torstai 2. joulukuuta 2010

musiikkimietintöjä

jaaha.
Justiinsa nyt iski työkututus.
Ensin soitti Hanskamies - mikään ei ole hyvin.
Sitten soitti muumies, kaikki oli ihan hyvin, kaikki jatkuu ihan hyvin, mutta Uuden Työntekijän mielestä tämä on jostain syystä pesti, joka minun pitäisi hoitaa. En tiedä miksi. Minulla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Paitsi se, että yritän edesauttaa hyvinmenoa.
Ja nyt ryykelsi sisään tunnettu elämänhankaloittaja. Uusi Työntekijä ja Hankaloittaja kinaavat ja puhuvat keskenään ristiin.

*

Eilinen konsertti oli hieno kokemus.
Enimmäkseen olen ihan kammottavan epäkunnioittava, ja keskityn aina epäolennaisuuksiin: katson kuka kaivaa korvaansa, kenen vuoro on kääntää nuottilehteä ja miten taustakoneisto toimii.
Ja olen halkeamaisillani ylpeydestä kun näen siskon työssään.
Minua viehkoo aivan suunnattomasti arjen ja arjesta irrallisuuden ristiriita konserttitilaisuuksissa: muusikot ovat kimaltavissa iltapuvuissaan, yleisö on kuurannut ja puunannut ja kiillottanut itsensä kauniiksi, konjakki tuoksuu lämpimältä ja ilma kohisee odotusta.

Kaikki on suurta illuusiota: iltapuvun alla viulistilla on mummon kutomat kirjavavillaiset säärystimet ja huilistin lapsilla on korvatulehdus ja lapsenvahtiongelma. Ja koko lyömäsoitinsektiolla on keskiviikkoketutus ja halu hyppiä yli joka toinen puolinuotti.
Suuri yleisö saa kauniin arjesta irroittavan elämyksen, joka kohottaa vielä seuraavanakin päivänä, eikä muista yhtään ajatella että nuo tuolla ovat täällä vain töissä. Että ne ovat työyhteisö ihmissuhdekiemuroineen.
Ristiriita on käsittämättömän kiehtova.

*
Ja kun on kyse julkisin varoin tuetusta laitoksesta, pitäisi olla mahdollisuus saada henkilökohtaista muusikkouspalvelua hoitotakuun puitteissa.
Vähän niinkuin terveyskeskuksesta.
Että jos tulee äkillinen nuottihätätilanne, jos ei vaikka muistaisi että mikä sen biisin nimi on kun menee että "titti-ditti-titti-dii". Silloin voisi soittaa palvelevaan muusikkopuhelimeen jossa joku vähäisempi esikäsittelijä - vaikka alttoviulisti - tekisi pikaisen triagen ja toteaisi, että Tsaikkarin viulukonsertoltahan tuo kuulostaa. Tai sitten se sanoisi että "voivoi en pysty auttamaan, konserttimestari ottaa teihin yhteyttä viikon kuluessa."
Sitten odottaisi jännittyneenä puhelimen vieressä konserttimestarin soittoa, kädet hikisinä ja vähän huolissaan ja avaisi ääntään että varmaan menisi tittit ja dittit oikein ja saisi vastauksen mieltään rasittavaan musiikkiprobleemiin.

*
Nautin aivan suunnattomasti
kun koko orkesteri soi täydellä voimallaan niin että sieluun sattuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti