Päätin taas kerran pistää somen kunnon tauolle.
Tai lähinnä Instan, se on ainoa somekanava jossa edes vähän vietän aikaani.
Valahdin instaan jossain välissä ennen joulua. Piti seurata sitä ja tätä työkaveria, heidän jouluvalmisteluitaan ja joulujaan.
Uudeksi vuodeksi esikoinen lähti Pariisiin, seurasin tapahtuman instatilejä.
Kohta vuodenvaihteen jälkeen nuorimmainen lähti ensimmäistä kertaa elämässään mutkamäkeen, piti seurata sitä retkeä.
Ehkä nuoret nyt pysyvät hetken aloillaan, eikä minun tarvitse etävahtia heitä.
Ja työkaverit saavat puolestani päivittää mitä tykkäävät.
Kirjoitin päiväkirjaani: haluan olla enemmän läsnä itselleni.
*
Harmittaa.
Työaikatauluni on jotenkin hankala, en oikein löydä tyydyttävää aikaa liikunnalle.
Tai ehkä se onkin oma sisäinen aikatauluni, mikä se hankala on.
Joskus aiemmin kävin uimassa ennen työ- tai opiskelupäivän alkua. Mutta viimeisen reilun vuoden verran en kertakaikkiaan vain ole lähtenyt.
Aiemmin heräsin omia aikojani joskus vähän viiden jälkeen, ehdin hyvin altaaseen ja sieltä arkihommeleihin kahdeksaan mennessä.
Nykyään herään vaivalloisesti herätyskelloon puoli seitsemältä ja ehdin verstaalle niukinnaukin kahdeksaksi. (onneksi ei ole aikaisia aamuryhmiä!)
Ja uimahallillakin on huoltotauko kait kahtena aamuna viikossa. Juuri niinä aamuina, jolloin olen hallin liepeillä ja pääsisin sinne helposti.
Ja töiden jälkeen en jaksa.
Olen väärällä työpisteellä.
Tai eväät ovat väärällä työpisteellä - minulla kun on muutamia siirtymiä paikasta toiseen.
Pakkaan tyytyväisenä rallatellen aamulla eväät että pääsen töiden jälkeen uimaan ja sitten unohdan ne ensimmäiselle työpisteelle. Minä ja uikkari ja kiljuva nälkä olemme toisella työpisteellä ahkeroimassa. Ja eväät rallattelevat eri työpisteellä että lällällää, täällä me ollaan.
Kiipeilyllekin on ollut haasteellista löytää hyvää aikaa: välillä oikuttelee minun kroppani, välillä siskon. Ja jos kroppa jotenkuten pelittääkin, tulee töitä tai huvituksia.
Kaikki muut aloittavat uuden reippaan elämän tammikuussa. Minä unohtelen eväitä ja töitä ja mitälie milloin mihinkin. Jeepäjee.
*
Kyllä liikunnallekin löytyy varmasti taas sopiva kolo jossain vaiheessa. Ehkä kaikille on aikansa, ja nyt pitää keskittyä muihin juttuihin?
VastaaPoistaSome voi olla kyllä hirveä aikasyöppö, ja kaiken lisäksi niin turha. Mulle somesta poissaolo on ollut ihan ratkaiseva tekijä silloin, jos olen halunnut olla enemmän läsnä. Mieli jotenkin rauhoittuu, alkaa nähdä asioita eri tavalla, ja osaa keskittyä paremmin ns. oikeisiin asioihin.
Sanoisin, että ole itselleni armollinen, ellen vihaisi kyseistä sanontaa sydämeni pohjasta. 😅
Kuulema iän myötä unen tarve vähenee. Sitä odotellessa, toistaiseksi on käynyt päinvastoin!
VastaaPoistaArvostan, jos osaat pysyä poissa somesta. Mä en. Olen siellä liikaa, mutta sit toisaalta olen muuten "aina" yksin, että seuraa sieltä hakee.
VastaaPoistaOnpas sulla paljon siirtymiä työn vuoksi. Ei ihme että kamppeet ja eväät usein väärässä paikassa. Olen kyllä varma, että kohta löydät sopivan rytmin ja opit muistamaan eväät ja sit olet taas uimassa ja kiipeilemässä entiseen malliin.