marraskuinen välinarina

 minulla oli jonkinlainen kunnianhimoinen tavoite kirjoittaa marraskuussa blogia oikein ahkerasti. Vaan ei.

Kun ei oikein ole mistä kirjoittaa.
Ensin olin flunssassa, vaikkakin työkuntoinen.
Kävin töissä ja lönötin kotona.
Kun flunssa selättyi, oli töissä ruuhkaa - kun kaikki muut olivat flunssassa ja työkunnottomia.
Kävin töissä ja lönötin kotona.
Ja kohta alkaa töissä sesonkikausi.
Oletettavasti käyn töissä ja lönötän kotona.

talventapainen vilahti lauantaiaamuna

Lukuaikapalvelu on ollut ahkerassa käytössä. Tilaukseni ei valitettavasti kulje aivan käsikädessä kalenterikuukauden kanssa, mutta suunnilleen.
Yritin selvittää, miten lukuaikapalveluni (Storytel) laskee e-kirjojen lukuajan, mutta en tullut hullua hurskaammaksi.
Sain jostain sen käsityksen, että laskentatapa olisi jossain hiljakkoin muuttunut, ja voisin oikeastaan melkein uskoa sen, koska mielestäni lukemieni kirjojen määrä ei ole sanottavasti muuttunut.
Hommasin lokakuun lopulla itselleni rajattoman lukuoikeuden, ja olen kuluttanut sitä äänikirjojen keston perusteella laskettuna kuukauden aikana n. 140 tuntia.
Että kyllä kannatti vaihtaa.

Liikkumiset olivat flunssan ja työruuhkan takia tauolla pari viikkoa.
Ehdin jo tottua siihen, ettei tarvitse laahata liikuntakamoja ympäriinsä - sitä tulee niin äkkiä mukavuudenhaluiseksi.
Eikä todellakaan puhettakaan, että kävisin maanantaiaamuisin ennen töitä uimassa. Jos oikein aikaisin lähtisin, ehtisin uida, ottaa torkut ja syödä välipalan ennen töiden alkua. Vaan ei.
Näköjään kirjoitan blogia.

työhommeleita

tässä uudessa maailmassani ajanlasku on vähän eri:
uusi vuosi alkaa näillä näppäimillä,
piti ottaa uusi kalenteri käyttöön

Olen tuhannen kriizissä. 
Olen aina ollut sitä mieltä että vain epävarmat ja värjyvät ihmiset käyttävät lyijykynää yhtään mihinkään.
Ainoat asiat joihin lyijykynä sopii, ovat kouluvastaukset, ristikot ja vastaavat pulmapelit.

Nyt olen joutunut opettelemaan kalenterin (kalenterin!!) täyttämistä lyijykynällä.
(kalenteri! lyijykynällä!!)
Ohjelmaan tulee koko ajan muutoksia ja täsmennyksiä ja lisäyksiä niin, että pysyväisjälkisellä kynällä kalenterista tulee lukukelvotonta suhrua.
(ei. kumitettavat täytekynät eivät toimi, kun se paperin pinta muuttuu hylkiväksi)

Perustin alkavaa vuotta uuteen kalenteriini.
Joku kehveli oli ehtinyt viedä sinne jo kaikki tiedossa olevat kokoukset tussilla. Toivottavasti niihin ei tule ihan hirveästi muutoksia.

Hyvästit vaan iloisen värikkäälle kalenterille, tervetuloa epävarma ja värjyvä lyijykynämössö. 

Jotenkin semmoinen olo, ettei se ole työhommaa ensinkään.

Semmoinen lyijykynämössö.
Ei näytä yhtään tehdyltä tehtävältä, jos se on ensin lyijykynällä kirjoitettu ja sitten lyijykynällä ruksittu tehdyksi. 
Jää ihan keskeneräinen ja värjyvä olo. 

outoa
meidän talon saunatiloihin on ilmestynyt kuunteluputkia
ties kuka vieraan vallan edustaja vaklaa meitä saunaosastolla

Maailman keskoslasten päivä

 Maailman keskoslasten päivä.

ensimmäistä kertaa kengurussa

Kuuntelin alkukuusta keskosäidin päiväkirjaa koronavuosilta. Miten erilaista ja samanlaista!

Vaikka Pikkusiskon polku on kaikkinensa ollut varsin vakaa kulkea, muistin silti paljon tunteita, tuntemuksia ja ajatuksia sieltä parinkymmenen vuoden takaa.
Erilaista on tietysti aikakausi, se miten paljon asiat muuttuvat reilussa vuosikymmenessä, ja lapsen kulkema polku, syntymän työläys ja vähäisten raskausviikkojen mukanaan tuomat ongelmat.

Erilaista on myös se, että Pikkusisko on kolmas lapsemme - kirjan kirjoittajalle keskosvauva on ensimmäinen - miten paljon valmiimpi olin äitiydessäni kun Pikkusisko syntyi ja toisaalta, miten paljon ihan tavallinen lapsiperheen elämä asetti arkeen reunaehtoja.
Kuuntelemassani päiväkirjassa itkettiin paljon, raivottiinkin - muistan itse Pikkusiskon sairaala-aikaan ajatelleeni, ettei minulla ole sellaiseen ylellisyyteen varaa. Itkin sitten joskus, jälkikäteen.

TÄÄLTÄ löydät Pikkusiskon tarinan alun.

TÄSTÄ löydät tässä blogissa julkaistut keskosaiheet kootusti.

Ja TÄÄLTÄ vielä muutamia yksittäisiä kirjoituksia aiheesta.

Keskosuus ei enää vuosiin olen määritellyt Pikkusiskoa ihmisenä, eikä minua hänen vanhempanaan, mutta silti hänen elämänsä suurimmissa käänteissä muistan myös aina sen onnettoman pienen ihmisenalun, sen olennon joka hän oli. 

vanhoja asioita ja ihmisiä

Lehtorin mamma (siis minun anoppini äiti) on kohta satavuotias. Vielä suunnilleen vuosi sitten hän asusteli tyytyväisenä rintamamiestalossa melko lähellä meitä ja tytärtään.

Nykyisellään mamma asuu hoivakodissa ja vaikuttaa suhteellisen tyytyväiseltä elämäänsä, mitä nyt vähän menevät päivät, viikot, vuodet ja asiat sekaisin. Mutta onko se kummakaan, kohta satavuotiaalle. 

Anoppi toivoo, että kävisimme hiljalleen läpi talon tavaroita. 

Siinä on talossa kerroksellisuutta, ehkä mitään ei ole koskaan heitetty pois. Siellä on mamman vanhempien ja isovanhempien tavaroita, valokuvia, päiväkirjoja, mamman vanhat koulukirjat, todistukset. Anopin ensivaatteet. Kaikkien koskaan hankittujen aparaattien käyttöohjeet - ja vissiin suurin osa niistä aparaateista. Kaikenlaisia lehdyköitä, ohjekirjoja, ruokaohjeita, lehtien vuosikertoja, vaatteita, vaatteita, vaatteita. 

Olimme taas kerran porukalla siellä ronuamassa. Tanskan sukulaiset tutkivat astioita ja valokuvia, keräsivät matkaansa sellaista mikä helposti kulkee ja miettivät, miten sen hankalamman muun saa kulkemaan. (lasiset viinikarahvit?)

Tavallaan minä haluaisin säästää kaiken, enkä mitään.
Taivaan kiitos se ei oikeastaan ole millään tavalla minun murheeni. Lehtori päättäköön mitä meille tulee tai ei tule. Ja Lehtori - anoppi - käly -kombo ylipäätään pohtikoon, mitä ja miten säästetään tai ei.

 

Lehtori kasasi meille melkoisen serviisin verran astioita. (mihin ihmeeseen ne mahtuvat? ja miten ne saadaan käyttöön? Turhahan se on kauniita astioita mihinkään laatikkoon varastoida.)

Nuoriso on jo aikoja sitten käynyt läpi vaatevarastot, moneen kertaan ja ottanut sieltä käyttöönsä mitä haluavat. 
Jotain huonekaluja lähti hiljakkoin Savonmaalle, jotain on menossa nuorelleparille.

Meille on jo aikaisemmin, mamman luvalla ja tietäen, tuotu jo sohva ja nojatuoli (TÄSSÄ, vähän myös TÄSSÄ), myyntilipasto (TÄSSÄ ja TÄSSÄ,) ja pappan vanha, toimiva radio.
Ja kaikenmoista muuta pientä.

Meillä on myös pidempään ollut kiikarissa senkki, mutta se on varastoitu vintin laipioon niin hankalasti ettei mitään määrää. En ymmärrä, miten ikinä saamme sen sieltä ulos. Jos edes saamme sen koskaan tyhjäksi.

Löysimme erilaisia kirjeitä. Mamma on joskus muinaisuudessa ollut jollain liittojuhlilla niin pitkään (ehkä kaksi viikkoa?), että sinne on kannattanut läheisten lähetellä kirjeitä. 
Miettikää postinkulun nopeutta! Tänä päivänä ei kannattaisi parin viikon reissun aikana lähettää postia, eihän se ehtisi perille ennen kuin koko juhla olisi ohi.

Löysimme ainakin tuuman paksuisen nipun pelkkiä hääkutsuja. Niitä ehti mennä poistoon ainakin toinen mokoma. 
Varmaan jokaisena kesäviikonloppuna oli jonkun häät. 
Muistelen mamman kertoneen että heillä oli vieraita parisensataa, koko yhteisö ja tietysti häitä tanssittiin kellon ympäri. Voita oli haalittu pitkin ja poikin pitäjää.
(miten se voi on riittänyt kaikkiin pitoihin jos joka viikonloppu on juhlittu?)
Tekisi mieleni järjestää kutsunippu aikajärjestykseen, ihan vain että näkisin kuinka tiuhaan tahtiin on juhlittu.
(ja miksi nämä kutsut olivat omassa nipussaan, mikä niissä mahtoi olla erilaista kuin jossain irtokutsukasassa?) 

Kun kenellekään ei kelvannut, nappasin matkaani yhden mamman käsiveskoista.

Ja laulukirjan.

Ratikkalauluja vuodelta 1946,
Turun Raitiotien Urheilijat

Jos tänne joskus se ratikanpirskales tulee, aion aina pitää laulukirjaa matkassani ja loilotella kaiken matkaa, jos on pakko kyytiin mennä. (kirja alkaa Varsinaissuomalaisten laululla, jos haluatte tietää. Ja päättyy Hepokattiin maantiellä poikittain)

Isosisko nappasi matkaansa astetta isomman käsiveskan, aikoi kuulemma istua junassa siveästi se polvillaan koko matkan Savonmaalle asti ja tuputtaa ohimoitaan pitsisellä nestyykillä. 
Veskaan hän oli pakannut myös virkkuukoukun, ohjeita tuoreelle äidille ja lintupillin.
Että on sitten kaikkea mitä matkassa tarvitsee.
Minun mielestäni puuttui vielä voipaperiin kääritty eväsleipä.

**

Olemme Lehtorin kanssa melkoisen tukevasti kotoisin täältä Auran rantain liepeiltä.
Omat isovanhempani olivat jonkin verran Lehtorin vastaavia vanhempia, mutta tosiasia on se, että sukumme ovat jossain vaiheessa pyörineet niin pienellä ympyrällä Turussa, että ihme jos eivät ole toisiaan jotenkin tavanneet, ehkä olleet hyvänpäivän tuttujakin.
Lehtorin mamma oli töissä suunnilleen korttelin päässä oman isoenoni kaupasta, mutta en ole koskaan onnistunut kysymään asiasta mammalta, tai isoenolta sen pahemmin. Kun tajusin sen liian myöhään.
Absurdeinta on se, että Lehtorin isä on nuorukaisena asunut käytännössä omien tulevien appivanhempiensa naapurissa.

Minun suvussani kyllä kiinnostavin tyyppi on vanha kunnon suutarimestari (isoisoisoisä; tulikohan tarpeeksi monta isoa?), joka paitsi suomalaisti sukunimen, oli myös melkoinen yhteiskunnan tukipilari, raittius- ja vpk-aktivisti ja mikäsenyttaasolikaan godtemplari.

voin sulkea oven

 minua on pitkin opiskeluitani yritetty houkutella takaisin vanhoihin ympyröihini. 

Melko tasaisin väliajoin minuun on oltu yhteydessä joko vanhemmasta työpaikastani - siitä josta lähdin koronakesän kurimuksessa neljä vuotta sitten - tai sitten kokonaan uudesta puljusta.
Samana päivänä kun julkaisin somessa uutisen valmistumisestani, sain taas puhelinsoiton: tuletko meille nyt?

Jollain tavalla olen halunnutkin pitää ovea vähän raollaan. Tiedän että minulla on paljon asiantuntemusta ja osaamista siltä alalta, sellaista mikä ei tule vuodessa eikä kahdessa, vaan viidessätoista, tai vähän yli.

Lokakuu päättyi juhlaan.
Se vanhempi työpaikkani juhlisti 60-vuotista olemassaoloaan, ja tietenkin osallistuin Lehtorin kanssa juhlagaalaan.

Olin osannut odottaa tunteikasta iltaa, kohtaamisia, minulle siitä maailmasta tärkeitä ihmisiä.
Niitä oli vähemmän kuin olin kuvitellut. 
En enää sillä tavalla kuulu joukkoon.
Siitä on kuitenkin jo neljä vuotta kun sieltä lähdin. (olin ennen opiskeluja töissä toisessa  saman alan puljussa parin vuoden ajan)

Mitä en ollut osannut odottaa sitä vahvaa rauhan ja levollisuuden tunnetta illan päätteeksi.
Jollain tavalla tämä juhla osui juuri oikeaan hetkeen: taitekohtaan jossa itse nyt olen.

Tuo vanha polku on nyt kuljettu.
En koe tarvetta jättää ovea raolleen.

En ole haikea, en nostalginen.
Olen rauhallinen. 
Olen suunnattoman ylpeä siitä työstä ja siitä osaamisesta, joka minulla tuosta vanhasta maailmasta on. Niistä asioista joihin olen silloin työssäni vaikuttanut.
Hyvinä päivinä, hyvinä hetkinä siinä työssä sai kokea olevansa suuren äärellä, vaikuttamassa lasten ja perheiden elämään. Vaikka oli siinä paljon rankkaakin, niin kuin kai kaikessa työssä on.

Tässä nykyisessä työssäni on pohjimmiltaan todella paljon samaa: ollaan suuren äärellä, vaikuttamassa isosti lasten ja perheiden elämään. 
Ja tässäkin ollaan todella suuren äärellä.
Tulokulma vain on eri. 

Lokakuun luetut

Lokakuu oli arkielämässä rankka kuukausi: lokakuussa puskin viimeisen, todella työlään näyttöni valmiiksi ja sitä myötä valmistuin uuteen ammattiin. 
Lukeminen ja äänikirjojen kuuntelu olivat todellisia henkireikiä koko lokakuun ajan. Kovin laiskasti tosin jaksoin tehdä mitään merkintöjä lukemastani.
Suosittelen lokakuulta Koirapartiota, todella kiinnostava kirja poliisikoiran kouluttamisesta ja koirapoliisina toimimisesta.

Jostain touko-kesäkuulta asti olen toistuvasti kriiziytynyt lukuaikapalveluni lukuajan täyttymisestä. (ESIM., ESIM2)
Minulla on 100 tunnin perhepaketti - haluan pitää kaksi nuorempaa nuorta kiinni kirjallisuudessa - ja viime aikoina minulle tuo sata tuntia on ollut aivan liian vähän.
Alkukesästä sain tarjouksia rajattomasta lukuajasta, mutta olin liian pihi enkä tarttunut tarjoukseen. 
Ja kuukausi toisensa perään lukuaika loppui aina vain aikaisemmin.
Poloinen Lehtori joutui kuuntelemaan ja kanssakärsimään jopa viikkojen ajan tuskitteluani lukuajan päätyttyä.
Kerran olin jo tehnyt päätöksen ajan korottamisesta rajattomaksi, ja sitten tarjousta ei tullutkaan!

Lokakuun loppumetreillä lukuaika alkoi taas vähetä huolestuttavaa tahtia ja tilauksen uusiutumiseen oli jäljellä melkein viikko.
Yritin lukea ihan vähän vain ja toivoin ettei palvelussa huomattaisi että olen taas lukenut tuntini täyteen, vaan höh ja pöh, niin katkesi lukuaika aivan kesken murhaajan jahtaamisen.

Pitkästä aikaa sain tarjouksen rajattomasta lukupaketista, ja kun olin yhden aamupäivän laukannut ympyrää ja tuskitellut asian kanssa, Lehtori ilmoitti jämäkästi että nyt otat sen paketin, tuota ei kuuntele kukaan.

Otin.
Rupean pitämään summittaista kirjaa siitä, tulevatko tunnit jatkossakin täyteen.
En ole varma, miten palvelu laskee e-kirjoihin käyttämäni lukutunnit, mutta arvelen että lukuajaksi lasketaan suunnilleen sama kuin äänikirjaan kuluva aika. Käytän siis sitä laskurina. 

Lokakuun luetut

Terhi Kunnas: Rakkaani ei tuota puhetta. Elämäkertoja ja elämäntarinoita on hankala arvostella - mitä voit sanoa ihmisen vereslihalle repivästä, koko perheeseen radikaalisti vaikuttavasta tragediasta? Aivoinfarktin seurauksena nelilapsisen perheen isä halvaantuu toispuolisesti ja menettää puhekykynsä - vaimo kertoo tässä kirjassa perheen tarinan. Ainoa mitä jäin enemmän pohtimaan enemmän, on puheen merkitys perheen kommunikaatiossa: tässä kirjassa ei nosteta esiin mitään vaihtoehtoisia kommunikaation tapoja, vaan keskitytään puheen puuttumiseen - halutaanko sillä korostaa nimenomaan tapahtuman traagisuutta kun verbaali mies kadottaa merkityksellisen osan perheen arkeen kuuluvasta puheesta, vai ymmärrettiinkö kirjassa puheeksi kaikki kommunikaatio, se jäi epäselväksi. Ravisteleva kirja. Äänikirja, 5h.

Ilona Tuominen: Haamupäivä. Väljästi Turkuun sijoittuvan Kortteli-sarjan pieni syksyinen halloween-pläjäys. Kummitteleeko puutalokorttelin tyhjässä asunnossa sen entinen asukas? Mitä sanoo haamujengi. Pieni nopea välipalakirja. E-kirja, 2,5h.

Piia Heikkinen: Ekotrippi. Yksinhuoltaja äiti hurahtaa ekoääriajatteluun - mitä lapset, läheiset ja lasten koulukavereiden äidit asiasta ajattelevat? Kenelle maailmaa pelastetaan ja näin äärimmäisin keinoin? Mitä lapset ajattelevat aineettomista joululahjoista ja miten maailma pyörii jos lainaa tavaranvaihtoringissä kaiken liikenevän muille? Ajatuksia herättävä hauskan ahdistava kertomus. E-kirja, 8h

Richard Osman: Ratkomme murhia. Olen jo kertaalleen aloittanut tämän kirjan, mutta en silloin jaksanut keskittyä siihen. Nyt otin jonkun suosituksen perusteella uudestaan luettavaksi, ja tarina alkoikin kulkea. Torstain murhakerhon hyvä manttelinperijä! Piti otteessaan, pohdin koko ajan, kuka onkaan syyllinen. Kriisiydyin kun lukuaika loppui juuri kesken tämän kirjan, ja tein siitä varauksen kirjastoon. (sitten hommasin lisää lukuaikaa ja ahmin kirjan loppuun, en ollut ihan tyytyväinen loppuratkaisuun) E-kirja, n. 11h

 Pekka Kuparinen: Koirapartio - aistien varassa. Todella kiinnostava ja letkeästi kirjoitettu tarina poliisikoirasta ja koiranohjaajasta. Antoi asiasta paljon tietoa, kirjoitustyyli oli mukavan leppoisa ja samalla asiallinen. Kuuntelin äänikirjana enkä meinannut malttaa lopettaa millään. Suositus! Äänikirja.

Jill Mansell: Kaikkien aikojen häät. Kaoottinen hääpäivä paljastaa erilaisia ihmissuhdesotkuja - ja kuka lopulta päätyy naimisiin? Sympaattinen hyvänmielenkirja (josta unohdin kokonaan tehdä mitään merkintää mihinkään!) E-kirja

Marian Keyes: Paras virheeni. Dysfunktionaalisen Walshin perheen tarina jatkuu Annan kertomuksella. Keyesin kirjat ovat mainioita: kepeällä otteella kirjoitettuja, aina vakavasta aiheesta. Anna palaa vuosien jälkeen Irlantiin, kärsii vaihdevuosista, päätyy työhön ystävänsä firmaan ja törmää tavan takaa entiseen ihastukseensa joka on saanut aikaan paljon särkyneitä sydämiä  Annan tuttavapiirissä. Tykkään Keyesin tavasta kirjoittaa ja tykkään sekopäisestä Walshin perheestä! E-kirja.

Elli Lahtinen: Syyntakeettomat - jätetään rangaistukseen tuomitsematta. Tietokirja syyntakeettomuudesta ja suomalaisista käytännöistä syyntakeettomuuden toteamiseksi ja jatkohoitoon ohjaamiseksi. Muutamia case-esimerkkejä, enimmäkseen tietoa. Kiinnostavaa kuunneltavaa. Äänikirja.

Aino Leppänen: Lanka-aitan Anni. Anni on perinyt isotädiltään viehättävän lankakaupan sympaattisessa aittayhteisössä - ja saanut kontolleen lisäksi perintöverot. Kauppa ei oikein käy, kuluja riittää, millainen on kaupan kohtalo. Tykkäsin tässä kirjassa erityisen sujuvasta ja sanailevasta dialogista. Oikein sympaattinen joulukirja. (olisin säästänyt vähän myöhemmäksi, jos olisin tiennyt että on joulukirja. Nyt olen ihan jouluisissa tunnelmissa jo!) Sujuvaa kotimaista hyvänmielen kirjallisuutta. E-kirja.

Lucy Diamond: Rakkautta italiaksi. Kolme erilaista naista tutustuvat toisiinsa italian iltakurssien aikaan. Eri-ikäisten ja erilaisten elämien tarinat kulkevat hetken rinnakkain. Aloitin tämän kirjan jo pari kesää sitten ruotsiksi kun olin kesätöissä toisella kotimaisella - kesätyöt loppuivat, kirja jäi kesken. Oli jännä kokemus lukea kirja uudestaan ja kokonaan suomeksi. Pitää vissiin ruveta taas lukemaan enemmän ruotsiksikin, olen siinä ollut jo monen vuoden ajan turhan laiska. Sympaattinen tarina, kuten Diamondin kirjat yleensä. Huoletonta iltaluettavaa. E-kirja.

Kati Pukki, Janne Lehtonen: Erikoisjoukoissa - Janne Lehtosen tarina. Koukuttava ja mielenkiintoinen elämäntarina Janne Lehtosella: lähiöiden pahasta pojasta tiukkoihin tehtäviin Puolustusvoimien Erikoistoimintaosastoon, ja sitä kautta kansainvälisille konfliktialueille. Lehtonen luki itse tarinansa, mikä lisäsi koukuttavuutta. Kiinnostava kokonaisuus. Äänikirja.

Jaana Tapio: Näin on hyvä. Anna on perinyt veljensä kanssa ränsistyneen talon maaseudulta. Kun parisuhde on tauolla, Anna lähtee väliaikaisesti asumaan maalle. Sympaattisen kesäinen kertomus, sopi oivallisesti näihin alkavan syksyn pimeisiin. E-kirja.

Lorraine Brown: Parisuhderetriitti. Aikoinaan menestyskirjan kirjoittaneet Theo ja Scarlett joutuvat uudestaan tekemään yhteistyötä kustantajansa määräyksestä. Varmemmaksi vakuudeksi heidän agenttinsa lähettää heidät Etelä-Ranskaan kirjailijaretriitille...vai onko kyseessä sittenkin parisuhderetriitti? Sympaattisen kesäinen ja ennalta-arvattava hyvänmielenkirja. E-kirja.

värikoodisto
viihde /feelgood/hömppä
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 

muu proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen) 

Hän menee laulamaan Muurahaisten muoria

Vajaat kaksi vuotta sitten olin silloisessa työssäni aivan lopussa. 
Työ ei enää vastannut arvojani, jouduin - tai minun olisi pitänyt - toimia tavalla jota en tuntenut omakseni. 
En voinut kovinkaan hyvin.
(itkin välillä kun piti mennä töihin, kärsin megalomaanisista migreeneistä ja jatkuvasta ahdistuksesta)

syyskuussa, aamulla, bussipysäkillä

Siinä kävi NÄIN (lyhyesti: anoin opintovapaata kahdeksi vuodeksi, en saanut, irtisanouduin silloisesta työstäni ja aloitin päiväopiskelijana ja opintotuella opiskelemaan uutta ammattia)

Opettelin kaikenmoisia uusia juttuja: lauluja, leikkejä ja liikuntaa.

Tein ensimmäisen näyttöjakson toisella kotimaisella kielellä, enimmäkseen koululaisten iltapäivätoiminassa, mutta vähän myös päiväkerhossa ja avoimessa toiminnassa. Ippe oli kivaa, avoin toiminta ihan hirvittävän työlästä.

syyskuussa, aamulla, bussipysäkillä

Sitten sain kesätöitä toisella kotimaisella kielellä. Alkoi tuntua ihan siltä että kuulun kalustoon, ja työkieli muuttui selkeästi ruotsiksi. Outoa kyllä.

aamulla, lokakuun alussa

Vuosi sitten, elokuussa 2024, jatkoin opintojani oppisopimusopiskelijana - ihan vain ensimmäisellä kotimaisella kielellä, mutta samassa konsernissa missä ekan näyttöjaksoni tein.
Kävin välillä sijaistamassa pidemmän pätkän taas toisella kotimaisella.
Tein koululaisten iltapäivätoimintaa suomeksi päätyönäni ja ohessa päiväkerhohommia toisella kotimaisella ja lisäksi pidin suomeksi iltamuskaria ja avointa olkkaria. 
Tykkäsin. 
Alkoivat vihjailla että toisella kotimaisella olisi tulossa vakkarihomma hakuun, että josko tiivistäisin opintojani, ja pohdin ihan vakavissani, millaista olisi työskennellä koko ajan ei-omalla-kielellä.
Tein toisen näytön päiväkerhossa ja toisella kotimaisella.
En hakenut sitä paikkaa, kun en ollut pätevä.

aamulla, lokakuussa

Kevään 2025 ihan vain opiskelin ja tein töitä, sellaista se on olla oppisopimusopiskelija. Teet naurettavalla palkalla saman mitä kaikki muutkin. 
Annoin kolmannen näytön koululaisten iltapäivätoiminnassa - siihen näyttöön olen kaikkein tyytyväisin.

kulttuuria lokakuun alussa

Suuri organisaatiouudistus ravisteli koko konsernia keväällä 2025 ja hetken näytti siltä että opintojeni loppuvaihe on vaarassa. 
Sitten yhtäkkiä kaikki ympärillä olevat ihmiset alkoivat kysellä minulta, että tiedätkö mihin olet menossa seuraavalla kaudella ja joko saa onnitella ja joko olet kuullut.
Huhtikuussa siitä tuli virallista: (oppi)sopimustani jatkettiin vuoden 2025 loppuun, eli siiheksi jolloin minun pitäisi valmistua, ja minut jatkosijoitettiin elokuusta eteenpäin organisaatiouudistuksen hulinoissa aivan unelmieni paikkaan hommiin.

aamulla, lokakuun alussa

Sitä ennen olin kesätöissä ensin toisella kotimaisella ja sitten pari viikkoa avoimessa toiminnassa (avoimessa olkkarissa). Yhtäkkiä huomasin, että tykkään ihan älyttömästi juuri siitä avoimesta toiminnasta.  

aamulla, lokakuun alussa

Syksyllä alkoivat taas uudet työt, nyt siinä unelmapaikassa, ja tällä hetkellä teen paria erilaista avointa toimintaa ja muskaria sekä tapahtumia.
Elokuussa selvisi myös etten pysty antamaan viimeistä (ja vaikeinta) näyttöäni tässä unelmien työpaikassa.
Pääsin hyvän yhteistyökuvion ansiosta yhteistyöpäiväkotiin, jossa sain esihenkilön luvalla käydä vähän työajalla tutustumassa, aikaistin näytön ajankohtaa niin paljon kuin vain pystyin koska halusin vain tehdä omia töitäni, ja sitten pidin kaksi viikkoa palkatonta näyttövapaata ja puskin todella työlästä näyttöä aivan epätoivoissani.

liikuntatuokion näyttö alkamassa

Ja nyt olen sitten valmis lastenohjaaja.
Päivää ennen valmistumistani allekirjoitin työsopimuksen vuodelle 2026 - tähän työhön jota parhaillaan teen. 
Että silleesti.

Olen keveä, huojentunut ja hämmentynyt. 
Ja nöyrä. 

*

Parissa (näyttö)viikossa ehtii tapahtua paljon, ehtii pohtia paljon ja ehtii kiintyä päiväkotilapsiin.

Kun kerroin heille että olin viimeistä päivää töissä heidän kanssaan, he tietysti kyselivät että mihin nyt sitten menet.
Kerroin että menen omaan työhöni, pitämään muskareita ja muuta sen sellaista.

Yksi lapsista selitti omalle vanhemmalleen tohkeissaan: "hän ei tule tänne enää ikinä. Hän menee laulamaan Muurahaisten muoria."   
(se oli yksi meidän kaksiviikkoisen suosikkilauluistamme - ja on kyllä ihan lempparilaulujani tällä hetkellä muutenkin)

*

Olen keveä, huojentunut, hämmentynyt ja nöyrä.
Ja aion laulaa Muurahaisten muoria kurkku suorana aina kun siihen on mahdollisuus.

*

ps. ei syyslomaa, mutta esihenkilö lähetti etätöihin kotiin kun olen liian ahkera. Se käski vaan ajatella vähän aikaa.

Syyskuun luetut

Onnistuin sinnittelemään ja kikkailemaan lukuaikani kanssa. Kun alkoi näyttää huolestuttavalta, vaihdoin e-kirjat kotona perinteiseen paperiformaattiin ja jatkoin äänikirjojen kuuntelua bussissa ja kävellessä.

Olen ruvennut kuuntelemaan äänikirjoina sellaisia kirjoja, joita en tulisi muutoin lukeneeksi. Kuuntelen tällä hetkellä lähinnä true crimeä, muuten mieluummin luen.
Lukuaika riittää kuukaudessa suunnilleen 8-10 kirjaan, riippumatta siitä missä formaatissa niitä kulutan, e-kirjoina vai äänikirjoina.
Se että olen ruvennut kuuntelemaan äänikirjoja kaiken lukemani lisäksi, kuluttaa siis lukuaikaani aiempaa enemmän.  

Syyskuussa opiskeluhommelit stressasivat, tuntuu siltä, että en oikein ole lukenut yhtään mitään. 
Paitsi että olen, vaikka mitä hyvää ja kiinnostavaa.

Suositukset Holly Gramazion Aviomiehille ja Kim Andrea Brofeltin Kaikki mitä jäi kesken.
Eeva Soivion elämäkerrallinen Kertaalleen kuollut on myös oikein suositeltavaa luettavaa.

Gramazion kirja herätti pohtimaan erilaisia genrejä. Kertomus ei selkeästi ole perinteistä hyvänmielen kirjallisuutta tai viihdettä, koska asiat joita kirjassa tapahtuu eivät kerta kaikkiaan ole mahdollisia, eivät millään tavalla. Se ei myöskään ole satu tai sadunomainen. 
Yritin kuvailla kirjan juonta poikaselle, ja kysyin mielipidettään: voisiko tämä tällainen kertomus olla scifiä?
Jos suunnilleen oikein muistan sen, kuinka (viisas) nuorukainen scifin määritteli, on se jotenkin näin: kirjassa kuvaillaan jonkinlainen vaihtoehtoinen maailma ja se kertoo ja kuvastaa ja antaa meille syvällisiä näkökulmia ihmisyyteen ja inhimillisyyteen.  
Niinpä päädyn nyt siis suosittelemaan scifi-kirjallisuutta. (ja joudun ehkä vielä kertaalleen tarkistamaan tuon nuoreni näkemyksen siitä, mitä scifiksi määritellään)

citykettu jolkotteli edellämme 

Syyskuun luetut

Anders De La Motte, Måns Nilsson: Kesäparatiisin murhat - antiikkikauppiaan kuolema. Tunnettu ja tunnetusti aika ärsyttävä antiikkikauppias löytyy kojultaan murhattuna kesken antiikkimessujen. Kuka on syyllinen - hänet on nähty riitelemässä pitkin messupäivää? Ja kuka on rohjennut tehdä murhan kesken messujen, kaikkien silmien edessä. Sympaattinen cozy crime sijoittuu Skånen maaseudulle, kesään ja aurinkoon. Aloitin tämän e-kirjana ja luin loppuun paperisena: lukuaika uhkasi taas kerran loppua, ja onnistuin löytämään kirjastosta tämän e-kirjana aloittamani. Oikein sympaattinen juttu. E-kirja-paperikirja hybridi. 

Jukka Kyösti: Kyllikki Saari - paljastuksia suohaudasta. Pohdintaa siitä, kuka oikeastaan murhasi Kyllikki Saaren. En ole oikeastaan koskaan tuntenut mitään mielenkiintoa Kyllikki Saaren tapausta kohtaan (paitsi lapsena se oli pelottava), enkä oikein tiedä, mitä lisäarvoa kaikkiin mahdollisiin spekulaatioihin toisi se, jos murha nyt äkkiseltään ratkeaisi - siitä on kuitenkin kulunut jo yli 70 vuotta. Kuuntelin kirjan koska se nyt sattui olemaan kirjapalvelussa listallani. Minun oli hetkittäin vaikea pysyä kaikkien tienhaarojen, risteyksien ja taipaleiden tahdissa, olisin ehkä kaivannut jonkinlaista karttaa, mutta en kuitenkaan ollut tarpeeksi kiinnostunut aiheesta, että olisin ryhtynyt sellaista etsimään. Kirja oli vähän poimuileva ja sekava, mutta kirjoittajan näkökulma tuli kyllä perustelluksi. Tulipa kuunneltua. Äänikirja.

 Sophie Kinsella: Salaisuuksia ilmassa. Emman lentopelko saa hänet vuodattamaan kaikki salaisuutensa ja toiveensa vieressään istuvalle tuntemattomalle miehelle. Muutaman päivän päästä käy ilmi, että mies onkin Emman työpaikan perustaja ja monimiljonääri. Vuotavatko Emman salaisuudet julki? Luin vanhan tutun vuosien takaa, kun lukuaika uhkasi loppua ja piti siirtyä omaan kirjahyllyyn. Tulipa luettua. Perinteinen paperikirja.

 Elina Aaltonen, Suvi Aaltonen: Viimeistä päivää: Vuokko ja Sini, äiti ja tytär päätyvät muuttamaan kimppakämppään senioriyhteisöön. Vuokko pelkää dementoituvansa, Sini pelkää jotain muuta. Voiko senioriyhteisössä elää, voiko sieltä löytyä loppuelämän suuri rakkaus? Sympaattinen kertomus vanhenemisesta ja lähimmäisyydestä. E-kirja.

Holly Gramazio: Aviomiehiä. Laurenin vintiltä ilmestyy yllättäen aviomies. Vaikka Lauren ei tietääkseen ollutkaan naimisissa. Ja yhtäkkiä mies katoaa vintille, ja tilalle tulee uusi mies. Laurenin vintti vaikuttaisi olevan varsinainen live-tinder, aviomiehiä tulee ja menee, osa kiipeää vintille vapaaehtoisesti, osan Lauren lähettää sinne itse. Hauska, koukuttava, ajatuksia herättävä näkökulma "sen oikean" etsimiseen: onko sitä oikeaa olemassakaan, vai miten voi päätyä naimisiin. Hieno loppuratkaisu, kauttaaltaan ovela lukukokemus. Pohdiskelin nuoren kanssa, onko tämä kirja scifiä, tulimme siihen tulokseen että on, koska nuoren näkemyksen mukaan scifissä tapahtuu jotain mitä ei oikeasti voi tapahtua, ja se antaa meille näkökulmia ihmisyyteen, inhimillisyyteen ja maailmaan. Suositus! E-kirja.

Milla Ollikainen, Juha Manner: Ulvilan surma - juttu 2472. Auerin puolustusasianajajan näkökulma monimutkaiseen ja melkoisen mediasirkuksen aikaan saaneeseen outoon juttuun. Kiinnostava, sujuvasti etenevä kirja, joka täydensi mainiosti aiemmin kuuntelemaani Auer-aiheista kirjaa. Äänikirja.

Jari Louhelainen: Murha mikroskoopissa. Millaisilla tekniikoilla (henki-)rikoksia on ratkottu entisaikoina ja miten niitä ratkotaan nykyään, millaisia mahdollisuuksia tiede ja teknologia nykypäivänä antaa, miten lainsäädäntö siihen reagoi? Kirja oli omalla tavallaan kiinnostava, mutta olisi toisaalta kaivannut tiukempaa popularisoimista, hetkittäin oli vaikea pysyä kärryillä dna:n sidoskierteistä ja muista vastaavista. Kuuntelin kirjaa äänikirjana, lukiessa olisin ehkä heittänyt kesken. Olin vähän pettynyt liian tiukkaan tieteellisyyteen, kun kuitenkin aiheesta olen kiinnostunut. Äänikirja.

Kim Andrea Brofelt: Kaikki mikä jäi kesken. Sarah työskentelee vanhainkodissa, ja hänellä on pakkomielle: hänen on pakko saattaa loppuun se, mikä joltain kuolleelta asukkaalta on kuoleman hetkellä jäänyt kesken. Monessa aika- ja henkilötasossa liikkuva kertomus oli aluksi ehkä hiukan sekava, mutta jatkui kiehtovana ja koukuttavana tarinana keskeneräisistä ja toteutumattomista rakkauksista, pelosta rakastaa, ehkä myös kyvyttömyydestä ilmaista rakkautta. Luulin lukevani puolihauskaa viihdettä, huomasinkin että kirjassa on syvyyttä ja sanomaa. Suositus. E-kirja.

Eeva Soivio: Kertaalleen kuollut. Näyttelijän omakohtainen kirja sydämen pysähtymisestä kesken esityksen Ryhmäteatterin lavalla. Lämmin, avoin, ajatuksia herättävä kirja. Lukuaikapalvelu luokittelee tämän romaaniksi, itse luin kyllä elämäkertana. Suositus. E-kirja.

Julie Caplin: Pieni kahvila Kööpenhaminassa. Hektisessa PR-firmassa työskentelevä Kate saa tehtäväkseen tuoda tanskalaisen hyggen Lontooseen. Hän lähtee emännöimään kuuden toimittajan pressimatkaa Kööpenhaminaan, hyggen alkulähteille. Kertakaikkisen hyväntuulinen hygge-kirja! Heti teki mieli kääriytyä peittoon siemailemaan kaakaota kynttilänvalossa, loppuratkaisu oli tietysti ennalta-arvattavissa, mutta hyvänmielenkirja osui kohdilleen syyskuisena viikonloppuna. E-kirja. 

Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani. Brettin äiti ei jätäkään puolikasta imperiumistaan perintönä Brettille, vaan vaatii nuorta naista noudattamaan teini-ikäisenä laatimaansa listaa haaveistaan ja unelmistaan ennen perinnön saamista. Kymmenkohtainen lista vaikuttaa lähes mahdottomalta toteuttaa. Sympaattinen aikuisten satu. Olen lukenut tämän joskus vuosia sitten, ja jotenkin mielikuvani kirjasta oli vähän halju. Uudelleen lukeminen teki hyvää: kuten sanottua, sympaattinen aikuisten satu, toimivaa hyvänmielen viihdettä ilman sen suurempaa sanomaa. Perinteinen paperikirja.

 Tiia Palmén: Virallisesti syytön - Rikostoimittajan näkemys Ulvilan vyyhdistä. Toinen niistä kirjoista, jotka jäivät kesken kun lukuaikani elokuun loppupuolella päättyi. Tämä kirja kesti katkoksen paremmin. Asiallisesti, monipuolisesti ja selkeästi kirjoitettu kirja Anneli Auerin perheen tragediasta. Toimittaja on onnistunut tuomaan esiin näkökulmia monipuolisesti: välillä olin vakuuttunut Auerin syyllisyydestä ja seuraavassa hetkessä syyttömyydestä, tulkitsen kuitenkin otsikon sisältävän jonkinlaisen viestin. Suositus, jos true crime kiinnostaa. Äänikirja.

 Sophie Cousens: Elämä pikakelauksella. Epäonnisen treffi-illan ja nahkean kimppakämppäpäivän jäljiltä Lucy löytää toivomuskoneen, joka lupaa toteuttaa kaikki toiveet. Lucy päättää haluta parempaan kohtaan elämässään - ja yhtäkkiä hän herää vieraan miehen rinnalta, ilmeisesti kahden lapsen äitinä. Kiehtovasti rakennettu kertomus: onko kyse muistinmenetyksestä vai aikamatkailusta - ja jos jommasta kummasta, miten se vaikuttaa Lucyn elämään nyt, tulevaisuudessa tai menneisyydessä. Tämä kirja on se, joka jäi kesken kun lukuaika elokuussa päättyi, ja täytyy sanoa että keskeytys ei tehnyt tarinalle hyvää. Olisin mieluusti lukenut koko kertomuksen kerralla niin että jännite olisi kautta linjan säilynyt. Hyväntuulinen hyvänmielen kertomus kuitenkin! E-kirja.

 Donna Leon: Hyvän nimissä. Brunetti päätyy tutkimaan hyväntekeväisyysjärjestön epäilyttäviä asioita perhetuttavan pyynnöstä. Lohtulukemisena kun e-kirjapalvelun lukuaika päättyi. Tulipa luettua. Perinteinen paperikirja.

värikoodisto
viihde /feelgood/hömppä
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

tarina rinkulasta ja kyyhkystä

 Kävelin viikonloppuna pidempää reittiä bussipysäkille kun olin menossa kiipeilytreeniin.

Koska kuvittelen kuvaavani joka päivä hienoja laadukkaita kuvia, tarkastelin ympäristöäni kuvaussilmällä ja bongasin tämmöisen pikkuisen rinkulan.

Ensin luulin että se on vain leipäpussin sulkija, mutta se olikin muu rinkula!

Tajusin että se on linnunrengastusrinkula, ja koska olen valveutunut kansalainen, ilmoitin rengastusvirastolle että tämmöisen olen löytänyt. (lomakkeelle TÄSTÄ jos joskus haluat tehdä myös ilmoituksia)

Ajattelin että ne kertovat minulle että heikki-harakkahan se on rinkulansa sinne tienposkeen jättänyt.

Mutta eipä!

Sain ystävällisen ja kohteliaan viestin että kiitos tarkkaavaisuudestanne, mutta kyseessä on viestikyyhkyn rengas ja emme voi auttaa teitä asiassa tämän enempää. Olkaa yhteydessä viestikyyhkykerhoon.

Olin ihan että täh?
Onko olemassa viestikyyhkykerho? (siis ihan oikeasti!)
Onko jossain meidän lähellä viestikyyhkyslakka?
Millaisia viestejä ne kuljettavat? Kenelle?
Mistä ne tietävät minne kuuluu mennä?
Että jos kuiskaan kesken päivää kyyhkyselle että vieös tämä rakkauskirjeeni Lehtorille, niin oitis se lähtisi kyyhkystelemään kohti Lehtoria?
Mitä viestiä tämä nimenomainen kyyhkynen oli vienyt ja kenelle?
Missä kyyhky oli?
Odottaako joku sitä ja viestiä?
Miksi rengas oli keskellä tietä?
Missä oli viesti?
Oliko kettu nielaissut linnun ja viestin mutta röyhtäissyt renkaan ulos?
Entä jos oli tärkeä viesti?
Pitääkö lähteä kaivelemaan ketunjätteitä lähitienoilta?

Hyvin vähäisellä googleamisella löysin viestikyyhkyskerhon nettisivut ja jäljitin viestikyyhkysen omistajan ja semmoisen vastuuhenkilön, joka osasi auttaa renkaan suhteen. 

Onneksi googlesin vielä vähän lisää ennen kuin lähdin etsimään lähimetsästä kyyhkyslakkaa, kun minulle selvisi että ne voivat lentää noin vain vaikka tuhat kilometriä päivässä viestityshommeleissa. Että on voinut olla vaikka Rovaniemeltä presidentinlinnaan matkalla se kyyhkynen kun on tullut taipaleensa päähän. 
Toivottavasti presidentti tai joku muu saa tärkeän viestinsä muilla keinoin. 

Kun se viesti ja tipu nyt ovat vissiin lähiöketun uumenissa ja rinkula minulla.

kaikenlaista pientä kriiziä

 työt uudessa yhteisössä ovat lähteneet hyvin käyntiin, paitsi että minulla on mielestäni aivan liian vähän töitä.
Esihenkilö sanoi, että älä hätäile, kyllä niitä vielä tulee piisaamaan. Keskityt nyt siihen että saat ne opintosi valmiiksi.

Muttakun.
Työsopimuksessa lukee pienellä präntillä että sopimuksen kesto on sidoksissa koulutuksen kestoon - että loppuuko sopimus silloin kun koulutuskin?
Uusitaanko sitä?
Että kannattaako valmistua, jolloin rupeaisi ehkä saamaan parempaa palkkaa
(harjoittelijan palkka on aika naurettava, onneksi olen toisinaan hyväntuulinen ihminen)
Vai kannattaako venyttää valmistumista, niin että ylipäätään saa palkkaa?
Työsopimusta on virallisesti jäljellä joulukuun loppuun, että sillon se  palkanmaksu sitten loppuu joka tapauksessa. 

Luulin etten voisi työssäni tykätä mistään niin paljon kuin iltapäivätoiminnan hommista. Olin väärässä. Tykkään aika monesta muustakin jutusta. 
Silleesti olen luultavasti unelmatyössäni - museoistuskelija - koska suunnilleen semmoista teen tällä hetkellä enimmäkseen.
Istuskelen ja juttelen.
Paitsi että en istuskele museossa. Ja välillä joudun hyppelemään muskarihommia, mitä taas ei voisi museoissa tehdä.

työhommeli

*

Puhelin alkoi oikutella.
Tässä nykyajassa se on kyllä kaikkea muuta kuin pieni kriizi, kun puhelimessa on käytännöllisesti katsoen koko elämä. 
En olisi yhtään halunnut hankkia uutta puhelinta.
En ainakaan ennen kuin tuo työsopimus-palkka-mikälie-kriizi on jotenkin hallinnassa.

En nimittäin voi tehdä viimeistä näyttöäni omalla työpaikallani (siellä mistä saan naurettavaa palkkaa) vaan joudun menemään ihan kokonaan toiseen paikkaan niitä näyttöhommia varten, ja se merkitsee palkatonta ajanjaksoa.
Tietenkin, koska en ole töissä omassa paikassa vaan Joku Muu joutuu tekemään minun työni ja minä teen ilmaiseksi tiukkaa työtä muualla.

Se ei sitten enää nauratakaan.
Kun naurettavan pienestä palkasta ottaa pois parin viikon verran, ei enää edes naurata.

Minusta on muutenkin kummallista, että voi tehdä samaa työtä kuin kaikki muutkin, samanlaisilla vastuilla kuin kaikki muutkin, mutta ilmaiseksi. Tai sillä naurettavalla harjoittelijan palkalla.
(sen ymmärrän vähän paremmin, mutta viime kaudella olin välillä työpaikalla ainoa vastuuaikuinen ja muut olivat sijaisia, niin olihan se vähän hassua että ne saivat enemmän palkkaa, kun minä ohjasin niitä eikä päinvastoin)

No, se näyttöjakso on vain pari viikkoa ja diipa-daapa-daa. 

haluaisin taas kuvata enempi ja paremmin 
kun on se uusi puhelin
ja siinä parempi kamera kuin ennen.

Puhelin piti silti ostaa, kun se oma tuttu ja mielestäni melkein uusi härveli, jonka kaikkiin toimintoihin en vielä ollut ehtinyt perehtyä, rupesi sammuilemaan itsestään ihan yhtäkkiä.

Se on tehnyt sitä jo ainakin vuoden aina silloin tällöin, mutta nyt alkoi tapahtua semmoista, että akkua oli jäljellä vielä yli 50% ja kun otti luurin käteen, se sammui.

Ja kerran se meni tyhjäksi ihan noin vain veskassa. Vaikkei kukaan soittanut tai mitään.

Inhoan uuden puhelimen virittelemistä. 

Ja ostamista. 

Kysyin neuvoa puhelinasioiden luottolapsukaiseltani, marssin kauppaan ja sanoin myyjälle, että tollainen puhelin, näytönsuoja, takakuoret ja laturin piuha, kiitos.

Sellaisen myönnytyksen tein itselleni että otin suloisen värin. Jotain lohtua pitää olla kun joutuu investoimaan härveleihin.
(en sitten investoinut vieläkään robotti-imuriin tai parempiin patjoihin. niillekin olisi käyttöä. )

*

Olikohan vielä joku kriizi?
Tässä kaksi yhden hinnalla:

Olen osteskellut pikkuhiljaa itselleni kaikkia kivoja vaatteita kun jotenkin kropan malli on muuttunut ja on pulleroinen olo. 
Yksi nuorista muutti takaisin kotipesään (taas!) ja se katseli aamuista töihinlähtöäni: millä kurssilla teille opetetaan että teidän alalla pitää pukeutua just tollaisiin marimekon vaatteisiin? 

Minkäs sille mahtaa, olen löytänyt marimekon käytettyjen vaatteiden rekin keskustan liikkeestä ja asioin tämän tästä siellä. En oikein tiedä, tunnenko olevani oma itseni niissä epämääräisen mittaisissa tunika-mekko hömpöttimissä, mutta ovat ne kyllä hirmu mukavia päällä varsinkin sellaisina päivinä kun on pulleroinen olo.

Haluaisin kyllä tuntea oloni vähemmän pulleroiseksi. Mutta kun ei niin ei.

statement 

Elokuun luetut

Elokuun alun ponnekas lukutahti hiipui kun sadan tunnin lukuaika ei riittänytkään enää koko kuukaudeksi.

Voin sanoa, että kahdeksan päivää lukuajan uusiutumista odotellen on todella pitkä aika, kun palvelussa on kesken sekä kiinnostava äänikirja että kiehtova e-kirja.
En enää edes kunnolla muista, mitä niissä on tapahtunut.

Lukuaikani uusiutuu aina muutamaa päivää kuun vaihtumisen jälkeen, niin että jokaisen kuukauden alkupuolella luen ahmien, sitten alan himmailla.

Lukuaika ei tahdo riittää enää, kun olen ottanut käyttööni e-kirjojen lisäksi myös äänikirjat. Kuuntelen äänikirjoja töihin mennessä ja töistä tullessa, salilla, kävelyllä, ylipäätään liikkeellä ollessani. 

Elokuuhun mahtui paljon loisteliasta luettavaa:

Lipastin uusin Kuuma linja! Mikä ajankuvaus! Tunnistin heti paikat, ihmiset, sen ilmapiirin jossa me 1970-luvun alkupuolella syntyneet olemme kasvaneet lapsuuttamme ja nuoruuttamme. 
Kirja sijoittuu epämääräisesti Turkuun (viittaus ehkä yhdessä kohdassa), mutta omaan lähimetsääni kasvoi heti bunkkeri ja luolasto, jossa kuuma linja kulkee (vaikka olenkin aivan väärällä puolella kaupunkia).

Lue myös Veera Niemisen Avioliittosimulaattori.

Ja Laura Pörstin Antiliikkuja.

Sekä Tuurin Menologit.

Elokuun luetut alla käänteisjärjestyksessä, tuoreimmasta lukukokemuksesta vanhempaan. Ja koko vuoden luetut TÄSSÄ

Varpu Hintsanen: Valo, joka ei kadonnutkaan. Elämäntarinoiden arvostelu on aina mielestäni todella hankalaa. Hintsanen kertoo kirjassaan äärimmäisen raskaista vuosista vaikeahoitoista syöpää sairastavan pikkulapsen äitinä, uusperheestä ja siitä mitä on, kun pelottavin kuviteltavissa oleva tapahtuu. Koskettava, lähelle päästävä, viisas. Suositus. Perinteinen paperikirja.

 Roope Lipasti: Kuuma linja. Varsinaissuomalaisessa pellossa maan alla kulkee kuuma linja Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin - syttyykö sota vai ei, toimiiko kuuma linja? Kirja sijoittuu väljästi Turkuun, ja tiesin mielestäni heti sen metsän, jonka mättäiden alla kuuma linja kulkee. Jotenkin oudosti siihen metsään nousi mielikuvissani bunkkerikin; jos kohta tajusin että olen aivan väärällä puolella kaupunkia!  Luin yhtäaikaa säästellen ja henkeä pidätellen ja samalla ahmien, luin ääneen Lehtorille ja päädyimme pohtimaan pitkälti omia kokemuksiamme, sitä tunnemaailmaa jossa olemme kasvaneet. "Tämä kaikki voi kuulostaa idylliseltä- ja olikin sitä, jos toki lapsuuteeni liittyi myös muunkinlaisia asioita, kuten että meillä harvemmin oli O'Boy-kaakaojauhetta, vaan jouduin tyytymään keltaisessa muovipurkissa olevaan Nesquickiin. Se oli kovemman makuista, ei ollenkaan ruotsalaisen pehmeää. Mutta oli sellaisiakin perheitä, joissa oli sokeritonta, leivontaan tarkoitettua Van Houtenia, mikä laittoi asiat laajempaan perspektiiviin ja muistutti siitä, että onni tai onnettomuus olivat suhteellisia käsitteitä..." Tämä kohta nauratti ja lämmitti ja mietitytti monella tasolla: lapsuuteni kaakao oli Van Houten, ja jollain tasolla kyllä tunnistan tuollaisen kaakaoluokkajaottelun(kin). 
Hienosti rakennettu ajankuvaus meille 1970-luvun lapsille: peloista, jonkinlaisesta yleisestä, kokonaisvaltaisesta turvattomuudesta kylmän sodan ilmapiirissä, siitä maailmasta jossa me olemme kasvaneet aikuisiksi. Ja mikä oikeastaan todella on se kuuma linja? Lämmin suositus! E-kirja

 Minna Haapasalo: Tilkkuterapiaa. Olen lukenut tämän kirjan joskus ikuisuus sitten, mutta mieleni teki lukea se uudestaan (yritän viritellä käsillä tekemisen intoa ja iloa, tarvitsen motivaattoreita!) Riinan avoliitto karahtaa julmasti karille, ja tilkkukurssi kansalaisopistolla merkitsee edes yhtä siideritöntä iltaa viikossa. Isän kaipuusta, miehen kaipuusta, itsensä ymmärtämisestä. Lempeästi kirjoitettu, väljästi Turkuun sijoittuva kertomus etenee kauniisti. Pidin ensimmäisellä lukukerralla, ja pidin edelleen, paljon olin unohtanutkin. E-kirja.

Kale Puonti: Kyttä ja kynämies - K1/J1 Vankilapaot. Pikemminkin podcast kuin kirja, mutta kiinnostava yhtäkaikki; pääseekö suomalaisesta vankilasta karkuun ja kuinka? Joustavaa ja joviaalia jutustelua. Äänikirja.

Göran Wennqvist, Tero Haapala: Tutkinnan tässä vaiheessa voimme kertoa. Entiset rikosylikomisariot kertovat poliisityöstä, sen muutoksista ja tunnetuista rikostapauksista, joita ovat olleet selvittämässä. Paikoin todella kiinnostava, paikoin varsin paperinmakuinen opus. Erityisellä kiinnostuksella kuuntelin uhrintunnistuksesta kertovia osioita - esimerkiksi 2004 tsunamin uhrintunnistusprosessia. Äänikirja.

Kaisa Ikola: Kaksi oikein yhteen. Jatko-osa Ikolan Oikein nurin -teokselle. Anni elää keski-ikää sinkkuna, ja saa kesävieraakseen ystävänsä Ninnin vaikeuksiin joutuneen teinin, joka pakottaa Annin takaisin käsityö- ja somemaailmaan omalla raikkaalla tulokulmallaan. Melkeinpä parempi kuin ensimmäinen osa, luin aivan yhdeltä istumalta (jos kohta olen tämän joskus aiemminkin jo lukenut, mutta kaipasin lisää jotain ihanaa luettavaa!) Suositus. E-kirja.

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori. Itä-Suomesta kotoisin oleva Aino on rakastunut kokonaisvaltaisesti Jussiin, ja lähtee kuukaudeksi tämän kotitilalle Varsinais-Suomeen testaamaan emännänpaikkaa. Kulttuuri- ja kielikynnys on ylittämätön, varsinkin kun kotitilalla on ihanan Jussin lisäksi tuleva puolimykkä appi, tämän täysin mykkä veli ja vähän unohduksiin jäänyt Jussin pikkuveli. Niin lämmin, hyväntuulinen, lempeä ja kertakaikkisen ihana kertomus idän ja lännen eroista, elämästä maalla, talossa jossa ei puhuta eikä pukahdeta. Luin ja toivoin, ettei tämä kirja loppuisi lainkaan. Suositus! E-kirja.

Tuija Lehtinen: Myrkky vesilasissa. Vannon aina ja joka kerta että en lue näitä Lehtisen dekkarityyppisiä Erja Repo -tutkii kirjoja. Ja sitten luen ja olen ihan että miksi ihmeessä? Lehtinen on ehdottomasti yksi suosikkikirjailijoistani, mutta dekkaristi hän ei ole. Valitettavasti. E-kirja.

Laura Pörsti: Antiliikkuja - miten liikunnan vihaaja yritti oppia liikkumaan. Esseetyyppisesti kirjoitettu, ilmava, samastuttava, kiinnostava, koukuttava kirja liikkumisesta, liikunnasta, urheilusta, kehollisuudesta - siitä kenellä on lupa liikkua ja millä ehdoilla. Heittämällä yksi parhaita liikunnasta ja liikkumisesta kirjoitettuja, lukemiani kirjoja. Ehkä pientä kritiikkiä antaisin kirjoittajalle oman itsensä määrittelemisestä: kilpailullista liikuntaa (kouluaikoina) harrastanut henkilö ei mitenkään voi olla täysin epäliikunnallinen. Hieno kysymys kirjoittajalta: kun meillä on ravitsemussuositus (pyramidi), liikuntasuositus (piirakka), niin miksi meillä ei ole myös kulttuurisuositusta? (tai luovuussuositusta) Tätä ajatusta jäin itse kehittelemään pidemmälle: meidän pitäisi jollain tavoin ruokkia sieluamme ja luovuuttamme, miksi siitä ei tosiaan ole suositusta, ja millainen sen pitäisi olla? Lämmin suositus - lue tämä, aivan erityisesti jos kaipaat pohdiskelevaa otetta liikuntaan ja jos koet olevasi antiliikkuja. E-kirja.

Alexandra Potter: Nelkyt ja nolla. Nellin elämältä on pohja pudonnut: yritys meni konkurssiin, ja samassa hötäkässä koti alta ja sulhanen viereltö - Nellin piti palata Kaliforniasta Lontooseen (ei sentään vanhempien nurkkiin!) vailla työtä ja ihmissuhdetta. Hauska, vauhdikkaasti etenevä, hyväntuulinen kertomus, eräänlainen Bridget Jonesin manttelinperijä (mutta mielestäni vähemmän ärsyttävä tyyppi!). Suositus kun kaipaat hauskaa luettavaa. E-kirjassa ainoa nahkea puoli oli se, että tarinaan oli ujutettu viitteitä, joihin pääsin käsiksi vasta kun kirja oli luettu viimeiselle sivulleen asti. (yritin kerran katsoa yhden viitteen, ja lukuohjelma tulkitsi asian niin, että olin lukenut kirjan loppuun asti. Kun lukuajasta on muutenkin tiukkaa, en sitten vilkuillut viitteitä sen enempää!) E-kirja.

Kale Puonti, Göran Wennqvist, Tero Haapala: Rikostutkijoiden matkassa. Todella kiinnostava podcat-sarja esittelee rikostutkintaa pintaa syvemmältä. Leppoisan ja asiallisen rauhallisesti etenevissä keskusteluissa tutustutaan mm. dna:n mahdollisuuksiin, uhrien tunnistamiseen ja muihin rikostutkinnan menetelmiin. Kiinnostava ja informatiivinen! Podcast/ Äänikirja.

 Jennifer Weiner: Sinä kesänä. Sinä kesänä kauan sitten on tapahtunut jotain, mikä heijastuu Daisyn turvalliseen esikaupunkilaiselämään paljon paljon myöhemmin. Weinerin näennäisen kepeissä kirjoissa on aina vahvaa kannanottoa. Suositus. Perinteinen paperikirja.

Anette de la Motte, Anders de la Motte: Kuolema Caprilla. Ruotsalainen matkailijaseurue saapuu Caprin saarelle nauttimaan juhannuksesta - vaan juhlan viettoa sekoittavatkin oudot aavistukset ja enteet, ja lopulta epäilyttävä ja epämääräinen kuolema. Kesäinen, leppoisa, huikeiden maisemien ja yltäkylläisten ruokien cozy crime. Oikein lukukelpoinen kesäkirja. Kirjapalvelun lukuaika oli taas loppumaisillaan - ja kaiken lisäksi juuri sillä hetkellä kun murhaaja oli paljastumaisillaan. E-kirja.

 Aino-Maria Tuuri: Menologeja - tutkimusmatka esivaihdevuosiin. Lempeästi kirjoitettu, monipuolinen, asiallinen, vahvan feministinen tietokirja (esi)vaihdevuosista. Olen ehkä hiukan liian "vanha" tälle kirjalle, vaikka en vielä(kään) koe vahvoja vaihdevuosien oireita. Hienoa että tämä kirja on kirjoitettu, meidän kaikkien pitäisi lukea tämä! Vahva suositus. Perinteinen paperikirja.

värikoodisto
viihde /feelgood/hömppä
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

pikkuriikkisiä kriizejä

 Kriiziydyin jo ainakin kolmannen kerran tällä kesäkaudella kirjapalveluni lukuajan loppumisen takia. 

Tälle kerralle minulla oli jo taistelusuunnitelmakin valmiina: olisin korottanut nyt perhelukuajan rajattomaksi. 
Vaan kun sellaista vaihtoehtoa ei enää ollutkaan olemassakaan!
Aivan hirvittävän kammottavan suuri kriizi.

kahdeksan päivää! kahdeksan!

Minulla oli himppusta vaille luettuna kaksi äärettömän koukuttavaa kirjaa, enkä saanut lukuaikaa enää päivitettyä pidemmäksi.

Tai ehkä olisin, jos olisin irrottautunut perheestä ja ollut itsekäs. 
Mutta sitten olisi muulla perheellä jäänyt lukuaika kesken!

Aloin pohtia jonkin kevytversion hankkimista jostain toisesta lukuaikapalvelusta tai varjotilin avaamista tähän nykyisen rinnalle. 
Sitten tajusin, että ei kannata. Jos lehteilen keskeneräiset kirjat oikeaan kohtaan, olen heti kättelyssä menettänyt parikymmentä tuntia lukuaikaa. Ja jos avaan varjotilin nykyiseen palveluun, joudun kirjautumaan jatkuvasti ulos ja sisään oikealla tunnuksella, ei semmoista jaksa kukaan.
(tai ehkä jaksaakin, mistä minä tiedän)
Eikä millään kilpailevalla kirjakerholla edes ollut mitään tarjousta voimassa, ei vaikka kuinka huokailin puhelimen lähettyvillä aiheesta.
(miten voi olla että puhelin salakuuntelee kaikenlaiset epäolennaisuudet, mutta ei kirjapalveluita?)

No, nyt lueskelen kesältä lukematta jääneitä rantapokkareita ja kuuntelen Areenasta milloin mitäkin. Pelittää se niinkin.
Mutta sen voin kyllä sanoa jo nyt, että kahdeksan päivän odottelu on kyllä ihan hirmuisen pitkä aika, kun haluaisi tietää miten kirja etenee ja päättyy.

kissa paheksuu lukuajan päättymistä

*

Toinen kriizi on säännönmukaisesti elokuussa kypsyvä liikunnallisuuskriizi.

Minullehan kävi viime syksynä niin, että menneen kauden työpaketti oli kyllä kiva, mutta iltapäivätoiminta oli ajallisesti vähän haasteellinen.
Loppusyksystä alkoi olla tahmeaa lähteä uimaan ennen töitä, ja töiden jälkeen en kertakaikkiaan jaksanut.
Uiminen ja salihommelit loppuivat jotenkin huomaamatta vähän ennen joulua. 
En jaksanut.
Ei huvittanut.
Oli märkää.
Oli kylmää.
Oli pimeää.

Kiipeilemässä sentään olen käynyt, kiitos sinnikkään ja päämäärätietoisen siskon.
(minä kyllä fuskaan minkä kerkeän)

Kiipeilykortin kävin uusimassa elokuussa ja heti kun olin kortin jo maksanut, tajusin että olisi kannattanut ehkä käyttää firman liikuntaseteli siihen. Ja olin että höh ja pöh.
Sitten se raha alkoi poltella taskussa, ettei käyttäminen vaan unohdu.

Yhtenä maanantaina Lehtori sanoi: mä meen tänään salille töiden jälkeen kun sä olet sanonut että liiku aina maanantaisin.
Siinä hetkessä minulla ei sitten ollutkaan enää ensimmäistäkään tekosyytä tai mitään pakokeinoa, oli itsekin pakko  laahautua tutulle uimahallille ja ladata uimaranneke.

Se uimavalvojakin oli ovela, kysyi että laitetaanko heti kaksi kautta peräkkäin kun sulla näköjään on tätä liikuntaetua täällä.
Nyt sitten joudun käymään uimassa pitkälle kesäkuuhun.
Oli pakko kalenteroida uinnit viikko-ohjelmaan etteivät pääse unohtumaan, enkä voi lintsata.

aamutreenin alussa on vielä hauskaa