Maanantaista oli kovaa vauhtia tulossa ihan superplääh-päivä.
Olin jotenkin ylikierroksilla ja stressaannuin ja hermostuin ja huolestuin ihan kaikesta turboteholla. Viimeinen niitti oli kotona, kun nuori alkoi hommata lentolippuja ja hotellia kisareissulle.
Menin ihan pois puikoltani, koska eihän se nyt mitenkään voi mihinkään lähteä ja pärjääkö se ja mitenniin ja ei kumminkaan.
Inhoan muutenkin kaikkea matkojen ostamiseen ja suunnitteluun liittyvää nettihässäkkää, hintojen vertailua ja ennakkovarauksia. Onneksi ei tarvinnut osallistua siihen.
Tähän henkiseen hässäkkään päälle kaksi teamsia.
Ensimmäisessä riitti kun kuuntelin vain.
Toinen onkin sitten se aktiivisempaa osallistumista vaativa.
TÄMÄ ryhmä, ja samat probleemit jatkuivat yhä, eivätkä nuo edellisen kokouksen paidan hihat vieläkään ole kokonaan valmiit, grr.
Sain kudottua monta kerrosta hitaasti etenevää paitaani ja se oli hyvä.
Aloin edes vähän rentoutua.
Tarkoitus oli lähteä vielä viikon kauppareissulle, mutta olin niin hyytynyt että luovutin suosiolla. Lehtori lupasi hakea maitoa lähikaupasta ja minä päätin mennä suorinta tietä suihkuun.
Paitsi että en mennytkään vaan vaihdoin kissanhiekat kokonaan ja sitten imuroin ja sitten vielä vähän pyyhin lattioita.
Mietin siinä surratessani, että enpä olekaan hetkeen imuroinut. onneksi Joku Muu on.
Ja sitten mietin sitä, että voiko olla niin että ansaitsee olla imuroimatta.
Lähinnä että olenko ansainnut olla imuroimatta. En luultavasti.
Voi olla niin väsynyt tai huvittumaton tai voi olla niin paljon kaikkea muuta elämässä ettei vain pysty, kykene tai halua imuroida, se nyt on ihan itsestään selvää.
Mutta voiko olla niin että ihan ansaitsee olla imuroimatta?
En oikein tiedä. Voiko ansaita olla tekemättä jotain?
Ja sitten mietin että voiko olla niin että ansaitsee imuroida.
Siis ei niin että on tehnyt jotain tyhmää ja ansaitsee siitä kätevän rangaistuksen, imuroinnin.
Vaan niin että jee! Olen suoriutunut hienosti työpäivästäni, kyllä nyt olen ansainnut imuroida, hurraa!
Olen jotenkuten onnistunut siinä, että työpäivän jälkeen ruuanlaitto on melkein palkinto siitä kun työpäivä on ohi, mutta että imurointi?
Ei ihan heti tuntunut siltä että jee! Hurraa! Juhlat! Saan imuroida!
Onhan se jälkitila tietenkin ihan kiva, kun eivät pölykoirat hyökkäile jalkoihin, mutta silti.
Ihan en koe että voisin ansaita imuroinnin.
Tulin siihen tulokseen että imuroimiseen ei oikein päde ansaintalogiikka.
Kumpaankaan suuntaan.
Mutta hyvä fiilis tuli kyllä kun sain sen kissanvessanhiekanvaihtohässäkän hoidettua pois päiväjärjestyksestä, ja se imurin kanssa huhtominenkin jotenkin lievensi pläähiä ja yleistä ahistusta
olen aika vahvasti sitä mieltä että minulla tuo ahistus on hyvin fysiologista ja luultavasti hormonaalista.
Minä tulin suihkusta ja Lehtori kaupasta ja se kysyi että miten sun ahistus ja minä sanoin että hys, älä puhu, kun ei karhuakaan saa ääneen mainita.
Lehtori sanoi että anteeksi, mites otso?
Minä kudoin vielä pari kerrosta lisää ja mietin myös sitä että miten voi olla kun meidän kulttuurissa kirjoitetaan ja luetaan ylhäältä vasemmalta alas oikealle, niin silti neuleohjeet kirjoitetaan alhaalta oikealta ylös vasemmalle.
Eihän siinä ole mitään järkeä.
Minun mielestäni neuleohjeet pitäisi kirjoittaa ylhäältä oikealta lähtien, ja edetä sitten vasemmalle ja alaspäin.
Siinä olisi järki.
Ja koska olen luonteeltani kokeilunhaluinen ihminen, päätin toteuttaa helman kuviota siinä järjestyksessä.
olen ilmeisesti täysin kykenemätön noudattamaan mitään ohjeita täsmällisesti.
*
luettu - joo
kudottu - joo
kokattu - joo, kylmäsavukala-riisihommeli
liikuttu - joo, normaalit työkävelyt metsän läpi
kirjoitettu - meinasi unohtua, mutta normaali päiväkirja illalla
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti