Kannattaako eväät tehdä itse?

Ryhtiliikkeistä puheenollen:
päätin testailla, kannattaako eväät tehdä itse, ja paljonko joutuu rouskuttamaan kasviksia, että pääsee siihen 800g päivässä.

Esimerkki kolmen päivän eväistä, listasta puuttuu muutama raaka-aine, joita kotona oli jo valmiina.

sipuli 0,85
paprika 2,8
kurkku 1,19
jauheliha 5,15
porkkana 0.65
jv.salaatti 1,02
salaattijuustokuutiot 2,83
tomaatti 1,68
meloni 2,36
jogurtti 1,61
rahka 0,95
yht. 21,09 e, eli n. 7e/pv.

Tästä valmistui kolmelle päivälle:
kasvislisuke (sipuli, paprika, porkkanakuutiot; paahdetaan pöhöttimessä reilut 10 min) ja niille jauhelihakastike (arrabiatapestolla; sitä oli kotona entuudestaan)
fetasalaatti (kurkkua, tomaattia, salaattia, salaattijuustokuutioita)
jälkiruuaksi melonikuutioita ja pakastettuja ananaspaloja (pakastettua ananasta oli kotona valmiiksi)
Välipalaksi jogurttia, rahkaa, pakastemansikoita ja kaurahiutaleita (kahta jälkimmäistä kotona entuudestaan).

 Nopeasti punnittuna lounas+salaatti+jälkiruokameloni+välipala sisälsi n. 400g kasvista.

Aika paljon kasviksia ainakin minulle; minulta kun tuo kasvisten syöminen ei mitenkään luonnostaan suju. 
Ja vasta tavoitteen puolivälissä! Johonkin kohtaan päivästä pitäisi saada vielä toiset 400g lisää.
Syön aamulla ja illalla vielä jogurttia mansikoiden ja pensasmustikoiden tai vadelmien kanssa. 

Ja taloudellisestikin vähän siinä ja siinä: kaupan valmiseinestä saattaa saada huomattavasti halvemmalla ja nopeammin. 
Vaikka täytyy myöntää, että useasti se itsetehty on kyllä parempaa. Ja kasviksellisempaa.

Ärsyttää vain se, että sille valmistelulle täytyy jostain löytää aikaa ja energiaa. Ja sitten täytyy laahata niitä kipposia töihin ja kotiin. Lounastan suunnilleen joka päivä eri työpisteessä, niin etten voi viedä alkuviikon ruokia kerralla mihinkään jääkaappiin valmiiksi.

Kun ei ole mitään sanottavaa

 Päätin taas kerran pistää somen kunnon tauolle.
Tai lähinnä Instan, se on ainoa somekanava jossa edes vähän vietän aikaani. 
Valahdin instaan jossain välissä ennen joulua. Piti seurata sitä ja tätä työkaveria, heidän jouluvalmisteluitaan ja joulujaan.
Uudeksi vuodeksi esikoinen lähti Pariisiin, seurasin tapahtuman instatilejä.
Kohta vuodenvaihteen jälkeen nuorimmainen lähti ensimmäistä kertaa elämässään mutkamäkeen, piti seurata sitä retkeä.
Ehkä nuoret nyt pysyvät hetken aloillaan, eikä minun tarvitse etävahtia heitä.
Ja työkaverit saavat puolestani päivittää mitä tykkäävät.

Kirjoitin päiväkirjaani: haluan olla enemmän läsnä itselleni.

*

Harmittaa.
Työaikatauluni on jotenkin hankala, en oikein löydä tyydyttävää aikaa liikunnalle.
Tai ehkä se onkin oma sisäinen aikatauluni, mikä se hankala on.
Joskus aiemmin kävin uimassa ennen työ- tai opiskelupäivän alkua. Mutta viimeisen reilun vuoden verran en kertakaikkiaan vain ole lähtenyt.
Aiemmin heräsin omia aikojani joskus vähän viiden jälkeen, ehdin hyvin altaaseen ja sieltä arkihommeleihin kahdeksaan mennessä.
Nykyään herään vaivalloisesti herätyskelloon puoli seitsemältä ja ehdin verstaalle niukinnaukin kahdeksaksi. (onneksi ei ole aikaisia aamuryhmiä!)
Ja uimahallillakin on huoltotauko kait kahtena aamuna viikossa. Juuri niinä aamuina, jolloin olen hallin liepeillä ja pääsisin sinne helposti. 

Ja töiden jälkeen en jaksa.
Olen väärällä työpisteellä.
Tai eväät ovat väärällä työpisteellä - minulla kun on muutamia siirtymiä paikasta toiseen.
Pakkaan tyytyväisenä rallatellen aamulla eväät että pääsen töiden jälkeen uimaan ja sitten unohdan ne ensimmäiselle työpisteelle. Minä ja uikkari ja kiljuva nälkä olemme toisella työpisteellä ahkeroimassa. Ja eväät rallattelevat eri työpisteellä että lällällää, täällä me ollaan.

Kiipeilyllekin on ollut haasteellista löytää hyvää aikaa: välillä oikuttelee minun kroppani, välillä siskon. Ja jos kroppa jotenkuten pelittääkin, tulee töitä tai huvituksia. 

Kaikki muut aloittavat uuden reippaan elämän tammikuussa. Minä unohtelen eväitä ja töitä ja mitälie milloin mihinkin. Jeepäjee.

*

Tämmöistä tammikuun alussa

 minulla oli kunnianhimoinen tavoite tammikuun alussa: luen kirjan päivässä ja bloggaan monta kertaa viikossa.

Ja pah! 

kuvituskuva Elmasta, joka pohtii miksi
hanasta tulee vettä
ja miksi se kastelee kissaeläimen viikset

Paluu tauon jäljiltä töihin on ollut uskomattoman haasteellista. 
Onnistuin joulutauon aikana kokonaan unohtamaan, kuinka töitä tehdään - työkaveri totesi jossain vaiheessa: onneksi sä et ole palolaitoksella töissä, sulla olis varmaan letkutkin kotona.

kuvituskuva: taidemuseonmäeltä kaupunkiin

Teimme tammikuun alussa Lehtorin kanssa kulttuurimatkan Helsinkiin: Ateneum, Amos Rex, Kansallisteatteri. 
En ole varmaan ikinä ollut niin ravisteltu teatteriesityksessä, kuin mitä Täällä Pohjantähden alla -esityksen aikana. Enkä taatusti ole koskaan ikinä milloinkaan itkenyt teatterissa niin paljoa.
Minua ravisteli ja kosketti se terävyys ja kirkkaus, jolla esityksessä kuvattiin meidän yhteistä historiaamme, miten olennaisia asioita ohjaaja on onnistunut tarinasta poimimaan ja miten upeasti se tuotiin esille. 

Amos Rex; olen osa taideteosta
kerran kiipeilijä, aina kiipeilijä

Kulttuuriviikonlopun sää oli jäätävän kolean kylmä, emme lähteneet kiertelemään Lux Helsinki -teoksia, vaikka sekin oli minulla mielessäni (Lehtorin liikkuminen on myös koko ajan mennyt huonommaksi, hän ei mielellään huvikseen kävele, eikä ainakaan jos olosuhteet haraavat kunnolla vastaan. Hänellä on paha nivelrikko /kulumat, jonottaa varaosan asennukseen!)
Kiersimme siis suunnitellut museot, kävimme haikailemassa Rosebudissa, löysimme mainion drinkkibaarin - johan sitä siinä on yhdelle viikonlopulle ohjelmaa.

Hesan reissulla menossa mukana myös
Kuippana ja Nokeinen, aka Seikkikset

"Helsinki on hetkisen kaunis"

*

Töissä koostin teemanäyttelyn opetuskuvista.
Siivosimme syksyllä varastoja, ja sieltä löytyi erilaisia kirjoja, kuvatauluja ja opetuskuvia, joita oltiin jo heittämässä pois. 
Eihän sellainen nyt käy laatuun!
Vaikka kuvien ja kuvataulujen ajoittaminen oli aika haasteellista, sain aikaan jonkinlaisen jatkumon suunnilleen -50-60 luvuilta tähän päivään asti.
Ja vietin monta onnellista tuntia varastossa pohtimassa maailmanmenoa.

Näyttelyn uusimmat kuvat tuotin itse tekoälyllä.  

tekoälyn tuottama kuva
kehoitteella tee minulle kuva Mark 10:13-16
kuva paljastaa meille vähemmän tunnettuja
asioita Raamatusta

valokuva on huono
kuva itsessään hieno
ja teemana edelleen sama kuin yllä
kuva on jostain Benediktiini-nunnien
1970-luvulla koostamasta opetuskuvasarjasta

**

Viiden vaatteen vuosi -raportti.

Tiedän jo nyt, että tulen epäonnistumaan rankasti viiden vaatteen vuodessa.

Anopin löytö mamman vintiltä: pitkä nahkatakki. Takki oli kuulemma löytynyt jostain vintin nurkasta muovipussiin rytättynä, ja se vaikuttaa aivan käyttämättömältä.
Kaikki olivat sitä mieltä, että se olisi sopinut loistavasti Pikkusiskolle. 
Paitsi Pikkusisko itse.
Takki jäi meille väliaikaisvarastointiin.
Paitsi että se sopii kyllä aivan loistavasti myös minulle. 
Minun pitää kuulemma ruveta käyttämään sitä. (sanoivat kaikki ja aivan erityisesti Pikkusisko)

Olen kotiuttanut mamman vintiltä jo pari vuotta sitten upean villakangastakin, jota en ole käyttänyt ainakaan vuoteen kertaakaan; välillä pidin sitä aika ahkerastikin.
Pitää kait nostaa sekin taas esille.

On tosi outoa että mamman vaatteet sopivat minulle (tai tytöillekään, sen puoleen.) Mamma kun on parhaassakin pituudessaan ollut varmaan ainakin kymmenen senttiä minua lyhyempi (nyt hän on tietysti vielä lyhyempi, kun on vanhuuttaan painunut aivan kokoon) ja muutenkin ollut rakenteeltaan aivan erilainen. 
Minulla on tapana ostaa aivan liian väljiä vaatteita itselleni.
Ja mamman takit melkein hölskyvät päälläni.
En osaa kuvitella, miltä pienikokoinen mamma on juhlatällingissään näyttänyt. 
(ja mamma on siis Lehtorin mamma, minun anoppini äiti, kohta sata v.)

Kengät.
Polvet alkoivat taas oikutella. Kiipeillessä en aina pysty kunnolla ponnistamaan paremmalta, eli vasemmalta jalaltani. 
Ja välillä harmittaa kävellessäkin.
Eivät ne polvet varsinaisesti kipeät ole, mutta huutelevat että hei täällä minä, uskollinen ystäväsi polvi! ja sen kaveri, toinen polvi! 
Rappusiakaan en tykkää mennä.

Lehtori ehdotti, että testaisin hänen hyväksi havaitsemansa kenkämerkin, on kuulemma paljon auttanut häntä.
Minähän olen vuosikaudet tepsutellut menemään paljasjalkatossuilla, mutta taivuin nyt testaamaan tämmöisiä superpehmeäpohjaisia kenkiä.
Niinpä kai sitten.

Voi olla että täytyy vähän uudistaa kenkäkokoelmaa.

*

Lukuvuosi 2025

 Vähän yllätyin lukemieni kirjojen määrästä: olen lukenut selvästi vähemmän kuin muutamana aiempana vuonna. 
Laskujeni mukaan luin vuoden aikana 152 kirjaa (+muutaman yökirjan, joita en ole ottanut laskuihin mukaan, kun niistä on vähän hatarat käsitykset)
Stressikuukaudet näkyvät: olen lukenut vähemmän kaikkina opiskeluiden näyttökuukausina. 
Äänikirjat palasivat aiempaa vahvemmin kuvioihin loppukesästä. 
Kuuntelen äänikirjoina sellaisia kirjoja, joita en tulisi muutoin lukeneeksi: esimerkiksi elämäkertoja ja tietokirjoja jotka todennäköisesti jäisivät kesken vaikka olisinkin innolla aloittanut.

minä, seikkikset ja kirja aamupalalla jouluna

Vuoden mittaan olin jatkuvasti vankemmin kiinni lukuaikapalvelussa, ja syyskaudella luin oikeastaan vain e-kirjoja.
Kesän yli ja alkusyksystä kriiseilin toistuvasti lukuajan loppumisen kanssa: minulla oli 100 tunnin perhejako, ja epäilen, että lukuaikapalvelu muutti jotenkin e-kirjoihin käytettävän ajan laskemista, koska minulta alkoivat tunnit loppua.
Ensin en saituuttani raaskinut hankkia rajatonta lukuaikaa, sitten sitä ei ollut tarjolla, ja kun sitten jossain lokakuun loppupuolella aikani loppui taas kerran aivan liian aikaisin ja minulle tarjottiin rajatonta lukuaikaa, ostin sen kiireesti.
Ehdottomana plussana se, että käyttämälläni palvelulla (Storytel) on ainakin tällä hetkellä ihan oikeasti rajaton lukuaika. Arvelen, että olen kuluttanut rajatonta lukuaikaani kuukausittain n. 130-150 tuntia. 
Luen a5-kokoiselta tabletiltani (Ipad mini) ja äärimmäisessä hätätilanteessa myös puhelimelta.
Haaveilin yhdessä vaiheessa lukulaitteesta, kun semmoisen näin vieruskaverilla bussissa, mutta suomalaiset lukuaikapalvelut eivät toimi lukulaitteissa. (se on kyllä harmi, se näyttö on jotenkin hurjan toimivan ja kirjamaisen oloinen ja laitteen koko myös oivallinen!)

kesäinen aamukahvi parvekkeella

Nostoja lukuvuodesta 2025:

Elämäntarinat:

Niina Kivilä: Nainen jota ei ollut. Tuntemattoman tädin elämäntarina - kuvaus suomalaisesta mielenterveys- ja kehitysvammahuollosta.

Pekka Kuparinen: Koirapartio - aistien varassa. Poliisikoiran kouluttamisesta ja poliisikoiran kanssa työskentelemisestä, tietokirja, elämäntarina, letkeästi kirjoitettu

Veli-Pekka Lehtonen: Rikosasianajaja Kaarlo Gummerus. Suoraan aiheeseen loikkaava elämäntarina rikosasianajajan työstä. 

Mirkka Torikka, Mervi Pakka: Positiivinen - minä ja hiv. Ehdottomasti yksi vuoden lukukokemuksista! Puhutteli monella tasolla, luin ikätoverin muistelmina: kirjassa kerrotaan paljon meille 1970-luvulla syntyneille tuttuja asioita ja oikaistaan niitä vinoumia, joiden varassa olemme aikuisiksi kasvaneet. Elämänmakuinen, etenevä, vahva!

Michael Finkel: Mestarivaras - maailman röyhkeimmän taidevarkaan tositarina. Käsittämätön tyyppi, kävelee pokkana museoon ja nappaa mukaansa juuri sen esineen tai teoksen, jonka haluaa ja vie sen kämäisen poikamiesboksinsa seinälle. 

Tietokirjat

Jukka Tuhkuri: Jään voima - kertomus Endurancen uppoamisesta ja löytymisestä.
Suomalaisen jäätikkötutkijan kuvaus tämän päivän ja menneen ajan tutkimusmatkasta Etelämantereelle. 

Leena Elina Valkeapää: Kansallispuvun kulttuurihistoria. Lainasin tämän vähän vitsinä, enkä oikeastaan edes kuvitellut lukevani sitä. En ollut tiennyt, miten poliittinen asia koko kansallispuku on alunalkaen ollut. Ymmärsin monia asioita historiastamme paremmin, ja mitä en ymmärtänyt, osasin kysyä ja sain Lehtorin paikkaamaan aukkoja sivistyksessäni. Kirja oli jotenkin niin kiinnostava, että päädyin yölläkin pohtimaan kansallispukuja. Ja suomalaisuusaatetta ja kansallismielisyyttä ja mitälie.

Kaunokirjallisuus

Roope Lipasti: Kuuma linja. Hienosti rakennettu ajankuvaus meille 1970-luvun lapsille siitä kokonaisvaltaisesta yhteiskunnallisesta turvattomuuden tunteesta, jonka varjossa olemme kasvaneet aikuisiksi. Tiesin heti, missä metsässä kuuma linja meidän lähellä kulki - vaikka olinkin ihan väärällä puolella Turkua.

Holly Gramazio: Aviomiehiä. Laurenin vintiltä ilmestyy aviomiehiä toisensa perään, osa kiipeää vintille vapaaehtoisesti ja katoaa, osan Lauren lähettää itse pois nurkistaan. Onko täydellistä puolisoa olemassakaan? Miten ylipäätään voi päätyä täydelliseen parisuhteeseen?

matkakirjat - altaan reunalla täytyy lukea pokkareita

En osallistunut, enkä aio nytkään osallistua mihinkään lukuhaasteeseen tai lukupiiriin. Tykkään lukea ihan vain oman viihtymiseni takia, enkä tavoittele mitään ylevää sivistymistä tai muutakaan hyödyllistä. 

Hiljaiseen lukupiiriin yritän kyllä osallistua aina kun vain muistan siihen ilmoittautua. Siellä saa lukea mitä tykkää, eikä tarvitse kertoa kenellekään mitä on lukenut. 

Vuodelle 2026

 Ihan auttamattoman myöhässähän tämä postaus jo on, mutta uskotteko jos sanon, että on ajastettu?

*

Teemoja alkaneelle vuodelle:

- terveys: ravinto ja liikunta taas kerran järjestykseen.
Enemmän kasviksia, vähemmän tyhjää hötöä. On ollut aivan liian helppoa hakea kaupasta joku nopea valmisruoka töihin evääksi. Josko taas näkisin vaivaa ja tekisin itselleni eväät, joilla nälkä pysyy poissa ja joissa on muutakin ravintosisältöä kuin riisiä tai pastaa?
Ja se liikunta, on ihan liian helppoa väittää työpäivän jälkeen että ei jaksa. Kun olo kumminkin tulisi paremmaksi siitä että menisi ja tekisi vain. Edes pikkuisen.

- ilo: luovat asiat, kulttuuri, lukeminen, kirjoittaminen. Pätee sama kuin edelliseen kohtaan, on ihan liian helppoa väittää että ei jaksa. Sen kuin menisi ja tekisi vain, edes vähän ja pikkuisen, koska se tekee itselle hyvää.
Tähän kategoriaan kuuluvat myös mää-retket tai taiteilijatreffit itseni kanssa.

- säästäväisyys: olen käyttänyt rahaa aika vapaalla otteella, vaikka sitä onkin ollut vain vähän. Ihan kaikkea, mitä tekee mieli, ei aina tarvitse ostaa. Kun kaikkea ja kaikenlaista minulla jo on. 
En voi loputtomiin oikeuttaa turhien asioiden osteskelua sillä, että mä haluuuuun.

- päätimme Lehtorin kanssa viettää juhlavuotta. 
Vähän oli vääntämistä että saimme keksittyä edes jonkinmoisen juhlan aiheen. Pyykit sekaisin 30 on juhlavuotemme teema ja aiomme viettää sitä koko vuoden (jos muistamme) aina kun vain mitenkään on aihetta juhlaan.

*

Teoria uuden vuoden päivästä

 Oletteko samaa mieltä siitä, että tammikuun ensimmäinen päivä on kuoppa?

Tai saumakohta?

Tai jotenkin semmoinen ei-olemassaoleva-päivä.

kuvituskuva joulukuun lopulta
ei ollut alkuvuosi näin kaunis

Koska semmoinen se minusta on. Se ei oikein ole kunnon juhlapäivä, eikä oikein arkipäiväkään, se vain on. Täällä meidän nurkilla yleensä semmoinen harmaan pilvinen, epämääräisen joutilaisuuden päivä.

Se hyvä puoli tämmöisissä epäolevissa kuoppapäivissä on, että silloin ei tarvitse saada vielä mitään kovin kummoista aikaan.
Ei tarvitse täyttää uusia suunnitelmia tai noudattaa uutta ja entistä ehompaa kuntoilu-, säästäväisyys- tai ahkeruusohjelmaa, koska on päivä jota ei ole olemassakaan.

Sitten vasta toinen päivä aloitetaan oikeasti ja kunnolla kaikki se, mitä on uudenvuodenaaton hurupäissään mennyt lupaamaan tai suunnittelemaan.

Siksi ei ole niin väliksi jos ei jaksakaan kiipeilyhallilla heti vetää täysillä vaan vetelästi loinehtii reitiltä toiselle ja toteaa, että yhtään ei huvita.
Mutta toisaalta onneksi voi taputella itseään selkään, että hirmu hyvin on tämä viiden vaatteen vuosi lähtenyt käyntiin, kun yhtään vaatetta en vielä ole ostanut.

Se on semmoinen hyvä päivä, se tammikuun eka päivä.
Sitten alkaakin taas se ihan tavallinen tosielämä.