Viikonlopun työrupeaman jälkeen piti tuulettaa aivoja oikein kunnolla.
Sunnuntaina illansuussa lähdin suunnittelemattomasti ihan vain pyöräilemään ja päädyin Maarian kirkon hautausmaalle.
Löysin Wäinö Aaltosen haudan.
Jaksan aina ihmetellä kuvanveistäjien kykyä houkutella kivestä esiin pehmeitä, sielua koskettavia linjoja.
Miten voi kiveen hakatun niskan linja niin ihmistä puhutella?
Istuin tovin kivikirkon penkissä ja pohdin elämää.
Ulkona lauloivat linnut kesän aurinkoa.
**
postaus päivässä kaksi parhaassa, tiistai
olen tänään työreissulla muualla.
Tampereella itse asiassa.
Toivottavasti Tampere on sulle hyvä. Vaikka vettähän täälläkin tulee.
VastaaPoistaTampere on aika tuntematon suure mulle, aina vain.
PoistaNäin toimiston.
Oli yhtä kaoottinen kuin omalla verstaallakin.
Tarvitset selvästikin uudenlaisen näkökulman kaupunkiin. :-)
PoistaIhan selvästi!
PoistaOlen nähnyt Tampereesta oikeastaan vain Särkänniemen ja Vapriikin. Sekä sekalaisia sisätiloja :)
Kivikirkossa on aistittavissa upea rauha. Sitä samaa tunnetta en koe uudemmissa tahi puukirkoissa.
VastaaPoistatotta!
PoistaVäittävät että kirkot pyhittyvät mitä enemmän niissä rukoillaan. Kivikirkoilla on ikää ja siksi varmaan niissä aistii pyhän läsnäolon niin voimakkaasti.