Sattuipa niin, että kun olimme Tampereella retkeilemässä, minulle tuli pakottava tarve käyttää naistenhuonetta.
Koska satuimme olemaan shoppailemassa kotimatkaevästä ihan juna-aseman lähellä, menin tietysti kyseisen tavaratalon naistenhuoneeseen, ja jonottelin siellä elämääni tyytyväisenä (joskin vähän hätäisenä).
Yhtäkkiä yhden vessakopin ovi aukesi.
Ulos kopista tuli nuori naishenkilö täydessä iltapukutällingissä.
Kirkkaanpunainen pitkä, paljettinen, liehuva juhla-asu hänellä oli yllään.
Minun piti nopeasti oikein katsoa ympärilleni, että onhan tämä vessa eikä suinkaan sovituskoppi (olisi tavattoman noloa erehtyä luulemaan sovituskoppia vessaksi!).
Mutta ei. Vessa oli.
Nainen ja hänen ystävänsä - joiden pukeutumista en ehtinyt panna merkille - lähtivät tohisten johonkin, kiire heillä oli.
Koko loppureissun - ja näköjään hyvän tovin sen jälkeenkin - olen ihmetellyt, että mitä ihmettä iltajuhlapukuinen naishenkilö tekee tavaratalon vessassa?
Onko tullut johonkin juhlaan ratikalla tai muulla julkisella kulkuneuvolla kun hätätilanne on yllättänyt ennen juhlapaikalle pääsyä?
Vai onko tohinalla lähtenyt juhlapaikalta johonkin seuraavaan kohteeseen korkkareilla sipsutellen ja keskellä Hämeenkatua on iskenyt tukala tovi?
Mikä juhla oli meneillään tai tuloillaan? Ihan arki-iltapäivä se nyt kumminkin oli, mikälie tiistai.
Miten hankalaa ja epämukavaa on käväistä ohimennen tavaratalon vessassa täydessä juhlapuvussa?
Olimme alkuiltapäivässä, kello ei missään nimellä ollut lähelläkään juhlapukuhetkeä, mistä siis voi olla kyse?
Olivatko häät? (eikös siinä ole kirkko aika lähellä?) (*)
Oliko tulossa vai menossa?
Eikö kirkossa ole vessaa?
Oliko ihan itse morsio vai joku muu päähääväkeen kuuluva?
Kyllä hämmennyin tamperelaisessa vessassa.
(*) se on se kirkko - Tuomiokirkko - mihin en yhdelläkään Tampereenreissullani ole onnistunut pääsemään sisälle.
Joko se ei ole ollut matkan varrella, en ole ehtinyt, tai ovi on ollut visusti lukossa. Kerran myös emme löytäneet ovea. Ja kun olimme koko kirkon kahdesti kiertäneet, niin kiinnihän se sitten oli.
Ette voi kuvitellakaan, millaisia paineita Simbergin maalauksilla alkaa mielessäni olla, niin kovasti odotan niiden näkemistä.
Tähän kirkkoon liittyy myös yksi varhaisnuoruuteni tyttökirja, Terttu Tupalan Tee ruusuista seppele. Haluaisin kulkea pitkin poikin Tampereen keskustaa se kirja oppaanani.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti