pikkuriikkisiä kriizejä

 Kriiziydyin jo ainakin kolmannen kerran tällä kesäkaudella kirjapalveluni lukuajan loppumisen takia. 

Tälle kerralle minulla oli jo taistelusuunnitelmakin valmiina: olisin korottanut nyt perhelukuajan rajattomaksi. 
Vaan kun sellaista vaihtoehtoa ei enää ollutkaan olemassakaan!
Aivan hirvittävän kammottavan suuri kriizi.

kahdeksan päivää! kahdeksan!

Minulla oli himppusta vaille luettuna kaksi äärettömän koukuttavaa kirjaa, enkä saanut lukuaikaa enää päivitettyä pidemmäksi.

Tai ehkä olisin, jos olisin irrottautunut perheestä ja ollut itsekäs. 
Mutta sitten olisi muulla perheellä jäänyt lukuaika kesken!

Aloin pohtia jonkin kevytversion hankkimista jostain toisesta lukuaikapalvelusta tai varjotilin avaamista tähän nykyisen rinnalle. 
Sitten tajusin, että ei kannata. Jos lehteilen keskeneräiset kirjat oikeaan kohtaan, olen heti kättelyssä menettänyt parikymmentä tuntia lukuaikaa. Ja jos avaan varjotilin nykyiseen palveluun, joudun kirjautumaan jatkuvasti ulos ja sisään oikealla tunnuksella, ei semmoista jaksa kukaan.
(tai ehkä jaksaakin, mistä minä tiedän)
Eikä millään kilpailevalla kirjakerholla edes ollut mitään tarjousta voimassa, ei vaikka kuinka huokailin puhelimen lähettyvillä aiheesta.
(miten voi olla että puhelin salakuuntelee kaikenlaiset epäolennaisuudet, mutta ei kirjapalveluita?)

No, nyt lueskelen kesältä lukematta jääneitä rantapokkareita ja kuuntelen Areenasta milloin mitäkin. Pelittää se niinkin.
Mutta sen voin kyllä sanoa jo nyt, että kahdeksan päivän odottelu on kyllä ihan hirmuisen pitkä aika, kun haluaisi tietää miten kirja etenee ja päättyy.

kissa paheksuu lukuajan päättymistä

*

Toinen kriizi on säännönmukaisesti elokuussa kypsyvä liikunnallisuuskriizi.

Minullehan kävi viime syksynä niin, että menneen kauden työpaketti oli kyllä kiva, mutta iltapäivätoiminta oli ajallisesti vähän haasteellinen.
Loppusyksystä alkoi olla tahmeaa lähteä uimaan ennen töitä, ja töiden jälkeen en kertakaikkiaan jaksanut.
Uiminen ja salihommelit loppuivat jotenkin huomaamatta vähän ennen joulua. 
En jaksanut.
Ei huvittanut.
Oli märkää.
Oli kylmää.
Oli pimeää.

Kiipeilemässä sentään olen käynyt, kiitos sinnikkään ja päämäärätietoisen siskon.
(minä kyllä fuskaan minkä kerkeän)

Kiipeilykortin kävin uusimassa elokuussa ja heti kun olin kortin jo maksanut, tajusin että olisi kannattanut ehkä käyttää firman liikuntaseteli siihen. Ja olin että höh ja pöh.
Sitten se raha alkoi poltella taskussa, ettei käyttäminen vaan unohdu.

Yhtenä maanantaina Lehtori sanoi: mä meen tänään salille töiden jälkeen kun sä olet sanonut että liiku aina maanantaisin.
Siinä hetkessä minulla ei sitten ollutkaan enää ensimmäistäkään tekosyytä tai mitään pakokeinoa, oli itsekin pakko  laahautua tutulle uimahallille ja ladata uimaranneke.

Se uimavalvojakin oli ovela, kysyi että laitetaanko heti kaksi kautta peräkkäin kun sulla näköjään on tätä liikuntaetua täällä.
Nyt sitten joudun käymään uimassa pitkälle kesäkuuhun.
Oli pakko kalenteroida uinnit viikko-ohjelmaan etteivät pääse unohtumaan, enkä voi lintsata.

aamutreenin alussa on vielä hauskaa

Tähän mennessä elokuussa

Tähän mennessä elokuussa

Olemme viettäneet aikaa ystävien kanssa erilaisilla tavoilla: italiafestareilla, olutfestareilla, hyvän ruuan merkeissä, nauraen ja vakavia jutellen.

Investoin harrastukseeni ostamalla Möykyn. 
Hyvin pölisee ja pelittää.

Olen ihmetellyt perhospuuta.
Yhtenä päivänä olin kävelyllä ja naapuri tuli vastaan ja sanoi että tuossa parin puun päässä on oikea perhospuu. 
Silloin siinä oli kymmenkunta perhosta ja muita pörheltäjiä, ja seuraavana päivänä niitä oli vielä enemmän.

Töissä olen suunnittelupäivinä suunnitellut kaikenmoista, ja ainakin kuunnellut tuntitolkulla lastenlauluja.
(se lastenlaulujen kuunteleminen on välillä todella puuduttavaa; kerrankin päädyin tauolla lukemaan kaupungin eri lautakuntien päätöspöytäkirjoja kun aivoja piti tuulettaa kaikista korvamadoista) 

Yhtenä päivänä kun sain koko nuorison kylään, istuimme rivissä sohvalla, kuuntelimme Rusettilaulua ja yritimme opetella laulun mukaisen rusetin tekemistä.
Saimme kauheita nauruhepuleita, kun kukaan ei oikein ymmärtänyt että miten rusetoidaan.

Kaikki kolme tekevät sitä paitsi rusetin ihan eri tavoin. 
Ihmettelin, että miksi nuorimmainen tekee rusetin jotenkin nurinkurin. 
Kaksi vanhinta huusi että oliskohan joku vasenkätinen opettanut sitä, ite teet ihan samalla tavalla.

En minä kyllä tee nurinkurin rusettia vaan täysin oikeinpäin.

Yhtenä päivänä perhospuussa oli suruvaippoja. 

Meillä on Lehtorin kanssa ollut jo toista kesää kesä-ämpärilista. Emme vaan saa aikaiseksi toteuttaa sitä. Kerran menimme torille jätskille ja sen jälkeen kattoterassille yksille, ja olimme hyvin tyytyväisiä itseemme.

Paitsi että jätski olisi pitänyt syödä yhdessä lähihampparipaikassa ja kattoterassikin oli väärä. 
Niin että ei tullut rukseja vieläkään ämpärilistaan.

Torilla lokki leikki sulkapallolla. On kyllä urbaania luontoelämää meillä.

Yhtenä aamuna kun pyöräilin töihin, kettu etsi pissipaikkaa. 
Seuraavana aamuna se sama kettu jolkotteli kaikessa rauhassa samaa pyörätietä vastaan ihan muina kettuina. Olisin halunnut pysähtyä ottamaan lähikuvan, mutta se katsoi sen verran haastavasti, etten rohjennut häiritä.
Ties minkä kuvauslupajupakan se olisi aloittanut siinä aamutuimaan. 
Ei pysty ihminen riitelemään kettujen kanssa heti aamusta.

Työpäivät ovat vielä tosi hahmottomia, koska toiminta ei ole kunnolla alkanut, mutta haluaisin vaan tehdä töitä ja töitä ja töitä.

Ei yhtään huvittaisi mennä opistolle.

*

Kriizejä:

Alkukesästä tuli pelkästään työpäivän aikana kymmenentuhatta askelta.

Nyt ei meinaa tulla edes vaikka lähden töiden jälkeen erikseen kävelylle.

Mihin väliin saan sujautettua muutaman uimahalli- tai punttisalikäynnin lisää? Tai jotain liikettä? 

Kiipeily on lukittu keskiviikon minitreeniin ja viikonlopun kunnolliseen treeniin.
Kroppa huutaa lisää, huomaan että olen aivan liian liikkumaton. Jotain täytyisi saada tehtyä lisää.

Ja olen kadottanut äkisti jalkani.
Aivan erityisesti pitäisi tehdä jotain jalkaisaa.

kotoisia kotihäpeällisiä kriizejä

 Istuksimme kaikessa rauhassa lueskelemassa tai jotain semmoista.
Arotuulet puhalsivat leppeästi ympärillämme ja ohitsemme kierivät valtavan kokoiset kissankarvaiset arokierijät.

Lehtori: täällä tarttis tosiaan imuroida
minä: mmm
minä: en kyl millään jaksais enkä viitsis, eikä huvita. mitähän robotti-imurit maksaa
Lehtori: ootas, mä kysyn.

Lehtori on syvästi rakastunut tekoälyyn (tunnetaan meillä nimellä tzipiti), ja hän ryhtyi välittömästi selvittämään asiaa.

minä: voitko kysyä siltä tzipitiltä myös että tarvitaanko me semmoinen.

kuvituskuva

No arvaahan nyt sen vastauksen. 
Lupasin laapustaa kodinkoneliikkeeseen tuijottamaan niitä heti kun saan imuroiduksi, koska niin jaksava en todellakaan ole, että menisin liikkeeseen, ostaisin semmoisen ja opiskelisin sen käyttöä ja kouluttaisin tavoille välittömästi.

Ja se olisi tehtävä välittömästi, koska nuoriso on tulossa käymään ja kärsin aivan käsittämättömästä kotihäpeästä.

Se vasta kummallista onkin. Olen ihan itse kouluttanut se samanlaiseen suurpiirteiseen välinpitämättömyyteen kuin millainen itsekin olen, ja epäilen että kukaan niistä ei erota yhtä rakentamaani kasaa toisesta eikä ehkä kiinnitä huomiota edes kissankokoisiin arokierijöihin, mutta silti.

Minun pitää aivan välttämättä siivota aina ennen kuin nuoriso tulee käymään.

Mehän olemme taantuneet aivan.
Ennen minulla oli siivouspäivä(*) perjantaina ja ajoittain myös toimeliaita siivousapulaisia.
Ja välillä oli jopa kaksi siivouspäivää viikossa!
Nyt ei enää ole - siivouspäivää eikä apulaisia - koska kuka nyt perjantaita haluaisi käyttää siivoamiseen?
(olen näköjään pohtinut tätä joskus aiemminkin)

Kuulin yhdestä jolla on siivouspäivä torstaisin.
Aivan ennenkuulumatonta.
En ole vielä pystynyt uudelleenohjelmoimaan aivojani.
Koska en ikinä jaksa, en viitsi eikä minua huvita.
Ja muutenkin, miksi siivota, kun voi lukea (tai kirjoittaa blogia?)

Voisi luulla että kasojen ja pinojen määrä vähenee, kun asukastiheys pienenee. 
Kissankikkarat.
Ilmeisesti ja kaikesta päätellen olen talouden ainoa ammattimainen kasauttaja. (esim.)
(Lehtori on vasta harrastelija)

Sitten on vielä semmoinen erillishäpeäkriizi.

Tiedättekö sen, kun alusvaatteita ei voi ripustaa kuivumaan ulkopyykkinarulle kun joku voi nähdä ne?
Niin koskeeko se sama myös yövaatteita ja pyjamia?
Että ovatko ne samalla tavalla noloja?
Voiko yöasun piilottaa kahden tyynyliinan tai lakanan väliin?
Entä jos on tuplalakana, onko se nolo? (kun se nyt tulee parisängystä, tiedättehän? Pari?)
Millä vuosisadalla oikein elän?

yöasut maastoutuvat tyynyliinoihin

(*)siivouspäivä = imuroidaan suurinpiirtein yhteisten tilojen keskivaiheilta aika nopeasti, ehkä pyyhitään vähän kostealla ja siistaistaan wc.

Hajahavaintoja Tallinnasta (1)

 Olimme heinäkuun alkupuolella parin päivän reissulla Tallinnassa. Pääsin vihdoinkin Viru-hotellissa sijaitsevaan KGB-museoon. 

Sekin on niitä paikkoja, joissa käytyään on pakko pohtia kaikenmoisia. 

Kun aikoinaan aloitin venäjän opinnot, Neuvostoliitto oli vielä tanakasti olemassa, ja kun jatkoin niitä yliopistossa, oltiin menossa kohti jonkinlaista parempaa - tai niin ainakin silloin vielä kuviteltiin. 

Opastettu kierros oli oivallinen ja perinpohjainen.

Erinomaisen lämmin suositus.

Puoluejohto on kaiken aikaa tavoitettavissa.

**

Haluaisin oikeastaan pohtia kaikenmoista neuvostovaltaan liittyvää, mutta olen niin perinpohjaisen epäileväinen, etten rehellisesti sanottuna uskalla. Ties millä tiitiäisen listalla olenkaan jo opintojeni vuoksi...

Pysäytyskuvia

Nicosia - kreikkalainen puoli

 

Nicosia - kreikkalainen puoli

satama-aukio Ayia Napa

Hajahavaintoja Kyproksen reissulta (2)

 Teimme reissumme aikana kaksi päiväretkeä Kyproksen turkkilaiselle /pohjoiselle puolelle.

Ensimmäisen pistäytymisen rajan toiselle puolen teimme pääkaupungista, Nicosiasta. Siellä, keskellä Nicosian vanhaa kaupunkia on rajanylityspaikka. 
Ensin mennään passikontrolliin Kyproksen puolella, sitten kuljetaan pätkä ei-kenenkään-maalla, sitten mennään passikontrolliin turkkilaisella /pohjoisella puolella. 
Kieli ja kulttuuri muuttuvat. Kadusta tulee basaarinomaisempi, kieli vaihtuu turkiksi ja moskeijoiden rukouskutsut halkovat ilmaa.

lähestyt rajavyöhykettä

piraattiroinabasaaria

Monella tavalla jo tämä lyhyt piipahdus - kävelimme keskipäivän kuumentamia katuja ehkä parisenkymmentä minuuttia - pysäytti. 
Tässä maailmantilanteessa, tässä ajassa, tämän jäätyneen konfliktin äärellä oli pakko pysähtyä, pohtia, ottaa aikalisää ajattelulle.

Vielä enemmän vaikutti se, kun katsoimme karttaa. Inhimillinen kärsimys on pienen merimatkan päässä, melkein horisontissa näkyvissä.

tästä suoraan päädyt kauheuden hornaan

Pohdin paljon, pohdin pyhää, pohdin omaa ja muita, pohdin inhimillistä kärsimystä ja ihmisenä olemista.

Se on kummallista: olet näennäisesti hyvin kepeästi altaan reunalla lueskelemassa ja nautiskelemassa olemassaolosta. 

Siellä, hotellimme altaanreunalla joku vaikuttajapersoona teki työtään. Kuvasi näyttävästi ja suurieleisesti kirjojaan, kynsiään, kauniisti taiteltua pyyhettään altaan kirkasta vettä vasten. 
Ja samalla itse tiedät, mitä vastarannalla, vain pienen merimatkan päässä tapahtuu.

Toisen päiväretken saaren pohjoiselle puolelle teimme Famagustan kaupunkiin. 

Pääsimme kulkemaan Varoshan aavekaupungin kadulla, katselemaan kahtia jaettua uimarantaa, Varoshan hylättyjä taloja, kauppoja, hotelleja.

meidän ja muiden - aavekaupungin ranta

kielletty alue

Meillä jokaisella pitäisi olla jotain mitä pitää pyhänä, arvokkaana ja merkityksellisenä.
Ja meidän jokaisen tulisi täydestä sydämestämme kunnoittaa toinen toistemme pyhiä, arvokkaita ja merkityksellisiä.

Niin ajattelin.

hylätty luostari Famagustan liepeillä

Ja sitten olinkin itse jo haasteen edessä.

Istuimme Famagustan sunnuntaihiljaisessa kaupungissa, pohtimassa juuri tätä. 
Edessämme, aukion laidalla oli vanha goottilaistyylinen katedraali, jonka sisuksista alkoi yhtäkkiä kuulua islamilaista rukouslaulua.

Miten suhtautua jonkun toisen pyhään, kun se tavallaan rikkoo jotain sellaista jota ehkä itse pidän pyhänä?
Onko se kahden pyhän limittymistä, lomittumista, jonkinlaista epämääräisen selviytyvää yhteiseloa? 

goottilainen moskeija

Istuimme aukion laidalla hiljaa, rukouskutsun loppuun asti.
Lähdimme etsimään ruokapaikkaa. 

Toisinaan on hyväätekevää mitata arvojaan, kääntää ympäri ajatuksiaan.

*

kun matkailee Välimerellä, on suorastaan pakollista
kuitata ainakin yksi antiikkinen raunio

Hajahavaintoja Kyproksen reissulta (1)

Ayia Napa on turistikohde, jonkilainen bilemekka vissiin. 
Ei näkynyt, ei kuulunut meidän hotellillemme, eikä millään tavalla vaikuttanut meidän oleiluumme. 

Pariin kertaan satuimme satamaan kävelylle kun bilebotskin risteily rantautui.

Pohdimme, että jos olisi pakko valita, niin kummalle risteilylle lähtisi: brittinuorten kanssa ("Sweet Caroline, hop-hop-hop") vai ruotsalaisten nuorten kanssa (en tunnistanut yhteislaulua, ei jäänyt mieleen)

Lehtori valitsi ruotsalaiset, koska "tytöt ovat nätimpiä" - huomautin että laivalla näytti olevan vain paidattomia nuorukaisia.
Itse olisin valinnut britit. Luotan brittiläiseen estyneisyyteen, olisin käpertynyt laivan nurkkaan itkemään ja keinuttelemaan itseäni ahdistuneesti, ehkä ne olisivat jättäneet minut rauhaan.

Olisi kyllä kaamea kausiduuni: olla bilelaivalla yhtään missään roolissa, erityisesti tunnelman nostattajana.

**

Ayia Napassa oli valtavasti erilaisia pystejä ja patsaita. Emmekä päässeet edes siihen viralliseen patsaspuistoon asti.

 

muistuttaa Sibelius-monumenttia?

pönöttävän sedän aukio

Piti oikein selvitellä, kuka on keskusaukiolla pönöttävä setä, ja miksi hänellä on aukio. On kuulemma kreikkalainen Nobel-kirjailija (nimi lipsahtanut pois mielestä, palkinto ehkä vuodelta 1970?) - tai oikeammin runoilija, jonka yhdessä runossa mainitaan Ayia Napa.  
Kivat hänelle.

*

Emme olleet riittävän valppaina osallistuaksemme kyproslaisen perunan työpajaan. Kyllä harmitti.

*

Heinäkuun luetut

 Heinäkuussa - kuten tietysti tarkoituskin oli - tuli luettua. Parhaimmillaan pääsin taas kirja päivässä vauhtiin.
Osa lukemastani oli altaan reunalle tarkoitettua, jo aiemmin minulle tuttua hyvänmielen kirjallisuutta, osa pitkästä aikaa äänikirjoja.
Mitään elämää suurempaa lukukokemusta ei heinäkuuhun osunut. Kuuntelemani äänikirjat - erityisesti Puontin podcast-sarja - pitivät kyllä otteessaan.

matkakirjastoa. vajaa puolet tuli luettua

Heinäkuun luetut käänteisjärjestyksessä tuoreimmasta vanhimpaan. Koko vuoden luetut TÄSSÄ

Veera Nieminen: Kottikärrykaruselli. Katri pitää vaatimattomasti juuri ja juuri omillaan pyörivää hevostilaa ja järjestää ratsastusta aikuisille. Serkun teini-ikäinen lapsi tarvitsee väliaikaisen kodin, ja majoittuu Katrin luo. Hyväntuulista ja välillä pikkuisen kitkerää tarinaa siitä, miten hankalaa joskus on olla tekemisissä ihmisten kanssa. Olen lukenut kirjan joskus aiemminkin, mutta kesti oivallisesti toisenkin lukukerran. Suositus! E-kirja.

Milly Johnson: Kaiken keskellä elämä. Shay on pitänyt perheestään melkein liiankin hyvää huolta, kunnes menetykset romuttavat tutun elämän. Hyvässä hyvänmielenkirjassa on aina myös vähän synkempiä sävyjä, jotain ajateltavaa tai ravistelevaa. Tämä oli sellainen. Suositus. Perinteinen paperikirja.

Mia Jussinniemi, Suvi Pehkonen: Kasvoton kohtaaminen. Ahkera tiktokkaaja Suvi Pehkonen alkaa saada merkillisiä viestejä Juhalta - Juha haluaisi tavata Suvin, rakastua, olla tekemisissä, antaa rahaa, ja silti mies aina viime tingassa peruu tapaamisensa mitä oudompiin syihin vedoten. Suvi jää erikoiseen rakkauskoukkuun kiinni pitkäksi aikaa: kuka Juha oikein on ja miksi hän kohtelee Suvia niin kuin kohtelee. Kuunnelmamainen kertomus (en kutsuisi kirjaksi). Mielenkiintoinen ja metkasti koukussaan pitävä kuunnelma, outo tapaus kaikin puolin. Äänikirja.

 Clare Pooley: Joka päivä laiturilla 5. Kaikkihan tietävän että työmatkaa pendelöidessä ei kuulu jutella kenenkään kanssa. Erikoislaatuisen, eläkeikää lähestyvän toimittajan, Ionan ympärille kerääntyy puolivahingossa työmatkalaisten joukkio. Parinkymmenen minuutin kohtaamiset junassa, aina samassa vaunussa terapoivat matkalaisia lempeästi ja sympaattisesti. Oivallista hyvänmielen luettavaa altaan reunalle. Perinteinen paperikirja.

Juha Rauhaheimo: Hermo - murharyhmän mies. Murharyhmän eläkkeelle jääneen pomon, Juha "Hermo" Rautaheimon muistelukset elämästään ja urastaan. Selkeää, vähän poliisiraporttimaista muistelusta erikoisista, mieleenpainuneista rikostapauksista. Pidin. Muutama case saattoi jäädä vähän ohuelle kuuntelulle, saatoin torkahtaa kesken mysteerin. Suositus, jos true crime kiinnostaa. Äänikirja.

Richard Osman: Hutiluoti. Torstain murhakerhon vinkeä eläkeläisviisikko (neljä ystävystä ja koira) ratkovat selvittämättömiä murhia omalaatuisella tavallaan eläkeläisyhteisön palapelihuoneesta käsin. Oivallista luettavaa altaan reunalla! Perinteinen paperikirja.

Beth O'Leary: Vaihtokauppa. Kolmikymppinen Leena palaa loppuun työelämässä, hänen isoäitinsä Eileen on lopen kyllästynyt eläkeläiselämässään. He vaihtavat keskenään asuntojaan - ja vähän elämiäänkin. Lomakirja käynnistyi varsin hitaasti jo alkukesästä, ja odotti pitkään luetuksi tulemista. Sympaattinen hyvänmielenkirja. Perinteinen paperikirja.

Pirkko Talvio: Äidin kyydissä etelään. Kääntäjä/kirjailija Pirkko Talvio vei 1980-luvun alussa nelilapsisen perheensä, itsensä ja koohon bokserin kleinbussilla vuodeksi Portugaliin. Eloisa, iloinen ja vauhdikas matkakertomus on samalla oiva ajankuva: joskus Euroopassa tullattiin, vaihdettiin valuuttaa ja jouduttiin tekemisiin ulkoimaalaispoliisin kanssa. Hyvässä matkakirjassa kirjoittaja antaa jotain itsestään, tässä sitä oli. Hyvänmielen kirja. E-kirja. 

 Tom Tölli: Panamerica - seikkailuja Latinalaisen Amerikan maanteillä. Noin yleisesti ottaen tykkään matkakirjoista. Tässä kirjassa Tom kumppaneineen on päättänyt autoilla Amerikat päästä päähän, paitsi että auto täytyy tietysti ensin laivata Etelä-Amerikkaan. Tilitin lukemaani Lehtorille, ja totesin että hyvässä matkakirjassa kirjoittaja antaa jotain itsestään (siinä missä matkadokumentteja tekevä dokumentaristikin!). Kirja oli tavallaan ansiokas kuvaus asioista joita ajaessa voi nähdä, kaupungeista ja reiteistä, mutta matkanteko jäi silti kovin ulkokohtaiseksi. En tutustunut matkaajiin enkä heidän kohtaamisiinsa ihmisiin. Ihan kiva, tulipa luettua. E-kirja.

Kale Puonti: Ratkotut rikokset K2. Tykästyin Puontin tarinointiin ja jatkoin samoin tein kuuntelemalla podcast-sarjan kakkoskauden. Selkeästi monipuolisempi, parempi ja kiinnostavampi kuin ykköskausi! Tykkäsin. Ja pitkästä aikaa pääsin taas kiinni äänikirjojen maailmaan, hyvä sekin. Äänikirja.

Kaisa Ikola: Oikein nurin. Olen lukenut tämän joskus pieni ikuisuus sitten, ja nyt teki mieleni lukea sen uudestaan. Anni työskentelee käsityöprojektissa, puoliso on kiireinen oman yrityksensä kanssa ja Anni yrittää löytää sisältöä elämäänsä opettelemalla käsitöitä itsekin. Käsitöiden ja käsityöblogien ihanaan (joskin jo vähän kaukaiseen) maailmaan sijoittuva, sujuvasti etenevä, hyvin kirjoitettu feelgood. Nautinnollinen yhden viikonlopun lukutuokio, joka sai minut kaivamaan keskeneräisen neuleen esiin ja kaipaamaan entistä, yhteisöllistä blogimaailmaa. E-kirja.

Lorraine Brown: Viisi päivää Firenzessä. Maddieta on kosittu Pariisissa, ja nyt on edessä tulevien appivanhempien tapaaminen Firenzessä, lukusushotellissa. Vaan millä todennäköisyydellä exä osuu samaan hotelliin? Selkeästi ennalta-arvattava juoni etenee sympaattisesti vääjäämättömään lopputulokseensa. Kepeä kesäkirja, joka unohtui saman tien kun olin sen käsistäni laskenut. Ihan kiva. E-kirja

Teppo Heinola: Eläinlääkärin elämää. Kuvittelin että kyseessä on vähän elämäkertatyyppinen juttu eläinlääkäriksi tulemisesta ja eläinlääkärinä olemisesta. Kyseessä olikin kokoelma pieniä juttuja, kolumnintapaisia hajahuomioita. Olisin ehkä tykännyt enemmän jatkuvajuonisesta kertomuksesta, ja jutut alkoivat jossain vaiheessa vähän toistaa itseään, mutta semileppoisaa luettavaa kumminkin. Ihan kiva, tulipa luettua. E-kirja.

Kale Puonti: Ratkotut rikokset K1. Tästä äänikirjasta /podcast-sarjasta vinkkasi "puoluetoverini" tästä täytyy kertoa joskus lisää! - jaamme paitsi sekopäisen arvomaailman, myös kiinostuksen true crimeen. Kuuntelin Puontin ykköskauden, kiinnostuin erityisesti taideväärennösjutusta ja muutenkin pidin kuulemastani. Teos sinänsä on ehkä enemmän podcast kuin kirja, mutta koska kuuntelin tämän oman lukuaikapalveluni kautta, päätin, että se on kirja. niin helppoa se on, sen kuin vaan päättää! Äänikirja.

Kirsi Pehkonen: Riihikuivaa satoa Jylhäsalmella. Huomasin että minulta on jossain vaiheessa jäänyt puolitiehen Jylhäsalmi-sarjan tämä osa. Se löytyi pokkarina hyllystäni ja aloitin sen lukuaikakriizissäni ja luin loppuun pikkuhiljaa. Kuten edeltäjänsä ja seuraajansa, myös tämä osa on leppoisaa sympaattista maalaisromantiikkaa. Perinteinen paperikirja.

Maire Lankinen, Nazzareno Sifo: Maire - hänen majesteettinsa palveluksessa. Sympaattiset, vähän naiivisti kirjoitetut muistelukset savolaistaustaisen Mairen käsittämättömästä matkasta piikomaan 1950-60 lukujen Englantiin: au pairista sisäköksi kuningattaren hoviin. Naiivi kirjoitustyyli häiritsi hiukan lukukokemustani. E-kirja. 

Kirsi Pehkonen: Kesävieraita Jylhäsalmella. Tuttua, leppoisaa maalaisromantiikkaa. Nuohooja Krisse päätyy Jylhäsalmelle puolivahingossa (kuten niin moni muukin Jylhäsalmen asukeista), tapailee Jylhäsalmelaisia miekkosia ja löytää mukavan katon jolla istuskella. Leppoisaa, sympaattista kesäluettavaa. E-kirja

värikoodisto
viihde /feelgood/hömppä
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja 
muu proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

reissujuttu

Pakkailimme Lehtorin kanssa tavaroitamme reissua varten. Hänen matkalaukkunsa tuli puolilleen, minulle ei niinkään.

Asioita jotka vievät tilaa:

reissukäsityö - liikkeelle pisteestä 0

reissukirjasto -
tietysti mukana on myös lukuaikapalvelu fläpällä (=tabletti)
...ja ainiin, käsimatkatavaroissa on myös yksi kirja

Vaatteeni mahtuivat samaan tilaan kuin Lehtorilla omansa. 
Mutta.
Kirjasto vie tilaa. Ja painaa. 

Kun ei uima-altaalla voi tähmäisillä käsillä lukea fläpältä, eikä muutenkaan. Reissussa pitää olla pokkari pokkareita.

Hyvää tarkoittava sisko ehdotti että jos vaihtaisin muutaman kirjan ristikkolehteen. 
Juuei. Eihän ristikko nyt mitenkään ole sama asia kuin kirja.

Ja käsityöt vievät tilaa.

reissupelit

Ainainen reissupakkaamisprobleemi. 
Tunnollisena ihmisenä yritän noudattaa kaikkia mahdollisia ohjeita.
Minua nävertää lääkkeet alkuperäispakkauksissaan.
Tarvitsen aamuisin pienen kourallisen lääkkeitä että koneisto pysyy käynnissä, ja tämän hetkisestä arsenaalistani 4 tuotetta tulee purkeissa ja purnukoissa.
Sellaiset purkit ja purnukat (yht. 4 kpl!) vievät aivan hiiskatin paljon enemmän tilaa kuin läpipainopakkaukset ja dosetit.
(ja mihin laitat ne pillerit ja pallerot jotka jäävät kotiin? ei niitäkään nyt voi vain yöpöydänlaatikkoon holauttaa, niillekin tarvitaan jokaiselle tuotteelle oma purkki tai purnukka)
(no ei, en todellakaan ota justiinsa apteekista haettua koko satsia mukaan, jos se takavarikoidaan tulee ties mitä vaivaa ennen kuin apteekista saa lisää tilalle!)
Sinnittelin ihan pakkaamisen viime metreille että en kyllä ota niitä purkkeja ja purnukoita mukaan. Ja sitten alistuin kohtalooni ja rupesin viikkailemaan niitä lasipurkkeja sievään tilaan. Puoli repullista on pelkkää lääkettä.
(toinen puoli on onneksi reissukirjoja, -päiväkirjoja, -käsitöitä ja -pelejä!)

Jotenkin ymmärrän että läpipainopakkauksella on edes jonkinlainen todistusarvo alkuperäispakkauksena, mutta ihan en ole vakuuttunut siitä että lasiputeleiden osalta samasta. Ihan helposti nimittäin onnistuin tyhjentämään lasiputelin ja laittamaan sinne vahingossa väärät lääkkeet. 

Reissu-goals:

aion lukea, ottaa päivänokosia, lukea, ottaa päivänokosia, syödä, juoda, lukea, ottaa nokosia, tehdä käsitöitä, lukea, nukkua. 

kuva viikonlopulta: kirkossa konfirmaation jälkeen

Hajanaista heinäkuulta

 Kesän jälkimmäinen työpätkä työskennelty, edessä pari viikkoa lomaa ja palkattomia vapaapäiviä. 

*

Ilonaihe:
Olin etukäteen vähän ryytynyt tästä jälkimmäisestä työpätkästä, mutta totesinkin melkein heti työpätkän alettua että tykkään ihan älyttömästi tästä työmuodosta. Harmittaa kun sitä ei ole syksyn työpalkeissani ja aion ottaa asian vielä kerran puheeksi esihenkilön kanssa.
Haluan ihan ehdottomasti tätä työmuotoa pakettiini!
Olen viimeisen parin viikon aikana kohdannut varmaan kolme-neljäsataa ihmistä, nähnyt pieniä ihmisiä kaksiviikkoisesta kouluikäisiin, heidän perheitään ja jutellut, keittänyt kahvia ja hyörinyt muskareissa. Tykkään. 
Päivät ovat olleet pitkiä ja muskarimusiikki soi päässä ärsytykseen asti, mutta tykkään silti.

*

Huomio:
Viisastuin yhdestä artikkelista jonka luin Hesarista. Asia käsitteli jotain aivan muuta, mutta juuri niihin aikoihin kun artikkelin luin, kipuilin kovasti suhdettani omiin aikuisiin lapsiini. 
Olen ihan ok niin kauan kuin nuoriso touhuaa omiaan, mutta heti kun ne viestittelevät tai käyvät kääntymässä, taannun johonkin outoon äitimoodiin ja alan huolestua, hössöttää ja hermoilla ihan turhaan ja välillä aivan ahdistumiseen asti niiden elämistä ja olemista. 
Kirjoitin artikkelista muistiin itselleni:
"Voin olla ja olen äiti, jolta saa ja voi pyytää apua. Olen myös nainen jolla on oma elämä ja aikuiset lapset" (HS. 5.7.2025, toimittaja poikkeuksellisesti anonyymi)
Kurotan tätä vapautta kohti - myös silloin kun nuoriso pistäytyy kylään tai viestittelee asioistaan. 

Yhdelle nuorista pahoittelinkin että sekaannun liikaa hänen asioihinsa, ja samalla ilmoitin että tässä menee raja, tämän yli en enää hössötä. Itselleni oli tärkeää sanoa tuo raja ääneen, määritellä se.

*

Muistiin itselle: kirjoittamatta heinäkuun reissuista yhä Jyväskylä ja Tallinna.

*

Hajahuomio: hyppäsin opiskeluihin ja täysin uuteen työmaailmaan noin puolitoista vuotta sitten.
Ei harmita, ei kaduta.

Pari vanhaa työkontaktia on ollut ajoittain yhteydessä ja kyselee josko tulisin takaisin. Toisen kanssa voisin jotain viritelläkin, pari ideaa on päässä. 

Paikkaan josta lähdin tilalleni ei ole palkattu ketään.

*

Pakko kertoa -juttu.

Päädyin yhtäkkiä perustamaan puolueen Lehtorin kollegan kanssa.
En enää kovin selvästi muista kuinka, kun se ilta oli aika monipolvinen.
en kyllä myöskään ymmärrä, miten illasta on voinut tulla noin monipolvinen, kun se oli perjantai ja minä menen aina lauantaiaamuisin treenaamaan. mutta oli se monipolvinen ilta kyllä. ja olen kyllä treenannut ihan hyvin kaikkina lauantaina koko kevään, niin että ehkä olen ollut muuten vaan jotenkin niin ylevöityneessä mielentilassa.

Mutta siis, jotenkin jossain välissä viime keväänä menin perjantaina töistä aftereille Lehtorin ja hänen kollegansa kanssa ja jotenkin jossain vaiheessa iltaa päädyimme siihen, että meidän pitäisi perustaa puolue,  päätimme perustaa puolueen.
paitsi Lehtori irtisanoutui puolueohjelmasta kun se kuulemma alkoi olla hänen mielestään vähän turhan totalitaristinen. hänet on valittu puoluesihteeriksi, halusi tai ei.
Jos en väärin muista, alkuperäinen agendamme oli ruotsia vain suomeksi.
saatoimme myös illan mittaan vallata takaisin Karjalan ja ehkä myös koko Ruotsin, ja ilmeisesti osallistumme myös seuraaviin Yhdysvaltain pressanvaaleihin.

Tuosta illasta on alkanut yksi niistä todella epätodennäköisistä ja oudoista kaverisuhteista, joihin olen näin aikuisiällä onnistuneesti kompastunut.

Olen enemmän intro- kuin ekstrovertti, enkä todellakaan yritä sekaantua Lehtorin ja kollegoidensa illanistujaisiin, mutta useammin kuin kerran olemme päätyneet saman pöydän ääreen parantamaan maailmaa.
Metkaa.

Nämä erilaiset, aikuisuudessa alkaneet ystävyys- ja kaveruussuhteet ovat minulle merkityksellisiä ja arvokkaita.
Varmaan juuri siksi kun enimmäkseen viihdyn vain omissa oloissani. Yllätyn aina yhtä onnellisesti, jos joku haluaa viettää aikaa kanssani.

*

Hajahuomio

Löysin taas äänikirjat. puoluetoverin suosituksesta. 

Tein päätöksen, että jos lukuaikapalvelun lukuaika hätyyttelee uudestaan nykyisiä tuntimääriä, hommaan sen rajattoman lukuoikeuden.

*

Edessä pari viikkoa lomaa, sitten taas vähän uudet työkuviot. 

*

Tekisi mieli taas blogata enemmän, mutta lukeeko näitä yhtään kukaan?