Pienen ihmisen elämässä on ajanjaksoja, jolloin tulee miettineeksi, miksi ihmeessä kukaan haluaa olla tekemisissä muiden ihmisten kanssa.
Olen lopen kyllästynyt ihmisiin.
Myös itseeni.
Olen jopa siinä määrin kyllästynyt, että ryhdyin taas kerran pohtimaan ammatinvalinnallisia kysymyksiä.
Voisinko olla metsänvartija? Semmoisessa jossain aika pienessä metsässä mielellään, esim. siinä mikä on meidän talon takana.
Tai zenpuutarhuri zenpuutarhassa? Onko näillä leveyksillä zenpuutarhoja? Voiko olla zenpuutarhuri ilman että koskee multaan? Onko zenpuutarhureilla tulosvastuu ja mitä tapahtuu jos kasvikset vain nujertuvat hengiltä?
Lyökö erakkomunkkius leiville? Ja tarvitaanko siihen korkeakoulututkintoa?
Visiteerasin työvoimavirannomaisen nettisivuillakin, mutta ei missään kaivattu naispuolista erakkomunkkia.
Heikompi homma.
Sä oot puutteessa, loman.
VastaaPoistaLoma ois varmaan hyvä. Ja sit jos löydät tuollaisen paikan niin ilmoita, josko tehtäviä olisi kahdelle. Aina välillä yksinolo olisi melkoista ylellisyyttä. Vähän eri syistä kyllä kuin sinulla. Mä voisin ryhtyä vaikka erakkoravuksi.
VastaaPoistaLoma olis kiva, totta. Pari intensiiviviikkoa vielä...
VastaaPoistaKati: jos ruvetaan zenpuutarhureiksi yhdessä. Mä olen zen ja sinä puutarhuri?
Siis aivan loistava ajatus. Mä voin olla kiukkuinen puutarhuri ja sä ihan zeninä...
VastaaPoistaEnsin olin et Joo, minä myös. Sit muistin että mä tykkään ihmisistä, mutta itseäni en jaksa. Mulle kävis en metsässä köpösti itseni kanssa.
VastaaPoista