keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

melkein muotibloggaus

Tajusin yhtäkkiä eilen - vaikka tietysti olen tiennyt asiasta jo monta viikkoa - että tytöillä on orkestereiden kevätkonsertit. Ja että vaikka pukeutumisesta ei mitään ohjeistusta olekaan, on esiintyjien varmaan suotavaa näyttäytyä paikalla kohtalaisen siisteissä vaatteissa.
Jollaisia ei taatusti löydy hyllystämme, koska molemmat kimulit ovat kasvaneet melkein metrin.
Lievää paniikkia.
Tajusin myös että minulla on aikaa noin viisitoista minuuttia.
Rynnistin työpäivän päätteeksi lähimmän kauppakeskuksen outlettiin, jossa olen pyörinyt tsiljoona kertaa vain toteamassa ettei siellä ole mitään.
Hädänalaisuus totisesti avaa silmät: kymmenen minuuttia myöhemmin minulla oli aivan valtava sylillinen vaatteita, á 5€, sis. mm.
- 2*lyhythihainen kauluspaita Isoveljelle ("tää toinen on tosi hyvä, mutta tää sitruunankeltainen on liian makea")
- 2* farkkutakki ("äiti, mä sanon tätä robintakiksi")
- 2* mustat kiiltävät caprihousut ("ihanat!")
- lukuisia tunikamallisia paitoja eri väreissä

Myöhästyin siitä ainoasta bussista jolla olisin ehtinyt käydä rauhassa kotona moikkaamassa kakarakasvustoa ennen iltarientoja, mutta hyvä tuuri sentään jatkui seuraavankin liikkeen aletangolla.
Löysin kummallekin kimulille sopivasti taiteellisen esiintymispaidan.

Koska päivän pikavisiitti kotiin oli jo menetettyä kauraa ja koska shoppailutuuri oli kerrankin puolellani päätin jatkaa vimmattua shoppailuani naistenosastolla.
Mutta kuten kaikki tiedämme: kaikki hyvä loppuu aikanaan. Tämä hyvä loppui naisten caprien kohdalla.
Tuijotin kiivaasti valjua peilikuvaani sovituskopissa ja ihmettelin.
Ihmettelin että miten on mahdollista näyttää ihan normaalilta ihmiseltä noin pikavilkaisulla, mutta sitten kuitenkin on jotenkin valuvikainen vähän joka puolelta.
Housuvetimet kinnasivat reisistä, olivat liian löysät vyötäröltä ja liian pitkät lahkeista. Että millainen kaurisjalkainen pömppävatsa sitä oikein pitäisi olla että näyttäisi hyvältä muotisuunnittelijoiden luomuksissa?
Kaikki valitsemani yläosat näyttivät taas siltä, että yliaikaiset viitoset syntyvät hetkenä minä hyvänsä. Plumps.

Ihmettelen myös sitä, mistä olen aikoinaan onnistunut löytämään ne kahdet suurinpiirtein kelvolliset housuimet, joissa olen koko talven keikistellyt, ne kolme paitaa jotka ovat jo kulahtaneita ja aivan erityisesti ihmettelin sitä, miten ihan kohta rupean pukeutumaan.
Ajattelin että rupean jatkossa esiintymään kelteisilläni, kosken kerran löydä mitään päällepantavaa.

Ostoskassieni - joista edelleen puuttuivat ne minun kevätvaatteeni - alla vaaruen hoipertelin keittiöliikkeeseen superromantillisille tärskyille hraH:n ja keittiöagentin kanssa.
Hioimme remppasuunnitelmia, tilasimme kilometritolkulla säilytyskalustoa ja kodinkoneistoa Lintukotoon, rynnistimme bussiin, jakelin uusia vaatteita oikealle ja vasemmalle, onnittelin itseäni siitä, että olin löytänyt kivannäköisiä ja oikeankokoisia vaatteita tytöille, syöksyimme orkesterin konserttiin ja sitten olimme siellä.

1 kommentti:

  1. Sä oot uskomaton! Tehokasta ajankäyttöä sanoisin.

    Olen huomannut samaa ilmiötä omilla housuostoksillani. Muuten olen ihan ok, mutta sovituskopissa jotenkin muutun muhkuraiseksi ja jalkanikin ihan varmasti lyhenevät.

    VastaaPoista