Elokuu 31 - lorvailumoodikysymys

Harooko teillä koskaan vastaan?

Siis semmoisella tavalla, että on joku juttu, minkä ihan suorastaan haluaisi tehdä, tai mikä pitäisi tehdä, mutta koko sielu huutaa kaikin voimin että älä nyt hyvä ihminen rupea?

Juuri nyt tekisi ihan oikeasti mieleni kutoa, mutta koko sielu haraa vastaan. Että ei. Älä kudo. Vetelehdi hyvä ihminen, vetelehdi. Älä tee mitään kivaa. 

Ja hirmu usein tulee vastaanharitusta semmoisissa puolivälttämättömissä kotihommissa. Vaikka imuroinnissa, voin olla ihan hyvällä alulla ja melkein puolivälissä koko hommeli, ja sitten alkaa haroa vastaan. En kertakaikkiaan saa imuroiduksi loppuun.
(tai voi tuohon laittaa jonkin muunkin vaihtoehtoisen kotihommelin. Välillä en saa edes luetuksi, ja se jos mikä on kummallista.) 

Että mikä ihmeen maksimaalinen lorvailumoodi sekin sitten on?

Ajattelin keskittyä syyskuussa kirjoittamaan syömisestä. 

Se on kuulkaa todella tylsää luettavaa. Paitsi nyt voi vähän tulla muutosta elämään, kun savolainen muuttuu taas länsirannikkolaiseksi ja asettuu meidän nurkkiimme.

Elokuu 30 - ettei striikki katkea 2

 

Hauskasti rusinoituneita pihlajanmarjoja. 

*

Elokuu 29 - lähi(ö)puutarhassa

 Alkukesästä vaihdoin oliivit isompiin ruukkuihin.

Ja sitten hajasijoitin ne oliivilehtooni iltapäivä- ja ilta-aurinkoiselle parvekkeellemme (eli terassi/laituri/mökille)

Toinen niistä, se alunperin suosikkini, villiintyi tästä vapaudesta aivan kertakaikkisesti. Se roihahti käsittämättömän harottavaan kasvuun, ja ojentelee oksiaan kaikkiin ilmansuuntiin. 
Todennäköisesti se ei enää mahdu sisätiloissamme mielekkäästi mihinkään nurkkaan.
Aivan varmasti se tarvitsisi jo nyt taas isomman ruukun, koska se hörppii altakastelutilan tyhjäksi muutamassa hetkessä. Sen maltillinen sisarus juo samaa vesimäärää melkein viikon pidempään.

oliivi kesäkuussa 2026

oliivi elokuussa 2026

Sitä pitäisi luultavasti leikata, mutta en tiedä kuinka, ja millaisilla välineillä. 

kesällä 2025 - en ole varma onko tämä
nykyinen harottaja, vaiko sen maltillisempi sisarus

Se on niin harottava ja villi, että jossain yön pimeydessä sitä varmaan voisi luulla peikoksi. 
Pelottavaa.

*

Lykkäsin alkukesästä paprikansiemenen multaan, se on salaa alkanut kukkia. 
Pikkuisena ahkerana pörriäisenä kävin pölyttelemässä sitä, ehkä saan paprikan?

Elokuu 28 - ihan vain ettei striikki katkea

 

kuva uusiokäytössä

Ei yhtään mitään sanottavaa juuri nyt. 

(lähinnä siksi että osa nuorisosta on kylässä, ja ne yrittävät valita itselleen sopivaa uskontoa. ne suorittavat jotain vertailevaa uskontotutkimusta.)

Elokuu 27 - aavistuksenomainen kirjahyllykriizi

 

Meillä on takahuoneessa (jota en rohkene kutsua vierashuoneeksi) yhden seinän kokoinen kirjayhylly, jossa sijaitsevat noin suurinpiirtein kaikki taloutemme kirjat.

Kun aikoinaan muutimme tähän asuntoon, ilmoitin Lehtorille, että en jaa makuutilaani (silloin nukuimme olohuoneessa) kirjahyllyn kanssa, koska minulle tulee sellainen tunne, että rusennun sen alle.
Ja se on levoton elementti sisustuksessa.
Niinpä hylly pystytettiin yhden nuoren huoneeseen (tai kait se silloin vielä oli lapsi? siispä hylly pystytettiin lastenhuoneeseen), ja koska se on niin iso ja levoton, ei Lehtori ole sen koommin ehdottanut hyllyn siirtoa mihinkään muuhun tilaan. 

Koska se hylly on ns. muualla, eikä ollenkaan minun ongelmakentässäni, se myös metsittyy varsin helposti. 

Joku (en minä!) hankkii talouteemme alvariinsa lisää kirjoja (tai no hankin minäkin joskus ihan vähän, mutta pinoan ne yöpöydälle), joten jo ennestään täysi hyllymme on alkanut tursuilla yli ääriensä. 
Kirjoja alkaa jo olla kahdessa kerroksessa. 

Lyhyesti ja ytimekkäästi: kirjahylly on ihan jatkuvasti pahuuden hallussa.

Saan sen toisinaan väliaikaiskuntoon, mutta Joku (en minä!) levauttaa sen aina uudestaan luonnontilaiseksi. 
Ehkä se on vähän niinkuin pörriäisniitty, se voi paremmin sellaisenaan.
Vähän villinä?

Olen aavistuksenomaisen kriizin hengessä yrittänyt motivoida itseni varttisiivoukseen kirjahyllymme liepeillä. Kuvasta näkyy, missä kohdassa olen menossa.

Homma etenee hitaasti, koska tuntuu siltä, että elämässäni ei ole riittävästi vartteja.

*

Kirjahyllyjuttuja:
Kun maalasin hyllyn 
Kun viimeksi urakoin hyllyn oikein timmiin kuntoon
Vinkeä kirjahaaste - tämän voisi tehdä uusiksi. Tai nappaa se itsellesi, mukaasi!
Voiko kirjahyllyn kuratoida? Tässä idea tosi-teeveelle
On se hylly joskus ihan kriiziyttänytkin ihmisen

* 

Taloutemme kirjapinot voivat suhteellisen hyvin, koska luen nykyisellään enimmäkseen e-kirjoja fläpältä (eli tabletilta). 
Muutamat harvat kirjastokirjani eivät muodosta pinoa.
Yöpöydällä on kyllä matkakirjojen pino odottamassa seuraavaa matkaa.
Ja Lehtorilla on omat hajanaiset pinonsa, mutta ne nyt oikeastaan kuuluvat asiaan.

Lehtorin pienet pinot

Elokuu 26 - uusia lintulajeja

 

Lähiön puissa elelee täysin uusi lintulajike, liekö mutakurriainen? 

Vai mahtaako peräti olla kainalohilpakka?

Elokuu 25 - ajastettu postaus

 Huhuilin eilen bloggausideoita, mutta koska maanantai oli jo valmiiksi tiedetty, todella pitkä päivä, ajastin tämän postauksen valmiiksi.

Lauantaisella aamukävelyllä ihastelin kastepisaroita hämähäkin verkossa.

Elokuu 24 - bloggausideat loppumassa

 

Alkavat bloggausideat loppua näin intensiivisessä tahdissa.

Ehdota postausideaa!

Elokuu 23 - pizzapäivä

 

Sunnuntaisin meillä on pizzapäivä.
Taikinaan tulee 3dl vettä, 1tl suolaa, 1 tl sokeria, 1tl hiivaa, loraus oliiviöljyä ja sopivasti jauhoja.
Siitä tulee suunnilleen pellillinen pizzaa.

Syömme nykyään enimmäkseen valkoista pizzaa. Kaulitun pohjan päälle levitän creme fraichea ja mausteita (mustapippuria yleensä).
Ja sitten täytteet.
Urautuneita kun olemme, syömme enimmäkseen metwurstisuikalepizzaa. Siihen tulee vähän chilirouhetta, yksi sipuli, yksi suippopaprika (hienonnettuna nämä kasvikset, tietysti), ne metwurstisuikaleet ja pussillinen juustoraastetta.

Vaihtoehtoisesti täytteessä on kylmäsavu(kirjo)lohta. Ja sipulia, mustapippuria, sitruunankuorta ja tilliä. ja juustoraastetta.

Pizzaa tulee sen verran, että saamme kumpainenkin halutessamme siitä evästä alkuviikkoon, tai sitten syömme pizzaa päivällisellä. 

*

Ai niin, se pizza täytyy tietysti paistaa uunissa. 
Minä pistän kiertoilma-alalämpöön 200 asteeseen. En ole katsonut kelloa, mutta istuskelen keittiössä lukemassa kunnes pizza on sopivan kypsä. Lehtori tekee kypsempää kuin minä, siksi hän tarkistaa kypsyysasteen.

Juomaksi on usein olutta, koska miksipä ei?

Ja pizzan jälkeen päivätorkut, koska miksipä ei? 

*

Täytyykin mennä taikinapuuhiin.

Semmoinen on pizzasunnuntai.

Elokuu 22 - aamukävelyllä

 

Olen viime aikoina - ehkä jostain keväästä asti - yrittänyt hyötykävellä mahdollisimman paljon. Koko kroppa on ollut niin hankala ja liikunta kaikkinensa vähissä, niin täytyy kaivaa kaikki mahdollisuudet edes jonkinlaiseen liikkeeseen.

Kesän yli olen käyttänyt pitkästä aikaa myös sporttitrackeria.
Sen mukaan minulla on melkein joka paikkaan suunnilleen 3,5 km. Semmoisen pienen koiralenkin verran.

Yritän kävellä sen 10000 askelta päivässä.
Kummallista on se, että jos varta vasten lähden kävelylle, en meinaa saada sitä mitenkään täyteen. Mutta jos kävelen töihin ja töistä kotiin, niin johan on mittari mielissään. 

Hyvällä säällä kävelen lauantaisin kiipeilytreeniin. Sinnekin on matkaa suunnilleen 3,5 km. 
(onkohan mitään paikkaa, jonne olisi pidempi matka, vai onko joka paikkaan automaattisesti 3,5 km meiltä? Kirjastolle taitaa olla viisi, mutta sinne minulla ei ole ollut aikoihin asiaa. Vähän sama juttu, minun mielestäni melkein mihin vain kotikaupungin ulkopuolelle ajaa autola tunnin verran, matkasta riippumatta. Paitsi Tammisaareen, sinne ajaa neljä. Lehtori sai hepulin kun väitin niin.)

Olen kade, työkaveri sanoi tähtäävänsä 17000 askeleeseen päivässä, "ihan muuten vain". 
Siihen riittää kuulemma tunti aamuin-illoin.
Minulla ei. Huomasimme lomareissun aikana, että Lehtorilla oli aina suunnilleen tuhat askelta enemmän kuin minulla. Hän sipsuttaa kuin herkkä balettitanssija ja minä kauhon menemään kuin kirahvi, vaikka muuten läntä olenkin.

Elokuu 21 - kantaaottavaa taidetta

 Kävelin yhtenä päivänä jokirannassa ja rupesin ihmettelemään puuta, jonka oksilla vilkkui keltaista. Ei nyt sentään vielä syksyssä olla.

Se olikin hieno kantaaottava taideteos: siinä oli tyhjiä kulkukortteja jokaiselle turkulaiselle (vaiko varsinaissuomalaiselle) nuorelle työttömälle, jonka pitäisi päästä alkuun työurallaan ja työelämässään.

Gen T - älä jätä minua roikkumaan. Työtä ja toivoa vai työttömyyttä ja taantumaa?

Elokuu 20 - sain yhdyssanahepulin

 

Olen nykyisellään huomattavan vähän kieli- ja yhdyssanapoliisi, kun olen huomannut että en oikein enää hallitse pilkku- ja muita sääntöjä.

Mutta hetkellisiä yhdyssanahepuleita saan.

Elokuu 19 - uusia punaisia

 Kävellessäni töistä kotiin tai kotoa töihin tai johonkin ilmansuuntaan jostain, huomasin että pensaassa piileskelee sydän.

Kuva on epätarkka, koska uudet lasini olivat väärin viritetyt vielä tuolloin. Kävin säätämässä laseja parempaan asentoon optikolla, ja johan tuli maailma selkeämmäksi.
Voimakkuuksissa ja taitoissa ei ehkä ole mitään vikaa, mutta ensimmäiset pari viikkoa lasit olivat aivan väärässä kohdin kuonollani, ja kuva oli koko ajan epämääräinen. 
Nyt on parempi. 

Elokuu 18 - lisää outoja punaisia kuvia

 

Elokuu 17 - lisää outoja kuvia

 

Minun pitäisi digisiivota kuva-arkistojani.

Hakusanalla 'punainen' kuvieni joukosta löytyy kaikkea metkaa. 'Sininen' ja 'keltainen' eivät tuottaneet mitään.

Elokuu 16 - outoja kuvia

 

Joku on heittäytynyt vetelänä aidalle notkumaan.

Elokuu 15 - lepohetken tarpeessa

 

Vaikka työt ovat oikeastaan kunnolla vasta alkamassa, olen jo melkein lepohetken tarpeessa.

Tiedän, mistä se enimmäkseen johtuu: siitä että teen täysiä työtunteja.
Olen tehnyt sitä jo kaksi työkautta, mutta ole edelleen aivan kulttuurishokissa siitä miten ison lohmareen ihmisen elämästä täysimittaisen työpäivän puurtaminen vie.

Tuntuu ettei minulla jää aikaa hengittämiseen.

Elokuu 14 - pieni kohtaaminen

  

Yhtenä aamuna taas kävelin töihin. (olen yrittänyt tepsutella sen vähintään 10000 askelta päivässä)

Meillä oli kettueläimen kanssa kohtaaminen.

Mahduimme juuri ja juuri samalle jalkakäytävälle. 
En kehdannut pysähtyä ihan kohdalle ottamaan kuvaa, se tuntui jotenkin epäkunnoittavalta.
Mutta otin ennen ja jälkeen ohitustapahtuman.

*

Ja vaikka vähän tirkistelin aurinkoonkin, vaikka ei saisikaan.

Auringonpimennyksen aikainen valo maailmassa on maagisen mystinen. 

Kuvan alareunan sirppi on paikallinen ufo, se ilmestyy aina tuohon ilmansuuntaan ottamiini kuviin. 

Elokuu 13 - vääjäämätön ja kriiziyttävä liikuntapohdinto

 Selailen aina aika ajoin blogimerkitöjäni taaksepäin. Hirmu usein tässä vaiheessa vuotta olen pohtinut liikuntaa ja liikkumista.

Ehkä siksi, että elokuu on aina uuden alkua - minähän jaan elämääni opettajaihmisen kanssa, ja elokuussa alkaa uusi kouluvuosi. 
(minun nykyisessä maailmassani uusi vuosi alkaa ensimmäisestä adventista, se ei oikein ole liikuntapohdinnon kannalta suotuisaa aikaa).

Yritän mahduttaa elämääni taas, pitkän kuivan kevään jälkeen, uintia ja punttisalia.

Olen tuijottanut kolmea asiaa:
työjärjestystäni
uimahallin aukioloaikoja
kiipeilypäiviä

Kiipeilypäivät on ankkuroitu - ainakin vielä tällä hetkellä - keskiviikkoon ja lauantaihin.
Keskiviikkona ja lauantaina en siis mene uimaan, enkä punttisalille.
Minulla on iltatöitä tiistaina, silloin voisin hyvin mennä aamulla uimaan. Mutta uimahallissa on aamuhuoltotauko juuri tiistaisin (ja torstaisin myös). Tiistaina töiden jälkeenkään en ehdi.
Torstaisin on yleensä kauppapäivä. Tietysti voisin käydä tositosi pikaisesti uimassa ja sännätä sieltä hoitamaan kauppa-asioita. Mutta onko kivaa säntäillä?
Tällä hetkellä minulle jää punttisalia ja uintia varten maanantain iltapäivä.
Ja perjantai-iltapäivä, jos oikein haluan väkisin vääntää, vaikka yleensä olen perjantain rauhoittanut makealle elämälle. 

Joskus ennen jaksoin herätä (tai oikeastaan uni loppui) niin aikaisin, että sain aamulla aikaan pienen salitreenin ja uinnin, ja ehdin vielä työpisteelle vähän kahdeksan jälkeen. 
Mutta jaksaisinko enää? 
Salilla pitäisi olla viimeistään seitsemältä, ja silti saisi tuijottaa kelloa että olisi työpisteellä ajoissa. 

Olen myös haaveillut laulutunneista (mille päivälle?) ja kuoroharrastuksesta (torstai).

Ja olisihan se ihan mukavaa välillä olla kotona ja hereillä ja vuorovaikutuksessa Lehtorin tai muun maailman kanssa, eikä vain nukuksissa tai menossa tai tulossa.

Elokuu 12 - asioita joita minulta puuttuu

 

Tortillateline!

Minulta puuttuu tortillateline!

Elokuu 11 - jotkut päivät ovat tarmokkaita

 Minulle tulee satunnaisia muistoja siltä ajalta kun nuorisoa pyöri kotinurkissa, tuli ja meni, oikealle ja vasemmalle.

Ja vielä satunnaisempia muistoja niiltä ajoilta, kun toisinaan jaksoin olla tarmokas.
Kokkasin oikealle ja vasemmalle, aamupaloja, päivällisiä, leipää.

Vieläkin välillä tulee semmoisia. 
Keitin soppaa.
Tein Ihan Melko Syömäkelpoista Marjapuuroa

Ja olin hyvin tyytyväinen nykyiseen semitarmokkaaseen itseeni.

Elokuu 10 - epätietoisuuden kausi

 Minulla on työsopimusta vuoden loppuun asti. Näin ylemmän esihenkilön muutamaa päivää lomalta paluun jälkeen ja kysyin, miltä tilanne ensi keväälle näyttää.

Ei kovin hyvältä.

Tietysti vaikka mitä ehtii tapahtua, ehkä jostain löytyy saavikaupalla rahaa palkkoihin.
Tiedostan myös, että olen aika lailla nokkimisjärjestyksen pohjalla suuressa puljussa, keskellä organisaatiouudistusta.
Minun töilleni tarvitaan luultavasti tekijä, mutta kuka se on? (oikeastaan vissiin ei, kun alunperin tulin tekemään opiskeluhommia tähän paikkaan, minulle tehtiin varsin korkealta taholta selväksi että olen täysin ylimääräinen henkilö, ja että näiden töiden pitäisi pyöriä yhtä, ehkä jopa kahta ihmistä pienemmällä resurssilla. Kysykää työkavereilta, mitä mieltä he tästä asiasta ovat!)
Joku niistä, joilla jo on vakituinen työpaikka, mutta joka tarvitsee erilaiset työtehtävät? 

Tiedostan senkin, että tiedon jatkosta pitäisi tulla aika pian. Ne tehtävät, joita olen tehnyt, täytyy aika pian jakaa uusiksi kevätkautta varten. Meitä on kaksi määräaikaista, ja pahimmillaan teemme työtä yhdessä. 

Sanoin että voisin tehdä myös osa-aikaa. Oikeastaan vielä paljon mieluummin kuin täyttä työaikaa. Puolikaskin riittäisi.

Nyt pitäisi työntää koko tämä hullu ajatuskehä aivan mielen pohjalle ja vain puurtaa.

Elokuu 9 - vieläkö tiivis tahti jatkuu?

 Mitenköhän pitkään jaksan näin tiivistä bloggaustahtia pitää yllä? 
Miten pitkään riittää juttua?

Loma oli ihana ja pitkä ja melkein riittävä (aina voisin olla vielä pidempään vapailla kyllä!). 

Joko olen vanhentunut, tai sitten kropassani on oikeasti jotain korjattavaa: en oikein päässyt mihinkään järkevään - aiemmasta tuttuun - nukkumarytmiin, en jaksanut istua iltaisin parvekkeella, eikä puhettakaan yöpehmikselle lähtemisestä.
Tavallaan se lepo vain valui ohitseni. Se sellainen pysähtyvä levollisuus (loma-)arjessa.

tie päättyi kuin seinään

En ole siitä harmissani tai huolissani - tämä oli tällainen kesä, tällainen loma, tällainen elämänvaihe. 

Elokuu 8 - eka työviikko hommittu

 "Työtä-työtä-työtä tehdään
Jotta-jotta leipää syödään"
(Isän ja äidin työlaulu, M.A.Numminen)

Ensimmäiset pari työviikkoa ovat meillä onneksi lempeän laskeutumisen viikkoja. Tai suunnitteluviikkoja.
Mikä tarkoittaa sitä, että pitää aamusta iltaan asti jaksaa olla luova ja suunnitella kaikkea tulevan toimintakauden toimintaa.

Sovittiin ihan ekana työaamuna kahden työkaverin kanssa, että otetaan ihan iisisti, juodaan vain kahvia ja jotain.
Tempaisimme sitten muskarit reilaan lokakuulle asti.
Semmoista se on kun ottaa iisisti.
Mitä syntyisikään, jos oikein ottaisi asiakseen tehdä ihan hirvittävän ahkerasti töitä?

Elokuu 7 - sisustushaave

 

Haluaisin että joku maalaisi minulle johonkin seinään tämmöisen muurinpätkän. 
Ei koko seinää, vain pätkän.

Elokuu 6 - haikara tekee pesää

 Hotellin vieressä oli torni. Tai piippu.

Mietin kovasti, että mitäköhän anoppi (tai äiti) olisi sanonut, jos olisin reissusta laittanut viestin, että haikara tekee pesää. 

Haikarallakin oli metka ääni, naksutus.

Se pisti päänsä aivan nurinniskoin takakenoon ja naksutteli.

Päivisin se oli poissa, tuli vasta illaksi takaisin.

Päivisin lokit käyttivät pesää pysähdyspaikkaan.

Elokuu 5 - reissukuvatykitystä: sardiinimuseo!

Arvaan että teitä on erityisesti jäänyt vaivaamaan mainitsemani Sardiinimuseo. (oikeasti sen nimi taitaa olla Portimaon museo, mutta onhan tuo Sardiinimuseo nyt paljon hienompi nimi.)

Museo oli maltillisen kokoinen, hyvin kuratoitu ja rakennettu Portimaon alueen historiaa käsittelevä museo. Ihan kaikkia opasteita ei ollut englanniksi, ne olisi luultavasti saanut jonkun qr-koodin kautta itselleen.

Museossa oli alueen esihistoriaa käsittelevä osio, Portimaon oman pojan, sittemmin presidentiksi valitun Manuel Teixeira Gomesin elämää käsittelevä osio ja sardiiniteollisuutta käsittelevä osio.
Koko kaupunki on jostain hamasta menneisyydestä saakka elänyt säilyketeollisuudella (viikunat ja sardiinit), ja koska museo on rakennettu entisen sardiinisäilömön tiloihin, on tietysti luonnollista, että sitä alaa esiteltiin perusteellisesti.

Yksi halleista oli jätetty ennalleen.

Tykkäsin menneisyyden haamuista, sardiininperkaajista...

...ja paistajista

Sardiinit nosteltiin säilyketehtaalle ikkunan kautta suoraan laiturilta

Iso on halli.