Kohti elokuuta


Elokuu. Mitä oikein on meneillään? 
Ihan ensin olin lomalla ja reissun päällä kirjoittaminen jäi tauolle. 
Sitten Työkuviot muuttuivat täysin. Tai ovat muuttumassa kohta, jos tarkkoja ollaan.



Juuri tällä hetkellä näyttää tältä:
Elokuussa jääkaapin käyttäjiä on neljä. Viidennellä on optio, koska asuinkavereissa on tapahtunut muutos.
Syyskuussa jääkaapin käyttäjiä on kolme. tai neljä
Ruokatalouden on oltava helppoa. Halpaa-helppoa-nopeeta.

Työmatkani ja matkan suunta muuttuvat kuun puolivälissä. Matka lyhenee puoleen. Fillaroin alle vartissa, kävelen reilussa puolessa tunnissa.
Bussin käyttäminen ei ole millään muotoa järkevää, bussi kiertää ja matka pitenee.
Tuleeko minusta talvipyöräilijä?
Vai ympärivuotiskävelijä?
Kävelymatkasta osa kulkee valaisematonta metsätietä.
Pitääkö hiihtää? Onko susia? Tarvintaanko soihtu vai lyhty? 
Vähän pidempi fillarireitti kulkee tylsää talvihuollettua reitistöä.
Kokonaan ilman bussikorttia en pärjää, mutta millaisen kortin tarvitsen - paljonko bussille tulee jatkossa käyttöä? Kausikortilla liikkuisi vapaasti.
Hankkimani uimakerrat ovat kaupungin isolle hallille, aivan toiselle puolelle kaupunkia.

Missä kaupassa rupean käymään?
Fillarilla, kävellen vai bussilla?

Aukeavatko uimahallit? Pääsen kohta mikrosirutuksen kakkoskierrokselle, ja olen suunnitellut aloittavani uinnit sen jälkeen - samoihin aikoihin uimahallien pitäisi aueta. Mihin väliin pystyn aikatauluttamaan uinnit? 

Iltatöiden määrän pitäisi vähentyä merkittävästi. Vähintäänkin teoriassa pitäisi pystyä aloittamaan kiinteitä harrastuksia.
Uskaltaisinko? Voisinko? Mitä se voisi olla?
Mahtuvatko kirjoittamisen aineopinnot edelleen ohjelmaani, vaikka en voikaan ottaa opintovapaata? Kehvatsun yliopisto ei ole vielä julkistanut lukujärjestyksiä.
Miten voin ilmoittautua, kun en tiedä mihin ilmoittaudun?


Elokuu. 
Aivan selvästi taloussäpsy, ruokalistasäpsy ja organisoituneisuussäpsy tekevät tuloaan.




*
ajastettu postaus


11 kommenttia:

  1. Mä niiin ymmärrän säpsyilyt.

    Mun tekisi edelleen jok jumalan elokuun alku ostaa uusi muistikirja-päivyri-kalenteri (pitäisikö ruveta käytämään niitä koululaisten syksyllä alkavia?) vaikka aina se jää sitten käyttämättä alkuinnostuksen jälkeen.

    Mutta säpsyilemään en ehtinyt, kun piti ekana työpäivänä hoitaa sata asiaa ja kirjaa ja onneksi olimme poikkeuksellisesti kahden illassa kollegan kanssa. Ai niin, ja kuulumisetkin piti vaihtaa ja kahvia kurppia - rankka töihinpaluu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. kyllä joka elokuussa pitää jotenkin korkata kouluvuosi käyntiin! Mahdanko tehdä sen vielä silloinkin kun talossa ei enää ole koululaisia 😉?

      Poista
  2. Paljon uutta. Ajatuksena aika kamalaa...sanon minä, joka uusia farkkujakin hilloan kaapissa niin kauan kun vanhoja vielä yhtään voi käyttää (eli ei ole reikiä). Kun ne uudet on Uudet, eli muka hankalat ja kovat ja kaikkea. Sitten kun ovat päivän päällä, ihmettelen, miksen ottanut aiemmin käyttöön. Sama koskee uutta reittiä, kauppaa, harrastusta tai mitä nyt ikinä. Eli samaistun!

    Vapaa-ajalle ja iltatöiden vähenemiselle jee!

    Se olis elokuu. Huoh.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. lisääntyvälle vapaa-ajalle todellakin jee! Vanha yhteisö on ottanut kaiken ilon irti: viimeisellä viikolla 4xiltahommat.

      Poista
  3. Paljon säpsyjä, muista että säpsyt lutvituvat ja elämä kantaa.
    Iloa elokuulle <3<3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Säpsyt lutviutuvat, todella. Yritin viikon ajan taloudellisuussäpsyssäni pitää kirjaa menoista. Luovutin, kun olin budjetista unohtanut lukiolaisen kirjat. Kaatui koko budjetti...

      Poista
  4. Se on sitten muutosten syksy sinulla. Minä luulen, että se tekee sinulle hyvää.

    Yksi suurimmista toiveistani syksyyn on, että pääsisi uimahalliin.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Odotan kyllä tätä muutosta kovasti! Ei tämä ainakaan tämän hullummaksi enää voi mennä, ja aina on hyvä jos löytää itseensä ja työhönsä uusia lähestymiskulmia.

      Uimahallia odotan minäkin: kakkosrokote ensi viikolla, sen jälkeen aloitan taas uimisen. (kunhan hallit aukeavat - ja pysyvät auki!)

      Poista
  5. Muutosten syksy. Paljon kysymyksiä. Itsellä sama juttu, säpsyjä piisaa. Vielä kaksi päivää lomaa ja sitten hyppy syvään päähän, suoraan arkeen. Mitä kaikkea se arki sitten lieneekään.

    VastaaPoista
  6. OO mikä elokuu! Odotan kirjallista raporttia kaikista säpsyistäsi.
    Sit tajuan myös olevani kermaperse laiskamato. Kun luen et käyt kaupassa kävellen pyörällä tai bussilla, mun tajunta räjähtää. Mä varmaan lopettaisin kaupassa käynnit ja elämisen, jos ei olisi autoa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ne säpsyt jäi kyllä säpsymättä, on taas vaihteeksi ollut vähän toisenlaista...

      Autoton (ja kortiton) menee kauppaan kävellen, pyörällä tai bussilla, muita vaihtoehtoja ei ole.

      Poista