maailmankaikkeuden kummallisuudesta

Minulla on tullut päähän semmoinen vinksa, että luen vierailla kielillä.
Minä! Vannoutunut fennomaani.
Sen lisäksi rikoin pyhän periaatteeni siitä, etten osta yhtään kirjoja vaan kirjastosta lainailen. Muttakun niitä kirjoja ei ole meidän kirjastossa. Menin sitten ja tilasin kaikenlaista kivaa.
Maailmankaikkeus kosti heti: "tilaustanne on päivitetty: seuraavia tilaamianne teoksia ei ole saatavilla."
No, onneksi maailmankaikkeus on anteeksiantavaa sorttia, joku general manager oli ihan henkilökohtaisissa sähköpostiyhteyksissä minuun ja vakuutti, että kyllä nämä tilaamani tuotteet toimitetaan asap.

Valitettavasti päähäni ei ole (vieläkään) tullut semmoista vinksaa että tykkäisin lukea opiskelujuttuja, edes suomeksi.
Tykkään ihan älyttömästi opiskella, mutta en tykkää yhtään lukea mitään tentti- ja esseekirjoja.
Kaivelin tänä aamuna esiin opiskelukirja numero ykkösen ja sain hepulin.
Se on paksu.
Ja painava.
Ja siitä pitäisi pusertaa kasaan joku essee.
Aloin välittömästi - en suinkaan laatia lukuaikataulua, enkä lukea - vaan lykätä sitä lukemista jonnekin tuonnemmaksi.
Kyllä olen hyvä esimerkki opiskelukammoiselle nuorisolleni.

*
Maailmankaikkeus on muuten kummallinen juttu kaikin puolin.
Olin eilen Työ2:n tehtävissä mainostamassa ja markkinoimassa ja sain markkinointikaverikseni yhden Työ2:n haarakkeen päävastuullisen.
Juttelimme kaikenmoista, miten nyt toisilleen tuntemattomat ihmiset juttelevat kun ne törkätään äkkiarvaamatta samaan paikkaan puolitylsistymään (ei ollut kovin paljon vastaanottavaisia ihmisiä meidän markkinoinillemme)
Kun aikamme olimme jutellalätisseet tylsyydentorjuntajuttuja, kävi ilmi, että tämä nainen on äiti lapselle josta pöydässämme taannoin juoruttiin (ja joka siis on paljosti vastuussa tulevien lastenlastemme nimistä). Kerroin hänelle, että hänen lapsensa tunnetaan meilläkin.
Kyllä niin on pieni ja kummallinen maailmankaikkeus.

*

Haluaisin osata kirjoittaa jotain fiksua lastenkasvatuksesta, koska olen niin inspiroitunut Yksiksen kirjoituksesta.
En pysty.
En saa muotoiltua sitä mitä haluaisin, mutta jotakin semmoista, että kun nuo nakerot nyt tässä nurkissa hyvinkin parikymmentä vuotta pyörivät, niin pitää jotenkin osata ottaa vastaan se ja kellua mukana. Että itseään ei voi muuttaa loputtomiin. Pitää olla uskollinen itselleen.
Kai.
En kyllä väitä että osaisin.

keskiviikkohyhmä

ensi viikolla Lintukodossa alkaa hissiremontti.
Onneksi emme asu seitsemännessä taivaassa. Vain kuudennessa.
Yhdeksän litraa maitoa sekä jogurtit,  appelsiinit, lihat, perunat, porkkanat, omput, banskut, jauhot, puuroryynit...viikossa.
Remppa kestää kuulemma tasan kuukauden. (uskokoon ken tahtoo; en minä!)

Ja mikäpä hätä meillä on: viidet nuoret, terveet jalat tepsuttamaan ylös ja alas rappusia.

Naapurissa on ysikymppinen rollaattoritäti. Mitä tapahtuu hänen liikkumiselleen, kun hän on kuukauden asuntonsa vankina?

*aivan valtava huokaus*

*

Pää aivan hyhmässä: ulkona sataa jotain vedentapaista, sisällä on harmaata, ulkona on harmaata. Pääkin on sitä samaa harmaata möösää, tuntuu siltä kuin päivä ei olisi kunnolla vielä edes käynnistynytkään.

Murhetun ihan kaikkea. Lasten koulunkäyntiä, omia juttujani, kevättä ja kesää.
En silti ole alakuloinen.
Olen melkein tarmokas.

*
Lapset saivat hepulin kun kuulivat että minä ihan välttämättä haluan semmoisen fiuh-lääps-pädin. Tiedättekö?
En yhtään tiedä mihin minä sitä tarvitsen, mutta selvästi kyllä tarvitsen.
Lapset olivat sitä mieltä, että ensin loma ja suun huvit. Vasta sitten äidin mokomat haihatukset.

kaikenlaista

tämän aamun keskustelut:

Joku lapsista: "nyt kun äiti on siellä feississä, niin mekin.... (jotaijotainjotain)"
minä: "no ette varmaan niin. Se on muutenkin ihan tyhmä koko juttu. Jotain napanöyhdän kaivelua vaan"
Isosisko: "onko sulla paljon kavereita?"
HraH: "varmaan satoja."
minä (hyvin happamasti): "no ei, kukaan ei leikimunkaa"
Isosisko: "no ei kai leikikään, jos sä vaan kerrot jostain napanöyhdästä, että napanöyhtäni oli tänään harmaa ja karvainen. Ketä se nyt kiinnostaa? Kerro jotain kunnollista."

Siis ihan vakavasti. Me tarvitsemme aamuihimme jonkun keskustelunohjaajan.

*

Pikkusisko treenaa laulukokeeseen. Päässäni soi "minä kierrän pientä ympyyyräääni..."
Isoveli treenaa bassokokeeseen. Onneksi ilmabassolla.
Isosisko treenaa fysiikkaa ja englantia. ("ilmanpaine siiven yläpinnalla on....")

minä uusiokäyn peruskoulua.

*

Istuin iltaa sohvanmutkassa ja rasvasin kynnensyrjiä silmänympäryysvoiteella, niin kuin eliittirouvain kuuluu tehdä.
Telkkarista tuli ruokamatka Sisiliaan.
Aloin huokailla kovaan ääneen ja mutista että tuolla me oltais voitu olla syömässä ja juomassa hyvin sen sijaan että maataan jossain typerällä uima-altaalla jossain typerällä saarella jossain typerän Kreikan kupeessa.
HraH tuli katsomaan samaa ohjelmaa: "siinä sä istut ja valitat ja meikkaat, vaikka mies on tänään järjestänyt sulle ulkomaanmatkan"
Rasvasin ja marisin ponnekkaammin.
Sisilia loppui.
Seuraavana kanavalta alkoi ruokamatka Kreikkaan.
HraH alkoi nauraa ja heilutella sormiaan.
Minä vein ylevästi rasvani kaappiin ja otin kirjani esiin.