toivepostaus: jääkaappia täyttämässä

 Emme ole pitkiin aikoihin tehneet suunnitelmallisia kauppareissuja, saati että olisimme kerralla hakeneet viikon ruokia.
Aikataulut.
Kyvyttömyys suunnitella.
Erilaiset päivät ja reitit.
Elämä.

Sunnuntaina töistä tultuani tajusin, että en todellakaan halua aloittaa viikkoani maanantaina laahamalla ruokaostoksia. Ehdotin Lehtorille että tehdään kauppareissu ja salaa itsekseni päätin, että yritän hoitaa melkein viikon ostokset.

Kauppaan meni 146€.
Siitä 12€ on kissanruokaa, 11€ saippuoita, shampoita ja vastaavaa kuivatavaraa, vajaat 6€ Lehtorin maisteluoluita, 24€ nuoren välipaloja ja täydennysruokia.
93€ meni siis varsinaisesti ruokiin ja ruokatarvikkeisiin.


Kasvikset
pakastevadelmia (iltapaloille ja työeväisiin)
pakastemansikoita (aamupaloille)
pakastemarjasekoitus (marjapuuroon)
persikkakuutioita mehussa (työeväisiin)
tomaattia
parsakaalia
perunaa
kaalia
kurkkua
porkkanaa
sipulia
paprikaa

Kotona ennestään: appelsiinia, sitruunaa, viinirypäleitä, banaania, valkosipulia.

Maitotuotteet
maustamaton jogurtti (työeväisiin)
maitoa
riisivälipaloja (Lehtorille)
juustotahko
juustoraastetta
sanko turkkilaista jogurttia (aamu- ja iltapalat)
oivariinia
valkosipulituorejuustoa
kermaviiliä
ruokakermaa
jogurttijuoma /tehoshot (nuorelle)

Liha /proteiini
kanapekonilastuja
kananmunia
kanan jauheliha
kanasuikaleita
kalafileet (pakaste)
halloumijuusto

Kuivatuotteet
granola (nuorelle)
välipalapatukoita, sekalainen valikoima (nuorelle)
pari pilttipurkkia (nuorelle)
pari smoothiepurkkia (nuorelle /eväisiin itselle?)
dippikastikeaineksia
gnocchi
tortelloni
pikakahvijauhetta (nuorelle)
kermakastikeainekset
sipulikeittoainekset (lihapulliin)
riisiä
suklaalevy (nuorelle)
olutta (alkoholitonta)
manteleita
snackseja (nuorelle)

leipää (kahta eri)
pakastetorttutaikinaa

shampoota
hoitoainetta
biojätepusseja
nenäliinoja
kissanruokaa



En vielä tiedä, missä järjestyksessä ruokalistan ruokia tehdään.
Mahdollisesti teen lisäksi marjapuuroa evääksi töihin ja muuten vain, ja ehkä saatan leipaista torttutaikinasta juustotäytteisiä suolapaloja.

Missio: kauppaan vasta perjantaina.
Maidon riittävyyttä epäilen, kaiken muun pitäisi kyllä riittää.


*

mitä teillä syödään tällä viikolla?

11 kommenttia:

  1. Kiitos tästä, kalapuikot ja carbonara meilläkin usein viikkolistalla. Niin alan olla kyllästynyt, että aina samoja juttuja pyöritellään, mutta kun ei aivokapasiteeetti riitä. Inspistä odotellessa! Iloa viikkoon <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä en meinaa millään sietää kalapuikkoja :)

      On kyllä jännä juttu, miten paljon energiaa saa kulumaan pelkkään ruuan suunnitteluun...toivotan sulle hyviä inspishetkiä <3!

      Poista
  2. Olen varmaan ihan tolkuttoman tylsä keski-ikäinen ja ruokakeskeinen ihminen, mutta harva asia on mun mielestä yhtä mielenkiintoista luettavaa, kuin muiden kauppalistat. Siitä syystä syynään myös kauppajonossa aina muiden kärryjen sisältöjä; mun mielestä on ihanaa katsoa, mitä muut ostavat kaupasta ja usein saatan lähteä jonosta takaisin ostoksille, kun saan kärryjen sisällöistä inspiraation johonkin, minkä olin jo hetken aikaa unohtanut. Niinkin nytkin: gnocchit! Heti meni listalle.

    Kunhan vaan marraskuu alkaa ja "saadaan" syödä muutakin, kuin kasvisruokaa (vaikkakin siis on pakko mainita, että lihaton lokakuu ei ole koskaan onnistunut näin hyvin), niin teen niitä heti kanan kanssa. Paistatko ne rapeiksi vai syöttekö ihan vaan semmoisenaan?

    Ihanaa alkanutta viikkoa! 💜💜💜

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mä oon tenhyt paistetut gnocchit näin:

      paistan/kuullotan/wokkaan kasviksia (esim. kaali-sipuli-porkkana-paprika)
      sit paistan kanasuikaleet
      viimeisenä paistan gnocchit niin rapeaksi kuin osaan, välillä onnistuu, välillä ei.
      Yhdistän koko helahoidon ja siitä tulee semmoinen spydärin tapainen hässäkkä.

      Poista
  3. AAh, mikäköhän siinä tosiaan on, että muiden kauppajuttujen lukeminen on niin ihanaa ja inspiroivaa. Mun mielestä viikon kauppakulut on aika kohtuulliset. Etenkin kun ostat noin paljon marjoja ja kaikkea muuta terveellistä. Mun pitäisi kysyä mistä terveellisestä pojat tykkäis, koska nyt ne ei juuri syö kasveja tai hedelmiä. En ole hyvin kuten sinä ja tee raikkaita salaatteja joka päivä :)

    Gnocchi vinkki kuulostaa hyvältä. EN ole koskaan testannut niitä missään muodossa. NOloa ehkä. Niitäkö ei siis keitetä?
    Mutta Kiitos kauppapostauksesta. Ensi viikon vastaavaa odotellessa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On muuten totta: toisten ihmisten ostosten tirkistely on kiehtovaa!

      Poista
  4. Miksi, oi miksi minä en koskaan pysty moiseen? Siis ostamaan ruokaa viikoksi (ei olisi edes paljon, kun kaksin nykyään miehen kanssa ollaan ja lounaskin syödään kumpikin tahoillamme) tai edes muutamaksi päiväksi kerrallaan. Siksi, että en kertakaikkiaan jaksa miettiä mitään etukäteen, eikä mielikuvitus varsinaisesti lennä näissä ruokajutuissa.
    Kävelen vaan kaupan hyllyt järjestyksessä läpi ja kerään kärryyn mitä sillä hetkellä päähän pälkähtää. Yleensä aina ne samat ja yleensä niin, että suurin osa kertyy ekoilta metreiltä hevi-osastolta, jota seuraa yleensä kananmunat, mutta sen jälkeen järki seisahtuu ja ajattelen, että no, ens kerralla sit ostan (sitä jotain).

    Mutta siis joo, muiden kärryt ja ostoslistat ON kiinnostavia. Ja aika harmiton kyttäyksen aihe kuitenkin. Etenkin kun tämänkin sai lukea ihan luvalla :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mun mielestä toisinaan olisi mukavaa, että tekisi vain päivän ostokset kerrallaan. Olen tämän jutun puitteissa tirkistellyt ihmisten ostoksia ympäri nettimaailmaa, ja ihmetellyt lähes tyhjiä jääkaappeja. Miten voi olla että jääkaapissa on vain kolme tai viisi asiaa?
      On mukavaa olla luvan kanssa utelias :)

      Poista
  5. Juuri tänään puhuttiin kollegan kanssa arkiruokailun tuskasta. Parisuhderuokailu ja siihen liittyvä hifistely on sitten asia ihan erikseen.

    Mutta arkiruoka... kuopus teki pastaa, jota riitti ja riitti kun toisella aterialla söi salaattia. Tänään olin löysä ja hain pizzat. Josko viikonloppuna inspiroituisi laittamaan jotain oikeaa ruokaa - hmm?

    Taas toivottelen mukavaa viikonvaihdetta ♥

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lempeää viikonloppua!
      Arkiruokailu on joskus todella tuskaisaa, ja meillä tällä hetkellä viikonloppuruokailu se vasta onkin. Vaikka taloudessa on enää yksi teini jäljellä, ei millään saada aikatauluja sopimaan yhteen...

      Poista
  6. TAidankin ottaa oppia tästä. Erottelen kuitista, ruoat, karkit ja muut. Taas jotain tekemistä :)

    VastaaPoista