kinttupolut: 2025

Syyskuun luetut

Onnistuin sinnittelemään ja kikkailemaan lukuaikani kanssa. Kun alkoi näyttää huolestuttavalta, vaihdoin e-kirjat kotona perinteiseen paperiformaattiin ja jatkoin äänikirjojen kuuntelua bussissa ja kävellessä.

Olen ruvennut kuuntelemaan äänikirjoina sellaisia kirjoja, joita en tulisi muutoin lukeneeksi. Kuuntelen tällä hetkellä lähinnä true crimeä, muuten mieluummin luen.
Lukuaika riittää kuukaudessa suunnilleen 8-10 kirjaan, riippumatta siitä missä formaatissa niitä kulutan, e-kirjoina vai äänikirjoina.
Se että olen ruvennut kuuntelemaan äänikirjoja kaiken lukemani lisäksi, kuluttaa siis lukuaikaani aiempaa enemmän.

Syyskuussa opiskeluhommelit stressasivat, tuntuu siltä, että en oikein ole lukenut yhtään mitään.
Paitsi että olen, vaikka mitä hyvää ja kiinnostavaa.

Suositukset Holly Gramazion Aviomiehille ja Kim Andrea Brofeltin Kaikki mitä jäi kesken.
Eeva Soivion elämäkerrallinen Kertaalleen kuollut on myös oikein suositeltavaa luettavaa.

Gramazion kirja herätti pohtimaan erilaisia genrejä. Kertomus ei selkeästi ole perinteistä hyvänmielen kirjallisuutta tai viihdettä, koska asiat joita kirjassa tapahtuu eivät kerta kaikkiaan ole mahdollisia, eivät millään tavalla. Se ei myöskään ole satu tai sadunomainen.
Yritin kuvailla kirjan juonta poikaselle, ja kysyin mielipidettään: voisiko tämä tällainen kertomus olla scifiä?
Jos suunnilleen oikein muistan sen, kuinka (viisas) nuorukainen scifin määritteli, on se jotenkin näin: kirjassa kuvaillaan jonkinlainen vaihtoehtoinen maailma ja se kertoo ja kuvastaa ja antaa meille syvällisiä näkökulmia ihmisyyteen ja inhimillisyyteen.
Niinpä päädyn nyt siis suosittelemaan scifi-kirjallisuutta. (ja joudun ehkä vielä kertaalleen tarkistamaan tuon nuoreni näkemyksen siitä, mitä scifiksi määritellään)

citykettu jolkotteli edellämme

Syyskuun luetut

Anders De La Motte, Måns Nilsson: Kesäparatiisin murhat - antiikkikauppiaan kuolema. Tunnettu ja tunnetusti aika ärsyttävä antiikkikauppias löytyy kojultaan murhattuna kesken antiikkimessujen. Kuka on syyllinen - hänet on nähty riitelemässä pitkin messupäivää? Ja kuka on rohjennut tehdä murhan kesken messujen, kaikkien silmien edessä. Sympaattinen cozy crime sijoittuu Skånen maaseudulle, kesään ja aurinkoon. Aloitin tämän e-kirjana ja luin loppuun paperisena: lukuaika uhkasi taas kerran loppua, ja onnistuin löytämään kirjastosta tämän e-kirjana aloittamani. Oikein sympaattinen juttu. E-kirja-paperikirja hybridi.

Jukka Kyösti: Kyllikki Saari - paljastuksia suohaudasta. Pohdintaa siitä, kuka oikeastaan murhasi Kyllikki Saaren. En ole oikeastaan koskaan tuntenut mitään mielenkiintoa Kyllikki Saaren tapausta kohtaan (paitsi lapsena se oli pelottava), enkä oikein tiedä, mitä lisäarvoa kaikkiin mahdollisiin spekulaatioihin toisi se, jos murha nyt äkkiseltään ratkeaisi - siitä on kuitenkin kulunut jo yli 70 vuotta. Kuuntelin kirjan koska se nyt sattui olemaan kirjapalvelussa listallani. Minun oli hetkittäin vaikea pysyä kaikkien tienhaarojen, risteyksien ja taipaleiden tahdissa, olisin ehkä kaivannut jonkinlaista karttaa, mutta en kuitenkaan ollut tarpeeksi kiinnostunut aiheesta, että olisin ryhtynyt sellaista etsimään. Kirja oli vähän poimuileva ja sekava, mutta kirjoittajan näkökulma tuli kyllä perustelluksi. Tulipa kuunneltua. Äänikirja.

Sophie Kinsella: Salaisuuksia ilmassa. Emman lentopelko saa hänet vuodattamaan kaikki salaisuutensa ja toiveensa vieressään istuvalle tuntemattomalle miehelle. Muutaman päivän päästä käy ilmi, että mies onkin Emman työpaikan perustaja ja monimiljonääri. Vuotavatko Emman salaisuudet julki? Luin vanhan tutun vuosien takaa, kun lukuaika uhkasi loppua ja piti siirtyä omaan kirjahyllyyn. Tulipa luettua. Perinteinen paperikirja.

Elina Aaltonen, Suvi Aaltonen: Viimeistä päivää: Vuokko ja Sini, äiti ja tytär päätyvät muuttamaan kimppakämppään senioriyhteisöön. Vuokko pelkää dementoituvansa, Sini pelkää jotain muuta. Voiko senioriyhteisössä elää, voiko sieltä löytyä loppuelämän suuri rakkaus? Sympaattinen kertomus vanhenemisesta ja lähimmäisyydestä. E-kirja.

Holly Gramazio: Aviomiehiä. Laurenin vintiltä ilmestyy yllättäen aviomies. Vaikka Lauren ei tietääkseen ollutkaan naimisissa. Ja yhtäkkiä mies katoaa vintille, ja tilalle tulee uusi mies. Laurenin vintti vaikuttaisi olevan varsinainen live-tinder, aviomiehiä tulee ja menee, osa kiipeää vintille vapaaehtoisesti, osan Lauren lähettää sinne itse. Hauska, koukuttava, ajatuksia herättävä näkökulma "sen oikean" etsimiseen: onko sitä oikeaa olemassakaan, vai miten voi päätyä naimisiin. Hieno loppuratkaisu, kauttaaltaan ovela lukukokemus. Pohdiskelin nuoren kanssa, onko tämä kirja scifiä, tulimme siihen tulokseen että on, koska nuoren näkemyksen mukaan scifissä tapahtuu jotain mitä ei oikeasti voi tapahtua, ja se antaa meille näkökulmia ihmisyyteen, inhimillisyyteen ja maailmaan. Suositus! E-kirja.

Milla Ollikainen, Juha Manner: Ulvilan surma - juttu 2472. Auerin puolustusasianajajan näkökulma monimutkaiseen ja melkoisen mediasirkuksen aikaan saaneeseen outoon juttuun. Kiinnostava, sujuvasti etenevä kirja, joka täydensi mainiosti aiemmin kuuntelemaani Auer-aiheista kirjaa. Äänikirja.

Jari Louhelainen: Murha mikroskoopissa. Millaisilla tekniikoilla (henki-)rikoksia on ratkottu entisaikoina ja miten niitä ratkotaan nykyään, millaisia mahdollisuuksia tiede ja teknologia nykypäivänä antaa, miten lainsäädäntö siihen reagoi? Kirja oli omalla tavallaan kiinnostava, mutta olisi toisaalta kaivannut tiukempaa popularisoimista, hetkittäin oli vaikea pysyä kärryillä dna:n sidoskierteistä ja muista vastaavista. Kuuntelin kirjaa äänikirjana, lukiessa olisin ehkä heittänyt kesken. Olin vähän pettynyt liian tiukkaan tieteellisyyteen, kun kuitenkin aiheesta olen kiinnostunut. Äänikirja.

Kim Andrea Brofelt: Kaikki mikä jäi kesken. Sarah työskentelee vanhainkodissa, ja hänellä on pakkomielle: hänen on pakko saattaa loppuun se, mikä joltain kuolleelta asukkaalta on kuoleman hetkellä jäänyt kesken. Monessa aika- ja henkilötasossa liikkuva kertomus oli aluksi ehkä hiukan sekava, mutta jatkui kiehtovana ja koukuttavana tarinana keskeneräisistä ja toteutumattomista rakkauksista, pelosta rakastaa, ehkä myös kyvyttömyydestä ilmaista rakkautta. Luulin lukevani puolihauskaa viihdettä, huomasinkin että kirjassa on syvyyttä ja sanomaa. Suositus. E-kirja.

Eeva Soivio: Kertaalleen kuollut. Näyttelijän omakohtainen kirja sydämen pysähtymisestä kesken esityksen Ryhmäteatterin lavalla. Lämmin, avoin, ajatuksia herättävä kirja. Lukuaikapalvelu luokittelee tämän romaaniksi, itse luin kyllä elämäkertana. Suositus. E-kirja.

Julie Caplin: Pieni kahvila Kööpenhaminassa. Hektisessa PR-firmassa työskentelevä Kate saa tehtäväkseen tuoda tanskalaisen hyggen Lontooseen. Hän lähtee emännöimään kuuden toimittajan pressimatkaa Kööpenhaminaan, hyggen alkulähteille. Kertakaikkisen hyväntuulinen hygge-kirja! Heti teki mieli kääriytyä peittoon siemailemaan kaakaota kynttilänvalossa, loppuratkaisu oli tietysti ennalta-arvattavissa, mutta hyvänmielenkirja osui kohdilleen syyskuisena viikonloppuna. E-kirja.

Lori Nelson Spielman: Kymmenen unelmaani. Brettin äiti ei jätäkään puolikasta imperiumistaan perintönä Brettille, vaan vaatii nuorta naista noudattamaan teini-ikäisenä laatimaansa listaa haaveistaan ja unelmistaan ennen perinnön saamista. Kymmenkohtainen lista vaikuttaa lähes mahdottomalta toteuttaa. Sympaattinen aikuisten satu. Olen lukenut tämän joskus vuosia sitten, ja jotenkin mielikuvani kirjasta oli vähän halju. Uudelleen lukeminen teki hyvää: kuten sanottua, sympaattinen aikuisten satu, toimivaa hyvänmielen viihdettä ilman sen suurempaa sanomaa. Perinteinen paperikirja.

Tiia Palmén: Virallisesti syytön - Rikostoimittajan näkemys Ulvilan vyyhdistä. Toinen niistä kirjoista, jotka jäivät kesken kun lukuaikani elokuun loppupuolella päättyi. Tämä kirja kesti katkoksen paremmin. Asiallisesti, monipuolisesti ja selkeästi kirjoitettu kirja Anneli Auerin perheen tragediasta. Toimittaja on onnistunut tuomaan esiin näkökulmia monipuolisesti: välillä olin vakuuttunut Auerin syyllisyydestä ja seuraavassa hetkessä syyttömyydestä, tulkitsen kuitenkin otsikon sisältävän jonkinlaisen viestin. Suositus, jos true crime kiinnostaa. Äänikirja.

Sophie Cousens: Elämä pikakelauksella. Epäonnisen treffi-illan ja nahkean kimppakämppäpäivän jäljiltä Lucy löytää toivomuskoneen, joka lupaa toteuttaa kaikki toiveet. Lucy päättää haluta parempaan kohtaan elämässään - ja yhtäkkiä hän herää vieraan miehen rinnalta, ilmeisesti kahden lapsen äitinä. Kiehtovasti rakennettu kertomus: onko kyse muistinmenetyksestä vai aikamatkailusta - ja jos jommasta kummasta, miten se vaikuttaa Lucyn elämään nyt, tulevaisuudessa tai menneisyydessä. Tämä kirja on se, joka jäi kesken kun lukuaika elokuussa päättyi, ja täytyy sanoa että keskeytys ei tehnyt tarinalle hyvää. Olisin mieluusti lukenut koko kertomuksen kerralla niin että jännite olisi kautta linjan säilynyt. Hyväntuulinen hyvänmielen kertomus kuitenkin! E-kirja.

Donna Leon: Hyvän nimissä. Brunetti päätyy tutkimaan hyväntekeväisyysjärjestön epäilyttäviä asioita perhetuttavan pyynnöstä. Lohtulukemisena kun e-kirjapalvelun lukuaika päättyi. Tulipa luettua. Perinteinen paperikirja.

värikoodisto
viihde /feelgood/hömppä
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja
muu proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

tarina rinkulasta ja kyyhkystä

Kävelin viikonloppuna pidempää reittiä bussipysäkille kun olin menossa kiipeilytreeniin.

Koska kuvittelen kuvaavani joka päivä hienoja laadukkaita kuvia, tarkastelin ympäristöäni kuvaussilmällä ja bongasin tämmöisen pikkuisen rinkulan.

Ensin luulin että se on vain leipäpussin sulkija, mutta se olikin muu rinkula!

Tajusin että se on linnunrengastusrinkula, ja koska olen valveutunut kansalainen, ilmoitin rengastusvirastolle että tämmöisen olen löytänyt. (lomakkeelle TÄSTÄ jos joskus haluat tehdä myös ilmoituksia)

Ajattelin että ne kertovat minulle että heikki-harakkahan se on rinkulansa sinne tienposkeen jättänyt.

Mutta eipä!

Sain ystävällisen ja kohteliaan viestin että kiitos tarkkaavaisuudestanne, mutta kyseessä on viestikyyhkyn rengas ja emme voi auttaa teitä asiassa tämän enempää. Olkaa yhteydessä viestikyyhkykerhoon.

Olin ihan että täh?
Onko olemassa viestikyyhkykerho? (siis ihan oikeasti!)
Onko jossain meidän lähellä viestikyyhkyslakka?
Millaisia viestejä ne kuljettavat? Kenelle?
Mistä ne tietävät minne kuuluu mennä?
Että jos kuiskaan kesken päivää kyyhkyselle että vieös tämä rakkauskirjeeni Lehtorille, niin oitis se lähtisi kyyhkystelemään kohti Lehtoria?
Mitä viestiä tämä nimenomainen kyyhkynen oli vienyt ja kenelle?
Missä kyyhky oli?
Odottaako joku sitä ja viestiä?
Miksi rengas oli keskellä tietä?
Missä oli viesti?
Oliko kettu nielaissut linnun ja viestin mutta röyhtäissyt renkaan ulos?
Entä jos oli tärkeä viesti?
Pitääkö lähteä kaivelemaan ketunjätteitä lähitienoilta?

Hyvin vähäisellä googleamisella löysin viestikyyhkyskerhon nettisivut ja jäljitin viestikyyhkysen omistajan ja semmoisen vastuuhenkilön, joka osasi auttaa renkaan suhteen.

Onneksi googlesin vielä vähän lisää ennen kuin lähdin etsimään lähimetsästä kyyhkyslakkaa, kun minulle selvisi että ne voivat lentää noin vain vaikka tuhat kilometriä päivässä viestityshommeleissa. Että on voinut olla vaikka Rovaniemeltä presidentinlinnaan matkalla se kyyhkynen kun on tullut taipaleensa päähän.
Toivottavasti presidentti tai joku muu saa tärkeän viestinsä muilla keinoin.

Kun se viesti ja tipu nyt ovat vissiin lähiöketun uumenissa ja rinkula minulla.

kaikenlaista pientä kriiziä

työt uudessa yhteisössä ovat lähteneet hyvin käyntiin, paitsi että minulla on mielestäni aivan liian vähän töitä.
Esihenkilö sanoi, että älä hätäile, kyllä niitä vielä tulee piisaamaan. Keskityt nyt siihen että saat ne opintosi valmiiksi.

Muttakun.
Työsopimuksessa lukee pienellä präntillä että sopimuksen kesto on sidoksissa koulutuksen kestoon - että loppuuko sopimus silloin kun koulutuskin?
Uusitaanko sitä?
Että kannattaako valmistua, jolloin rupeaisi ehkä saamaan parempaa palkkaa
(harjoittelijan palkka on aika naurettava, onneksi olen toisinaan hyväntuulinen ihminen)
Vai kannattaako venyttää valmistumista, niin että ylipäätään saa palkkaa?
Työsopimusta on virallisesti jäljellä joulukuun loppuun, että sillon se palkanmaksu sitten loppuu joka tapauksessa.

Luulin etten voisi työssäni tykätä mistään niin paljon kuin iltapäivätoiminnan hommista. Olin väärässä. Tykkään aika monesta muustakin jutusta.
Silleesti olen luultavasti unelmatyössäni - museoistuskelija - koska suunnilleen semmoista teen tällä hetkellä enimmäkseen.
Istuskelen ja juttelen.
Paitsi että en istuskele museossa. Ja välillä joudun hyppelemään muskarihommia, mitä taas ei voisi museoissa tehdä.

työhommeli

Puhelin alkoi oikutella.
Tässä nykyajassa se on kyllä kaikkea muuta kuin pieni kriizi, kun puhelimessa on käytännöllisesti katsoen koko elämä.
En olisi yhtään halunnut hankkia uutta puhelinta.
En ainakaan ennen kuin tuo työsopimus-palkka-mikälie-kriizi on jotenkin hallinnassa.

En nimittäin voi tehdä viimeistä näyttöäni omalla työpaikallani (siellä mistä saan naurettavaa palkkaa) vaan joudun menemään ihan kokonaan toiseen paikkaan niitä näyttöhommia varten, ja se merkitsee palkatonta ajanjaksoa.
Tietenkin, koska en ole töissä omassa paikassa vaan Joku Muu joutuu tekemään minun työni ja minä teen ilmaiseksi tiukkaa työtä muualla.

Se ei sitten enää nauratakaan.
Kun naurettavan pienestä palkasta ottaa pois parin viikon verran, ei enää edes naurata.

Minusta on muutenkin kummallista, että voi tehdä samaa työtä kuin kaikki muutkin, samanlaisilla vastuilla kuin kaikki muutkin, mutta ilmaiseksi. Tai sillä naurettavalla harjoittelijan palkalla.
(sen ymmärrän vähän paremmin, mutta viime kaudella olin välillä työpaikalla ainoa vastuuaikuinen ja muut olivat sijaisia, niin olihan se vähän hassua että ne saivat enemmän palkkaa, kun minä ohjasin niitä eikä päinvastoin)

No, se näyttöjakso on vain pari viikkoa ja diipa-daapa-daa.

haluaisin taas kuvata enempi ja paremmin
kun on se uusi puhelin
ja siinä parempi kamera kuin ennen.

Puhelin piti silti ostaa, kun se oma tuttu ja mielestäni melkein uusi härveli, jonka kaikkiin toimintoihin en vielä ollut ehtinyt perehtyä, rupesi sammuilemaan itsestään ihan yhtäkkiä.

Se on tehnyt sitä jo ainakin vuoden aina silloin tällöin, mutta nyt alkoi tapahtua semmoista, että akkua oli jäljellä vielä yli 50% ja kun otti luurin käteen, se sammui.

Ja kerran se meni tyhjäksi ihan noin vain veskassa. Vaikkei kukaan soittanut tai mitään.

Inhoan uuden puhelimen virittelemistä.

Ja ostamista.

Kysyin neuvoa puhelinasioiden luottolapsukaiseltani, marssin kauppaan ja sanoin myyjälle, että tollainen puhelin, näytönsuoja, takakuoret ja laturin piuha, kiitos.

Sellaisen myönnytyksen tein itselleni että otin suloisen värin. Jotain lohtua pitää olla kun joutuu investoimaan härveleihin.
(en sitten investoinut vieläkään robotti-imuriin tai parempiin patjoihin. niillekin olisi käyttöä. )

Olikohan vielä joku kriizi?
Tässä kaksi yhden hinnalla:

Olen osteskellut pikkuhiljaa itselleni kaikkia kivoja vaatteita kun jotenkin kropan malli on muuttunut ja on pulleroinen olo.
Yksi nuorista muutti takaisin kotipesään (taas!) ja se katseli aamuista töihinlähtöäni: millä kurssilla teille opetetaan että teidän alalla pitää pukeutua just tollaisiin marimekon vaatteisiin?

Minkäs sille mahtaa, olen löytänyt marimekon käytettyjen vaatteiden rekin keskustan liikkeestä ja asioin tämän tästä siellä. En oikein tiedä, tunnenko olevani oma itseni niissä epämääräisen mittaisissa tunika-mekko hömpöttimissä, mutta ovat ne kyllä hirmu mukavia päällä varsinkin sellaisina päivinä kun on pulleroinen olo.

Haluaisin kyllä tuntea oloni vähemmän pulleroiseksi. Mutta kun ei niin ei.

statement

Elokuun luetut

Elokuun alun ponnekas lukutahti hiipui kun sadan tunnin lukuaika ei riittänytkään enää koko kuukaudeksi.

Voin sanoa, että kahdeksan päivää lukuajan uusiutumista odotellen on todella pitkä aika, kun palvelussa on kesken sekä kiinnostava äänikirja että kiehtova e-kirja.
En enää edes kunnolla muista, mitä niissä on tapahtunut.

Lukuaikani uusiutuu aina muutamaa päivää kuun vaihtumisen jälkeen, niin että jokaisen kuukauden alkupuolella luen ahmien, sitten alan himmailla.

Lukuaika ei tahdo riittää enää, kun olen ottanut käyttööni e-kirjojen lisäksi myös äänikirjat. Kuuntelen äänikirjoja töihin mennessä ja töistä tullessa, salilla, kävelyllä, ylipäätään liikkeellä ollessani.

Elokuuhun mahtui paljon loisteliasta luettavaa:

Lipastin uusin Kuuma linja! Mikä ajankuvaus! Tunnistin heti paikat, ihmiset, sen ilmapiirin jossa me 1970-luvun alkupuolella syntyneet olemme kasvaneet lapsuuttamme ja nuoruuttamme.
Kirja sijoittuu epämääräisesti Turkuun (viittaus ehkä yhdessä kohdassa), mutta omaan lähimetsääni kasvoi heti bunkkeri ja luolasto, jossa kuuma linja kulkee (vaikka olenkin aivan väärällä puolella kaupunkia).

Lue myös Veera Niemisen Avioliittosimulaattori.

Ja Laura Pörstin Antiliikkuja.

Sekä Tuurin Menologit.

Elokuun luetut alla käänteisjärjestyksessä, tuoreimmasta lukukokemuksesta vanhempaan. Ja koko vuoden luetut TÄSSÄ

Varpu Hintsanen: Valo, joka ei kadonnutkaan. Elämäntarinoiden arvostelu on aina mielestäni todella hankalaa. Hintsanen kertoo kirjassaan äärimmäisen raskaista vuosista vaikeahoitoista syöpää sairastavan pikkulapsen äitinä, uusperheestä ja siitä mitä on, kun pelottavin kuviteltavissa oleva tapahtuu. Koskettava, lähelle päästävä, viisas. Suositus. Perinteinen paperikirja.

Roope Lipasti: Kuuma linja. Varsinaissuomalaisessa pellossa maan alla kulkee kuuma linja Neuvostoliitosta Yhdysvaltoihin - syttyykö sota vai ei, toimiiko kuuma linja? Kirja sijoittuu väljästi Turkuun, ja tiesin mielestäni heti sen metsän, jonka mättäiden alla kuuma linja kulkee. Jotenkin oudosti siihen metsään nousi mielikuvissani bunkkerikin; jos kohta tajusin että olen aivan väärällä puolella kaupunkia! Luin yhtäaikaa säästellen ja henkeä pidätellen ja samalla ahmien, luin ääneen Lehtorille ja päädyimme pohtimaan pitkälti omia kokemuksiamme, sitä tunnemaailmaa jossa olemme kasvaneet. "Tämä kaikki voi kuulostaa idylliseltä- ja olikin sitä, jos toki lapsuuteeni liittyi myös muunkinlaisia asioita, kuten että meillä harvemmin oli O'Boy-kaakaojauhetta, vaan jouduin tyytymään keltaisessa muovipurkissa olevaan Nesquickiin. Se oli kovemman makuista, ei ollenkaan ruotsalaisen pehmeää. Mutta oli sellaisiakin perheitä, joissa oli sokeritonta, leivontaan tarkoitettua Van Houtenia, mikä laittoi asiat laajempaan perspektiiviin ja muistutti siitä, että onni tai onnettomuus olivat suhteellisia käsitteitä..." Tämä kohta nauratti ja lämmitti ja mietitytti monella tasolla: lapsuuteni kaakao oli Van Houten, ja jollain tasolla kyllä tunnistan tuollaisen kaakaoluokkajaottelun(kin).
Hienosti rakennettu ajankuvaus meille 1970-luvun lapsille: peloista, jonkinlaisesta yleisestä, kokonaisvaltaisesta turvattomuudesta kylmän sodan ilmapiirissä, siitä maailmasta jossa me olemme kasvaneet aikuisiksi. Ja mikä oikeastaan todella on se kuuma linja? Lämmin suositus! E-kirja

Minna Haapasalo: Tilkkuterapiaa. Olen lukenut tämän kirjan joskus ikuisuus sitten, mutta mieleni teki lukea se uudestaan (yritän viritellä käsillä tekemisen intoa ja iloa, tarvitsen motivaattoreita!) Riinan avoliitto karahtaa julmasti karille, ja tilkkukurssi kansalaisopistolla merkitsee edes yhtä siideritöntä iltaa viikossa. Isän kaipuusta, miehen kaipuusta, itsensä ymmärtämisestä. Lempeästi kirjoitettu, väljästi Turkuun sijoittuva kertomus etenee kauniisti. Pidin ensimmäisellä lukukerralla, ja pidin edelleen, paljon olin unohtanutkin. E-kirja.

Kale Puonti: Kyttä ja kynämies - K1/J1 Vankilapaot. Pikemminkin podcast kuin kirja, mutta kiinnostava yhtäkaikki; pääseekö suomalaisesta vankilasta karkuun ja kuinka? Joustavaa ja joviaalia jutustelua. Äänikirja.

Göran Wennqvist, Tero Haapala: Tutkinnan tässä vaiheessa voimme kertoa. Entiset rikosylikomisariot kertovat poliisityöstä, sen muutoksista ja tunnetuista rikostapauksista, joita ovat olleet selvittämässä. Paikoin todella kiinnostava, paikoin varsin paperinmakuinen opus. Erityisellä kiinnostuksella kuuntelin uhrintunnistuksesta kertovia osioita - esimerkiksi 2004 tsunamin uhrintunnistusprosessia. Äänikirja.

Kaisa Ikola: Kaksi oikein yhteen. Jatko-osa Ikolan Oikein nurin -teokselle. Anni elää keski-ikää sinkkuna, ja saa kesävieraakseen ystävänsä Ninnin vaikeuksiin joutuneen teinin, joka pakottaa Annin takaisin käsityö- ja somemaailmaan omalla raikkaalla tulokulmallaan. Melkeinpä parempi kuin ensimmäinen osa, luin aivan yhdeltä istumalta (jos kohta olen tämän joskus aiemminkin jo lukenut, mutta kaipasin lisää jotain ihanaa luettavaa!) Suositus. E-kirja.

Veera Nieminen: Avioliittosimulaattori. Itä-Suomesta kotoisin oleva Aino on rakastunut kokonaisvaltaisesti Jussiin, ja lähtee kuukaudeksi tämän kotitilalle Varsinais-Suomeen testaamaan emännänpaikkaa. Kulttuuri- ja kielikynnys on ylittämätön, varsinkin kun kotitilalla on ihanan Jussin lisäksi tuleva puolimykkä appi, tämän täysin mykkä veli ja vähän unohduksiin jäänyt Jussin pikkuveli. Niin lämmin, hyväntuulinen, lempeä ja kertakaikkisen ihana kertomus idän ja lännen eroista, elämästä maalla, talossa jossa ei puhuta eikä pukahdeta. Luin ja toivoin, ettei tämä kirja loppuisi lainkaan. Suositus! E-kirja.

Tuija Lehtinen: Myrkky vesilasissa. Vannon aina ja joka kerta että en lue näitä Lehtisen dekkarityyppisiä Erja Repo -tutkii kirjoja. Ja sitten luen ja olen ihan että miksi ihmeessä? Lehtinen on ehdottomasti yksi suosikkikirjailijoistani, mutta dekkaristi hän ei ole. Valitettavasti. E-kirja.

Laura Pörsti: Antiliikkuja - miten liikunnan vihaaja yritti oppia liikkumaan. Esseetyyppisesti kirjoitettu, ilmava, samastuttava, kiinnostava, koukuttava kirja liikkumisesta, liikunnasta, urheilusta, kehollisuudesta - siitä kenellä on lupa liikkua ja millä ehdoilla. Heittämällä yksi parhaita liikunnasta ja liikkumisesta kirjoitettuja, lukemiani kirjoja. Ehkä pientä kritiikkiä antaisin kirjoittajalle oman itsensä määrittelemisestä: kilpailullista liikuntaa (kouluaikoina) harrastanut henkilö ei mitenkään voi olla täysin epäliikunnallinen. Hieno kysymys kirjoittajalta: kun meillä on ravitsemussuositus (pyramidi), liikuntasuositus (piirakka), niin miksi meillä ei ole myös kulttuurisuositusta? (tai luovuussuositusta) Tätä ajatusta jäin itse kehittelemään pidemmälle: meidän pitäisi jollain tavoin ruokkia sieluamme ja luovuuttamme, miksi siitä ei tosiaan ole suositusta, ja millainen sen pitäisi olla? Lämmin suositus - lue tämä, aivan erityisesti jos kaipaat pohdiskelevaa otetta liikuntaan ja jos koet olevasi antiliikkuja. E-kirja.

Alexandra Potter: Nelkyt ja nolla. Nellin elämältä on pohja pudonnut: yritys meni konkurssiin, ja samassa hötäkässä koti alta ja sulhanen viereltö - Nellin piti palata Kaliforniasta Lontooseen (ei sentään vanhempien nurkkiin!) vailla työtä ja ihmissuhdetta. Hauska, vauhdikkaasti etenevä, hyväntuulinen kertomus, eräänlainen Bridget Jonesin manttelinperijä (mutta mielestäni vähemmän ärsyttävä tyyppi!). Suositus kun kaipaat hauskaa luettavaa. E-kirjassa ainoa nahkea puoli oli se, että tarinaan oli ujutettu viitteitä, joihin pääsin käsiksi vasta kun kirja oli luettu viimeiselle sivulleen asti. (yritin kerran katsoa yhden viitteen, ja lukuohjelma tulkitsi asian niin, että olin lukenut kirjan loppuun asti. Kun lukuajasta on muutenkin tiukkaa, en sitten vilkuillut viitteitä sen enempää!) E-kirja.

Kale Puonti, Göran Wennqvist, Tero Haapala: Rikostutkijoiden matkassa. Todella kiinnostava podcat-sarja esittelee rikostutkintaa pintaa syvemmältä. Leppoisan ja asiallisen rauhallisesti etenevissä keskusteluissa tutustutaan mm. dna:n mahdollisuuksiin, uhrien tunnistamiseen ja muihin rikostutkinnan menetelmiin. Kiinnostava ja informatiivinen! Podcast/ Äänikirja.

Jennifer Weiner: Sinä kesänä. Sinä kesänä kauan sitten on tapahtunut jotain, mikä heijastuu Daisyn turvalliseen esikaupunkilaiselämään paljon paljon myöhemmin. Weinerin näennäisen kepeissä kirjoissa on aina vahvaa kannanottoa. Suositus. Perinteinen paperikirja.

Anette de la Motte, Anders de la Motte: Kuolema Caprilla. Ruotsalainen matkailijaseurue saapuu Caprin saarelle nauttimaan juhannuksesta - vaan juhlan viettoa sekoittavatkin oudot aavistukset ja enteet, ja lopulta epäilyttävä ja epämääräinen kuolema. Kesäinen, leppoisa, huikeiden maisemien ja yltäkylläisten ruokien cozy crime. Oikein lukukelpoinen kesäkirja. Kirjapalvelun lukuaika oli taas loppumaisillaan - ja kaiken lisäksi juuri sillä hetkellä kun murhaaja oli paljastumaisillaan. E-kirja.

Aino-Maria Tuuri: Menologeja - tutkimusmatka esivaihdevuosiin. Lempeästi kirjoitettu, monipuolinen, asiallinen, vahvan feministinen tietokirja (esi)vaihdevuosista. Olen ehkä hiukan liian "vanha" tälle kirjalle, vaikka en vielä(kään) koe vahvoja vaihdevuosien oireita. Hienoa että tämä kirja on kirjoitettu, meidän kaikkien pitäisi lukea tämä! Vahva suositus. Perinteinen paperikirja.

värikoodisto
viihde /feelgood/hömppä
dekkari
selfhelp
elämäntarina
matkakirja
tietokirja
muu proosa, klassikko, nuortenkirja tmv. kaunokirjallinen)

pikkuriikkisiä kriizejä

Kriiziydyin jo ainakin kolmannen kerran tällä kesäkaudella kirjapalveluni lukuajan loppumisen takia.

Tälle kerralle minulla oli jo taistelusuunnitelmakin valmiina: olisin korottanut nyt perhelukuajan rajattomaksi.
Vaan kun sellaista vaihtoehtoa ei enää ollutkaan olemassakaan!
Aivan hirvittävän kammottavan suuri kriizi.

kahdeksan päivää! kahdeksan!

Minulla oli himppusta vaille luettuna kaksi äärettömän koukuttavaa kirjaa, enkä saanut lukuaikaa enää päivitettyä pidemmäksi.

Tai ehkä olisin, jos olisin irrottautunut perheestä ja ollut itsekäs.
Mutta sitten olisi muulla perheellä jäänyt lukuaika kesken!

Aloin pohtia jonkin kevytversion hankkimista jostain toisesta lukuaikapalvelusta tai varjotilin avaamista tähän nykyisen rinnalle.
Sitten tajusin, että ei kannata. Jos lehteilen keskeneräiset kirjat oikeaan kohtaan, olen heti kättelyssä menettänyt parikymmentä tuntia lukuaikaa. Ja jos avaan varjotilin nykyiseen palveluun, joudun kirjautumaan jatkuvasti ulos ja sisään oikealla tunnuksella, ei semmoista jaksa kukaan.
(tai ehkä jaksaakin, mistä minä tiedän)
Eikä millään kilpailevalla kirjakerholla edes ollut mitään tarjousta voimassa, ei vaikka kuinka huokailin puhelimen lähettyvillä aiheesta.
(miten voi olla että puhelin salakuuntelee kaikenlaiset epäolennaisuudet, mutta ei kirjapalveluita?)

No, nyt lueskelen kesältä lukematta jääneitä rantapokkareita ja kuuntelen Areenasta milloin mitäkin. Pelittää se niinkin.
Mutta sen voin kyllä sanoa jo nyt, että kahdeksan päivän odottelu on kyllä ihan hirmuisen pitkä aika, kun haluaisi tietää miten kirja etenee ja päättyy.

kissa paheksuu lukuajan päättymistä

Toinen kriizi on säännönmukaisesti elokuussa kypsyvä liikunnallisuuskriizi.

Minullehan kävi viime syksynä niin, että menneen kauden työpaketti oli kyllä kiva, mutta iltapäivätoiminta oli ajallisesti vähän haasteellinen.
Loppusyksystä alkoi olla tahmeaa lähteä uimaan ennen töitä, ja töiden jälkeen en kertakaikkiaan jaksanut.
Uiminen ja salihommelit loppuivat jotenkin huomaamatta vähän ennen joulua.
En jaksanut.
Ei huvittanut.
Oli märkää.
Oli kylmää.
Oli pimeää.

Kiipeilemässä sentään olen käynyt, kiitos sinnikkään ja päämäärätietoisen siskon.
(minä kyllä fuskaan minkä kerkeän)

Kiipeilykortin kävin uusimassa elokuussa ja heti kun olin kortin jo maksanut, tajusin että olisi kannattanut ehkä käyttää firman liikuntaseteli siihen. Ja olin että höh ja pöh.
Sitten se raha alkoi poltella taskussa, ettei käyttäminen vaan unohdu.

Yhtenä maanantaina Lehtori sanoi: mä meen tänään salille töiden jälkeen kun sä olet sanonut että liiku aina maanantaisin.
Siinä hetkessä minulla ei sitten ollutkaan enää ensimmäistäkään tekosyytä tai mitään pakokeinoa, oli itsekin pakko laahautua tutulle uimahallille ja ladata uimaranneke.

Se uimavalvojakin oli ovela, kysyi että laitetaanko heti kaksi kautta peräkkäin kun sulla näköjään on tätä liikuntaetua täällä.
Nyt sitten joudun käymään uimassa pitkälle kesäkuuhun.
Oli pakko kalenteroida uinnit viikko-ohjelmaan etteivät pääse unohtumaan, enkä voi lintsata.

aamutreenin alussa on vielä hauskaa

Tähän mennessä elokuussa

Olemme viettäneet aikaa ystävien kanssa erilaisilla tavoilla: italiafestareilla, olutfestareilla, hyvän ruuan merkeissä, nauraen ja vakavia jutellen.

Investoin harrastukseeni ostamalla Möykyn.
Hyvin pölisee ja pelittää.

Olen ihmetellyt perhospuuta.
Yhtenä päivänä olin kävelyllä ja naapuri tuli vastaan ja sanoi että tuossa parin puun päässä on oikea perhospuu.
Silloin siinä oli kymmenkunta perhosta ja muita pörheltäjiä, ja seuraavana päivänä niitä oli vielä enemmän.

Töissä olen suunnittelupäivinä suunnitellut kaikenmoista, ja ainakin kuunnellut tuntitolkulla lastenlauluja.
(se lastenlaulujen kuunteleminen on välillä todella puuduttavaa; kerrankin päädyin tauolla lukemaan kaupungin eri lautakuntien päätöspöytäkirjoja kun aivoja piti tuulettaa kaikista korvamadoista)

Yhtenä päivänä kun sain koko nuorison kylään, istuimme rivissä sohvalla, kuuntelimme Rusettilaulua ja yritimme opetella laulun mukaisen rusetin tekemistä.
Saimme kauheita nauruhepuleita, kun kukaan ei oikein ymmärtänyt että miten rusetoidaan.

Kaikki kolme tekevät sitä paitsi rusetin ihan eri tavoin.
Ihmettelin, että miksi nuorimmainen tekee rusetin jotenkin nurinkurin.
Kaksi vanhinta huusi että oliskohan joku vasenkätinen opettanut sitä, ite teet ihan samalla tavalla.

En minä kyllä tee nurinkurin rusettia vaan täysin oikeinpäin.

Yhtenä päivänä perhospuussa oli suruvaippoja.

Meillä on Lehtorin kanssa ollut jo toista kesää kesä-ämpärilista. Emme vaan saa aikaiseksi toteuttaa sitä. Kerran menimme torille jätskille ja sen jälkeen kattoterassille yksille, ja olimme hyvin tyytyväisiä itseemme.

Paitsi että jätski olisi pitänyt syödä yhdessä lähihampparipaikassa ja kattoterassikin oli väärä.
Niin että ei tullut rukseja vieläkään ämpärilistaan.

Torilla lokki leikki sulkapallolla. On kyllä urbaania luontoelämää meillä.

Yhtenä aamuna kun pyöräilin töihin, kettu etsi pissipaikkaa.
Seuraavana aamuna se sama kettu jolkotteli kaikessa rauhassa samaa pyörätietä vastaan ihan muina kettuina. Olisin halunnut pysähtyä ottamaan lähikuvan, mutta se katsoi sen verran haastavasti, etten rohjennut häiritä.
Ties minkä kuvauslupajupakan se olisi aloittanut siinä aamutuimaan.
Ei pysty ihminen riitelemään kettujen kanssa heti aamusta.

Työpäivät ovat vielä tosi hahmottomia, koska toiminta ei ole kunnolla alkanut, mutta haluaisin vaan tehdä töitä ja töitä ja töitä.

Ei yhtään huvittaisi mennä opistolle.

Kriizejä:

Alkukesästä tuli pelkästään työpäivän aikana kymmenentuhatta askelta.

Nyt ei meinaa tulla edes vaikka lähden töiden jälkeen erikseen kävelylle.

Mihin väliin saan sujautettua muutaman uimahalli- tai punttisalikäynnin lisää? Tai jotain liikettä?

Kiipeily on lukittu keskiviikon minitreeniin ja viikonlopun kunnolliseen treeniin.
Kroppa huutaa lisää, huomaan että olen aivan liian liikkumaton. Jotain täytyisi saada tehtyä lisää.

Ja olen kadottanut äkisti jalkani.
Aivan erityisesti pitäisi tehdä jotain jalkaisaa.

kotoisia kotihäpeällisiä kriizejä

Istuksimme kaikessa rauhassa lueskelemassa tai jotain semmoista.
Arotuulet puhalsivat leppeästi ympärillämme ja ohitsemme kierivät valtavan kokoiset kissankarvaiset arokierijät.

Lehtori: täällä tarttis tosiaan imuroida
minä: mmm
minä: en kyl millään jaksais enkä viitsis, eikä huvita. mitähän robotti-imurit maksaa
Lehtori: ootas, mä kysyn.

Lehtori on syvästi rakastunut tekoälyyn (tunnetaan meillä nimellä tzipiti), ja hän ryhtyi välittömästi selvittämään asiaa.

minä: voitko kysyä siltä tzipitiltä myös että tarvitaanko me semmoinen.

kuvituskuva

No arvaahan nyt sen vastauksen.
Lupasin laapustaa kodinkoneliikkeeseen tuijottamaan niitä heti kun saan imuroiduksi, koska niin jaksava en todellakaan ole, että menisin liikkeeseen, ostaisin semmoisen ja opiskelisin sen käyttöä ja kouluttaisin tavoille välittömästi.

Ja se olisi tehtävä välittömästi, koska nuoriso on tulossa käymään ja kärsin aivan käsittämättömästä kotihäpeästä.

Se vasta kummallista onkin. Olen ihan itse kouluttanut se samanlaiseen suurpiirteiseen välinpitämättömyyteen kuin millainen itsekin olen, ja epäilen että kukaan niistä ei erota yhtä rakentamaani kasaa toisesta eikä ehkä kiinnitä huomiota edes kissankokoisiin arokierijöihin, mutta silti.

Minun pitää aivan välttämättä siivota aina ennen kuin nuoriso tulee käymään.

Mehän olemme taantuneet aivan.
Ennen minulla oli siivouspäivä(*) perjantaina ja ajoittain myös toimeliaita siivousapulaisia.
Ja välillä oli jopa kaksi siivouspäivää viikossa!
Nyt ei enää ole - siivouspäivää eikä apulaisia - koska kuka nyt perjantaita haluaisi käyttää siivoamiseen?
(olen näköjään pohtinut tätä joskus aiemminkin)

Kuulin yhdestä jolla on siivouspäivä torstaisin.
Aivan ennenkuulumatonta.
En ole vielä pystynyt uudelleenohjelmoimaan aivojani.
Koska en ikinä jaksa, en viitsi eikä minua huvita.
Ja muutenkin, miksi siivota, kun voi lukea (tai kirjoittaa blogia?)

Voisi luulla että kasojen ja pinojen määrä vähenee, kun asukastiheys pienenee.
Kissankikkarat.
Ilmeisesti ja kaikesta päätellen olen talouden ainoa ammattimainen kasauttaja. (esim.)
(Lehtori on vasta harrastelija)

Sitten on vielä semmoinen erillishäpeäkriizi.

Tiedättekö sen, kun alusvaatteita ei voi ripustaa kuivumaan ulkopyykkinarulle kun joku voi nähdä ne?
Niin koskeeko se sama myös yövaatteita ja pyjamia?
Että ovatko ne samalla tavalla noloja?
Voiko yöasun piilottaa kahden tyynyliinan tai lakanan väliin?
Entä jos on tuplalakana, onko se nolo? (kun se nyt tulee parisängystä, tiedättehän? Pari?)
Millä vuosisadalla oikein elän?

yöasut maastoutuvat tyynyliinoihin

(*)siivouspäivä = imuroidaan suurinpiirtein yhteisten tilojen keskivaiheilta aika nopeasti, ehkä pyyhitään vähän kostealla ja siistaistaan wc.

Hajahavaintoja Tallinnasta (1)

Olimme heinäkuun alkupuolella parin päivän reissulla Tallinnassa. Pääsin vihdoinkin Viru-hotellissa sijaitsevaan KGB-museoon.

Sekin on niitä paikkoja, joissa käytyään on pakko pohtia kaikenmoisia.

Kun aikoinaan aloitin venäjän opinnot, Neuvostoliitto oli vielä tanakasti olemassa, ja kun jatkoin niitä yliopistossa, oltiin menossa kohti jonkinlaista parempaa - tai niin ainakin silloin vielä kuviteltiin.

Opastettu kierros oli oivallinen ja perinpohjainen.

Erinomaisen lämmin suositus.

Puoluejohto on kaiken aikaa tavoitettavissa.

Haluaisin oikeastaan pohtia kaikenmoista neuvostovaltaan liittyvää, mutta olen niin perinpohjaisen epäileväinen, etten rehellisesti sanottuna uskalla. Ties millä tiitiäisen listalla olenkaan jo opintojeni vuoksi...

Pysäytyskuvia

Nicosia - kreikkalainen puoli

satama-aukio Ayia Napa

Hajahavaintoja Kyproksen reissulta (2)

Teimme reissumme aikana kaksi päiväretkeä Kyproksen turkkilaiselle /pohjoiselle puolelle.

Ensimmäisen pistäytymisen rajan toiselle puolen teimme pääkaupungista, Nicosiasta. Siellä, keskellä Nicosian vanhaa kaupunkia on rajanylityspaikka.
Ensin mennään passikontrolliin Kyproksen puolella, sitten kuljetaan pätkä ei-kenenkään-maalla, sitten mennään passikontrolliin turkkilaisella /pohjoisella puolella.
Kieli ja kulttuuri muuttuvat. Kadusta tulee basaarinomaisempi, kieli vaihtuu turkiksi ja moskeijoiden rukouskutsut halkovat ilmaa.

lähestyt rajavyöhykettä

piraattiroinabasaaria

Monella tavalla jo tämä lyhyt piipahdus - kävelimme keskipäivän kuumentamia katuja ehkä parisenkymmentä minuuttia - pysäytti.
Tässä maailmantilanteessa, tässä ajassa, tämän jäätyneen konfliktin äärellä oli pakko pysähtyä, pohtia, ottaa aikalisää ajattelulle.

Vielä enemmän vaikutti se, kun katsoimme karttaa. Inhimillinen kärsimys on pienen merimatkan päässä, melkein horisontissa näkyvissä.

tästä suoraan päädyt kauheuden hornaan

Pohdin paljon, pohdin pyhää, pohdin omaa ja muita, pohdin inhimillistä kärsimystä ja ihmisenä olemista.

Se on kummallista: olet näennäisesti hyvin kepeästi altaan reunalla lueskelemassa ja nautiskelemassa olemassaolosta.

Siellä, hotellimme altaanreunalla joku vaikuttajapersoona teki työtään. Kuvasi näyttävästi ja suurieleisesti kirjojaan, kynsiään, kauniisti taiteltua pyyhettään altaan kirkasta vettä vasten.
Ja samalla itse tiedät, mitä vastarannalla, vain pienen merimatkan päässä tapahtuu.

Toisen päiväretken saaren pohjoiselle puolelle teimme Famagustan kaupunkiin.

Pääsimme kulkemaan Varoshan aavekaupungin kadulla, katselemaan kahtia jaettua uimarantaa, Varoshan hylättyjä taloja, kauppoja, hotelleja.

meidän ja muiden - aavekaupungin ranta

kielletty alue

Meillä jokaisella pitäisi olla jotain mitä pitää pyhänä, arvokkaana ja merkityksellisenä.
Ja meidän jokaisen tulisi täydestä sydämestämme kunnoittaa toinen toistemme pyhiä, arvokkaita ja merkityksellisiä.

Niin ajattelin.

hylätty luostari Famagustan liepeillä

Ja sitten olinkin itse jo haasteen edessä.

Istuimme Famagustan sunnuntaihiljaisessa kaupungissa, pohtimassa juuri tätä.
Edessämme, aukion laidalla oli vanha goottilaistyylinen katedraali, jonka sisuksista alkoi yhtäkkiä kuulua islamilaista rukouslaulua.

Miten suhtautua jonkun toisen pyhään, kun se tavallaan rikkoo jotain sellaista jota ehkä itse pidän pyhänä?
Onko se kahden pyhän limittymistä, lomittumista, jonkinlaista epämääräisen selviytyvää yhteiseloa?