kinttupolut: Helmikuun alussa muistelemme mammaa

Helmikuu on tähän mennessä ollut poukoileva.
Olen ollut väsynyt, olen jaksanut asioita vähemmän kuin olisin halunnut.

Ja silti koko ajan on tapahtunut kaikenlaista.

Visiteerasimme kuun alussa Helsingissä, Lehtorilla oli siellä työseminaari ja minä lähdin muuten vain shoppailemaan ja vaeltelemaan.
Minulla oli pitkä ostoslista:
käsirasvaa
jalkarasvaa
naamarasvaa
vartalorasvaa

Pelkkää rasvaa.
Tietysti niitä saa täältä Länsirannikoltakin. Tai saisi, jos saisi laahattua itsensä ostoksille.

Mutta ostin käsirasvaa, jalkarasvaa, naamarasvaa ja vartalorasvaa.
Että sikäli onnistunut rasvareissu.

Eniten haaveilin siitä, että saan hetken olla rauhassa.
Syödä kaikessa rauhassa nautiskellen itsekseni.
Kun Lehtori kerran oli siellä seminaarissaan ja minulla oli vain aikaa.
Älkää ymmärtäkö väärin, Lehtori on oivallista seuraa myös ruokapöydässä, mutta välillä sitä tarvitsee aikaa vain itselleen!

Ja olin haaveillut että saan istua kaikessa rauhassa junassa (kun Lehtori oli aina vain siellä seminaarissaan): junamatka Turkuun ihana ois!

Nautinnollisen ruokahetken ja odotetun junamatkan välille osui suruviesti: Lehtorin mamma oli nukkunut rauhallisesti pois.
Rauhallisen junamatkan luonne muuttui: piti viestitellä nuorisolle ja Lehtorille ja anopille ja kälylle ja ties kenelle.

Mamma olisi ystävänpäivänä täyttänyt sata vuotta. Koko Lehtorin perhekunta oli kokoontumassa hiljalleen Turkuun näitä juhlia varten: käly (siis Lehtorin sisko) oli tullut niin ajoissa että ehti mamman vierelle, mutta lapsenlapsenlapset olivat vasta tulossa pitkin viikkoa.

Päätimme Lehtorin kanssa siinä junamatkan aikana viestitellessämme, että mammaa juhlitaan joka tapauksessa. Kun nyt kerran olemme sitä juhlaa varten kokoontumassa - ties koska seuraavaksi saamme aikataulumme sopimaan kaikki yhteen; edellisestä kerrasta on liki kolme vuotta.

Ja juhlimme myös.

Mamman taloa on tyhjennetty jo pitkin syksyä.

Se on varsinainen aarreaitta: mamma on säilönyt oman perheensä elämää varsin kiitettävästi. Anopin koko lapsuus ensivaatteista valmistujaishilkkaan löytyy luonnollisesti taltioituna, mutta myös mamman omaa historiaa ainakin aina hänen isovanhempiinsa asti.
Jos löytyy kodinkone, löytyy myös sen käyttöohje.
Löytyy valokuvia, koulukirjoja, kaikenlaista ihanaa ja upeaa.

Yhden käsiveskan sivutaskusta löytyi tulitikkuaskin kokoinen kalenteri.

Niitä nimiä!

Joku on saanut tsaarilta mitalin.
Alkuperäinen rasiakin on tallella.

Joku on saanut rautaristin

En edes yritä pysyä kärryillä suvun tarinoista ja henkilöistä.
Mamman omissa kertomuksissa kaikkien ihmisten nimi oli enimmäkseen mamma (myös mummi) tai pappa, enkä oikein koskaan päässyt perille kuka oli kukin.
Nyt yritin anopin avulla päästä johonkin käsitykseen sukupolvien ketjusta, mutta ilmeisesti hänellä oli vähän sama ongelma, kun niitä mammoja ja pappoja piisasi, niin hänkään ei tuntunut aina olevan varma siitä, millainen sukulaisuussuhde mammalla itsellään kehenkin oli.

Ja tarinat poukoilevat, kertoipa niitä kuka hyvänsä.
Se joku mamma /pappa, joka asui sen-ja-sen naapurissa siellä, ja jonka yläkerrassa asui mamma/pappa.
Joku oli orpo, joku ei ollut sukua ensinkään vaikka asui yläkerrassa ja joku taas oli, mutta ei asunutkaan.
Joku meni naimisiin ensin yhden sisaren kanssa ja sitten toisen.
Joku joutui vankileirille ja toinen oli joutumaisillaan.
Yksi ammuttiin ihan noin vain keskellä katua ja toinen seilasi jäälautalla Aurajoessa.

Tarinoista en saa otetta.
Ne eivät jää mieleeni, tai ehkä jäävät, mutta hajanaisina, irrallisina osasina. (sama pätee omaan sukuuni, tarinat eivät vain asetu)
Mutta ne esineet!
Kirjeet, kortit, lehtiset, ostokortit, mainokset, vanhat naistenlehdet, käyttöohjeet!

Jos minulla olisi tilaa, säästäisin ne kaikki.