Missä ihmeen välissä ne oikein vanhenevat?
 |
| Talouden vanhin holhokki tuli tarkistamaan aamiaistilanteen. Ei ollut hiirtä tarjolla, edes synttärisankarille |
Miten ihmeessä Pikkusiskokin voi olla jo kymmenen?
Kymmenen?
Käsittämätöntä.
Aina on aihetta juhlaan
Meillä juhlitaan tänään: talouden vanhin holhokki täyttää 16. Ja minun vauvani täyttää kymmenen.
Missä ihmeen välissä ne oikein vanhenevat?
Miten ihmeessä Pikkusiskokin voi olla jo kymmenen?
Kymmenen?
Käsittämätöntä.
Missä ihmeen välissä ne oikein vanhenevat?
Miten ihmeessä Pikkusiskokin voi olla jo kymmenen?
Kymmenen?
Käsittämätöntä.
ällöttävän tunnollinen ja kauhea kapina
olin oikein ällöttävän tunnollinen ja kunnollinen eilen.
Tein melkein kiltisti töitä.
Pakotin kauhulauman harrastamaan liikuntaa: kävelemään kotoa kirjastolle. ("nää-äfst, eime jakseta. kestää liian kauan. onkspakko")
Treffasin ne kirjastolla. ("jalkoihin sattuu")
Laitoin kotona terveellistä ruokaa: pääruuan lisäksi salaattia, raastetta, päärynälohkoja, pikkutomaatteja. ("mikäsua oikein vaivaa? toivottavasti koulu alkaa pian että saa ruokaa")
Kävin moikkaamassa naapurin mammaa, joka vihdoin uskaltautui ottamaan puhelimen käteensä. En ole edes nähnyt koko mummoa moneen kuukauteen. Podin pahaa omaatuntoa.
Tulin kotiin. Kirjoitin esseen valmiiksi, opettelin vihdoin kuinka lähteet merkitään niin kuin kuuluu. Palautin äkkiä ennen kuin tulin katumapäälle.
Päivitin lasten kalenterit. Ja omani.
Tein terveellistä iltapalaa. ("hei banaania! onksmeillä banaania!"; kyllä rakas lapseni, tuossa hedelmäkulhossa ihan jatkuvasti, niitä saa aina syödä)
Lähdin kävelylenksalle. Kävelin vajaan tunnin.
Tulin kotiin. Leivoin leivän.
Venyttelin. Tasapainolautailin.
Peseydyin.
Söin terveellistä iltapalaa.
Luin kirjaa.
Ajattelin että olen ollut ällöttävän tunnollinen ja kunnollinen koko päivän. Ja sitten ajattelin että olen ällöttävän keski-ikäiskeskiluokkainen.
Kapinoin. En maksanutkaan yhtä laskua heti. Vaan ehkä vasta tänään. Hah. Siitäs saatte!
Kapinoin lisää. En katsonutkaan vielä kevään opiskeluohjelmaa. Ehkä katsonkin vasta tänään. Siitäs saatte vielä lisää! Hah teille!
Tein melkein kiltisti töitä.
Pakotin kauhulauman harrastamaan liikuntaa: kävelemään kotoa kirjastolle. ("nää-äfst, eime jakseta. kestää liian kauan. onkspakko")
Treffasin ne kirjastolla. ("jalkoihin sattuu")
Laitoin kotona terveellistä ruokaa: pääruuan lisäksi salaattia, raastetta, päärynälohkoja, pikkutomaatteja. ("mikäsua oikein vaivaa? toivottavasti koulu alkaa pian että saa ruokaa")
Kävin moikkaamassa naapurin mammaa, joka vihdoin uskaltautui ottamaan puhelimen käteensä. En ole edes nähnyt koko mummoa moneen kuukauteen. Podin pahaa omaatuntoa.
Tulin kotiin. Kirjoitin esseen valmiiksi, opettelin vihdoin kuinka lähteet merkitään niin kuin kuuluu. Palautin äkkiä ennen kuin tulin katumapäälle.
Päivitin lasten kalenterit. Ja omani.
Tein terveellistä iltapalaa. ("hei banaania! onksmeillä banaania!"; kyllä rakas lapseni, tuossa hedelmäkulhossa ihan jatkuvasti, niitä saa aina syödä)
Lähdin kävelylenksalle. Kävelin vajaan tunnin.
Tulin kotiin. Leivoin leivän.
Venyttelin. Tasapainolautailin.
Peseydyin.
Söin terveellistä iltapalaa.
Luin kirjaa.
Ajattelin että olen ollut ällöttävän tunnollinen ja kunnollinen koko päivän. Ja sitten ajattelin että olen ällöttävän keski-ikäiskeskiluokkainen.
Kapinoin. En maksanutkaan yhtä laskua heti. Vaan ehkä vasta tänään. Hah. Siitäs saatte!
Kapinoin lisää. En katsonutkaan vielä kevään opiskeluohjelmaa. Ehkä katsonkin vasta tänään. Siitäs saatte vielä lisää! Hah teille!
ylevyys hukassa
kaikki reippaat blogistit ovat summanneet mennyttä ja katsastelleet tulevaa vuotta, minä vaan en.
Miten sen oikein sanoisi?
Elämä tulee täydemmäksi ja täyteläisemmäksi koko ajan.
Itsestään oppii lisää koko ajan, sellaistakin mitä ei ole aiemmin huomannut. Ja oman keskeneräisyytensä huomaa varsin kituliaasti ja vaivalloisesti.
Pitkä on ihmisen tie.
Kävin eilen sauvalenksalla lähimetsässä. Puuskutin hiet silmissä mäkeä ylös, mietin hitaasti ja yksitellen kaikkia tärkeitä ihmisiäni.
Siinäpä se, vanhan vuoden päätös, uudenvuoden lupaus.
*
Haluaisin sanoa jotain ylevää, mutta juuri tällä minuutilla on ylevyys hukassa.
Jos vaikka yritän paiskoa vähän töitä välillä.
Miten sen oikein sanoisi?
Elämä tulee täydemmäksi ja täyteläisemmäksi koko ajan.
Itsestään oppii lisää koko ajan, sellaistakin mitä ei ole aiemmin huomannut. Ja oman keskeneräisyytensä huomaa varsin kituliaasti ja vaivalloisesti.
Pitkä on ihmisen tie.
Kävin eilen sauvalenksalla lähimetsässä. Puuskutin hiet silmissä mäkeä ylös, mietin hitaasti ja yksitellen kaikkia tärkeitä ihmisiäni.
Siinäpä se, vanhan vuoden päätös, uudenvuoden lupaus.
*
Haluaisin sanoa jotain ylevää, mutta juuri tällä minuutilla on ylevyys hukassa.
Jos vaikka yritän paiskoa vähän töitä välillä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)