torstaikriisi

olen ollut väy-väy-väsynyt ja kär-kär-kärttyisä.
Niin jaksoin päättäväistä hyväntuulisuutta viikonlopun ja maanantain verran, sitten iski Ihan Tyhmä Arki, joka tosin piti sisällään hyvän oivalluksen.
Aina vain luulen olevani kotiäiti. Vaikka oikeasti olen (ainakin vähän) töissä, ja sitä paitsi - nuo ovat jo semmoisella tavalla isoja, etteivät ne enimmäkseen muista minun olemassaoloani.
Tänään aamupalapöydässä kuultua: "äiti, sä olet katastrofi!" (tämä on nyt ikävällä tavalla asiayhteydestä irrallaan, olen kuulemma katastrofi verrattuna opettajaan.)

*

Aloittelin parvekkeen raivausta: sinne oli säilötty äkillisen remppahätätilanteen varalta kaikenmoista viime kesältä jäänyttä sälää ja roipetta.
Tuli vähän paremmaksi.
Ja sitten se tuli taas vähän pahemmaksi: nyt sinne on säilötty kunnon kevään koittamista ja runkolukon asennusta odottamaan Pikkusiskon uusi polkupyörä.

Ei kuulkaa ole ihan helppo tapaus tuo Pikkusisko.
Pyörän pitäisi olla tyttöjen pyörä mutta ei missään nimessä vaaleanpunainen eikä lila eikä sinnepäin ja se voisi olla vähän poikien pyörä mutta ei kuitenkaan vaan mieluummin tyttöjen pyörä ja sitten vihreä mutta ei sininen eikä harmaa ja sitten siinä pitäisi olla tiikerintassunjälkiä. Tai koiran. Kyllä kissakin käy. Ja se Isoveljen vanha vihreä ei kyllä sitten käy, koska "sä lupasit mulle ihan oman".

Arvatkaa otinko sen mukaan yhteenkään polkupyöräkauppaan?

Onneksi ihan tavallisen marketin ihan tavallisessa alelaarissa oli jäljellä yksi kappale viime vuoden mallista ja viime vuoden väristä (valko-vihreä!) menopeliä.

Ihmettelin aamulla, että miksi Pikkusisko tönöttää jatkuvasti katsomassa ikkunasta ulos, ei se semmoinen kaunosielu ole, että koko ajan jaksaisi maisemia ihailla.
No eihän se mitään maisemaa ihaillutkaan, vaan pyöräänsä.

*

Nyt teen minuutin tai kaksi töitä ja sitten lähden kaikessa hiljaisuudessa ja salamyhkäisesti kotiin odottelemaan pitkää viikonloppua.