rapistuva moraali ja positiivinen palaute

pienen ihmisen moraali rapistuu uskomattoman nopeasti.

Työelämä laajeni väliaikaisesti normaalin elinympyräni ulkopuolelle ja parina aamuna satoi - ja kas kummaa, kuinka nopeasti siirryinkään vannoutuneesta polkeilijasta laiskanlötkeäksi bussimatkailijaksi.

Eilen ajattelin, että käyn edes näön vuoksi pienen pyörälenksan polkaisemassa.
Mutta sitten en jaksanut, viitsinyt, halunnut ja melkein oli sateenuhkaakin ilmassa.
Onneksi universumi kosti välittömästi: jouduin tekemään kaksi kauppareissua, ensin ruokakauppareissun ja sen perään kontaktimuovikauppareissun.
Tuli pyöräiltyä edes sen näennäispyöräilyn verran.

Tänään oli kaunis aamu.
Siitäkin huolimatta harkitsin vakavasti bussin kyytiin hyppäämistä.
Pidin itselleni moraalia kohottavan puhuttelun, pakottauduin kampeamaan pyörän esiin ja piiskasin itseni liikkeelle.
Puolen matkaa mökötin itselleni, ensin siksi että pakotin itseni pyöräilemään ja sitten siksi, että moraalini on näin rapistunut.

Loppujen lopuksi olin kuitenkin ihan tyytyväinen siihen, että pyöräilin töihin:

aamusumuinen jokiranta

*

Yksi keskenkasvuisista oli eilen saanut wilmaan positiivisen merkinnän kaupungin omaisuuden suojelemisesta.

Minä heti näin mielessäni jonkin koulua koetelleen katastrofin: mahdollisesti pyörremyrskyn, tsunamin tai keittiössä tapahtuneen hernerokkaräjähdyksen, ja lapseni urhoollisesti heittäytymässä ehkä jaksollisen järjestelmän tai karttalaatikon tai opettajanpöydän päälle suojelemaan kaupungin omaisuutta massiiviselta räjähdyksenkaltaiselta tuholta tai siltä tsunamihernekeittotuhoaallolta.

Höh.

Ope oli laittanut positiivisen koska minä  korkeimman omakätisesti ja samalla jatkuvasti äristen, muristen ja purpattaen olin päällystänyt lapsukaiseni kirjan.

Että oikeasti se oli minun positiivinen palautteeni.

Tai mahdollisesti kissaeläinten.

Arppu ja Elma suorittavat laadunvalvontaa
Elma yritti hyökätä muovin kimppuun, mutta muovi voitti.
Se oli liian tarttuisaa