rutinaa ja äkillinen slow

tänään rutajan voinnistani. Onnistuin junailemaan itseni uimaan niissä toiveissa että vähän vetristyisin. Kattia kanssa. Jos uimahallista tultuaan huomaa, että pirskales, on pakko vielä imuroitsea ennen kuin kiitää vanhempainyhdistyksen kokoukseen, tulee a)kiire ja b)jumi. Ja sitten tulee vielä c)vilu, kun saunalämpimänä säntäilee ulkoilmassa ja jää risteykseen juoruamaan äitikaverin kanssa.

Sitten rutajan myös siitä, että yksi tositosi kiva yllätysjuttu toteutuu ensi viikolla, jolloin olen sotaleskenä. Typerä valtio!
Rutajan myös yleisellä tasolla sotaleskeydestä, koska hraHakkaraiseton talo on kovasti yksinäinen. Ja minä myös, kun ei ole keskustelukaveria. Kissat tulkitsevat tilanteen jotenkin niin, että minussa on jotain vikaa, jos talon alfauros lähtee pois, ja hylkäävät minut kokonaan. Ja sitten olen yksin, kylmissäni ja puhumattomana kokonaisen viikon.
Arvatkaa käykö sääliksi hraH:ta kun hän palajaa, ja minusta purskahtaa ulos kokonaisen viikon puhumattomuus. Ei ole kivaa edes itsellä, kun en pysty lopettamaan höpötystä ollenkaan.

On muuten kumma juttu, että jutustelen kyllä päivän mittaan kaikenlaista eri ihmisten kanssa. Tänäänkin olen jo jutellut puolitutun kanssa bussissa, neuvonut muutamaa ihmistä puhelimessa, heittänyt huulta UPM:n ja Uuden Työntekijän kanssa, jutellut työasioita UPM:n kanssa, ja silti minulla on sellainen olo, etten ole kertaakaan suutani avannut.
Siis jakanut ajatuksia.

Ja sitten lakkaan rutisemasta ja kerron ihan toisenlaisesta.
Olin kovalla kiireellä kaupassa ja haalin koriini kaikenlaista ja kyttäsin kelloa ja lyhyintä kassajonoa ja olin kovasti tohinoissani. Ajatukset hajallaan ja mieli levottomana.
Kassalla oli vanha täti rollaattorin kanssa ja hän nosteli hitaasti ja käännellen ostoksiaan hihnalle. Minä yritin kovasti olla kohtelias enkä vaihtanut kärsimättömänä jalkaani tai vilkuillut kelloani, saati huokaillut, vaikka se olikin vaikeaa. Ja täti se vain lappoi verkalleen ostoksiaan hihnalle. Ja minä pidättelin kärsimättömyyttäni aina vain ja olin salatyytyväinen itseeni kun sain nielaistua taas yhden huokauksen.
Sitten täti sanoi kassatytölle, että kun on juhlat tulossa niin on paljon ostoksia. Kassatyttökin oli kärsimätön, eikä kuunnellut.
Täti kertoi, että kun tulee vieraita huomenna. Ja ylihuomenna. Ja launantaina. Ja vielä maanantainakin. Ja tyttö sanoi että jaa. Sitten täti sanoi että kun täyttää yhdeksänkymmentä. Ja jalkoihin sattuu, ei meinaa enää pystyssä pysyä.
Sillon slow, tai enkeli, tai joku, tönäisi minua ja kysyin tädiltä, että saattekos te ne ostokset nyt pakattua. Sitten pakkasimme yhdessä, hitaasti ja perusteellisesti maidot ja kermat ja namut ("kun on lapsiakin tulossa") kasseihin ("laitapa niihin oikein napakka solmu"), joita tuli monta ("laitetaan ne kananmunat sinne pohjalle tukevasti") ja minä kiikutin vielä tädin pullonkin palautukseen.
Missasin sen bussin, johon olin yrittänyt ehtiä, mutta kas kummaa - tuli vielä seuraavakin bussi, joka vei kotiin.
Eikä maailma yhtään kaatunut, vaikka olinkin kotona seitsemän minuuttia myöhemmin kuin olin ajatellut.