piparipuristi

Nuoriso oli joululeirillä yhdessä, luultavasti (tai todennäköisesti) viimeistä kertaa ikinä.

Pienempinä ne olivat adventtileirillä (esim. klik) ekana adventtina (ja klik ja toinen klik valmisteluista), sitten tuli muutaman vuoden tauko, jolloin ne eivät olleet leireillä yhtäaikaa, kun olivat niin sekavan ikäisiä. 

Nyt ne olivat kaikki sopivan ikäisiä nuorison joululeiriin.

Joululeirin olennaisia ohjelmanumeroita ovat mm. sauna ja uinti, joulupukki sekä yöllinen M:n möyrimisleikki (älkää kysykö, siinä mennään yöllä ulos metsään möyrimään tai jotain)

Me aikuiset emme antautuneet möyrimisleikkeihin (vink. muistattehan että äitini lukee tätä. ja isä) vaan teimme erilaisia jouluvalmisteluita.

Päätimme tänäkin vuonna olla harjoittamatta hyväntekeväisyyttä ja kirjoitimme kaksitoista joulukorttia. Postitimme yhdeksän, koska sen verran oli taloudessa virallisia postimerkkejä ja kuoria valmiina.

Voidaan laskea pelkäksi säästöksi, koska korttipohjat, kuoret ja merkit olivat valmiina taloutemme uumenissa. Tulivatpa käytettyä.

Totesin että olen piparipuristi.

En välitä kovastikaan laatikoista, pärjäisin luultavasti ilman kinkkuakin mutta pipareita en syö, elleivät ne ole omasta taikinasta.

Minusta nimittäin yksi joulun ihan parhaita asioita on hiljalleen valkeneva aattoaamu, kupillinen kahvia ja piparkakku. 

Tai siis vuosien mittaan sellaiseksi on jouluelämäni muuttunut.
On kaksi kohokohtaa, aattoaamu ja jouluyö.

Monena monena vuonna lapset ovat taiteilleet piparkakkuja valmistaikinasta, ja se on aivan ok.

Mutta minä en niihin pipareihin kajoa. 

Pakastimessa on nuorisolle oma kaupan taikina ja siihen saavat painella ihan mitä tahansa muumipappoja, meillä on suunnilleen skviljardi piparimuottia. 

Mutta en minä. 

Tein siis piparitaikinan äidin ohjeella.

äimistyn joka vuosi siitä että ohje on suomeksi.
minusta piparit pitää leipoa ruotsiksi., vai mitä äiti?

Koska minä olen todellinen piparipuristi, pargas pepparkakor toteutetaan neljällä muotilla: sydän, tähti, kukka ja suurena myönnytyksenä nykyajalle: pyrstötähti. Sydämiä teen eniten, koska ne ovat ihan kaikkein parhaita.

Älkääkä urputtako siellä mitään kukkasista, se voi olla oikea oikea, mutta tämä on minun henkilökohtainen piparipurismini. Sitä paitsi minun kukkasessani on yksi sakara liikaa, että on kumminkin vääränlainen.

Oma tunnelmansa on siinäkin, kun sytyttää sunnuntaiaamuna adventtikynttilät aamuhämärään ja alkaa ihan itsekseen ja kaikessa rauhassa värkkäillä piparisydämiä.

Joulushoppailun toteutimme lauantaina. Minulla on siihen yksi ainoa vinkki: päiväkahvittelu!

Kun teette jouluostoksia, muistakaa kahvittelu (glögittelykin käy). Sujuvat ostokset kuulkaa paljon kepeämmin. 

jouluostoskahvittelu

Olin ensin kamalan epätonttuisa ja ärtyisä ja ikävää seuraa kenelle tahansa, myös itselleni. Kahvituokion jälkeen vähän helpotti ja palasin melko lähelle punaposkista tonttumuoriolotilaani.

Taloutemme kissaväki haluaa muistuttaa näin jouluaikaan käynnistyvästä joulutorttujen villistä vaelluskaudesta. 

Onneksi kissaeläimet ovat valppaina yön pimeydessä ja estävät torttujen vapaan kulkeutumisen esim. asunnon ulkopuolelle.

Torttuvaelluksen viimeisin uhri kohtasi tiensä pään murusina keittiössämme, useiden metrien päässä lähtöpisteestään.

**

ps.

Joulukorttihyväntekemättömyyden sijaan menin laulamaan kauneimpia joululauluja.

Minulle kävi jotenkin niin, että kirkon pihassa törmäsin Lehtorin vanhempiin, siis appeen ja anoppiin.  

Ne onnistuivat jotenkin saartamaan minut ja asettelivat kirkon penkkiin väliinsä istumaan. 

olin ajatellut jotain takariviä, missä olisin voinut kyynelehtiä vapaasti.

Siinä jossain yleisessä joululaulantahötäkässä havahduin vahvaan läsnäolon hetkeen:

olen tässä, periaatteessa minulle vieraiden ihmisten välissä, mutta jossain elämänvirran kuohuissa olemme kohdanneet, joutuneet yhteen ja heistä on tullut omia ihmisiäni. 

Tarinamme, perheidemme tarinat, kietoutuvat yhteen, koko ajan yhä vahvemmin, hellittämättömämmin, monipolvisemmin.

Hyvä, lämmin hellä on mieli jokaisen...