Viime viikkoina, viime päivinä

 Elämä on viime viikkoina kuljettanut kaikkiin mahdollisiin suuntiinsa, ilosta stressiin ja huoleen ja taas takaisin iloon. 

Yritän saada arkea haltuun: opetella uutta työpaikkaa, kasata taas tavallista syysarkea kotona.

Työ sujuu, työyhteisö on mukava ja metsäreittiä on enimmäkseen mukava mennä töihin. 

Mitä nyt kärmespäivinä vähän hämää: meidän lähi(ö)metsät ja lämpäreet kun sattuvat olemaan lähitienoiden käärmeikkäämmät paikat (epäilen että keväinen kyykamera on jossain näillä tienoin).
Parina päivänä töissä asiasta puhuttiin ja jälkimmäisenä tiesin jo kotiin lähtiessä, että tänään on kärmespäivä.



...ja oli myös: hätinä lyijykynän kokoinen pikkuvesseli kiemursi kiivaasti karkuun tieltäni. Satuin vielä olemaan jalkapatikassa liikkeellä, vähän puistatti.
Puistatti, vaikka niihin on näinä vuosina jo tottunut, vaikka niitä on näillä nurkilla asuminamme vuosina jatkuvasti näkynyt. 
Kuukauden työmatkasaldo: neljä havaintoa. Yksi näistä paikassa, jossa en odottanut otusta näkeväni.
Näinä vuosina olen nimittäin oppinut sekä paikat että säätilat: jo metsäteille lähtiessä tietää, että tänään on käärmepäivä.



töihin menossa, ei käärmeisessä kohdassa, eikä kärmespäivänä


Keskimmäinen palasi pitkän kesän jäljiltä kotiinsa ja opiskelupaikkakunnalleen. Kävin saattamassa nuoren perille kotiinsa, kun kesän aikana vaatevarasto oli poikinut kokonaisen matkalaukullisen verran uutta hepenettä.
en vieläkään ehtinyt tornille


Olin jotenkin kuvitellut, että kotimatkalla saan istua kaikessa rauhassa junassa lukemassa, haaveilemassa ja lataamassa akkuja. 
Reaaliteetit: täydet junavaunut ja niiskuttavat kanssamatkustajat.
Kotimatka oli pitkä.
Ihan kuin olisin tajunnut vasta nyt nuoren muuttaneen oikeasti omilleen - vaikka siitä on jo puoli vuotta.
Ikävä.

Pitää opetella uudestaan elämään kolmihenkisenä perheenä.
(sivujuonne tähän: todellakin pitää opetella. Lehtori on nostelu-, kurottelu- ja kanniskelukiellossa muutaman kuukauden, olen joutunut opettelemaan kaikenlaisia sellaisia kotihommeleita, joita en normaalisti tee. Olen oppinut että in-ho-an roskien lajittelua ja viemistä, ja kotona asuva nuori tekee Mitä Tahansa Muuta, mutta ei sitä. Olen taloutemme ainoa roskavastuullinen, grr.) 

Opettelen myös vapaa-aikaa, paluuta ihmisten ilmoille. 
Meillä on läpi tämän ajan ollut muutama ystäväpariskunta, joita olemme tavanneet, käyneet yhdessä syömässä tai  tehneet sekalaisia kulttuuriretkiäkin sen verran kuin se on ollut mahdollista, mutta nyt - nyt uskaltaa jo varovaisesti haaveilla enemmästäkin.


Syksyn ensimmäinen kulttuuriretki pääkaupunkiin keksiäkäisiä säkenöiviä (= Kepposet, Sutkautukset, Pinkki & Leonida) tapaamaan!

Monologiesitys Aleksanterin teatterissa kosketti syvästi. Esitys kiersi ympäri teatteritaloa ja kertoi rakennuksen historiasta, sen perustaneista henkilöistä ja aatelisperheiden elämästä 1800-luvun loppupuolella.
Minulle hienoin hetki oli kierroksen päätteeksi näyttämöllä.
Rakennus muistuttaa kovasti Åbo Svenska Teaternia - ja siellä - takanäyttämöllä, himmeissä valoissa iski voimakas de-ja-vú jostain syvältä nuoruuden teatteriharrastusvuosilta. 
Tavoitin heti sen kihelmöivän odotuksen ennen esiripun avautumista, nuoruuden kuhinan ja tohinan, melkein sain kiinni sisääntulomusiikistakin. Pieni kotiinpaluu, jonnekin sinne mitä ei ole aikoihin ollut.





Säkenöivä seura, hyvä ruoka, rentous - sitä kaikkea ihminen tarvitsee. 
Illan mittaan (tai siis, emmehän tiedä, tapahtuiko mitään, kun minulla ei ole siitä kuvamateriaalia) pohdittiin muutamaankin kertaan tutustumista ja ystävystymistä aikuisena.
Tässä elämäntilanteessa, tässä iässä, nyt.

Minusta juuri tässä elämäntilanteessa, juuri tässä iässä ja juuri nyt on aivan huippua tutustua uusiin ihmisiin, kaverustua, ystävystyä, olla vain.
Ehkä tässä iässä on enemmän kuin koskaan aiemmin sinut itsensä ja oman olemisensa kanssa, ja ainakin minulle tutustuminen, kaverustuminen ja ystävystyminen ovat vaivattomampia kuin koskaan aiemmin.
Olen oppinut itsestäni enemmän ja olen oppinut olemaan aivan eri tavalla kuin ennen. 
Ihmiset!
Illanvietot!
Ystävät!
asioita joita en itseeni käpertyvänä introverttina olisi voinut kuvitellakaan nauttivani. Vaan niinpä vain nautin, kaipaan ja tarvitsen. <3

Matka Turusta Helsinkiin ei ole pitkä. 
Lisää tällaisia päiviä, lisää kohtaamisia, ihmisiä, kulttuuria - paljon!





Matkalla Turusta Helsinkiin katselin junan ikkunasta. 

Syksyn ohut valot
Haipuva vihreä
Sängelle puitujen peltojen ruskeat, kumpuilevat neliöt









2 kommenttia:

  1. Oli superkiva päivä kanssasi! Kiitos.

    VastaaPoista
  2. IHANA ilta meillä, KIITOS! <3 Keksitään pian jotain melkein aikuismaista <3

    VastaaPoista