähikoulua (100m) pidemmälle :D

    Tsemppiä (ja lisää viiniä)! ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      mahtaako mikään määrä viiniä (ainakaan niin, että homma on vielä hallinnassa) riittää irtipäästämisen vaikeuden helpottamiseen?

      Poista
  4. Maitolasista voi syntyä vaikka mitä jännittävää... Jälkeenpäin punaviinilause todennäköisesti muuttuu mitä parhaimmaksi asiaksi. Kun me toissakesänä lähdimme siipan kanssa viikoiksi matkoille ja jätimme nuorukaisen kotiin (tosin isovanhemmille pääsi halutessa vähintäänkin syömään), niin tulokset olivat todella iloiset.

    Itse jännittäisin enemmän tuota kiipeilyseinää. Jäisin varmasti sinne alas pitelemään sydäntäni, ja jokainen äkkinäinen liikahdus seinällä saisi minut pitämään -lähinnä itselleni- 112 numeroa valmiudessa ;-)

    Komppaan Tuulaa, tsemppiä ja lisää viiniä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. olet luultavasti oikeassa, nuori tarvitsee seikkailunsa ja sen saa.

      Kiipeily on meillä niin arkea, etten osaa sitä hermoilla. Kunhan en itse joudu sinne seinälle :) (en pääse alas, kokemus on osoittanut)

      Poista
  5. Mitenkäs ne asiat tuollaisen käänteen saivatkaan?

    Hienoahan se on, jos pojat haluavat lähteä kaksin Lontooseen. Tulee varmastikin heille ikimuistoinen reissu. Minuakin saattaisi kyllä jännittää päästää lapsi yksin Lontooseen. Mutta eikös interrail aikaan alaikäiset reissanneet viikkokausia keskenään pitkin Eurooppaa? Ja ilman nettiä ja kännykkää.

    Aika vaativan valokuvaustehtävän olet saanut nuorimmaiselta. Älä vaan sorru alkeelliseen akun loppumismokaa :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. :)
      hienoa on, että haluavat lähteä.
      Ja lähtevät.
      Parempi katsoa asioita suoraan silmiin ja kääriä hihat. Matka ja majoitus varattu, herrain omien ehdotusten mukaisesti.
      Irtipäästäminen muuttui hiukan helpommaksi, kun siitä tuli totta.

      Ja mitä valokuvaamiseen tulee, mun olisi kuulemma suotavaa investoida uuteen putkeen.

      Poista
  6. IIk lapsi maailmalle kaverinsa kanssa! Ymmärrän irtipäästämisen tuskan ja silti sanon, että päästä vaan lapsi siipiä kokeilemaan! Kyllä ne kantavat!!



    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä ne siivet kantavat (kai)

      Matka ja majoitus varattu.

      Poista
  7. Hyvä tietää, että maitolasista juotuna viini voi aiheuttaa tilanteita joista ei olekaan enää ulospääsyä :D
    Mie voisin kyllä kans lähteä Lontooseen tai ihan mihin vain, nyt kyllä kelpaisi joku pikkuinen reissu. Toki huhtikuussa tehtävä reissu sinne teille Turkuun on ihan hyvä alku sekin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Näköjään on arvaamattomia seurauksia maitoviinilasillisilla :)

      Reissunkaipuussa mekin tuota Lontoota ehdotimme, mutta jäämme kuitenkin rannalle ruikuttamaan :)

      Poista
  8. Ai kamala. (Osin irtautumisasialle, osin maitolasiviineille.) Mä olen tähän mennessä ajatellut olevani sellainen vapaasieluinen steineräiti, joka itsestään selvästi tietää lapsiensa kuuluvan maailmalle.

    Mutta annas olla kun esikoinen viime kesänä lähti ekaa kertaa itsekseen kaverin kanssa viikoksi toiselle puolelle Suomea. Kyllä oli henkinen napanuora (se äidin päässä sijaitseva) tiukalla. Tyttärelle en tietenkään kertonut, että kuinka tiukalla, vaan esitin urheaa, huoletonta ja luottavaista. ;-:

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oho, tuohon loppuun piti tulla hymiö, mutta tulikin merkillinen häkkyrä.

      Poista
    2. :)!
      Juu, lapset kuuluvat maailmalle ja maailma lapsille. Teoriassa.

      Käytännössä taas...no, nuoriso nauraa minulle ja hössötykselleni. Pörröttää tukkaani ja sanoo että "hosa inte, kyllä me osataan"

      Poista