keskiviikko 4. tammikuuta 2012

nonnan keittiössä

...vaikken olekaan nonna...

Pitkästä pitkästä aikaa olen viime päivinä nautiskellut keittiössä hääräämisestä. Pseudoitalialaisessa hengessä.

Uutta vuotta otimme vastaan pizzalla. Lapsille perinteinen kinkku, aikuisille ilmakuivattua kinkkua, vuohenjuustoa ja tomaattia. (ja tietysti lasilliset viiniä, paitsi lapsille lasilliset omenakivennäisvettä)

Sunnuntaina kanapataa ja kasvisvaihtoehtona juurespatee ja linssejä.

Maanantaina lasagnea ja kasvisvaihtoehtona papuminestrone.

Tiistaina kanapadan jämät, risottoa (tai perunaa) ja paahdettuja kasviksia, sitruunakalaa. (ja lasilliset viiniä kun olin niin italialaisella tuulella)

Olen jossain välissä syksyn aikana oppinut jotain uutta ruuanlaitosta. Jotain sellaista, josta en oikein edes saa otetta: ruokiimme on tullut uudenlaista syvyyttä ja maukkautta. Kyse ei niinkään ole mausta tai taidoista, vaan jollain tasolla asenteesta. Tietynlaisesta yksinkertaisuudesta. (ja aika paljon myös kermasta ja suolasta)
Syytän siitä sisilialaista keittokirjaa, jonka hraHakkarainen jostain syksyllä toi, sen tyylissä on jotain voimaannuttavaa ja positiivista. Ja ohjeet ovat yksinkertaisia ("what grows together, goes together").

Keittokirjan paras löytö on ollut pesto trapanese, jota meillä on pöydässä melkein päivittäin, vähän varioituna.
Originaali ohje: paahdetaan manteleita, murskataan ne karkeaksi rouheeksi. Kaltataan muutama tomaatti, palastellaan pieniksi paloiksi. Kuoritaan ja silputaan valkosipulinkynsiä haluttu määrä (meidän annoksessa kaksi tomaattia, yksi kynsi), lorautetaan oliiviöljyä, maustetaan (minä tylsästi kuivatuilla, oikea nonna tietysti tuoreilla yrteillä suoraan kotipuutarhasta), ja ripsautetaan aavistus suolaa sekaan.
Sekoitetaan yhteen. Halutessa voi lusikalla painella seosta tahnamaisemmaksi.
Toimii vaikka tomaatteja ei kalttaisikaan, ja vaikka ei olisikaan mantelirouhetta. Sopii salaatinkorvikkeeksi, pastan päälle ja vaikka mihin.
Aivan loistavanmakuista jos korvaa mantelit paahdetuilla pinjansiemenillä!

Toinen löytö ovat paahdetut uunikasvikset, erilaisina kokoonpanoina. Simppeli suosikkini tällä hetkellä on porkkana-sipuli; oliiviöljyllä ja rakuunalla ryyditettynä.

*
Hääräsin eilen oikein tarmokkaasti ja siksi leuhkin ihan vähän.Kun olin niin nopea ja sain silti aikaiseksi ihan syömäkelpoista tavaraa.

Katsoin oikein ajankin kellosta - kaikkinensa suunnilleen tunnissa olimme jo pöydässä. Melkein saman verran kuluu aikaa, vaikka suurin osa ruuasta olisikin lämmittämistä vaille valmiina. Suunnilleen ruuanlaiton puolivälissä lähetin kauhukolmikon "hetkeksi" ulos haukkaamaan happea.

Paprika palasiksi - uuniin paahtumaan (vaatii pisimmän ajan!)
kasvisten palastelu, öljyäminen ja maustaminen - uuniin paahtumaan
perunoiden kuorinta - kiehumaan
kalan maustaminen - uuniin
risoton valmistelu (sipuli, porkkana, riisit; kuullotetaan) - porisemaan
manteleiden paahtaminen ja murskaus; peston valmistaminen
"salaatin" valmistaminen - tällä kertaa pöydässä oli pesto trapanesea, vesimelonia ja purkkiananasta
jälkiruoka: ylikypsät banaanit, muutama rypäle ja persikkakuutioita palasina kulhoon.
viinipullon avaus, epäonnistuminen, kriisi ja miehen hälyttäminen paikalle. Lievää mököttämistä (kun en taaskaan saanut sitä pulloa itse auki) ja pöydän kattamista. Raivoisa nälkä. Ja ainiin, kahvinkeittimen lataaminen.
Lapset ulkona aina vain. Pakko lähteä niitäkin hakemaan. Höh.

*
En kyllä tiedä, onko tässä postauksessa yhtään mitään järkeä.

6 kommenttia:

  1. Hei Marika, jos olet kiinnostunut kirjoittajatreffeistä, pistä viestiä kirsti.ellila(at)gmail.com

    VastaaPoista
  2. On! Kiitos tästäkin. Loistavalta kuulostaa, tuli nälkäkin! Jatka valitsemallasi linjalla.

    VastaaPoista
  3. Aina kun mä luulen, etten enää keksi uusia keteuden syitä, niin sitten tapahtuu jotain tällaista. NONNA, mäkin haluan olla tollanen nonna.
    Ihanan ihana ja inspiroiva juttu taas.
    Ihan innolla odotan iltaa, kun lämmitän lapsille jämä jauhelihakastiketta ja teen mulle ja miehelle kasvissosekeittoa :)

    pinkki

    VastaaPoista
  4. Mäkin olen ihan tavattoman kateellinen teidän nonnasta! Varmaan panostaisin itse hiukan enempi, ellei pojat katsoisi uutta ruokaa välittömästi suuren epäluulon vallassa ja närppisi joukosta suuhun vain tunnistettavat osiot. Siinä ei kauheesti viitti mitään pinjansiemenpestoa tarjoilla. Itselleni ja miehelle sentään teen välillä jotain oikeasti hyvää ja mietittyä.

    Mirka

    VastaaPoista
  5. Mirka: älä nyt sentään kuvittele, että kauhukolmikko mitään söisi! Nehän yökensyö ihan kaikkea ja koko ajan. Nuoriso syö sen minkä syö ja me fiksut ja filmaattiset syödään hyvin. Jos ne edes maistavat, olen tyytyväinen.

    Pinkki: tämä on ihan asennekysymys (ja ehkä vähän viini. hyvin vähän). Kun jämät tarjoilee nonna-asenteella, on voiton puolella.

    VastaaPoista
  6. Kadehdin myös. Haluaisin nonnan meillekin. Olen ihan motissa kun meillä mieskin on ennakkoluuloinen.

    Pomminvarma viinipullonkorkinavaaja on Sieger Avanti. Et tarvitse yhtään voimaa, korkki nousee ruuvia vääntämällä. Ainoa miinus on, että joskus korkista irtoaa pikku muruja -sen kyllä sietää kun korkki aukeaa aina helposti ja kokonaisena :) .. Olen saanut tämän lahjana, en tiedä yhtään mitä maksaa.

    VastaaPoista