perjantai 12. lokakuuta 2012

sisäisen villapaidan kaipuu

perjantai!
perjantai!
Niin epää, näin viime yönä unta, että tänään on lauantai. Aamulla kun heräsin niin lällällää, eipäs ollutkaan. Piti laahautua töihin.
Tuli ahdistuskuristus.

Ja toinen ahdistuskuristus tuli kun katsoin yhden lapsen huoneeseen. Eipä paljoa lattiapintaa näkynyt.

Muutenkin sellainen olo, että enimmäkseen haluaisin kääriytyä johonkin lämpöiseen ja siemailla sisäistä villapaitaa ja sääliä itseäni.
Estyy vain mokoma itsesääli: väliin on kriisi jollain lapsukaisella, ja jos on lapsi kriisiintymättä, niin vähintäänkin kähveltää kisu aamutakkini enkä yhtään pääse kääriytymään. Säälin itseäni kun en ehdi itseäni sääliä.
Niin on säälittävää.
Syystylsyys.

*

Kauheasti ihmettelen semmoista juttua kuin muistisääntöjä.
Olen tässä vuoden mittaan lukenut parikin muistikirjaa ja niissä molemmissa on kerrottu se tekniikka jossa pitää ajatella jotain huonetta tai palatsia ja sitten sinne sijoitella niitä muistettavia asioita. Ja sitten on se tekniikka, jossa vaikka korttipakan korteille annetaan mielessä joku hätkähdyttävä kuva ja sitten muistellaan niitä johonkin tiettyyn järjestykseen. Että sikapossukiipeääpuuhunvelikultain kanssa ja se tarkoittaa sitten vaikka pataässä-ruutukakkonen-herttaysi. En ymmärrä. Paljon helpompaa on muistaa ihan vain pataässä-ruutukakkonen-herttaysi.
Se palatsijuttukin tuntuu ihan ylivoimaiselta. Tulee tuskanhiki jo pelkkää palatsia ajatellessa. Puhumattakaan että sinne pitäisi sijoitella jotain shampoopulloja tai vielä enempi, jonkun puheen osia.
Hätinä saan ajateltua yhden sinisen pylvään. Siihen loppuu se palatsi.

Mutta kysykää ihan mitä vaan: Euroopan suuret joet, (Ural-Volga-Don-Dnepr-Dnestr-Tonava-Po-Rhone-Loire-Seine-Rein-Elbe-Oder-Veiksel), vokaalit (aeiouyäö), latinan passiivin päätteet (or-ris-tur-mur-mini-ntur), Tuntemattoman viimeiset sanat ("aika velikultia") tai jotain.
Sen kun muistaa vaan, ei siinä palatseja tarvita. Semmoisista saan ihan hepulin, missä joku sana tarkoittaa jotain muuta juttua. Liian vaivalloista.

Työläännyttävää ajatella, että kaikki olisivat niin visuaalisia muistamisissaan. Minä muistan ennemminkin rytmeinä, vaikken muuten mikään kuulija tai kuuntelija olekaan. Muistan poljentoja.
Kuvamuistaminen olisi varmaan nopeampaa.
Kuvina muistan tapahtumia ja tunteita. En mitään listoja.

Ihmettelen kyllä miten joku (esim.hraH) voi pelata sokkoshakkia, minä en näe edes shakkilautaa, saati niitä nappuloita.

3 kommenttia:

  1. Muistaminen on kyllä mielenkiintoista. Tai siis se, miten ihmiset muistavat. Miä olen visuaalinen muistaja, mutta en minä mitään palatseja rakentele. Pistän vain silmät kiinni ja yritän nähdä sen asian, joka pitäisi muistaa... ;) Usein just siinä muistettavassa kohdassa vain on sopivasti mustapalkki päällä tai puunrunko poikittain edessä.

    Edellinen kirjoituksesi ammatinvalinnanohjauksesta oli kyllä mainio. Tosin onpakko sanoa, että oposi ohje toimittajaksi halajavalle oli loppujen lopuksi enemmänkinkuin osuva. :D Osuvampi kuin oman oponi ilmoitus, että kultasepän työssä pitää olla virheetön näkö eli opiskelemaan ei pääse, jos on silmälasit. :D

    VastaaPoista
  2. mie oon ihmetellyt ihan samaa. mie muistan helpommin litanioita ja listoja kuin mitä mihinkin palatsin huoneeseen oisin piilottanut. se kikka ei aukea mulle laisinkaan.. kiitos vertaistuesta, olen aina ajatellut, että olen ainoa joka ei tajua moista. muut eivät vain kehtaa myöntää, ettei siinä ole päätä eikä häntää :)

    VastaaPoista
  3. Kati: ihan oikeinhan se opo vastasi, mutta eihän sitä angstisena teininä heti käsittänyt.

    Marge: muistisäännöt ovat liian vaikeita muistaa :)

    VastaaPoista