Mikäköhän olisi tämän päivän natina?
En olisi millään, en sitten yhtään millään jaksanut nousta. Tai edes herätä.
Usein aamubussissa pohdimme Pikkusiskon kanssa paikkoja, joihin voisi käpertyä ihanasti ja lämpimästi torkkumaan, ihan vähän vain. Pikkuiset torkut.
Pikkusiskon paras ehdotus on toistaiseksi ollut koulun jättiläiskokoinen puuropata.
Minä suunnittelen joka päivä työpöydän alle piiloutumista.
Muutenkin yöt ovat olleet kummallisia: paitsi että vanha dementtikissa huutaa kun on eksynyt taas johonkin (yleensä salamyhkäisesti työpöydälle), olen ruvennut näkemään outoja unia.
Kerran menin intiaaniresevaattiin tutkijaksi, toisen kerran piti suorittaa ylioppilaskirjoitukset maahockeyssä. Voisiko joku unitutkija ystävällisesti kertoa mitä merkitsee ylioppilastutkinto maahockeyssä?
Tai vaihtoehtoisesti joku lukio-ope?
Minä en tiedä edes mitä on maahockey.
*
UPM ystävällisesti vihjaisi että semmoinen jännittävä asia kuin työnteko voisi olla paikallaan.
Niin kai sitten.
Höh.
keskenkasvuisen nuorison kehitelmiä
Isosiskon kanssa aloitimme yläkoulututustumiskierroksen.
Periaatteessa valinta on hänen osaltaan selvä, vaikka itse olenkin ollut vähän epäilevällä kannalla. Onkohan maailmassa riittävän hyvää koulua minun omille pikku silkohapsilleni?
Ehdotin lapsukaiselle kevyttä katsausta kaupungin opetustoimen tarjontaan, vähintäänkin siihen omaan tulevaan kouluun - että tietää mitä saa.
Sain puhua kuin ruuneperi: tulet nyt omin korvin kuuntelemaan, mitä ne opettajat siellä suunnittelevat teidän päänmenoksi.
No höh, joojoo.
Joka kerta kun yritin rapsutella nenääni tai oikaista hiuskuontaloani, Isosisko tarttui käteeni ja sihisi: "uskallakin kysyä jotain!"
Illan päätteeksi olin vakuuttunut, vaikka ennen iltaa en ollutkaan. Hyvä työrauha, hieno kuri, napakka kasvatusote. Juuri oikea paikka omalle pikku pulluraposkelleni.
Isosisko, joka oli siihen asti ollut täysin barrikadeilla juuri tämän oman koulun puolesta, olikin vaihtamassa mielipidettään. Kauhee kuri, hirvee hiljaisuus ja liian ankarat opet, kumarrellaan ja nyökitään kuin pulut. Ei semmoista kestä kukaan.
Minä olisin ollut valmis lopettamaan koko kierroksen tähän yhteen. Olisin voinut tuuletella kuin myöhäisherännäinen lahkolainen että jee, hyvä koulu!
Mutta mepä jouduimme takaisin lähtöruutuun: Isosiskoa alkoikin yhtäkkiä aivan tavattomasti kiinnostaa kunnallinen opetustarjonta.
**
Istuimme eilen keskenkasvuisen nuorison kanssa aterioimassa.
"sit voitte ottaa jälkkäriks vielä pikkuleivät tuolta pikkuleipäpurkista. Kun meillä nyt on semmoinen. Mä olen aina haaveillut että me oltais oltu semmoinen perhe jolla olis kotitekoisia pikkuleipiä isossa purkissa"
Isoveli: "joo ja sit me oltais otettu tuolit ja kuroteltu sinne purkkiin..."
Hetkistä myöhemmin jälkiruuan kohdalla, ne yksitellen juhlallisesti ottavat tuolinsa, nousevat sille seisomaan ja kurottelevat kaksinkerroin taipuneina työtasolla tönöttävään pikkuleipäpurkkiin, vähän hihittäen.
Hersyvä näky, varsinkin kun 2/3 niistä on pidempiä ja/tai yhtä pitkiä kuin minä.
*
Periaatteessa valinta on hänen osaltaan selvä, vaikka itse olenkin ollut vähän epäilevällä kannalla. Onkohan maailmassa riittävän hyvää koulua minun omille pikku silkohapsilleni?
Ehdotin lapsukaiselle kevyttä katsausta kaupungin opetustoimen tarjontaan, vähintäänkin siihen omaan tulevaan kouluun - että tietää mitä saa.
Sain puhua kuin ruuneperi: tulet nyt omin korvin kuuntelemaan, mitä ne opettajat siellä suunnittelevat teidän päänmenoksi.
No höh, joojoo.
Joka kerta kun yritin rapsutella nenääni tai oikaista hiuskuontaloani, Isosisko tarttui käteeni ja sihisi: "uskallakin kysyä jotain!"
Illan päätteeksi olin vakuuttunut, vaikka ennen iltaa en ollutkaan. Hyvä työrauha, hieno kuri, napakka kasvatusote. Juuri oikea paikka omalle pikku pulluraposkelleni.
Isosisko, joka oli siihen asti ollut täysin barrikadeilla juuri tämän oman koulun puolesta, olikin vaihtamassa mielipidettään. Kauhee kuri, hirvee hiljaisuus ja liian ankarat opet, kumarrellaan ja nyökitään kuin pulut. Ei semmoista kestä kukaan.
Minä olisin ollut valmis lopettamaan koko kierroksen tähän yhteen. Olisin voinut tuuletella kuin myöhäisherännäinen lahkolainen että jee, hyvä koulu!
Mutta mepä jouduimme takaisin lähtöruutuun: Isosiskoa alkoikin yhtäkkiä aivan tavattomasti kiinnostaa kunnallinen opetustarjonta.
**
Istuimme eilen keskenkasvuisen nuorison kanssa aterioimassa.
"sit voitte ottaa jälkkäriks vielä pikkuleivät tuolta pikkuleipäpurkista. Kun meillä nyt on semmoinen. Mä olen aina haaveillut että me oltais oltu semmoinen perhe jolla olis kotitekoisia pikkuleipiä isossa purkissa"
Isoveli: "joo ja sit me oltais otettu tuolit ja kuroteltu sinne purkkiin..."
Hetkistä myöhemmin jälkiruuan kohdalla, ne yksitellen juhlallisesti ottavat tuolinsa, nousevat sille seisomaan ja kurottelevat kaksinkerroin taipuneina työtasolla tönöttävään pikkuleipäpurkkiin, vähän hihittäen.
Hersyvä näky, varsinkin kun 2/3 niistä on pidempiä ja/tai yhtä pitkiä kuin minä.
*
puussa ylösalaisin roikkuvien opossumien kuoro
Arjessa mennään taas.
Ihme ja kumma kyllä, kahden ja puolen viikon tauon jälkeen osasin edelleen loihtia esiin aamiaisen koko joukolle. Ja luovuin huokaisten omien joutilaiden aamuhetkieni yleellisyydestä: siitä että saan istua ihan kaikessa rauhassa kirja kädessä, kahvikuppi edessä, tukka pörrössä.
Taas mennään, onneksi kohti kevättä.
*
Muistatteko semmoista, kun viime keväänä päätin toivoa musikaalia elämästäni?
Ja sitten jotkut sekopäät toteuttivat sen?
Nyt vihdoin löytyi puussa ylösalaisin roikkuvien opossumien kuorolle (vrt. heprealaisten orjien kuoro) arvoisensa paikka. Niin laulavat he seinällämme nykyään. Opossumit, eivät orjat.
*
Verstaalla on hiljaista, Piällysmiäs on kipeänä.
Yritin aikani kuluksi (=pakollisia töitä pakoillessani/ aamukaffepaussilla) mennä takahuoneeseen ottamaan venkuraposeerausvaatepostauskuvan.
En mahtunut kuvaan.
Liian lyhyet käsivarret ihmisellä. Tuli kriisi.
*
Yritimme lietsoa pizzasunnuntaina maanantaina keskenkasvuista nuorisoa uutteraan koulukevääseen, yleiseen hikariuteen ja työteliäisyyteen.
Yksi sanoi jee, toinen sanoi höh ja kolmas että pizza on äiti hyvää.
Nuoriso väitti että opettajat juoruilevat opehuoneessa oppilaista. Minä sanoin, että heistä ei saa juoruta, ja sitten väitin, että wilmassa on erillinen kohta mainittu opehuoneessa yhteydessä positiivinen. Johon nuoriso nokitti että mainittu opehuoneessa yhteydessä neutraali, ai kukamuka.
Ihme ja kumma kyllä, kahden ja puolen viikon tauon jälkeen osasin edelleen loihtia esiin aamiaisen koko joukolle. Ja luovuin huokaisten omien joutilaiden aamuhetkieni yleellisyydestä: siitä että saan istua ihan kaikessa rauhassa kirja kädessä, kahvikuppi edessä, tukka pörrössä.
Taas mennään, onneksi kohti kevättä.
*
Muistatteko semmoista, kun viime keväänä päätin toivoa musikaalia elämästäni?
Ja sitten jotkut sekopäät toteuttivat sen?
Nyt vihdoin löytyi puussa ylösalaisin roikkuvien opossumien kuorolle (vrt. heprealaisten orjien kuoro) arvoisensa paikka. Niin laulavat he seinällämme nykyään. Opossumit, eivät orjat.
*
Verstaalla on hiljaista, Piällysmiäs on kipeänä.
Yritin aikani kuluksi (=pakollisia töitä pakoillessani/ aamukaffepaussilla) mennä takahuoneeseen ottamaan venkuraposeerausvaatepostauskuvan.
En mahtunut kuvaan.
Liian lyhyet käsivarret ihmisellä. Tuli kriisi.
*
Yritimme lietsoa pizza
Yksi sanoi jee, toinen sanoi höh ja kolmas että pizza on äiti hyvää.
Nuoriso väitti että opettajat juoruilevat opehuoneessa oppilaista. Minä sanoin, että heistä ei saa juoruta, ja sitten väitin, että wilmassa on erillinen kohta mainittu opehuoneessa yhteydessä positiivinen. Johon nuoriso nokitti että mainittu opehuoneessa yhteydessä neutraali, ai kukamuka.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)