perjantai 3. joulukuuta 2010

itsepotutus

olen niin pottuuntunut itseeni että voisin järsiä jalkani - tai vaikka kaulani - poikki omin paljain hampain. Olen törmännyt ajanhallintaongelmaan, jonka aiheuttajaksi voin katsoa vain ja ainoastaan itseni, ja se jos mikä jurppii: kalenterista puuttui yksi merkintä, mikä johti massiiviseen tuplabuukkaukseen. Kumpaakaan juttua ei voi perua eikä kovasti paljon siirtääkään.
Onnistuin tekemään muutaman hätäisen korjausliikkeen, mutta se ei poista sitä että tyräytin oikein olan takaa - saanpa alkuviikosta juosta tuhansin tassuin täyttä laukkaa.

Jos on muiden aiheuttama työketutus raskasta, on vielä moninverroin raskaampaa ketutus joka kohdistuu itse huonosti hoitamaansa leiviskään.

Yritän hokea itselleni, että eihän tässä pelastuslaitoksella olla töissä.
Eikä työni muutenkaan ole niin merkityksellistä, että tällaisella pikkukämmillä olisi pitkällä tähtäimellä suurta vaikutusta, eikä tämä edes ole kovin suuri tyrä
mutta kun potuttaa, niin potuttaa.

Suunnilleen viikon päivät on työotteessa tapahtunut pelottavaa lipsumista: olen huolimaton ja hajamielinen ja jotenkin aivan ulalla.
Kunne katosi keskittymiskykyni?

*

Eilen hraHakkarainen oli työreissulla ja minä mummopiirini pikkujouluissa: jouduin jättämään kauhukolmikon ihan yksin kotiin.
Olin vähän puolivillaisissa tunnelmissa mummojenkin kanssa - tarkkailin koko ajan puhelinta ja paloautoja - ja eivätkös ne ketkut onnistuneet jallittamaan minut piirinpyörittäjäksi vielä kevääksikin. Kehvatsun muorit!
Oikeasti muoripiiri on ihana ja voimaannuttavakin, mutta kun tuota ajanhallintaongelmaa tuntuu olevan liikenteessä...
Haluaisin tehdä hommani hyvin. Mummostenkin kanssa.

Kauhukolmikko oli kotiutuessani iltapalalla ja nauroi niin että leivänmuruset sinkoilivat nenistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti