ei yhtään wilmanillitys

Minulla on päässäni semmoinen vinksa, että uskon ihan pohjattomasti opettajien ammattitaitoon ja siihen että ne osaavat asiansa ja hoitavat hommansa.

Luotan siihen että ne pystyvät olemaan puikoissa ja opettamaan minun rakkaille pulluraposkilleni kaiken sen, mitä maailmassa on hyväksi opetettavaksi ainekseksi havaittu.
Minä olen omalta osaltani hoitanut vuodet 1-6 niin hyvin kuin ikinä olen osannut se ei ole paljon. Olen  opettanut ne kävelemään, puhumaan, juoksemaan, polkemaan pyörällä, tekemään palapelejä, olemaan tappelematta, syömään ruokailuvälineitä käyttäen, tervehtimään, keskustelemaan, pukeutumaan, laulamaan nuotin vierestä, käyttämään kyniä, tekemään rusetin, lukemaan vähän vahingossa, anteeksi! ja muita semmoisia vaatimattomia kansalaistaitoja, joita ihmiselle kuuluu opettaa että se on alkeisyhteiskuntakelpoinen.

Siitä hetkestä alkaen kun olen työntänyt ne peruskoulujärjestelmään sisään, olen luottanut sokeasti siihen että lapsukainen on koulukelpoinen ja ope on kykenevä hanskaamaan tilanteen. Ja jos hän ei hanskaa, niin hänellä on ammattikasvattajista koostuva työyhteisö ympärillään.
Toisin kuin minulla,  amatöörikasvattajalla.
Tietenkin olen vähän hösö, pikkuisen helikopteri ja muutenkin pörisevä, mutta se on amatöörikasvattajana suorastaan oikeuteni.
Surisen ja pörisen ja pikkuisen mouhaankin, mutta enimmäkseen vain omassa vaatimattomassa nurkassani.

Koska niin rajattomasti luotan ehkä vähän naiivistikin sekä keskenkasvuisiini että niihin ammattilaisiin jotka heitä päivittäin säilyttämöissään kaitsevat, en laisinkaan ymmärrä, miten kukaan voi pitää reissuvihkoa jotenkin hankalana yhteistyökumppanina.
Minun mielestäni wilma - jos mikä - on aika tasa-arvoinen ja käteväkin systeemi.

Luonnollisesti pieni sisäinen puolustushelikopterini aktivoituu sellaisina päivinä, jolloin suloinen pikku pulluraposki myöhästyy etananvauhtia ajavan bussikuskin takia ja wilma paukkuu hälytysääntä, mutta pikkusieluisessa mielessäni minun on kaikesta huolimatta pakko myöntää että se on reilua.
Reilua, tasapuolista ja oikeudenmukaista.
Merkintä tulee, kun on myöhässä.
Syystä ja henkilöstä riippumatta. Myös silloin kun vanhemmat ovat selvittäneet, että myöhästyminen johtuu vain ja ainoastaan bussikuskista. Merkintä tulee, koska niin kuuluu tulla.
Se sitten on eri asia, onko sillä merkinnällä mitään merkitystä vaikkapa todistuksen arvosanoja pohdittaessa.

Se että wilma paukkuu punaista silloin kun joku pulluraposkistani on poissa tunnilta, myöhässä tai tehtävät tekemättä, on ilman muuta osoitus siitä, ettei myönnytyksiä tehdä edes hikaripinkojen kohdalla.
Se kertoo siitä, että opettaja suhtautuu puolueettomasti oppilaisiinsa.
Jokikinen merkintä on tarkistettu, ja korjattu oikeaksi, jos juniori onkin ollut matikkakisoissa taivuttelemassa yhtälöitä.

Ainoa asia, jota wilmaajilta toivoisin, olisi johdonmukaisuus sen käytössä.
Sopikaa nyt hyvät koulujen aikuiset edes koulun sisäiset käytännöt siitä, mitä sinne wilmaan ajetaan ja millä perusteilla. Jos kokeet merkitään wilman koepalkkiin, niin merkitkää sitten kaikki, jokainen ope omalta osaltaan.
On kamalan työlästä yrittää seurata koelistaa monessa eri mediassa.
Myös nuorelle itselleen.
Jos liikunnanope laittaa tiedon liikuntavarusteista wilmaan, niin tehköön sitten joka kerta niin. Ei siten, että välillä tieto on suullista, välillä ilmoitustaululla ja välillä wilmassa.
Sillä on merkitystä nuorelle itselleen, kun se lähtiessä arpoo luistinten ja sisäpelitossujen välillä.

Semmoista kyllä ihmettelen vähän, että miksi alakouluopet, joilla on vastuullaan päivän aikana yksi parikymmenpäinen oppilasjoukko, kokevat wilman käytön työlääksi, vaivalloiseksi ja liian hankalaksi kun oppilaita on niin paljon.
Miten ihmeessä samaan aikaan yläkouluopet, joilla on päivän aikana vähintään neljä liki kolmenkymmenen oppilaan luokallista veteliä teinejä, pystyvät tukkimaan wilman ihan täyteen?

Tiedättekö mistä se minun mielestäni kertoo?
Siitä että ne ikävät opet ihan oikeasti välittävät meidän kurittomista ja kovakorvaisista kakaroistamme.

ote opintokirjasta - on oltu hereillä tunnilla



Kiitos ilonpisaroista Kitta!



ps. no kyllä vähän nillitän.
Kiltti alakouluope, minua ei kiinnosta että olet hukannut jonkun tärkeän sähköpostin jostain semitärkeästä ehkä-tutustumiskohteesta. Minua kiinnostaa a)menettekö ja aiheuttaako se muutoksia koulupäivään ja b)opetatko lapselleni huolellisuutta, tavaroista ja tehtävistään huolehtimista? Ihan vain uskottavuutesi turvaamiseksi, älä vuodata ihan kaikkia omia lapsuksiasi, unohduksiasi ja epätäsmällisyyksiäsi sinne wilmaan.
Vaikka pieni huolettomuus toki onkin inhimillistä.

7 kommenttia:

  1. Mukava postaus vaikka asia ei enää olekaan itselleni ajankohtainen, mutta miniäkokelas, mieheni poika ja mieheni miniäkokelas opiskelevat kaikki varhaiskasvatuksen ammattilaisiksi.

    VastaaPoista
  2. Niin, minäkin olen kirjoittanut joskus aiheesta ja ihan ja vain siksi, että kohdalleni on osunut myös kasvatusalan ammattilainen joka rapistaa sitä kunnioitusta ja luottamusta ihan itse itsestään. Epävarma, epäjohdonmukainen ja puolueellinen. Eikä ole edes yhden lapsen koemuksesta sanottu, vaan monen monen vuoden, kuultu jopa toisista oppilaitoksista. Mitäs sitten pitäis tehdä? No can do, kun on virka.

    VastaaPoista
  3. Mä en tykkää näistä sähköisistä reissareista yhtään. Osaan käyttää, mutten tykkää. Eipä se järjestelmän vika ole, vaan niiden käyttäjien. Toiset opet raportoi sinne kaiken. Siis ihan kaiken. Toiset ei yhtään mitään, eli oikeesti ei niin mitään. Kolmannet latelee sinne kerran viikossa "viikkotiedotteen", pienenpientä pränttiä ja poikkeuspäivää poikkeuspäivän perään, neljännet ilmoittaa kaikki muutokset viime hetkessä (viesti tipahtaa 23.30, Muistakaa ottaa aamulla mukaan rullapulkka ja kuumia karkkeja) ja siinähän sitten kiroilet, kun moisia ei jokakodosta löydykään ja kaupat on kiinni.

    Lopputulemana en enää oikeastaan käytä järjestelmää. Jos ope ei viitsi kertoa lapsille muutoksista lukkariin, niin sitten nuo varmaan saa systeemiin huolimattomuusmerkinnän (hui!). Käyn lukemassa viestit, JOS jälkikasvusto ilmaisee sellaisen mahdollisuuden, viimehetken muutosten kyttäämiseen kylläistyin heti.

    VastaaPoista
  4. Mä olen miettinyt sitä, että ihmiset parjaavat turhaan Wilmaa noin yleisesti, koska wilmahan on vain väline. Ne käyttäjät sen pilaavat, jos pilaavat. Itse olen myös ihan tyytyväinen siitä, että a) saan helposti yhteyden opeen b) ope saa helposti yhteyden minuun ja c) saan tiedon esim. siitä, jos ne läksyt ovat unohtuneet tehdä, koska kymma kyllä lapsoseni ei moista juuri minulle mainosta. ;) Ja tiedostan kyllä olevani helpossa tilanteessa, kun sitä negaa ei ylikiltin tytön kanssa kovin paljoa pauku, mutta tiedänpä saavani tietää, jos ongelmia alkaa tulla.

    Enkä mä sitäkään pidä huonona juttuna, että saan wilman kautta yhteyden myös kouluterveydenhoitajaan ja muihin lapsen asioita hoitavaan tahoon wilman kautta. Hel-pos-ti.

    VastaaPoista
  5. Minä olen suuri Wilman-ystävä, koska sieltä tieto tulee suoraan minulle.

    Poikien ala-asteelta kommunikaatio on pääosin ollut hyvää. Vähän meinaa välillä hermo kiristyä liikkaopen kanssa, joka jatkuvasti ilmoittaa liikkatunnin ohjelman edellisenä iltana klo 19 jälkeen. Onhan nuo säät toki muuttuvaiset, mutta välillä ilmoitus on tullut sen jälkeen, kun lapset ovat menneet sänkyyn.

    VastaaPoista
  6. Mä jäin pohtimaan, että onkohan tässä sitten vielä sekin ero, miltä laitteelta tuota käyttää (meillä ei ole Wilma, vaan sen kaveri Helmi). Viime hetken viestien perille tulo vaatisi multa sen, että vahtisin tuota järjestelmää koko ajan. Se osaa kyllä laittaa sähköpostin saapuneen viestin otsikosta, mutta esimerkiksi tekstaria ei. Mä en sitten tiedä, onko muilla vanhemmilla tapana kytätä sähköpostiaan hirveästi työpäivän jälkeen? Tuleeko muille sähköpostit kännykkään? Mulla sekä Helmi että sähköposti vaatii sen, että tulen koneelle istumaan ja erikseen kirjaudun noihin. Ei kyllä huvita. Koko iltako niitä viime hetken muutoksia pitäis päivystää siellä? Moneenko saakka? Monestako lähtien?

    VastaaPoista
  7. kuten sanottua, itse kannatan lämpimästi wilmaa - kunhan sen käytössä on jonkinlainen koulukohtainen linjaus.

    Viimehetken muutoksia en halua, paitsi siten, että opettaja kertoo tiedon löytyvän wilmasta klo jotain. Muussa tapauksessa tiedon pitää olla niin ajoissa, ettei tarvitse koko päivää istua wilmaamassa.

    Sillehän taas ei voi mitään, jos ope itsessän on taitamaton, valitettavasti.

    VastaaPoista