keskiviikko 23. elokuuta 2017

Ei pikkulapsivuosia enää, kiitos

Ihana Tuula pohdiskeli Oman kattonsa alla mitä ei enää kaipaa pikkulapsivuosista.

Minä en kaipaa...

1. aamuheräämisiä

Pikkukisu Elma (1v) on keksinyt että aamuyöstä viiden aikaan on tositosi kiva tulla sänkyyn hörisemään ja kertomaan että ruoka on ihan melkein loppu ja muutenkin voisi olla aika herätä.
Ihan joka aamuyö en ylenpalttisen hellyysepisodin jälkeen onnistu pääsemään unen päähän kiinni ja aamu voi olla vähän tahmea.
Yhtenä tällaisena aamuna totesin Lehtorille että nämä aamut sietää kyllä, kun tietää että jossain ihan lähitulevaisuudessa saa taas nukkua, toisin kuin silloin kun nuo olivat ihan pieniä, ja on elämä helpompaa ja siedettävämpää.
Lehtori komppasi ja totesi vielä että Elmaa on helpompi älyttää kuin taaperoa, joka on vakuuttunut siitä, että viideltä aamulla on oiva aika herätä. Kun pysyy hievahtamatta ja hiljaa, Elma luovuttaa.

Meillä nimittäin herättiin vuosikaudet viideltä.
Toinen meistä aikuisista nousi naperon kaveriksi, toinen nukkui. Seitsemän jälkeen vaihdettiin vuoroa, paitsi taapero, joka ei nukkunut.

2. viikonloppuaamujen lastismaratonia

Tenavat saivat jostain vihiä, että viikonloppuaamuisin televisio näyttää tuntitolkulla lastiksia. Jee.
Viimeiset suunnilleen kymmenen vuotta meillä on ollut sänky olkkarissa (tai telkkari makkarissa / yksiö, jossa kaikki tarpeellinen on yhdessä huoneessa), ja se on tarkoittanut myös sitä, että ärtsyn-pirteästi päälledubatut televisio-ohjelmat ovat pyörineet hauraan aamu-uneni taustalla. En kaipaa, en sitten yhtään. En kaipaa lastenohjelmia missään muodossa.
Kummallista kyllä, nuoriso muisteli näitä lastiksia ja totesi, että ne olivat pelottavia ja traumatisoivia. Silti piti joka armas viikonloppu liimautua töllön eteen; voi pyhä lapsen ristiriitaisuus!

Nykyään herään viikonloppuisin ihan omassa rauhassani, luen lehteä tai kirjaa, olen puhumatta ja itsekseni.

Mitä yhteistiloissamme sijaitsevaan televisioon tulee, nuorisossa lievää katkeruutta aiheuttaa se tosiasia, että haluan mennä iltaisin aikaisin nukkumaan, ja se rajoittaa ruutuaikaa television edessä. Sitä saa ehkä hyvällä tuurilla jäädä katsomaan, mutta kaikkinainen kommentoiminen ja ohjeiden huutelu näyttelijöille /urheilijoille /politiikoille on ankarasti kielletty.

3. Iltabaletti

Meillä oli tyylikäs koreografia akselilla iltapala-iltapesu-iltasatu-iltalaulu.
Suunnilleen tunnissa saimme hoideltua koko lauman vaakatasoon.
Tosin - kuten kuka tahansa pikkulapsivaiheen kanssa elänyt tietää - lapsukaisten vaakatasoa ja oletettua nukahtamista seuraa lakkaamaton mullonjano/nälkä/pissahätä/ikävä -huutelu.
En kaipaa.

Paitsi sitä, että homma hoitui tunnissa.

Siinä vaiheessa kun itse yrittää kiskoa peittoa korvilleen ja yksi tutoroi kaverilleen läksyjä nettiyhteydellä, toinen alkaa asentaa jotain toimimatonta appia luuriinsa ja kolmas föönata hiuksiaan, toivon, että iltapuuhat hoituisivat tunnissa.
Tai siis ne tavallaan hoituvat, mutta eivät siinä tunnissa, joka minun mielestäni olisi paras (eli 19.30-20.30), sillä niillä on nykyään jokaisella oma henkilökohtainen tuntinsa.


*

Kyllä huomaan nyt, että hirveän väsynyt olen pikkulapsivuosina ollut.
Kaikki kaipaamattomuuteni liittyvät jollain tavalla nukkumiseen.


Teineissä parempaa on se, että niiden kanssa voi jutella ja keskustella.



*

ps. tiskikonepäivitys
Ihana Oma Kodinkonekorjaaja kävi. Tiskikoneessa on ehkä rikki joku laakerihärpätin tai sitten ei. Se ehkä toimii tai sitten ei.
Jos ei, niin sitten pitää hankkia uusi kone.
Eilen ainakin toimi.











10 kommenttia:

  1. Niin taivaan totta: "Kyllä huomaan nyt, että hirveän väsynyt olen pikkulapsivuosina ollut. Kaikki kaipaamattomuuteni liittyvät jollain tavalla nukkumiseen."

    En voi kuin nyökkiä. Miten autuasta onkaan, jos/kun nykyään saa nukkua katkeamattomat 8 tunnin unet <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mulle jo neljä tuntia on harvinaista luksusta, mutta kyllä. Kun uni on katkeamatonta, on elämä huomattavan mukavaa!

      Poista
  2. Tuota iltabalettia meillä harrastetaan vieläkin jonkin verran, vaikka neiti on jo pian 12 vee. Jotenkin laitteiden jälkeen se rauhoittuminen vie aikansa ja toisaalta lapsi huomaa, että eipä ole tullut juteltua tai muuten vaan oltua riittävästi vanhempien kanssa. Vaikka tuosta yritetään tämän tästä mainita, ei se oppi vaan mee perille.

    Mutta onneksi nykyään saa nukkua lähes niin pitkään kuin huvittaa. Toisaalta tämä ikä alkaa tehdä tehtävänsä, että nyt sitä heräilee ihan itsekseen suht ajoissa (pissalle), eikä uni enää meinaa tulla :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. onhan se vähän kummallista, että kun vihdoin saisi nukkua, alkaa kroppa harata vastaan.

      Isompien kanssa nuo iltahetket ovat aivan kullanarvoisia, se on se tärkeä yhdessäolon hetki.

      Poista
  3. Siteeraan sua ja Tuulaa minäkin. KAikki kaipaus liittyy nukkumiseen :D
    Mä kaipaan pikkulapsiajasta sitä, kuin onnellisia ne oli aina kun näki mut. Nyyh!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. tjaah, mun lapset alkoi kerran itkeä kun tulin ovesta sisään (uudet silmälasit otsikolla)

      Poista
  4. Mielestäni tässä ON JOKIN RISTIRIITA, että monta vuotta heräilleet äidit hankkivat kissoja tai koiria ja tekevät taas kaiken uudestaan (niin kuin minä joka herään joka aamu klo 6-630).

    Mulla on kyllä edelleen jokin kummallinen outo hoivavietti....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kieltämättä pientä ristiriitaa tässä on havaittavissa.
      Varsinkin kun kissat ja koirat eivät koskaan opi kaikkea. (huoks)

      Poista
  5. Ai että. Nii-in. Kylläpä kyllä.

    Nimim. Jo 13 vuotta putkeen pikkulapsiaikaa. Eikä ihan vielä helpota. PLUS bonuksena teini perheessä. JA yksi alakoululainen. Eli jee, saan siis tavallaan kaiken! Eiku.

    VastaaPoista