Alan vihdoin - reissun kääntyessä jo melkein kohti loppusuoraansa - päästä kiinni sopivaan joutilaisuuden tilaan.
Luen, torkun, luen, kudon, torkun lisää. Ja aina iltapäivällä teemme pienen vaatimattoman retken.
Luulen, että pitäisi olla aktiivisempi. Seikkailla ja kokea, valloittaa uusia maailmoja. Mutta juuri nyt, tässä hetkessä nämä meidän pienet parin kilometrin verkkaiset kävelymme riittävät (Lehtori odottaa tekoniveltä, käveleminen ei ole hänestä mitenkään miellyttävää. Eikä pyöräily. Melonta. Juoksu. Tanssi. Kiipeily. Vesilikumäki. Ei oikein uintikaan kuulemma.)
Olimme varanneet matkatoimiston kautta yhden pidemmän retkipäivän. Se peruuntui osallistujamäärän pienuuden vuoksi. Ja samaa päätä matkatoimiston valikoimista katosivat lähes kaikki heillä tarjolla olleet retket. Yritimme varata vastaavaa retkeä myös paikallisen agentin kautta, mutta sekin katosi listalta. Siispä vaeltelemme parin kilometrin vaelluksia ja syömme jätskiä. Hyvä niin.
Tuohon joutilaisuuden tilaan tottuu ensin hitaasti ja kesken kaiken sitä täytyy jo lähteä takaisin kotiin. Ehkä olet kuitenkin juuri sopivan aktiivinen ja teet sen mille juuri nyt on oikea aika :D
VastaaPoistasitähän ihminen tekee, sitä mille juuri nyt on oikea aika.
Poista