kinttupolut: 2025

Maaliskuun luetut

Maaliskuu alkoi pelkillä hyvillä lukukokemuksilla, ja pitkään olin melkein kirja päivässä -lukuvauhdissa.

Alla maaliskuun luetut käänteisjärjestyksessä, suosituksineen.

Marianne Power: Rakasta, kompuroi, nouse - yhden naisen yritys selvittää, mitä on rakkaus. Nelikymppinen Power pohtii kirjan esittelytekstin mukaan rakkautta ja avioliittoa. Itse koin, että kirjassa käsiteltiin pikemminkin naiskuvaa ja naisiin kohdistuvia odotuksia perheen ja avioliiton suhteen. Kirja oli kiinnostava; paikoin olin kovastikin eri mieltä esim. avioliittoon ja naiseuteen liittyvistä odotuksista, ja mietinkin, ovatko ne kulttuurisia näkemyksiä, vai olenko vain onnistunut kasvamaan perheessä ja yhteisössä joissa avioliitto ei ole naisen elämän itsetarkoitus. Kuuntelin äänikirjana, koska lukuaikapalvelussa ei ollut e-kirjavaihtoehtoa, mutta kävin myös lainaamassa paperiversion kirjastosta, päästäkseni asiasta kärryille. Äänikirja.

Sisko Istanmäki: Yöntähti. Luokkakokouksen ja omien elämäntilanteidensa seurauksena kahdeksankymppiset Kielo, Helmi, Herbert ja Nelli päätyvät asumaan Norman hankkimaan vanhaan kansakouluun, Norman perustamaan eläkeläiskommuuniin. Elämä Rauhanmäessä on jotain aivan muuta, kuin mitä viisikko on kuvitellut. Haikea, hiukan tummasävyinen kirja vanhuudesta, haurastumisesta ja elämänmittaisista katkeruuksista. "Jokainen kantaa mukanaan kohtaloaan, meni minne meni se on aina ihmisen mukana". E-kirja.

Marko Niemi: Kirkkonummen kolmoissurma. Kuuntelen aina välillä näitä kotimaisia true crime -podcasteja, Niemellä on hyvä sarja. Kirjaksi kirjoitettu Kirkkonummen kolmoissurma toisintaa aika hyvin - paikoitellen melkein repliikin tarkkuudella - podcastia, jotain uutta materiaalia kirjassa sentään on. Niemi on oivallinen radiotoimittaja, mutta kirjoittajana hänellä on tyylissään hiomista. Ihan ok välipalakirja. E-kirja.

V.M Toivonen, Tiina Kristoffersson: Kangaskauppa joen varrella. Turkuun sijoittuva hyvänmielen opus. Kirjassa oli aivan liikaa juonenalkuja, joita kuljetettiin eteenpäin vauhdilla ja syventymättä, yksi tai kaksi aihiota olisi riittänyt, ja lopputulos olisi ollut huomattavasti parempi. Loppuratkaisu oli epäuskottava. Hyvä hömppä on tietenkin vähän klisheistä, hiukan ennalta-arvattavaa ja vähän epäuskottavaakin, mutta kokonaisuuden pitää kuitenkin olla edes suunnilleen uskottava. Tässä kirjassa oli paljon yritystä ja huitomista moniin suuntiin, mutta vähänlaisesti hyvän hömppeen elementtejä. Matkailumainosmaiset otokset Turusta jyrsivät sielua. Oli hienoinen pettymys. E-kirja.

Julie Murphy: Tosirakkauden mitat - tähtiin kirjoitettu. Vähän tuhti Cindy on valmistunut muotiopistosta ja jäänyt ilman työpaikkaa. Äitipuolen tosi-tv-sarjasta puuttuu yksi osallistuja, ja Cindy päätyy paikkaajaksi. Ja kuinkas sitten käykään? Kertomus ei ollut aivan niin höttöinen kuin voisi kuvitella, mutta melkoista hyvänmielen hattaraa kumminkin. Ihan ok. E-kirja.

Aino Leppänen: Pieni pihapiiri pyörii. Pikkulapsiarkea, sitoutumispohdintaa, vanhuutta - pientalopellon tohinaista arkea, perheiden sisäisiä salaisuuksia ja yllättäviä kohtaamisia. Ajattelin ettei millään voi tulla kahta onnistunutta kotimaista feelgood-kirjaa peräkkäin, vaan niinpä vain tuli. Totta, tarina on hetkittäin suloisen epätodennäköinen, mutta silti riittävän uskottava ja kohti hyvää loppua kurkottava. Suositus tällekin. E-kirja.

Inkku Kärkkäinen: Lupauksia ja lumpeenkukkia. Jatko-osa ammattijärjestäjä Minna Mattilasta. En muistanut ollenkaan, millainen ensimmäinen osa oli, mutta tästä tykkäsin. Kirja oli lempeä, pohdiskeleva ja jotenkin lämpimästi etenevä. Hyvälle kotimaiselle feelgoodille on paikkansa - ja tämä onnistui ottamaan tilansa. Millainen kodin pitää olla? Millainen on perhe, keitä perheeseen kuuluu? Kuka päättää kotona ja perheessä? Lämmin suositus! E-kirja.

Milly Johnson: Yhdessä pitkästä aikaa. Siskokset Jolene, Marsha ja Annis ovat kovin eri-ikäisiä ja lapsuudestaan asti toisistaan vieraantuneita. Äidin kuolema tuo siskot yhteen pesänselvittelyyn. Lapsuus on ollut rankkaa, eikä aikuisuuskaan ole pelkkää ruusuilla tanssimista. Lämmin kertomus yhteen palaamisesta, sisaruudesta ja uusista aluista. Johnsonin kirjoihin tulee koko ajan enemmän syvyyttä. Tykkäsin. E-kirja.

Annie Robertson: Kesä Primrose Towerissa. Jennie etsii elämälleen napakampaa suuntaa opiskelemalla oppisopimuksella floristiksi. Työsuhde päättyy jo ennen kuin on kunnolla alkanutkaan, ja Jennie joutuu aloittamaan jo toiseen kertaan alusta. Sympaattinen ja sopivasti ennalta-arvattava feelgood, jossa kukoistavat kukat ja naisten välinen ystävyys ei aivan niin loisteliaissa olosuhteissa. Tykkäsin. E-kirja.

Ulla Onerva: Hattaradilemma. Abivuottaan elävä Emma on henkeen ja vereen romanttisen viihdekirjallisuuden kannattaja ja voimakassanainen puolestapuhuja. Harmi vain että välillä hänen tunteensa kuohuvat yli. Emma kavereineen päätyy perustamaan romanttisen kirjallisuuden lukupiirin, jonka tavoitteena on tehdä viihteestä legitiimiä kirjallisuutta. Hyväntuulinen YA-tarina kertoo lukioikäisen ehdottomuudesta ja halusta kuulua porukkaan. Emman oma elämä on välillä kuin suoraan viihderomaanista. Ihan herttaista, kelvollista luettavaa, sopivan naiivi päähenkilö. E-kirja.

Jesse Q. Sutanto: Vera Wongin murhaavan hyvät neuvot. Veralla on maailmankuulu teehuone, jolla on vain yksi asiakas. Kunnes eräänä aamuna teehuoneesta löytyy kuollut mies. Poliisit eivät luonnollisestikaan ymmärrä, että kyseessä on päivänselvästi murha, joten Vera päättää avustaa ja vauhdittaa murhatutkimusta. Amerikankiinalainen maijapoppasmainen hahmo häärää ja huseeraa, ei hyväksy vastaukseksi ei:tä, kokkaa laittamattoman hyviä ruokia ja juottaa litratolkulla teetä pienelle epäiltyjen piirilleen. Todella hyväntuulinen, vauhdikkaasti etenevä ja lystikäs cozy crime piti otteessaan alusta loppuun. Välillä epäilin, että mitään murhaa ei ole tapahtunutkaan ja välillä vain hykertelin päähenkilön kouhotuksia. Suositus kun haluat kepeän rikosmysteerin! E-kirja.

Clare Pooley: Ikä on vain numero. Hauska ja vauhdikas kertomus yhteisötalosta, jossa kokoontuu seniorikerho ja jossa pidetään päiväkotia. Talo on purku-uhan alla. Kirjan päähenkilöt käyttävät talon palveluita lähinnä vastahakoisesti, olosuhteiden pakosta, ja ystäviä keskenään he eivät ainakaan halua olla. Mutta silti...talo on purku-uhan alla, mitä jos se todellakin puretaan? Hahmogalleriasta tuli paikoitelleen mieleen Torstain murhakerhot - ilman murhia - mutta joukkio oli hauskan epätasainen ja riittävän monipuolinen, ja kertomus oli vauhdikkaan hauska. Pooleyn tarinat paranevat kirja kirjalta. Lue kun kaipaat metkaa menoa. E-kirja.

Donna Leon: A Refiner's Fire. Englanniksi lukeminen takkusi vähän, kirja oli kesken aika pitkään. Nuorisojengit koettelevat Venetsiaa ja sen asukkaita, yksi jengiläisistä aiheuttaa päänvaivaa Brunettin työparille Griffonille. Jengiläisen vanhemman taustoista paljastuu omituisuuksia joita Brunetti selvittelee. Lukiessa pohdiskelin, että kirjailijalta alkaa ehkä ote hiukan hiipua: tässä kirjassa oli kovin vähän mukana kaikkea kiehtovaa - Brunettin normaali lähipiiri puuttui lähes kokonaan (Paola, lapset, kreivi ja kreivitär, ja Vianellokin vain vilahti paikalla.) Samoin ruoka ja juoma; kirjassa käytiin enemmän kahvilla kuin lounaalla. Odotan suomennosta, lukeminen englanniksi oli kuten sanottua, jostain syystä takkuista ja tuntuu siltä, että jotain olennaista jäi minulta ymmärtämättä.

värikoodisto
viihde /feelgood/hömppä
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja
muu proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Aivan kammottava painokriizi

Menin yhtenä päivänä sitten punnitsemaan itseni.
olisin kirjoittanut että vaaalle, mutta en osannut. onko se vaa-alle? vaa'alle? vaaalle?

Se näytti 2170

Että nyt olisi hyvät neuvot kalliit. Miten pääsen edes kahteentuhanteen?

Tai mieluummin johonkin vielä pienempään.

Ostimme maailman söpöimmän pelin. Kissa kirjahyllyssä. Siinä on erilaisia asetelmia missä pitää laittaa kissa kirjahyllyyn yhden kirjan päälle ja kahden väliin silleen, että kukkaset ovat tasapainossa.

Opiskelujuttu

Taas näitä opistoviikkoja.

Maanantaista keskiviikkoon oli opiskelua. Olisin halunnut olla töissä.

Torstaina piti mennä töihin. Olisin halunnut olla jossain muualla.

Ehkä kotona.

Tai jossain.

Opistolla meillä oli musiikkia.

Opiskelimme kaksikymmentä minuuttia pianonsoittoa.

Innostuin. koska innostun aina kaikesta.

Sisko lupasi lainata sähköpianonsa.

Lehtori kysyi että kai siinä on kuulokkeet.

Minä en tiennyt, mutta sanoin että ei sillä ole väliä, koska aion laulaa mukana samalla kun soitan.

Oli myös vartti kanteleensoittoa, mutta siinä olen ihan virtuoosi jo, kun olin käynyt sen kanteleosion silloin aiemmin päiväopiskelijana. Vetelin sakusammakkoa ihan tuosta vaan.

Haluan luonnollisesti myös kanteleen.

Kävin kirjastossa tutkimassa kanteleopasvalikoimaa voiko se olla yhdyssana? Oli aikaa nahkea. Sellaista Pokeloiden parhaat ja Helpohkoja biisejä 32-kieliselle. vai 36?

Kun ihan ei vielä ole hallinassa tuo Konevitsan kirkonkellot, niin pitää hiukan tuumailla.

Opiskeluissa pitää toteuttaa joku perheprojekti.

Tarkoitukseni on tehdä ja toteuttaa pääsiäisvaellus, mutta koska iltapäivätoiminta on katsomuskasvatuksellista, pitää vähän laajentaa. ei voi mennä pelkillä jeesuksilla vaan, mutta vähän pitää silti, koska haluan sen seurakuntapätevyyden. kauheaa taiteilua koko ajan.

Tutustutan lapsia ensin kaikenmoisiin muihin keväällä vietettäviin juhliin ja myös pääsiäiseen.

Koeajoin projektini hätäisesti kyhätyllä holi-juhlalla.

Ensin puhuttiin juhlista yleensä, ja sitten kerroin että keväällä juhlitaan ympäri maailmaa erilaisilla tavoilla ja erilaisia juhlia.

Että miltäs tämä juhla näyttää.

annoin valikoiduille mahdollisuuden heitellä holi-juhlijoita
silkkipaperirytyillä

Näyttää kuulemma värikkäältä. Ja sotkuiselta.

ei huvita, ei tee mieli, en jaksa, onko pakko

Selviydyin marraskuusta kohtalaisella sinnillä, mutta ilmeisesti se kostautuu nyt - maaliskuussa.
Ei vain huvita. Ei tee mieli. En jaksa. Onko pakko.

fiilis

Uiminen loppui silloin syksyllä.
Ei huvita. Ei tee mieli. En jaksa. Onko pakko.

Kiipeilemässä käyn, sisko pakottaa.

Muuten vain olen ja möllötän.

Keittiön työtaso on suora mittari sielunmaisemaani.
Se on kaoottinen. Täynnä tavaraa ja muruja.

Näyttösuunnitelman kirjoittaminen ahistaa.
Opistopäivät ahistavat. niitä on kolmen viikon välein. ihan liian tiuhaan.
Työkuvioiden epäselvyys ahistaa.

En ole kevätväsynyt. Olen ihan vaan plääh.

Tulevana viikonloppuna meillä on serkusristeily.
Meitä on isän puolella sellainen kohtalainen määrä. Kaikilla isän sisaruksilla on vähintään kaksi lasta.
Minä ja sisko ollaan nuorimmasta päästä.
Joku niistä isommista sai päähänsä että nyt kun tuo vanhempi polvi alkaa nitistä ja horjua, pitäisi meidän nuorten ryhdistäytyä ja tavata pitkästä aikaa.
En edes muista milloin olisin niitä viimeksi nähnyt. Paitsi yhtä näen välillä kaupassa vahingossa. ehkä kerran vuodessa.
Pari vuotta asiaa kypsyteltiin ja nyt jonkun pinna ratkesi ja päätettiin lähteä piknikristeilylle.
Se oli ensin ihan kiva idea jos oltaisiin heti lähdetty, mutta nyt ahistaa sekin. ihan hyvin riittäisi pystykahvit jossain torin laidalla. mutta ymmärrän kyllä pitkänmatkalaisia.

Pitää jaksaa olla koko päivä laivalla ja sosiaalinen.
Pahempi on se koko päivä laivalla.
Minä jaksan sitä laivaoleilua tosi hyvässäkin seurassa yleensä puoliväliin asti, sitten alkaa ottaa päähän.
Näen valvepainajaisia siitä että ajaudun huomaamattani laulamaan karaokea. tai päivätansseihin, herttileijaa sentään!

Semmoisella tavalla minuun on tullut ammatillista otetta, että mietin kaikenlaisia vaivaannuttavia leikkejä ja pelejä joita voidaan leikkiä ja pelata siinä vaiheessa kun ollaan käyty kuulumiskierros läpi.
eli melko pian laivan satamasta lähdön jälkeen ja aika paljon ennen sitä karaokehommelia.

Lehtori lähtee piknikristeilylle kavereidensa/kollegoidensa kanssa viikkoa minun jälkeeni ja aikoo kuulemma käydä hypistelemässä hajuvesiä ja vaatteita. On siinäkin ohjelma.

Silleesti kyllä oikeasti kiva juttu, jos kaikki ilmoittautuneet tulevat.
Mutta pitäisikö ihan todellakin olla jotain rakentavaa ohjelmaa? muutakin kuin karaokea ja hajuvesien hypistelyä?

osa näyttöä - pääsiäinen; huomatkaa lähes kohdalleen osuvat liturgiset värit
olen työstämässä myös ramadania ja nowruzia

Kaikenmoista viikon varrelta

Ihan ensin vastaan Kristiina K:n maaliskuuhaasteeseen: Erikoinen rakennus.

Purkutalot - tai tässä tapauksessa kokonaan uudelleen rakennettavat talot ovat kiehtovia, kauniita ja surullisia, jännittäviä ja jotenkin käsittämättömiä.
Tämä talo näyttää siltä kuin sitä oltaisiin purkamassa kokonaan, mutta katolle on kuitenkin rakennettu uudet kattotuolit taimitänenyttaasovatkaan.
Maisema muuttuu, talo muuttuu koko ajan.

Naistenpäivän kateushetki

Olin lauantaina ihan hirmu kateellinen.

Olin Helsingissä katsomassa Moulin Rouge -musikaalia ja joka puolella oli sorisevia naisporukoita siemailemassa kuohujuomia.
Jotenkin oli niin kadehdittavan näköistä.
Naisystävyyttä ja helmeilevää juomaa ja helmeilevää seuraa.

Sitten hengitin, katsoin vierelleni ja vastapäätäni ja ajattelin, että miksi ihmeessä kadehtisin.
Miksi ajatusteni nurkkiin oli moinen fiilis edes vilahduksen verran ilmestynyt?

Kun minulla kumminkin oli sadasti paremmin asiat:
Kuohujuomaa en migreeniviikon jäljiltä olisi kumminkaan pystynyt juomaan.
Ei tehnyt edes mieli, ei oikeasti.
Mutta kahvia minulla oli, sakeaa ja vahvaa.
Ja vieressäni ja vastapäätäni oli oma, kaikkein paras naisporukkani: oma äiti ja molemmat tyttäret. Ja me sorisimme ja olimme huumaantuneita koko musikaalista ja leivoksista ja kahvista.
minä tulin ihan musikaaliuskoon, aivoni jotenkin laajenivat niin että nyt ymmärrän musikaalien musikaaliuuden ja haluan nähdä kaikki jo näkemäni musikaalit uudestaan ja kaikki mahdolliset uudetkin.
Niin että huspois kademieli, kadehtikoot muut minua ja meitä!

Oli superhyvä naistenpäivä.

Työmysteeri

Olen kait muutamaan kertaan kertonut että puljussa on käyty YT:t. Nyt kaikki vakinaiset työntekijät odottavat tietoa siitä, missä yksikössä työt syksyllä jatkuvat - ketään vakinaista ei irtisanottu, vaan kaikkien työt jatkuvat, mutta eri kohdassa organisaatiota.

Ja minä siellä sitten joukon häntäpäässä, poloisena määräaikaisena odottelen tietoa omasta sijoituspaikastani, siitä missä pääsen tekemään tutkintoni valmiiksi.
Olen kuvitellut että joko tämä nykyinen toimipiste, tai sitten se toisenkielinen vastaava.

Nyt viime viikolla yksi työkaveri sanoi, että sä menet H:hon. Ja minä olin että häh? Ja työkaveri sanoi että joojoo. Sä menet H:hon.

Seuraavana päivänä näin yhden H:n työntekijän ja hän sanoi ootko kuullut jo? Ja minä olin että häh ja en kait ja ehkä jotain. Ja hän sanoi aijaa no sitten mä en voi sanoa vielä mitään.

Sen jälkeen valvoin kaksi yötä miettimässä että mitä ihmettä.
Kamalan moni tietää jotakin, mitä minä en.
Ja jos siitä edes hitunen pitäisi paikkansa, se voisi olla aivan kertakaikkisen hieno juttu. Mahdollisesti justiinsa sitä, mitä haluaisin tehdä.
tai voihan se osoittautua kauhistukseksikin, kuka tietää, kun minä en tiedä ainakaan tiedä mistään mitään.

Mahtaako kukaan koskaan kertoa minulle?

Toivottavasti ei käy niin että yhtenä päivänä syyskuussa joku yhtäkkiä soittaa minulle ja kysyy että mikset ole täällä ja minä olen vaan jossain ihan muualla. Kun kaikki luulevat että Joku Muu on jo kertonut minulle.

uutta rakentuu

Kuukauden kymppi

Postausidea löytyi muutaman vuoden takaa

Kuukauden ensimmäisen aamun ensimmäinen ajatus

Hei, maaliskuu! Täytyy päivittää kalenteri ajan tasalle.
Savolaisesta tuli turkulainen, täytyy muistaa onnitella!

Tämän kirjan aion lukea

Kirjastosta lainassa on A.J. Jacobsin It's all relative. Se on odottanut luetuksi tulemista jo pari kuukautta. Lukuaikapalvelun kirjahylly notkuu liitoksissaan. Kun saan yhden kirjan luettua, ja alan pohtia seuraavaa, menen kirjavinkkeihin ja annan algoritmin puhua. Lisään hyllyyni vähintään viisi uutta kiinnostavaa sen sijaan että rönyäisin hyllyn pohjalle hautautuneet.
Mutta ehdottomasti aion lukea. Kaikenlaista.

Työasia jonka aion saada valmiiksi

Näyttösuunnitelma. Tai ainakin sen tapahtumajärjestelyosio. Pitää järjestää joku juttu perheille. Ajattelin suunnitella ja toteuttaa pääsiäishommelin, semmoisella tavalla että sopii kristitylle täytyy koska teen näyttöä nimenomaan seurakuntaympäristössä ja semmoiselle joka ei niinkään perusta kristillisistä hommeleista.

Työasia jonka tiedän roikkuvan

Näyttösuunnitelma. Ainakin se loppuosa näyttösuunnitelmasta.
Minusta tämä systeemi on vähän älytön, kun nyt kumminkin ihan vain teen työtä. Se näyttö on etukäteen määritelty pariviikkoinen jonka ajalle pitää tehdä kaikenmoisia suunnitelmia siitä, miten aikoo työnsä hoitaa. Meidän täytyy suunnitella esimerkiksi lastensuojeluilmoitukseen liittyviä asioita, ja se on silleesti älytöntä, että välttämättä juuri näyttöjakson ajalle ei tule yhtään lasujuttua - miksi tulisikaan? - mutta olen kumminkin semmoisen tuosta jo tämän koko työjakson aikana lämpimikseni nykäissyt.
Minusta tässä oppisopimuskontekstissa pitäisi katsoa kokonaisuutta eikä jotain parin viikon jaksoa.

Lausahdus josta saan energiaa arkeeni juuri nyt

Olen kamalan huono voimalauseissa. Unohdan aina että mikä on voimalauseeni. Ja muistikirjakin on ollut pitkään vaan repussa keikkumassa, en ole kirjoittanut sinnekään mitään kiinnostavaa.
Tarvitsen voimalauseen. Ehdottomasti.

Ruoka jota aion kokeilla

Jokin kasvisruoka. Kokkaan nykyään todella vähän, koska arkisin syömme todella harvoin yhdessä. Ehkä maanantaisin ja perjantaisin. Lehtori on muutamaan otteeseen toivonut linssijuttua. Ehkä sitten sitä.

Tässä kuussa tapahtuvista asioista olen käyttänyt eniten aikaa tämän suunnitteluun ja nyt se toteutuu

Kukkien mullan vaihtaminen ja uudet ruukut muutamalle kasville.
Inhoan kukkamultahommeleita. IN-HO-AN. Olen ihan varma että kuolen kun kosken multaan, että se on jotenkin myrkyllistä ihmiselle ja sitten pitäisi vaihtaa vaikka kuinka monen kukan mullat.
Ja olen huolissani oliivien selviytymisestä. Niiden juuret ovat langanohuet. Ja avokadon. Se on niin omapäinen.
Olen suunnitellut ja valmistautunut mullanvaihtoon jostain tammikuun alusta varmaan. Käyn aina kaupassa tuijottamassa ruukku-multa-härpäkeosastoa, mutta en saa ostetuksi multaa enkä ruukkuja. Koska sitten kun ne on ostettu, se homma on pakko myös hoitaa.

Pitääkö altakasteluruukku salaojittaa? Minä en ole koskaan salaojittanut mitään.

Asia joka tuntuu ristiriitaisimmalta

Suhteeni lapsukaisiini. Ne ovat ihan aikuisen oikeasti aikuisia. Ja minä vaan hössötän. Pitäisi osata lopettaa hössöttäminen.

Tavoite joka on mahdollista saavuttaa

Liikunta! Olen kadottanut elämästäni kokonaan uinnin ja siihen liittyneen punttisalin. Aamuisin ei huvita nousta yhtään aikaisemmin ja töiden jälkeen ei muuten vain huvita. Josko edes välillä pääsisin uimaan, pitkästä aikaa.
Kiipeilemässä sentään olen käynyt sen pari kertaa viikossa.

Tai jos taas pääsisin kävelylle edes välillä. Tai lenksalle. Tai ihan mitä vain. Olen aivan kangistunut.

Mitä haluaisin muistaa tästä kuusta

Paastonaika alkaa. Mietin joka vuosi paastonaikaa kyllä, myös luterilaisuuteen kuuluu pääsiäis- ja joulupaasto, pääsiäisen aikaan kirkko on jo monena vuonna rohkaissut ekopaastoon. TÄSSÄ siitä tietoa ja kirkon paastokalenterin löydät TÄSTÄ.
Aika harvoin olen pystynyt paastonaikaa elämään, mutta aina se on tehnyt hyvää, jopa silloinkin kun koko paasto on jäänyt suunnilleen ajatuksen tasolle, muun elämän jalkoihin.
Jouluun valmistautuminen on kovin erilaista kuin pääsiäiseen.
Haluan muistaa keskittymisen ja hiljaisuuden liepeille rauhoittumisen.

Bonuspohdinta

Haluaisin että meillä olisi joku perheen yhteinen sunnuntailounas tai joku, mutta itsekkyydessäni en ole valmis järjestämään yhtään mitään.
Sitten keksin että se voisi olla arkipäiväkin. Mutta eihän meillä koskaan ole yhteistä aikaa. Siis niin että edes osa nuorisosta pääsisi meille arkena. Tai edes viikonloppuna sen pahemmin, kun ne ovat aina töissä tai muissa riennoissaan.
Mihin ihmeen väliin saisin lykättyä meille jokseenkin säännöllisen prh-kokuksen? Ilman että tulen stressatuksi?

Lukutuulella: helmikuu

Helmikuussa lukeminen sujui vähän verkalleen, jotenkin oli sellainen olo, etteivät kirjat oikein käynnistyneet, tai en malttanut rauhassa lukea.

Elämäkerralliset kirjat nousevat helmikuun luetuissa suositeltaviksi: Venla Jyrkisen kokemukset poroeläinlääkärinä Saamenmaalla ja Sara Kelemenyn koltansaamelaisuudesta kertova omaelämäkerta puhuttelivat. Niille suositus.

Kaikki helmikuun luetut alla - ja koko vuoden kirjalistaus TÄÄLLÄ

Donna Leon: Mitä kylvät. Uusin suomennos viikonlopun lukemisena: kanavasta löytyy srilankalaisen, paperittoman miehen ruumis - mitä hänelle on tapahtunut, ja miksi kuolleen miehen kirjahyllystä löytyy 1980-luvun Italian poliittisiin myllerryksiin liittyviä teoksia? Sujuvasti etenevää, taattua Brunettia. E-kirja.

Emily Henry: Hassu juttu. Perusklassikkoasetelma tuplana: tyttö-/poikaystävä jättää, eksät muuttavat kämppäkavereiksi ja teeskentelevät olevansa pari. Hyväntuulinen, söötti ja sujuvasti etenevä, ennalta-arvattava ja varsin toimiva feelgood. Henry osaa asiansa hyvinmielenkirjailijana. Kevyt suositus. E-kirja.

Venla Jyrkinen: Eläinlääkärinä revontulten mailla. Saamenmaalla eläinlääkärin työ on kovin toisenlaista kuin etelän kaupungeissa - tai edes etelän maalaiskylissä. Kiehtova kuvaus rankasta ammatista. Välillä ihan hengästyin kun piti juosta mukana poroerotuksissa ja revontulia ihmettelemässä. Lämmin suositus tälle elämäntarinalle! E-kirja.

Laura Wathen: Ai se olikin adhd. Pitkälti omakohtaisiin kokemuksiin nojaava kirja aikuisen ihmisen adhd-diagnoosiprosessista ja elämästä adhd:n kanssa. Kiinnostava ja asiallinen kirja avasi paljolti sitä, kuinka yksilöllisiä adhd-piirteet voivat olla. Informatiivinen, asiallinen. Suositus. E-kirja.

Jenni Multisilta: Syöksylaskua alttarille. Jatko-osa Ojalan perheen seikkailuille. Jesse on menossa naimisiin - luonnollisesti jouluaattona - rakkaan Arttunsa kanssa. Paitsi että polttarit, huomenlahja ja eksä heittelevät kapuloita rattaisiin, sisaruksista puhumattakaan. Kolmen kertojaäänen tarinaa oli välillä vähän työläs lukea, koska kirja oli minulla yöpöytäkirjana, ja nukahtelin alvariinsa. Ihan kiva luettava, kepeä joulukirja.

Sara Kelemeny: Kipinä /Iiskar - näin otin koltansaamen takaisin elämääni. Koltansaamen kieli ja kulttuuri ovat uhanalaisessa asemassa: sotavuosien evakuoinnit ja uudelleenasuttamiset sekä saamenkielisten lasten eristäminen sisäoppilaitoksiin ilman omaa äidinkieltä kadottivat koltansaamen kielen kieliperheestämme lähes kokonaan. Sara Kelmenyn oma tarina kertoo siitä, että kielellä ja kulttuurilla on toivoa ja tulevaisuutta - koltansaamelainen identiteetti on kirjoittajalla vahva, vaikka kytkös kieleen on alun alkaen varsin ohut. Kirjassa on paljon identiteetti- ja kielipohdintaa, oli kiinnostava ja kiehtova kuvaus siitä päättäväisyydestä, mitä tarvitaan kun haluaa ottaa haltuunsa itselle tärkeän mutta aivan vieraan kielen. Suositus. E-kirja.

Lauren Weisberger: Paholainen puuttuu peliin. Jatko-osa Paholainen pukeutuu Pradaan -kirjalle. Millaista on elämä super-rikkaiden esikaupungissa? (Aivan älytöntä!) Kohtalainen välikirja. E-kirja.

Annie Darling: Vintageputiikki Primrose Hillissä. Sophyllä menee vähän nahkeasti: kumppani jätti, työpaikka meni konkurssiin ja palkka jäi saamatta, piti muuttaa takaisin äidin luo. Onneksi isä järjestää Sophylle työpaikan omistamastaan vintageputiikista. Herttainen, hiukan myötähäpeää herättävä päähenkilö, ennalta-arvattava ratkaisu, ihan kiva avaus uudelle sarjalle. Hyvä välikirja. E-kirja.

värikoodisto
viihde /feelgood/hömppä
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja
muu proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

Lomaton talviloma ohi!

Syksyllä toivoin aika voimakkaasti, että saisin pitää talvilomaa. Että pääsisin johonkin maailmalle, hetkeksi pois arjesta.

Puljussa on käyty YT:tä - vakinaisia ei irtisanota, mutta kaikki määräaikaiset työsuhteet ovat vaakalaudalla.

Talvilomaa en saanut, mutta muihin määräaikaisiin verrattuna sain hetkeä ennen talvilomaa sentään vahvistuksen sille, että oma työsuhteeni jatkuu vuoden loppuun asti.
Sillä aikataululla pitäisi saada oppisopimustutkintoni valmiiksi.
miksi kirjoitan blogia kun pitäisi tehdä näyttösuunnitelmaa? töihin siitä laiskimus!

Samaan syssyyn kun sain kuulla työsuhteen jatkumisesta, minulle selvisi myös, että saan kesällä neljä (4!) viikkoa lomaa.
Suostuin pitämään kahdessa erässä, niin että pääsen hönkäisemään kahden hyvin erilaisen kesätoiminnon välillä ja vielä ennen lukukauden alkua.

Siinä kohden ei harmittanut se, että talvilomalle oli tiedossa töitä.
Ajattelin että se on aika pieni hinta neljän (4!) viikon kesälomasta.

kuvituskuva

Paitsi että olin lukenut tosi huonosti talvilomaisen sijoituspaikkani.
Luulin olevani tosi mukavassa toiminnossa, mutta olinkin ensisijaisesti sijaispalkissa ja se tarkoitti sitä että sijaistin poissaolevaa työntekijää melkein koko talviloman.
Parina ekana päivänä ihmettelin, että miksi olen niin ahdistunut ja voipunut ja vaikka mitä, ja vannoin etten mene ikinä elämässäni lähellekään mitään päiväkotimuotoista toimintaa.
Luulin ensin että se ahdistus ja voipumus johtui vaippojenvaihdosta ja sensemmoisesta pikkulapsihommelista.
Sitten tajusin että sijaistamassani paikassa on tosi vaikea työkulttuuri.

Talviloman viimeiseksi päiväksi palasin tutumpaan toimintamuotoon ja tosi mukavien työkavereiden pariin ja olin ihan yhtä hymyä koko päivän ja oli olo kuin olisin ollut oikein kunnon lomalla paitsi hiekka ja meri ja aurinko puuttuivat.

Lomattattoman talviloman plussat:

- Lehtori kävi muutaman päivän verran Savonmaalla. Oli ihanaa kun se tuli kotiin ja sain kaataa kaiken työtauhkan sen niskaan.

- perjantain työkaverit tiesivät ja ymmärsivät heti mistä puhuin kun tulin ihan voipuneena ja puolitoivottomana työpaikalle. Oli aivan mahtavaa olla lämpimässä, positiivisessa ja hyvää energiaa huokuvassa seurassa.

- Savonmaalla kaikki oli hyvin. Lehtori toi muutaman laukullisen muuttokuormasta puuttunutta tavaraa meille Länsirannikolle. Nuoren opinnäytetyö oli mennyt läpi. se valmistuu! Olivat järjestelleet yhdessä nuoren viimesen Savonmaaviikon asiat kuntoon, varanneet hotellihuoneen nuorelle muutamaksi päiväksi ennen kun hän siirtyy lennossa Itä-Suomeen. Ettei tarvitse nukkua täysin tyhjentyneen solun lattialla kalsalla taittopatjalla. on kyllä hullu tämä nuoren viimeinen opiskelu-/harjoitteluvuosi. hän on kiertänyt osastolta ja kaupungista toiseen. laskujeni mukaan kolme eri kaupunkia! jotenkin hämmentävää itselleni on se, että kuun vaihteessa tietääkseni nuoren kirjat ovat jo meillä ja hän itse luuhaa parin kuukauden verran siellä rajaseuduilla.
Kaunis kaari tulee Savon-jaksolle. Samalla taittopatjalla tyhjässä solussa hänen opiskelunsa alkoivat, ja samalle patjalle päättyvät. Asunto on välissä vaihtunut kahteen kertaan: solusta yksiöön ja yksiöstä soluun. Ja muutaman väliyön Savon ja Itä-Suomen välissä hän viettää samassa hotellissa, jossa nukuimme silloin kun odotimme yhdessä taittopatjan kanssa ensimmäisen solun avaimia.

- uusin Brunetti-suomennos oli ilmestynyt lukuaikapalveluuni. Vietin nautinnollisen perjantai-illan ja osan lauantaista seikkailemalla Venetsiassa.

- tulin niin hyvälle mielelle perjantain työstä ja työkavereista, että päässä nipsahti kevätvaihteelle. Lauantaina vaihdoin keväiset verhot melkein kaikkiin talouden ikkunoihin. Tuli valoisaa ja kaunista. Olohuoneessa näyttää ja tuntuu siltä kuin olisin puumajassa aivan vasta hiirenkorvalle nousseiden koivunlehtien keskellä.

- Sunnuntaina jatkoin kevätnipsahdusta kaivautumalla talouden kaikkiin vaate- ja liinavaatekaappeihin. Järjestin, perkasin, tyhjensin, poistin, ja asemoin tavaroita uudestaan. Nyt on yhden kaapillisen verran tilaa Länsirannikolle palaavan tavaroille. Ja puolen kaapillisen verran tilaa Lehtorin kesävaatevarastolle. sen täytyy siirtää ainakin osa vaatteistaan pois niiden tavalliselta asuinsijalta, kun nuori käy vuorotyössä ja tarvitsee nukkuma-aikansa. ei sinne huoneeseen voi mennä ronimaan sukkia ja teepaitoja kun toinen yrittää nukkua. Sain myös järjesteltyä muuttokuorman sillä tavalla että huoneeseen mahtuu kaikessa rauhassa sisään ja siellä voi jotenkin oleilla.

Lomatonta talvilomaa seuraa vielä muutaman päivän opistojakso, sitten takaisin normaaleihin kuvioihin.

kuvituskuva tammikuulta

kotoisia kriizejä

Neljä vuotta sitten kärräsimme muuttokuorman ja lapsukaisen Savonmaalle opiskelemaan.

Se oli korona-aikaa - muistatteko vielä: kun saattoi tartuntaepäilystä joutua pariksi viikoksi karanteeniin, kun opiskelumaailmassa, kokoontumisissa, liikunnassa ja ties missä kaikessa oli kokoontumisrajoituksia ja mitä kaikkea sitä olikaan.

Silloin oli vaikeaa jättää nuori pieneen opiskelijayksiöönsä omilleen, ilman tukiverkkoja, ilman tuttuja, vieraaseen kaupunkiin, kuuden tunnin junamatkan päähän.
Sen opiskelukaveritkin olivat aluksi vain pomppivia pompuloita tiimmssissä.

Nyt alkavat opinnot olla loppusuoralla.
Lapsukainen ilmoitti palaavansa meille.

Tai siis, mikäänhän ei koskaan aivan noin yksinkertaisen suoraviivaista. Ainakaan meillä.

Lapsukaisen muuttokuorma tulee meille länsirannikolle nyt. Siis nyt, helmikuun puolivälissä.
Kaiken lisäksi muuttokuorma tekee matkan varrella koukkauksen Satakunnan kautta, koska lapsukaisen kämppis jättää omat tavaransa sinne, ja auto kuljettajineen tulee tänne ja lapsukaisen kämppis menee jonnekin muualle. Liian monimutkaista. Mutta autottomina ja laiskoina tyyppeinä kysyimme, josko samaan autoon, joka siis joka tapauksessa oli tulossa tänne, mahtuisi myös lapsukaisen muuttokuorma. Mahtui.

Lapsukainen itse jää Savonmaalle vielä pariksi viikoksi tekemään harjoittelujaan.

Maaliskuun alussa hän lähtee itärajan tuntumaan tekemään kaikkein viimeisiä harjoitteluitaan.

Ja vasta sen jälkeen palautuu - joskus huhtikuun lopulla - meille tänne vanhaan pääkaupunkiin.

No, joka tapauksessa, lapsukainen on palautumassa tänne meidän leppoisaan, kahden aikuisen jäsentymättömään, rentoon elämään.
Ihan aiheutti kriizin.
Tai kriizejä.

tämmöistä on kahden aikuisen leppoisa elämä

1. Taloudestamme on vaeltanut maailmalle kolme keskenkasvuista. Luulisi että meillä on kaapeissa, huoneissa, laatikoissa ja joka puolella vähintään kolmen keskenkasvuisen kokoinen aukko.
Ei ole.
Ei edes yhden keskenkasvuisen kokoista aukkoa.

Kaapit, huoneet, laatikot ja joka puoli ovat salavihkaisesti täyttyneet.

2. ks. edelleen kohta 1.
Ennen meillä ei ollut omaa makkaria eikä minulla ole ollut omaa työtilaa.
Paitsi nyt.
Ensin valtasimme yhden huoneen makkariksi ja kun se alkoi tuntua liian pieneltä, valtasimme toisen ja sijoitimme siihen ensimmäiseen pieneen huoneeseen telkkarin.
Tyhjät tilat muuttuivat siis olkkariksi, telkkarihuoneeksi ja makkariksi.
Yksi huone on sentään säilytetty vierashuoneena.
Paitsi että vierashuoneessa kuivaamme pyykkiä ja minä säilytän siellä rivissä kaikkia laukkunyssäköitäni lähtövalmiudessa.
On kuulkaa kätevää että ihmisellä on kokonainen oma huone pyykkitelineelle, työkassille, treenikassille ja eväskassille.
Suosittelen varaamaan tähän käyttöön talouden toiseksi suurimman huoneen.
Aina kun meille tulee vieraita, pitää raivata pyykit ja laukut pois.
Ja tyhjentää kaksi työpöytää joita en koskaan käytä koska en tykkää työskennellä yksin vaan olkkarissa.

3. Olemme hankkineet vierassängyn koska yksi suloisista lapsukaisistamme on tähän asti asunut Savonmaalla ja tarvinnut vierasvuoteen. Mitä teemme sille nyt?
Ja vieraspatjoille?

Täällä istumme ja odotamme parin kuukauden päästä niskaamme pässähtävää eräänlaista uusperhe-elämää.
Tai siis ei tietenkään ole uusperhe vaan vanhaperhe.

Joudun jossain välissä uudelleensijoittamaan
- laukkunyssäkät
- sekalaiset kasat
- kausivaatteet en ole koskaan eläessäni omistanut niin paljon vaatteita kuin nyt, tarvitsen kaksi kaappia vaatteilleni. Olen vissiin ymmärtänyt jotenkin väärin viiden vaatteen haasteen.

Että semmoisia kriizejä nyt.
älkää sanoko jälkikasvulle koskaan että kotiin voi aina palata kun ne ottavat sen ihan tosissaan.

Paitsi että kyllä kotiin voi aina palata.
Ihan oikeasti.

tammikuun luetut

On vissiin ollut vähän tohinaa tässä helmikuun alussa, ties milloin viimeksi olen päivittänyt...

Tammikuu oli hyvä lukukuu, monipuolisesti ja monenlaista!

Lainasin vähän vahingossa tai no hyvä on, Lehtorin yllytyksestä, kansallispukujen kulttuurihistoriaa käsittelevän kirjan. Otin sen kuun alussa yöpöytäkirjaksi vähän sillä mentaliteetilla, että tuleepa ainakin uni. No eipä tullutkaan, kun huumaannuin kirjasta niin että yhtenä yönä valvoin pohdiskelemassa Sääksmäen pukua. ei riitä että olen lakannut lukemasta illalla dekkareita, pitää lakata lukemasta myös tietokirjoja.
Aloin ymmärtää jotenkin aivan eri tavalla suomalaisuusaatetta, ja kävimmekin aikalailla ruokapöytäkeskusteluja aiheesta. Onneksi Lehtori on hissan ja yh:n ja muutaman muun aineen ope, se osasi selittää ja täsmentää niitä asioita joita en ymmärtänyt tai joita en enää muistanut. Selkeästi hahmotan maailmaani puhuttelevien kirjojen ja mikrohistorian kautta.

Samanlainen tajunnanräjäyttäjä oli niin ikään yöpöytäkirjana ollut A.J.Jacobsin Thanks a Thousand. Kirja eteni hitaasti, mutta herätti pohdiskelemaan kiitollisuutta vähän eri näkökulmasta.

Tammikuun luetuissa on paljon sellaisia, joita suosittelen - kurkista arvioinnit alta!

Tammikuun luetut

Moa Herngren: Ruotsalainen avioero. Bean ja Niklaksen tarinat: mitä oikein tapahtui, miksi Niklas kävelee tiehensä kesken tavallisen riidan, eikä suostu palaamaan kotiinsa? Kirja kohtaamattomuudesta, kyvyttömyydestä kuulla ja kuunnella, toisaalta kyvyttömyydestä sanoittaa tarpeitaan ja tunteitaan. Kirja hiukan kuristavasta rakkaudesta ja tarpeesta miellyttää. Surumielinen, vähän surullinenkin, mutta hieno teoa! Olisin lukenut aivan yhdeltä istumalta, ellei olisi välillä ollut pakko käydä töissä. Lämmin suositus, jos et vielä ole lukenut. e-kirja.

Ruth Jones: Vain me kolme. Cathrin, Judith ja Lana ovat vannoneet ikuista ystävyyttä alakouluiässä. Nuorten ikuinen ystävyysvala joutuu koetukselle yhteisen Kreikan-loman aikana. Kirja kulkee 1980-luvun puolivälistä aina vuoteen 2017 asti: ystävyys rakoilee, muuttaa muotoaan, elämässä tapahtuu erilaisia asioita - onko ystävyys olemassa, onko se korjattavissa, palautettavissa vai onko se lopullisesti muuttunut? Niitä kirjoja, joiden toivoisi jatkuvan ja jatkuvan: kertomus eteni vaivattomasti, hahmot olivat hyviä, ihmisten väliset suhteet mutkikkaita. Kokonaisuudessaan sympaattinen ja lämmin kertomus karikkoisesta ystävyydestä. Piti otteessaan, tykkäsin. E-kirja.

A.J. Jacobs: Thanks a Thousand - A Gratitude Journey. Newyorkilainen toimittaja A.J. Jacobs - jonka kirjoitustyylistä ja ideoista tykkään lähes poikkeuksetta - päättää kiittää kaikkia niitä ihmisiä, jotka ovat osallisina hänen joka-aamuiseen kahvikupilliseensa. Letkeästi kirjoitettu kirja alkaa itsestään selvästi lähikuppilan baristasta ja kuppilan omistajasta - mutta kiitollisuusmatka vie A.J:n myös vedenpuhdistamoon, kahviviljelmille, kahvinpakkaamoihin, logistiikkayrityksiin, kahvimukien (ja kahvimukien kansien!) valmistajien pakeille...kiitoksia riittää ainakin tuhannelle, ellei useammallekin ihmiselle. Kirja on lyhyehkö, TED-kirjasarjaan kuuluva osa - aiheesta lienee olemassa myös TED-talk. Toisinaan on hyvä pohtia kiitollisuutta - on helppoa ja itsestään selvää kiittää vaikkapa kaupan kassaa, mutta muistammeko oikeastaan koskaan ajatella vaikkapa niitä ihmisiä jotka ovat töissä vedenpuhdistamoissa ja huolehtivat siitä että meillä on juoma- ja käyttövettä? Yöpöytäkirja eteni vähän hitaasti, mutta herätti kyllä pohtimaan sitä, mistä kaikesta kannattaisi olla kiitollinen.

Katie Gayle: Puutarhamurha englantilaisittain. Julia on muuttanut eläkepäiviään viettämään suloiseen Berrywickin kylään. Julian herttaisen talon puutarhasta, vanhan vajan alta löytyy tunnistamattoman nuoren naisen ruumis. Ja kohta Julia törmää toiseenkin ruumiseen. Elämä uneliaassa pikkukylässä on kaikkea muuta kuin uneliasta. Herttainen, sujuvasti etenevä cozy crime. E-kirja

Hanna Velling: Pikkupakkasia ruukkikylässä. Ursula jää sapattivapaalle katastrofaalisesta työpaikasta, aikomuksenaan elää maaseudulla, kirjoittaa elämäntapaopas - ja kukaties ryhtyä antamaan valmennuksia ja elämänohjeita kanssakärsijöille. Sympaattinen pikkukertomus, voisi pitää myös kasvukertomuksena. Ihan kiva. E-kirja.

James Bailey: Tie luoksesi. Kuusikymppinen Simon on vähän urautunut elämässään: kaiken tilan vie majatalo - ja oma tytär. Entisen koulukaverin yllättävä kuolema vie Simonin muistelemaan sisäoppilaitosvuosia ja silloisen kaverikolmikon uhkarohkeaa pyöräseikkailua Ranskaan. Mitä tapahtuu kun Simon kaverinsa yllyttämänä lähtee toisintamaan huikeaa pyöräretkeä Ranskaan, kouluaikaisen kirjekaverinsa ja ihastuksensa luo? Hyväntuulinen, hauska, sujuva! Suositus. E-kirja.

Mary Marck: Yhteiskoululaisia. Tässä kirjassa Eevan luokka valmistautuu ylioppilaskirjoituksiin. Metkaa lukea 1920-luvun abitavoista ja ylioppilasvuodesta. Nostalgiaa yöpöytäkirjana.

A.J. Jacobs: Kunnon mies - kuinka tavoittelin täydellistä terveyttä. Luin jostain että Jacobsilta on ilmestynyt parikin uutta kirjaa. Päätin lukea ensin jonkun vanhan tutun, noin vain huvikseni. Jacobs kirjoittaa realityproosaa erilaisista kokeiluista elämässään: esim. tavoitteesta lukea läpi koko Encylopedia Britannica tai elää vuoden verran Raamatun kaikkien käskyjen mukaan. Tässä kirjassa newyorkilainen toimittaja Jacobs altistaa itsensä kahden vuoden terveyskokeilulle - mitä kaikkea ihmisen pitää tehdä tullakseen maailman terveimmäksi, tai edes terveemmäksi? Jacobsin kirjoitustyyli on letkeä ja humoristinen ja kokeilut paikoitellen melkoisen hulvattomia. Ja vaikka kuinka etsii parempaa tietoa, terveen elämän mantra on kuitenkin syö terveellisemmin - liiku enemmän - nuku paremmin. Luen tätä kirjailijaa aika tasaiseen tahtiin uudestaan ja uudestaan, ja vaikka tämä kyseinen kirja ei ole suosikkejani, on se silti ihan mukava välipala.

Mary Marck: Eevan luokka. Kansallispukukirjassa sivuttiin myös Suomi-neidon syntyä. Sitä lukiessani muistin, että jossain Mary Marckin tyttökirjassa luokka pitää pukujuhlat ja Marja tulee juhlaan Suomeksi pukeutuneena. Muistelin hatarasti kirjojen sijoittuvan suunnilleen itsenäisyyden alkuvuosiin, ja ajattelin että nytpä luenkin näitä ikisuosikkejani suomalaisuus- ja itsenäisyysaatteen silmin. Tästä kirjasta ei kovin kummoista aatteellisuutta löytynyt. Kirja on ilmestynyt 1917, mutta tarina itsessään on jotenkin ajoittamaton, omassa teini-ikäisten yhteiskoulukuplassaan.

Leena Elina Valkeapää: Kansallispuvun kulttuurihistoria. Lainasin kirjan jotenkin vahingossa: lehteilin sitä kirjastossa kun odottelin Lehtoria, ja sitten kun hän oli valmis, hän totesi että lainaa nyt se kirja niin mennään. Tottelin. Otin kirjan vähän puoliksi vitsinä itselleni yöpöytäkirjaksi, iltaisin juuri ennen nukahtamista luettavaksi, mutta sepä olikin oiva, kiinnostava ja opettavainenkin valinta! (paitsi että yhtenä yönä pohdiskelin niin kiivaasti Paula-tyttöä ja Sääksmäen pukua ettei uni tullut silmään) Kirjassa käsitellään suomalaisten kansan- ja kansallispukujen kulttuurihistoriaa niiden ajoitetuilta syntyajoilta tähän päivään asti. En ollut aiemmin tullut ajatelleeksi - tai en edes tiennyt - sitä kuinka poliittisesta asiasta on alkujaan oikeastaan ollut kyse. Ja loppujen lopuksi, kuinka tietoisista valinnoista; no politiikasta. Ja kuinka ulkona tavallinen kansa itse asiassa on koko pukuasiasta ollut.
Nyt vihdoin ymmärrän myös ensimmäistä kertaa ihan oikeasti, mitä eroa on tarkistetulla ja tarkistamattomalla puvulla.
Jotenkin kirja oli niin kiinnostava ja inspiroiva, että päädyin moneenkin otteeseen selostamaan asiaa Lehtorille, ja juttelimme pitkät pätkät kansallismielisyydestä, suomalaisuusaatteesta ja vastaavista. "Kansa katsoi sivusta" kun kansa /Suomi syntyi. (onneksi on Lehtori, joka yhteiskuntatieteilijänä, ja yh:n/hissan opena osaa selittää asioita niin, että hitaampikin ymmärtää. Nyt ymmärrän sitäkin ajanjaksoa historiassamme paljon paremmin, ja tämän kirjan kautta koko suomalaisuusaate kirkastui minulle eri tavalla.)

Leo Stranius: 1,5 astetta parempi arki: miksi päästöjen vähentäminen tekee meidät onnelliseksi. Pidän Straniuksen tyylistä kirjoittaa ja pidin kirjan tulokulmasta: ilmastoystävälliset valinnat eivät ole luopumista ja kituuttamista, vaan valintoja ja satsauksia kohti omaa parempaa - parempaa terveyttä, taloustilannetta, stressittömyyttä. Tykkään Straniuksen armottomuudesta itseään kohtaan, ja siitä että pamflettimainen kirja ei silti vaadi kohtuuttomia; se antaa toki paljon ja osittain erittäin suuriakin muutoksia vaativia vinkkejä, mutta kuitenkin ymmärtäen sen, että kaikilta vegaaninen pyöräily ei hetisiltään suju. Kiinnostavaa on havainnoida Straniuksen omat keppihevoset: pyöräily, tavaroiden ostamattomuus (siinä määrin, että vaatehankinnat tekee puoliso) ja ympäristöaktivismi vapaa-ajan harrastuksena. Paljon jäin pohtimaan, olemaan samaa mieltä ja olemaan silti haluton ja laiska tekemään muutoksia. Pienin askelin, pitkällä aikavälillä. E-kirja.

Helena Kastikainen: Kävele, unohda, rakastu. Olen kuunnellut tämän äänikirjana joskus pieni ikuisuus sitten, eikä siitä ole jäänyt mieleen oikeastaan yhtään mitään. Kuunteleminen ei todellakaan taida olla minun tapani kuluttaa kirjallisuutta. Olen silloin kommentoinut kirjaa sujuvasti eteneväksi. Kaipa se sitten oli sitä. Tekee mieleni aina välillä lukea matkakirjallisuutta, nyt oli sellainen hetki. Ihan kiva. E-kirja.

Elina Aaltonen: Sani ja vauvakommuuni. Jatko-osa Sani-sarjassa. Sani ja Leila perustavat olosuhteiden sanelemana vauvakommuunin erikoiselle perheyksikölleen. Hiukan kimurantteja perhe- ja suhdekuvioita, hiukan hauskuutta, ihan reippaasti etenevä kertomus, ennalta-arvattava loppuratkaisu. Tulipa luettua. E-kirja.

Michael Hebb: Puhutaan kuolemasta illallisella - opas elämäsi tärkeimpään keskusteluun. Kaunis ja syvällinen kirja kuolemasta, kuolemaan valmistautumisesta, kuolemasta puhumisesta. Luin kahdessa pätkässä: ennen joulua ja joulun jälkeen; tämä kirja olisi ansainnut tulla luetuksi yhtäjaksoisesti, kaikessa rauhassa ja ehkä muistikirjan kanssa. Oli ajatuksia herättävä, lempeä kirja olennaisen tärkeästä aiheesta. Suositus.

Jenny Fagerlund: Salaisuuksien joulukalenteri. Olosuhteiden pakosta Petra ja hänen huostaansa uskottu sisarentytär Charlie asettuvat asumaan piskuisen Nyponvikenin kauppapuutarhaan. Petra löytää ovensa takaa mystisen joulukalenterin, jonka luukkujen takaa paljastuu yllättävä perhesalaisus. Sopivasti jouluisen kaakaoinen ja glöginen hyvänmielen joulukirja. E-kirja.

värikoodisto
viihde /feelgood/hömppä
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja
muu proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

opiskelukriizi

oppisopimusopiskelijana käyn aina muutamana päivänä kuukaudessa opistolla opiskelemassa.

askarteluhommeli
työparini on onneksi taitava askartelemaan
minulta syntyy työläästi samaa tasoa kuin kerholaisilta

Se on vähän kummallista.
Ne päivät ovat jotenkin tosi pitkiä ja tosi intensiivisiä ja maailmasta irrallaan olevia.

Tulee aina semmoinen tunne kuin olisi ollut poissa tosielämästä ihan viikkotolkulla.

Nyt oli kolmen päivän opiskeluputki.

muistiinpano: monimuotoiset perheet

Tosielämässä minulla on ruotsinkielistä päiväkerhoa kerran viikossa. Mutta nyt kun olin opistolla, minulle tuli semmoinen olo että olen ollut päiväkerhosta poissa ainakin monta kuukautta ja että olen kadottanut koko ruotsinkielen tyystin.

muistiinpano: lapsuudenperhe
(äiti, sisko, minä ja isä)

Olin ihan että mitä ihmettä minä sanon niille lapsille?

En kumminkaan ollut poissa päiväkerhosta edes yhtä kertaa, kun opistopäivät eivät osuneet päiväkerhopäiville.
Saati että olisin ollut poissa montaa viikkoa. Tai kuukautta.

Sain sitten sanottua ainakin että hej.

kirjastonkäyttökriizi

lähdimme lauantaipäivän ratoksi kaupunkiin kirjastoon.

Kysyin että mahtuuko Lehtorin laukkuun muutama palautettava. Ja mahtuihan sinne.

kuvituskuva: konsernin kekkereillä

Kirjaston ovella sanoin että ei olla sitten kauan ja minä en kiertele enkä lainaa mitään kun on valmiiksi jo niin paljon luettavaa kotona.

Ja Lehtori siihen että hyvä-hyvä hänellä on vaan palautushommeleita.

rakennettiin yhtenä päivänä töissä
viimeisen lapsen kanssa palikkarata

Kävin sitten ihan rutiinisti kurkistamassa kirjaston varaushyllyn ja oho! Siellä oli vaikka kuinka monta kirjaa minun varausnumerollani. miten voi olla? mitä muka olen varannut? ainiin, taisinpa tosiaankin varata silloin yhtenä opistopäivänä. ja toisena.

No nappasin ne sitten kainaloon ja muistin samassa että pitää käydä hakemassa lukemista myös päiväkerholaisia varten ja hain.
Ja sitten minulla olikin kainalokirjoja jo isompi nippu.

muistiinpano itselle: tsekkaa onko tätä sarjaa enempi!
(on!)

Menin lainaamaan ne ja siitä muina naisina Lehtorin ja Lehtorin laukun luo että tässäpä nämä.

- Ai tää on sun käsitys että et lainaa mitään?

- Joo-o, en lainannut. Kun mulle oli tullut varauksia.

- No miten sä sitä sitten kutsut?

- Nouto? Ja nää toiset kirjat on töihin, nää kuvakirjat. Ei ne oo mulle.

Lehtorinpahus väitti että minulla on häiriintynyt suhde kirjastoon. Että kuulemma kiellän olevani kirjaston ongelmakäyttäjä.

Sitä Lehtori ihmetteli myös, että miten en muistanut tehneeni varauksia. lisäpisteitä kirjaston ongelmakäytön taulukkokyselyssä.

Yritin hatarasti puolustautua että minun on parempi varata kuin vaellella hyllyjen välissä. Siitä ei tule yhtään mitään. Kun sitten niitä kirjoja vasta kertyykin. lisäpisteitä kirjaston ongelmakäytön taulukkokyselyssä.

- Kirjastosta lainataan kolme kirjaa kerralla, ilmoitti Lehtori.
Se on ilmeisesti säällinen ja hyväksytty kirjojen lainausmäärä kerralla.
En kyllä tiedä mihin luku perustuu.
Ehkä se on jotenkin sama kuin säällinen ja hyväksytty lakanoiden ja tyynyliinojen määrä, kolme.
Yksi käytössä, yksi pesussa ja yksi muuten vaan.
ei kyllä kannata yrittää pestä kirjastokirjaa. voi tulla vaikeuksia.

- Mutkun mulla on nyt vaan tylsiä kirjoja, kaikki hyvät on jossain piilossa.

edellinen yöpöytäkirja

***

ei selviä ihminen muutenkaan kolmella kirjalla mitenkään.
Minulla on yksi kirja fläpällä (=tabletilla) luettavana.
Yksi perinteisen käyttöliittymän kirja yöpöydällä iltalukemisena. Sitä on kyllä jäljellä enää vain muutama sivu.
Yksi kirjastokirja olkkarin pöydällä mutta se ei ole vielä lähtenyt kunnolla käyntiin.
Yksi yökuunneltavana tabletilla. niitä tosi huonounisia öitä varten vain.
Yksi käsityökirja josta pitäisi katsoa yksi kiinnostava malli. joojoo, ihan kohta, heti kun jaksan etsiä puikot
Yksi mikä pitäisi aloittaa. joonjoo, ihan heti kun olen lukenut ensin pois alta sen mikä on olkkarin pöydällä eikä meinaa käynnistyä. Koska ne pitää lukea ennen kuin saan kirjastosta sen kirjan mistä justiinsa tein hankintapyynnön. Ja ainiin, myös varauksen, koska se ilmeisesti on hankinnassa jo.
Sama koskee sitä käsityökirjaa.
Ja sitten se minkä juuri kävin noutamassa ja on englanninkielinen kun kestää varmaan kauan ennen kuin se ilmestyy suomeksi.
Ja jos luen sen, niin sitten pitää lukea vastapainoksi sitä yhtä ruotsinkielistä mikä on ollut kesken vaikka kuinka kauan kun luen sitä vaan silloin kun ruotsi meinaa lipsahtaa päästä pois.

Ja sitten on se pino niitä kirjoja jotka olen tuonut kirjastosta kotiin, kun luen ne ihan kohta koska ne ovat kiinnostavia.
Ja sitten kaikki ne mitkä ovat fläpällä, lukuaikapalvelun kirjahyllyssä. aina kun olen lukenut pois yhden, lisään suunnilleen viisi uutta.

Ei kait tämä nyt mitään ongelmakäyttöä ole?
Minusta enempi ongelmallista on se kolme kirja kerralla. Mitä jos ne kaikki ovat ihan tyhmiä?

kävelemispohdinto

Luin taannoin suomalaisten kansallispukujen kulttuurihistoriasta.

Siinä kerrottiin, että ylioppilaat kansallisaatteesta innoittuneina lähtivät osakunnittain kotiseuduilleen keräämään kansallista näyttelyä varten oman kotiseutunsa esineistöä ja pukumalleja.

Mietin sitä.

Miten ne ressukat sinne kotitienoilleen kulkivat?

Mietin ylipäätään matkantekoa entisinä aikoina. Vaikka olisit heppakyydin saanut, niin ei siinäkään tahdissa kilometrejä päivän mittaan niin kovin suuria määriä kerry.

Pohdin asiaa ääneen Lehtorillekin.

Sitten mietin ääneen myös Elias Lönnrotia joka tunnetusti tepsutti jonnekin Karjalaan asti keräämään runoja.

Täältä kun olisin Tuomiokirkon juurelta tuohikontti selässäni lähtenyt maleksimaan, niin en tiedä missä käänteessä olisi eväät syöty ja jalat uupuneet.

Totesimme, että on kyllä hyvä juttu kun on täältä Turun Akatemian nurkilta kotoisin, niin ei olisi niin kovin kauas tarvinnut vaeltaa. Olisi saattanut sisu (ja ne eväät) loppua jossain tuolla Maarian tai Kaarinan liepeillä.
Siellä oltaisiin ehkä heitetty tuohikontit nurmelle ja menty laulattamaan lähitupien asukkeja ja kerjäämään niiltä kippoja kotiseutunäyttelyä varten.
Että kyllä olisi ollut vähän nahkea meidän panos suomalaiselle kulttuurihistorialle, jos olisi ollut meistä kiinni.

Ei sinänsä, kävelen kyllä ihan mielelläni, mutta en ole koskaan kävellyt pitkää matkaa monena päivänä peräkkäin.
korona-aikoina kävelin välillä kympin päivässä, mutta ei sillä vauhdilla kyllä kovin isoa runosaalista karjalasta kotiin kanneta.
näin kylmiltään jotenkin kauhean lannistava ajatus se karjalan perukoille käveleminen. Pitää ehkä tosiaan valita jokin toinen ilmansuunta omaa runojenkeruuretkeä varten.

ps. kuvassa ollaan me, päiväkävelyllä. Melkein neljä kilsaa tepsutettiin, sitten piti ottaa särkylääkettä.
Kummankin.

Eväsruokaa yhdelle

Työpäiväni pituus on laskennallisesti 7 tuntia 39 minuuttia. että voi ihmistä jyrsiä tuollaiset minuutit.

Syön työpäivän aikana lämpimän lounaan ja viileän välipalan.

Olen urautunut. Minulla on oikeastaan aina sama eväs. (*)

Lounas:
Perunaa ja porkkanaa keitettynä ja yhteen muussattuna.
Raejuustoa.
Kasvispihvi, pari kasvisnuggettia.
Kipollinen salaattia (=kurkkua, tomaattia, paprikaa, fetaa)
Kahvia

Välipala:
Jogurttia
Marjoja, kaurahiutaleita

Pitkinä työpäivinä /treenipäivinä lisäksi
Leipää, omenaa, toisinaan myös kananmuna

Perjantaisin otan joskus erikoislounaan ja erikoisvälipalan, koska se on erikoispäivä.

Ottaisin jämäruokia kotoa, mutta niitä ei koskaan ole, koska enimmäkseen emme iltaisin laita enää lämmintä ateriaa.
Tai ehkä laittaisimmekin, mutta emme melkein koskaan ole yhtäaikaa kotona syömässä, niin ei kannata.

(*)
olen oikeastaan urautunut ihan kaikessa syömisessä.
Onpa se sitten aamupala tai iltapala tai viikonloppupala, niin samoja juttuja syön.

Arkiruokaa kahdelle

Vuoden ensimmäisen työpäivän jäljiltä kohtasimme Lehtorin kanssa nälissämme ja väsyneinä keittössä.

ei ole meidän keittiö vaan kuvituskuva

Otetaan yksi bataatti, kuoritaan ja siivutetaan ohuehkoiksi siivuiksi. Tai pieniksi paloiksi. Tai ihan mitä vaan.
Pistetään se pöhöttimeen (elikkästen airfryeriin) pöhöttymään.
Minä käytän kaikessa pöhelöinnissä laitteeni kala-asetusta (20 min, 200 astetta - lyhennän tai pidennän aikaa tarpeen mukaan)

Otetaan tölkkikalaa - meillä on kaapissa aina savukirjolohta tölkissä
Otetaan sipuli - meillä on aina sipulia - pilkotaan (en kestä sanaa hienontaa, kun minusta morttelissa hienonnetaan. Jotenkin siis jauhetaan hienoksi. Eikä sipulia tarvitse jauhaa)
Otetaan kermaviiliä - sitä meillä ei ole aina, mutta nyt oli
Pistetään kaikki samaan kippoon ja maustetaan vähän semmoisilla mausteilla mistä tykkää.

Tehdään salaatti: tomaatti - paprika - feta sitäkin meillä on melkein aina; ja en laittanut sipulia kun sitä oli jo kalassa ja se oli aika väksyä.

Katetaan pöytä kahdelle.
Sytytetään kynttilät.
Syödään ja jutellaan.

Semmoinen oli se ruhtinaallisen hyvä arkiruoka.

Ja aika edullistakin se oli. paitsi purkkikalaa, mutta sitä ostan vain tarjouksesta.
Bataatti maksoi euron.
Ja kermaviili kait myös.
Ja tomaatti ja sipuli ja paprika ehkä yhteensä saman verran.

Yritän olla arkisin pesco-ovo-vegetaristi.
Vegaaniksi en kyllä pysty vielä aikoihin.

Päivän kuva

Lipsahdin joululomalla pitkästä aikaa instaan, ja teki mieli ruveta jakamaan elämääni ja kuvia.
Ja huomasin, että se ei ole minulle hyväksi.

Jaan elämääni ja kuviani sitten ihan vain täällä blogissa.
Jos muistan.
Ja jaksan.
Ja viitsin.
Jos vaikka sillä keinoin saisin houkuteltua luovuutta ja iloa liikkeelle.