tiistai 24. huhtikuuta 2012

kannustussanoja parisuhteeseen

Semmoisella haulla on joku onneton tänne eksynyt. Kannustussanoja parisuhteeseen.
Kyllä niin tulee räävittömiä juttuja siitä mieleen.
Pitäisikö niiden kannustussanojen kannustaa sitä kumppania?
"hophop"
"oletpa reipas"
"yritetääs taas"

Vai sitä parisuhdetta?
"ja jaksaa, ja jaksaa ja vielä vähän venyy ja jaksaa"
"sisulla!"

...hiisi vieköön, kyllä tämä niin rimaa hipoen menee...

**

Henk.koht kaipaisin muutamia kannustussanoja partiosuhteeseen.
Minulla kun on vanhastaan oikein todella pahanlaatuinen partioangst. En vain tajua sitä salaseurameininkiä. Ihme salanimiä ja salalauluja ja salakättelyitä ja sellaista sisäpiirihihittelyä. Vaikka niin väittävät että ovat avoimia ja iloisia ja helppo tulla mukaan.
Ei ole.

Pikkusisko on vuoden verran ollut tuuripartiolainen. Jos kokouspäivänä sataa eikä poikakavereita ole pihalla, Pikkusisko menee partioon. Ja jos on leiri.
Jos taas on aurinkoista ja kavereita ja tekemistä, tai muuten vain väsyttävää, Pikkusisko ei ole partiolainen.

Eilen Pikkusisko hompsahteli kotiin iltapäiväkerhosta tuntia tavallista myöhemmin. Lauleskeli ja aloitteli leikkiä. Jostain sieltä leikin uumenista hän totesi, että tänään on muuten yrjönpäivänjuhla ja hänen täytyy antaa partiolupaus ja tarvitaan partiohame ja partiopaita ja partiohattu ja partiokengät ja partiotakki ja partiotiesmitämuuta.

Minulla leikkasi kiinni ihan sekunnin sadasosassa, että partiopaita voidaan ehkä järjestää mutta sukkahousuiksi en kyllä tällaisella varoitusajalla muutu. Ja ihan varmalla en ratko niitä Isosiskon vanhoja merkkejä pois vain ommellakseni niitä samoja merkkejä uudestaan samana iltana samaan paikkaan.
Kiukuttelin aika paljon itsekseni ja vähän ääneenkin kun koko iltapaketti meni uusiksi. Olin haaveillut lenksasta ja uinnista. Nyt ehdin hätinä kastautua altaassa ja sitten sainkin rynnistää partiotouhuihin.
Eivätkä ne edes antaneet mitään partiolupausta. Misinformaatiota olin saanut.
Kunhan nyt tönöttivät siellä hihittämässä.

Kaikkein hulluinta partioangstissani on se, että lähiystäväpiiri on luvalla sanottuna himopartiolaisjoukkio, ja noin yleisesti ottaen ja voittopuolisesti ne ovat ihan tolkun ihmisiä. Mutta auta armias kun ne vetävät partiovermeet niskaan ja menevät sinne partiopääkallopaikkaan, silloin niistä tulee ihan outoja. Hihittävät vain ja tekevät kaikenlaisia salaseurajuttuja.
Yhtään ei tule sellainen olo että tervetuloa mukaan.
Tervemenoa pikemminkin.

Epäilen että partioangstini juuret ovat jossain hamassa muinaisuudessa, kun silloiset partiolaisluokkakaverit ovat käyttäytyneet kelpo pissisten tavoin ja hihittäneet keskenään ja jättäneet eipartiolaiset partiolaisleikkiensä ulkopuolelle ("etsä tätä kumminkaan osaa kun säetoo partiossa").
Kun positiivisen kautta lähdetään hakemaan tähän loppulauselmaa, niin ihan käsittämättömän hyvin ovat nuo muinaiset partiolaisluokkakaverit onnistuneet partioaatetta markkinoimaan meille muille.

(sanokaa nyt edes sen verran, että olen tosi reipas ja kiva, kun angstistani huolimatta 2/3 lapsista on harrastanut tai harrastaa partiota!)

4 kommenttia:

  1. Olet, olet tosi reipas ja kiva! Aivan uskomattoman reipas! :-D

    Mä olen joskus ihan työkseni pohtinut sitä, miten partioon voisi päästä "sisälle" myöhemminkin kuin sudenpentuna. Kun partion idea on juuri se ryhmä ja salaseura ja hihittäminen ja se, että tehdään omituisia juttuja. Ja sitten kuitenkin pitäisi olla niin, että uudet kaverit pääsisivät mukaan siihen hommaan eikä ketään syrjittäis. Vaikeaa.

    Ei muuten ole yhtään partiomaista jättää luokkakavereita partioleikin ulkopuolelle... (Jäin kuumeisesti miettimään, olenko itse tehnyt niin. Toivottavasti en.)

    VastaaPoista
  2. Et ole ongelmasi kanssa yksin... :) Mulla on ihan samanlainen partioangst johtuen juuri kouluajan kokemuksista ja siitä, että partiolaiset tekivät kyllä tiettäväksi salaseurameininkinsä. Muut olivat auttamatta ulapalla. Sitten kun luokassa oli vielä eräs toinenkin ryhmittymä, joka harrasti intohimoisesti joukkueena yhtä urheilulajia, niin arvaa vaan, millaista oli olla, kun ei kuulunut näistä kumpaankaan. Ei kiva.

    VastaaPoista
  3. Olet reipas!

    Minulla on ihan kamala partioangsti omasta nuoruudesta. Olin jostain keksinyt, että haluan partioon ja äitini sitten otti selvää mihin aikaan ja mihin on mentävä.
    Muut lapset olivat jo aikaisemminkin olleet, minä olin ainoana ekaa kertaa. Istuimme jossain "luokassa". Kukaan ei puhunut minulle mitään kun istuin perällä yksin, ei kertonut mitään, ohjaaja vaan ilmoitti jostain leiritavaroista, mitä pitää ottaa mukaan (minne? miksi? keiden? minunkin?)
    En mennyt toista kertaa paikalle =). Pitäköön tunkkinsa!

    VastaaPoista
  4. onpas mukavaa kuulla, etten ole ainoa partiolaisten lannistama!

    Kyllä on haastetta vetäjille: miten saadaan kaikki tuntemaan olonsa tervetulleiksi.

    Mirka: yläkouluvuosina meillä tietyn seuran jazztanssitytöt olivat joukkueurheilijoita parhaasta päästä...!

    VastaaPoista