perjantai 15. syyskuuta 2017

viestintää

saako leuhkia?

Leuhkin silti.


Yhtenä iltana teini tuli olkkariin:

Hyvä, kun te nyt ootte molemmat siinä niin mulla on asiaa. Mua harmittaa ihan hirveästi kun musta tuntuu että mä olen ainut joka laittaa sähköhammasharjan latautumaan. Että jos tekin voisitte välillä laittaa sen, kun mua harmittaa että akku loppuu aina just silloin kun mä olen harjaamassa hampaita.


Sisäinen viestijä minussa havahtui, mieleni teki nousta seisomaan, aplodeerata ja vetäistä porilaisten marssi kattilankansilla ja huuliharpulla; täydellinen minä-viesti.


Nousinko seisomaan?
Rymistinkö kattilankansilla sen metkan takapotkun?
Vielä mitä.
Vastasin nyrpeästi kypsästi  mä en ainakaan ikinä käytä sähköhammasharjaa, että ei oo mun vika.

Sille ei niinkään tehnyt mieli aplodeerata.

5 kommenttia:

  1. Ihanat :D
    Mutta voit kuitenkin olla ylpeä, että lapsen viestintä oli erinomaista <3

    VastaaPoista
  2. Onpa viisas viestijä. Ihan äitinsä lapsi. Eiku ei olekaan :D

    VastaaPoista
  3. No kyllä. Viime vuodet työelämässä erinäisiäkin sisäisen viestinnän haasteita ratkoneena toteaisin, että erittäin hyvää viestintää lapselta.

    Ja äiti, no tuota, hän voisi pohtia omaa sitoutumistaan perheen yhteisen hyvinvoinnin edistämiseen. :-D

    VastaaPoista
  4. No aina ei voi onnistua kukaan meistä😊

    VastaaPoista