paastopohdintaa

Muslimien ja kristittyjen suuret paastot alkoivat tänä vuonna suunnilleen samana päivänä, helmikuun puolivälin jälkeen. 

Päädyimme töissä juttelemaan paastosta.
Semmoista se on, joskus onnistuu löytämään kiinnostavia jutunaiheita.
Ensin yksi asiakas halusi tietää, miten me paastoamme.
Ja sitten sitä piti pohtia työkavereiden kanssa enemmältikin.

kuvituskuva: hiihtolomareissu Tampereelle

Olen kerran onnistunut pitämään pääsiäispaaston oikein hyvin: ruokapaastona ja pääsiäiseen valmistautuen. 
Sinä vuonna juhla oli suuri.

Sen jälkeen olen paastonnut vähän puolivillaisesti, laiskasti, mukavuudenhaluisesti.

Nyt tämä töissä käyty paastokeskustelu herätti pohtimaan. 
Islamin paastohan on hyvin jyrkkä, ehdoton, tarkkojen sääntöjen määrittelemä.
Se luo tilaa - ainakin kuulemani mukaan - tärkeisiin asioihin keskittymiselle: Koraanin lukemiselle, hyvien tekojen tekemiselle, rukoilemiselle.
Kun ruuan valmistamiseen ja ruokailuun päivässä kuluva aika käytetään oikein, tehdään tilaa juhlalle.

Kuinka hyvää tuollainen asenne tekisikään tämän päivän yltäkylläisyyden keskellä!
Se, että valmistaa itseään juhlaan - mihin tahansa juhlaan - pohtimalla, miksi sitä juhlaa vietetään.
Tekemällä juhlalle tilaa vaatimattomuuden kautta.
Sen sijaan että aloittaa glögien maistelun jo lokakuussa, odottaakin jouluun asti. (jouluakin edeltää joulupaasto, jos on lipsahtanut pois mielestä)
Tai pääsiäismunien kanssa pääsiäiseen asti.

Ja sitten pohdin itseäni.

Ihan ensin laitoin somen (eli instan) tauolle - se ei ole kovin vaikeaa, koska olen tehnyt niin jo monta kertaa ennenkin, ja kerta kerralta se tulee helpommaksi.
Sitten laitoin tauolle myös uutissovellukset. 
Se onkin jo vaikeampaa: uutisten silmäily on ollut hyvää korviketta instan kuvavirralle, ajanvietettä bussia odotellessa tai bussissa, tyhjien pitkästyneiden hetkien täyttämistä kotona.
Uutissyötteen sentään annan tulla puhelimeen otsikkotasolla, niin että tiedän jos maailma romahtaa. Aamuisin luen aamukahvin kanssa päivän paikallislehden ja telkkarista saa katsoa uutiset. Se riittää.
Vietin paastoa varsin esimerkillisesti viikon (lukuunottamatta yhtä kertaa kun piti tarkistaa yksi työasia instasta) ja vaikka välillä pitkästyin ja sormi täpästi puhelimella koko ajan (ette uskokaan, miten monta kertaa päivässä voi tarkistaa pankkitilin tilanteen ja säätilan!), niin huomasin, että instaton-uutiseton maailma on hyvä.
Sunnuntaina paaston saa rikkoa - niin olen kuullut - ja sunnuntain kunniaksi selasin läpi ylet ja instat. 
Olisi ihan yhtä hyvin voinut jättää tekemättä. Maailma näytti olevan tallella.
Totesin että voin hyvillämielin jatkaa tätä paastoa.

Mutta valmistaako se minua juhlaan?
Itselleni se tekee hyvää, mutta valmistaako se minua juhlaan?